Ateismi, islam, kristinusko ja jumalat tillsammans

Ateismi ja Islam ovat lähempänä toisiaan kuin kristinusko ensin mainittuja.
Mutta kaikki ovat kovin lähellä toisiaan.
Jos nimittäin tarkastelee näiden uskomien jumalien määrää suhteessa niiden jumalien määrään joihin eivät usko.

Matemaattinen todistus:
Oletetaan, että maailmassa on 5 000 000 jumalaa joihin ihmiset uskovat.
Ateisti ei usko yhteenkään.
Islaminuskoinen uskoo yhteen.
Kristitty uskoo, vähän lähteestä riippuen neljään, viiteen tai vielä viittäkin useampaan jumalaan. (Tästä ei muuten saa selvää kun kristityltä kyselee, kristityt eivät itsekään tiedä tai eivät vaan halua vastata. Itse epäilen, että kristityt eivät vaan tiedä näin oleellista asiaa. Siis sitä, että moneenko jumalaan kristityt uskovat tai heidän pitäisi uskoa. Mikä onkin aika kummallista ja varmasti yhden riitaisan keskustelun aihe)

Muslimi on tästä vain 1/5 000 000*100% eri mieltä kuin ateisti. Eli erimielisyys koskee vain 0,0002% jumalista.
Kristitty on vain 4/5 000 000*100% eri mieltä kuin ateisti. Eli erimielisyys koskee vain 0,0008%, tai enemmän, riippuu kristitystä, jumalista.

Sikseen on kova poru palstalla jumalista, kun kuitenkin yleensä jumalista ollaan niin samaa mieltä.
Samalla periaatteella voi sanoa, että ateisti ja kristitty ja 99,9992%:sti samaa mieltä ihmiskunnan jumalien olemassaolosta.
28257
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 28

Vanhimmat

Päässälaskijalle+sattui+pieni+virhe,+joka+ei+tosin+päätelmän+lopputulokseen+vaikuta.Eli+näinhän+tämän+pitäisi+olla:Muslimi+on+tästä+vain+1/5+000+000*100%+eri+mieltä+kuin+ateisti.+Eli+erimielisyys+koskee+vain+0,00002%+jumalista.Kristitty+on+vain+4/5+000+000*100%+eri+mieltä+kuin+ateisti.+Eli+erimielisyys+koskee+vain+0,00008%,+tai+enemmän,+riippuu+kristitystä,+jumalista.Samalla+periaatteella+voi+sanoa,+että+ateisti+ja+kristitty+ja+99,99992%:sti+samaa+mieltä+ihmiskunnan+jumalien+olemassaolosta.Atk+on+pilannut+päässälaskutaitoni.

Äänestä
  • Olet torvi!

    Äänestä

  • mjhgfdrtyuiop kirjoitti:

    Olet torvi!

    "Olet torvi! "

    Onko kyseessä jumalan torvi, alppitorvi, vai kenties lentävän spaghettihirviön mahtipasuuna?

    Äänestä

Ei pidä paikkansa, olet lukenut rivien välistä kristittyjen kirjoituksia, Raamattu vastaa:

5. Sillä vaikka olisikin niin sanottuja jumalia, olipa heitä sitten taivaassa tai maassa, ja niitä on paljon semmoisia jumalia ja herroja,
6. niin on meillä kuitenkin ainoastaan yksi Jumala, Isä, josta kaikki on ja johon me olemme luodut, ja yksi Herra, Jeesus Kristus, jonka kautta kaikki on, niin myös me hänen kauttansa.
1. Kor. 8:5 - 6

Äänestä
  • Öh...
    Eikö Jeesuskin ollut jumala?
    Entäs Pyhä henki?
    Kolme personoitua jumaluutta, Isä, Poika ja Pyhä henki jotka ovat yhdssä vielä yksi jumaluus?
    Mitenkäs mm. tämä Saatana, jota kristitty pitää kovin mahtavana jumalana?

    Jumala kielitoimiston mukaan:
    Jumala, jumaluus tai jumalolento tarkoittaa tavallisesti henkilöllisiksi käsitettyjä yliluonnollisia olentoja, joiden uskotaan hallitsevan luonnonvoimia, ihmisten kohtaloita ynnä muuta.

    Islamhan yksiselitteisesti sanoo, että ei ole muita jumalia kuin Allah.
    Kristiusko on kovin sekava jumaliensa suhteen.

    Äänestä

  • Epäilijä kirjoitti:

    Öh...

    1. Kor. 8:5 - 6 vastaa esitettyyn teoriaasi.

    #Jumala, jumaluus tai jumalolento tarkoittaa tavallisesti henkilöllisiksi käsitettyjä yliluonnollisia olentoja, joiden uskotaan hallitsevan luonnonvoimia, ihmisten kohtaloita ynnä muuta.#

    Väite on totta

    Äänestä

  • Niin.
    Mitä mieltä itse olet kristittyjen uskomien jumalien määrästä?
    Moneenko itse uskot, uskotko esimerkiksi Saatanaan, kuten monet kristityt tekevät?

