Monilla oli päässään pinkki pipo, jonka nimi feministisen eleganttiin tyyliin kuuluu: "Pussy hat"
Aina on alapää tavalla tai toisella keskiössä feministien tempauksissa. Myötähäpeää herättävää seurattavaa.
Miten minusta tuntuu, että he ovat ainakin jo alitajunnan tasolla oivaltaneet,
ettei heillä oikein ole muuta annettavaa? Kuin se minkä vetivät myös päähänsä?
Aina on alapää tavalla tai toisella keskiössä feministien tempauksissa. Myötähäpeää herättävää seurattavaa.
Miten minusta tuntuu, että he ovat ainakin jo alitajunnan tasolla oivaltaneet,
ettei heillä oikein ole muuta annettavaa? Kuin se minkä vetivät myös päähänsä?
Vastaukset 6
Vanhimmat
Liike, joka aktiivisesti suoltaa valheita ja tuplastandardeja, ja monesti kampanjoi kirjaimellisesti alasti tai muulla tavalla vulgaaristi.
Tämä kaikki uppoaa miljooniin ihmisiin länsimaissa.
Kysymys kuuluu: Miten helvetissä?
Koska on "millään ei ole mitään v-tun väliä". Ja minäminä v-ttu minäminä. Nää on myös soluttautuneet yliopistoihin, mediaan, ja osa politiikkaan, joten sitä kautta mädätetään. Onneksi tähän aletaan heräämään.
Ei pidä paikkansa. Onhan heillä usein myös rinnat välineinään. Osa käyttää myös kuukautisverta ja ulostetta protesteissaan.
Ei muuten olisi yhtään sovinistista jos miehet vastaavasti protestoisivat jotain naista vastaan vetämällä mulk*u t-paidan päälle, mulk*u pipon, mulk*u kassi kainalossa, ja vielä mul*ut paljaina jonnekkin huutelemaan sloganeita ja sen sellaista. Kyseessä olisi "express yourself" ja ihmisoikeudet.
Pimppimarssilla olleet väärin ajattelijat kokivat kovia. Rebel Median naistoimittajaa tinttasi miesfeministi turpaan:
https://www.youtube.com/watch?v=IvnH9YiViAc
Trumpia kannattavan naisen yritti vasemmistofemakko sytyttää tuleen:
https://twitter.com/Truth_Bombers/status/823342267289235459
Näiltä vittupäiltä voi odottaa mitä tahansa ellei näitä laiteta kuriin.
Voi odottaa?
Eiköhän heillä ole kierrokset jatkuvasti täysillä. Lisää pimppinäytöksiä luvassa ja niitähän jo suunnitellaan. anarkiaa, pimppiä, vitunvirkkausta, lisää maahanmuuttoa, pahat heteromiehet...
Tästähän varoitettiin jo vuosia sitten mutta meni kuuroille korville.