Anteeksi että olen ihminen,
että niin usein mietteistäni vaikenen.
Olethan minulle ystävä rakas,
kaiken sen tahtoisin takas.
Ei sinun tarvitse tähän vastata mitään jos et tahdo.
Halusin vain sanoa tämän.
Hyvää yötä.
Ilman sinua ei ole minua
4
372
Vastaukset
- tähtienkorjaaja
Yötä, vastaan sinulle
tuntematon, jonka ylle
heijastan mielessäni
hänen hahmon. - minulta
Jos vain saan anteeksi niin kertoisin että olet se jonka kanssa haluan olla.
Et ole ystävä minulle laisinkaan.
Se nähty on jo aikanaan!
Sun syömessäs käärme kavala luikertaa,
ja huuliltas se valheen houkuttaa, ulos laskemaan.
On viestintäs yhtä värikästä kuin konsanaan,
kun ryhdyt totuutta sanoillas muuntamaan.- kokemustatosta
Jokainen on sellainen kuin on, eihän siinä mitään vikaa ole, mutta suhteessa toisiin ihmisiin on tarpeen ilmaista itseään tavalla tai toisella. Ilman sitä ei oikein voi olla jotakin toisille. Onhan se vaikeaa ja väärinymmärtäminen on tavallisempaa kuin yhteisymmärrys. Siksi olisikin syytä tehdä parhaansa sen edistämiseksi, eikä sen vaikeuttamiseksi. Ainakin joskus. Kokemuksesta kirjoitan ja toivon, että ymmärrät.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Muistakaa persut, että TE petitte, ei kokoomus
Miksikö kukaan ei arvostele kokoomusta? No sen vuoksi, että kokoomus noudattaa vaalilupauksiaan. Sen sijaan TE persut,1103029Seuraava hallituspohja - Kokoomus, kepu, persut + KD
Kokoomus saa ainakin 20% kannatuksen ensi vaaleissa, keskusta sanoisin noin 15%, persut todennäköisesti enemmän, ehkä 171922710Outo ilmiö - vasemmistolaiset eivät kirjoita mitään kokoomuksesta
joka sentään johtaa hallitusta, ja jonka talouspolitiikkaa noudatetaan. Nämä muutamat vasemmistolaiset jotka täällä aina622156Väestöstä vain vassarit vaihtuvat nopeammin kuin persut
Kevääseen 2023 verrattuna vassareita 50 prosenttia enemmän, ja persuja 25 prosenttia vähemmän.11441Maria Veitola kommentoi soutelija Saarion huomionhakuisuutta
"Minusta on jotenkin kuvottavaa, kuinka kovalla intensiteetillä Suomi-media seuraa miessankari Jari Saarion merihätää. S2421416Vihervassarit
Vihervassarit sitä, vihervassarit tätä. Minulla on paha mt-ongelma. Se tuli lobotomian jälkioireina. Vihervassarit tät231326Lopetan ikävöinnin
Ei meistä enää koskaan tule mitään. Olen ikävöinyt ja kaivannut enkä saa mitään vastakaikua ja lämpöä. Parempi erillään31131Ei osattu ratkaista etääntymistä
Mä jäädyin eikä sulla ole taitoa sulattaa. Parempi antaa olla, vaikka toivoin jotain muuta. Miehelle.115900Ei ole liian myöhäistä..
Tule mun luo ja katso silmiin, niin saadaan taas se sanaton yhteys ja sano sitten vain anteeksi rakas ja suutele ja hala3892Esprit hoitokdit Varkaudessa?
Asun keskisuomessa ja käyn satunnaisesti äitini luona Varkaudessa. Äitin tarvitsee kohta hoitajan kotiin tai hoitokodin103873