    Äänestä

  • Eli uskot kahteen kristinopin jumalaan:Jumalaan ja Jeesukseen.
    Et siis usko Pyhään henkeen, etkä Saatanaan?

    Äänestä

  • Epäilijä kirjoitti:

    Öh...
    Eikö Jeesuskin ollut jumala?
    Entäs Pyhä henki?
    Kolme personoitua jumaluutta, Isä, Poika ja Pyhä henki jotka ovat yhdssä vielä yksi jumaluus?
    Mitenkäs mm. tämä Saatana, jota kristitty pitää kovin mahtavana jumalana?

    Jumala kielitoimiston mukaan:
    Jumala, jumaluus tai jumalolento tarkoittaa tavallisesti henkilöllisiksi käsitettyjä yliluonnollisia olentoja, joiden uskotaan hallitsevan luonnonvoimia, ihmisten kohtaloita ynnä muuta.

    Islamhan yksiselitteisesti sanoo, että ei ole muita jumalia kuin Allah.
    Kristiusko on kovin sekava jumaliensa suhteen.

    Kolmiyhteinen jumaaluuskin on äänestysen tulos, aluksi oli myös kristityillä sellinen käsitys, että Jesus ei ole jumala. Taisi olla Nikean kirkolliskokous kun asiasta äänestettiin ja kolmiyhteyden kannattajat voittivat.

    Äänestä

100+%+kaikista+moskeijoissa+rukoilevista+pitää+nenänsä+toisen+anaalireijän+lähellä.+Uskoo+kuka+tahtoo,mutta+maailmassa+on+erittäin+suuri+ihmisjoukko,ketkä+tykkää+ihmisenpaskan+hajusta.

Äänestä
  • Olet täyttänyt pääsi paskalla

    Äänestä

  • Höh,mutta hyvä että osui arkaan paikkaan. Tervemenoa vaan omiesi pariin haistelemaan,sen verran homoporukkaa olette, että "rukoilu" on vaan tekosyy päästä lähelle toisen persereikää.

    Äänestä

  • Eiköhän iso osa niistä muslimeistakin huolehdi siitä henkilökohtaisesta hygieniastaan. Ja siinä asennossa pää on lähempänä mm. lattiaa ja omia kämmeniä, kuin toisen persettä.

    Äänestä

Islam ja kristinusko ovat lähempänä paskaa. Sen sijaa ateismi on totta.

Äänestä
  • Nauran koko ajan, mitäs sitten? Yleensä minulla on pissit housussa ja nauran
    Joo, joo seuraus Piereksitään peitonalla ja nuuskitaan PH:t

    Äänestä

  • kjhgfdsdrtyuo kirjoitti:

    Nauran koko ajan, mitäs sitten? Yleensä minulla on pissit housussa ja nauran
    Joo, joo seuraus Piereksitään peitonalla ja nuuskitaan PH:t

    Kuole nauruun! Se helpottaa!!!

    1Äänestä

  • ehdotuksein kirjoitti:

    Kuole nauruun! Se helpottaa!!!

    "Kuole nauruun! Se helpottaa!!! "

    muista laittaa torvi perseeseen, niin viimeinen pieru pöräyttää sinut taivaaseen :-)

    Äänestä

Kiihkoateismi ja kiihkomuhamettilaisuus ovat hyvin lähellä satanismia. Roomalaiskatolinen kirkko taitaa olla samalla suunnalla. Kristinusko, aito kristinusko taas ei ole uskonto, vaan aito usko yhteen ja ainoaan Jumalaan. Jumala on yksi. Hänellä on kolme persoonaa; Isä, Poika ja Pyhä Henki. Mitä se tarkoittaa, on mahdotonta ihmisen vajavilla aivoilla ymmärtää. Kristitty on ihminen, joka pelkää ja kunnioittaa Isää Jumalaa, uskoo Jeesukseen ja tottelee hänen määräyksiään, on katunut syntejään, tehnyt parannuksen, ottanut uskovien kasteen ja on täyttynyt Pyhällä Hengellä ja pyrkii elämään vanhurskasta elämää.

Satanistinen globalistinen ekumenia yrittää yhdistää maailman kaikki uskonnot yhdeksi antikristilliseksi uskonnoksi ja vainota kristityt ja juutalaiset hengiltä. Raamatun ennustusten mukaan nämä ovat lopun ajan merkkejä. Suomalaiseen vuoden 1992 Raamatun käännösväännökseenkin on väännetty, että Jumala loi kaikille kansoille omat jumalansa - näinhän ei alkutekstissä sanota.

Äänestä
  • Eli sinä et usko Saatanaan?

    Äänestä

  • Epäilijä kirjoitti:

    Eli sinä et usko Saatanaan?

    Sinä siis palvot Saatanaa, saatanan saatananpalvoja.

    Äänestä

  • painu.helvettiisi kirjoitti:

    Sinä siis palvot Saatanaa, saatanan saatananpalvoja.

    En.
    Mistä niin luulit?

    En edes usko Saatanaan.

    Muttä käsittääkseni Saatana on yksi kristinopin jumalista.

    Uskotko sinä Saatanan olemassa oloon?

    Äänestä

  • Mitään perusteluita?

    Äänestä

Kristinusko ja islam ovat samaa aabrahamilaista paimentolaissaagaa, vain sen eri haaroja. Samoja muinaisten paimentolaisheimojen koottuja kansansatuja, vain pikkaisen eri nimisessä paketissa.

Kummassakin esiintyy Jeesus, eikä kummallakaan ole mitään tekemistä ateismin kanssa, kuten ei teismillä tietenkään koskaan ole. Ja Koraanissa esiintyy Jeesuksen lisäksi yli 50 muutakin samaa henkilöä kuin Raamatussa.

http://www.iltalehti.fi/uutiset/2015122620877162_uu.shtml

Ja kummankin uskonnon kiihkeät kannattajat aivan yhtä lailla vihaavat ateisteja, homoja, feministejä, tasa-arvoa, uskonnonvapautta, sananvapautta ja evoluutiota. Sen lisäksi että ovat muutenkin yhtä vastenmielisiä Pyhää Vihaansa puhkuvia, äärimmäisen ahdasmielisiä ja suvaitsemattomia ääliöitä.

Äänestä

Aloitus esittää muodollisen lauselman. Mielenkiintoisesti ajateltu.
Historia kulki ensin jumaluuksien keksimisen vaihetta. Jokaiselle kansallisuudella oli tukuttain jumalia. Sittemmin alkoi jumalien pudotuspeli. Ihmiset yhdistelivät jumalien ominaisuuksia yhteen, kansallisuuksien jumalia yhdeksi ja samaksi ja silleensä.

Lopulta syntyi suuret uskonnot ja jotka muodollisesti ovat vähäjumalaisia. Välttämättä se ei ole totta. Kristinuskossa on yhtä monta Jeesusta ja Jeesusjumalaa kuin lahkoakin. Hellarien Jeesus ja Jumala ovat erilaisia kuin lestadiolaisilla ja sillensä. Mutta vaikka näinkin laskisi niin jumalien pudostuspeli on käynnissä ja kiihtyy kaiken aikaa. Ateismi voittaa ja on muutaman vuoden sisällä suurempi väestöryhmä kuin minkään jumalan palvojaryhmä.

Äänestä
  • eikä ole, Raamattu on TOtuus

    Äänestä

"Matemaattinen todistus:"

BoHoHoHooo

Äänestä

Turha yrittää Demonisoida Ateismia. Tai Demonisoi mutta se on erittäin hyvin päällepäin nähtävää. Jostakin syystä kun hihhuli kokee jonkin asian vaikeaksi hahmottaa, hän ottaa esiin (ei rasistikorttia) vaan saatana kortin, kun saatana kortti ei toimi, otetaan demonikortti esiin, tää on tätä demonia ja riivaajaa ja kun sekään ei enää toimi, luodaan siltoja mahdollisiin kilpaileviin uskontoihin nähden mikä vielä entisestäänkin kertoo siitä että koko Ateisti määritelmä on jotenkin hukassa. Ateisti on unohtanut jo teidän Jumalanne, uskontonne, painajaisenne, elämänne, sielunmaailmanne järjettömänä huuhaana huuhaamaailmassa. Joten keksikää jokin parempi aloitus, edes Trollina.

1Äänestä

Kommentoi aloitusta

Epäilijä kirjoitti:

Ateismi ja Islam ovat lähempänä toisiaan kuin kristinusko ensin mainittuja.
Mutta kaikki ovat kovin lähellä toisiaan.
Jos nimittäin tarkastelee näiden uskomien jumalien määrää suhteessa niiden jumalien määrään joihin eivät usko.

Matemaattinen todistus:
Oletetaan, että maailmassa on 5 000 000 jumalaa joihin ihmiset uskovat.
Ateisti ei usko yhteenkään.
Islaminuskoinen uskoo yhteen.
Kristitty uskoo, vähän lähteestä riippuen neljään, viiteen tai vielä viittäkin useampaan jumalaan. (Tästä ei muuten saa selvää kun kristityltä kyselee, kristityt eivät itsekään tiedä tai eivät vaan halua vastata. Itse epäilen, että kristityt eivät vaan tiedä näin oleellista asiaa. Siis sitä, että moneenko jumalaan kristityt uskovat tai heidän pitäisi uskoa. Mikä onkin aika kummallista ja varmasti yhden riitaisan keskustelun aihe)

Muslimi on tästä vain 1/5 000 000*100% eri mieltä kuin ateisti. Eli erimielisyys koskee vain 0,0002% jumalista.
Kristitty on vain 4/5 000 000*100% eri mieltä kuin ateisti. Eli erimielisyys koskee vain 0,0008%, tai enemmän, riippuu kristitystä, jumalista.

Sikseen on kova poru palstalla jumalista, kun kuitenkin yleensä jumalista ollaan niin samaa mieltä.
Samalla periaatteella voi sanoa, että ateisti ja kristitty ja 99,9992%:sti samaa mieltä ihmiskunnan jumalien olemassaolosta.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu