Aloitin keväällä työt insinöörinä. Sovittiin esimiehen kanssa, että ensimmäiset neljä kuukautta olen tuotannossa ennenkuin siirryn työhön, johon minut oli varsinaisesti palkattu. Koeajaksi sovittiin sama neljä kuukautta ja palkka nousee koeajan jälkeen 2500€/kk --> 3000€/kk.
Kolme päivää ennen koeajan päättymistä työsuhteeni purettiin syynä koeaika. Suullisesti syiksi lueteltiin tavoitteissa epäonnistuminen, insinöörien tarpeettomuus nykyisessä tilanteessa ja yrityksen kassan pienuus. Minulle ehdotettiin tuotannon töiden jatkamista 2500€/kk palkalla määräaikaisella sopimuksella. Kaksi yötä mietittyäni suostuin sopimukseen. Koeaikapurku hoidettiin suullisesti ja työtodistukseen päivämääräksi merkattiin päivä suullisen koeaikapurun jälkeen ja syy koeaikapurku. En saanut tuolloin lopputiliä, vaan työt jatkuivat normaalisti ikäänkuin mitään ei olisi tapahtunut.
Määräaikaisuuteni aikana tuotantoon palkattiin työntekijä vakituiseksi minua pienemmällä palkalla. Määräaikani päätyttyä sopimustani ei jatkettu. Vakituisella jatkui.
En kuulu ammattiliittoon. Haluaisin tietää, että onko kyseessä laiton irtisanominen? Onko mitään mahdollisuutta, että kaikki on ollut täysin laillista?
Laiton irtisanominen/työsuhteen purku koeajalla?
70
4064
Vastaukset
- Valej
Voi olla tai sitten ei. Tarvitsisit aiheeseen perehtyneen lakimiehen arvioimaan, kannattaako ryhtyä mihinkään toimiin. Sellaisen saa rahalla. Jos olet YTK-yhdistyksen jäsen, saat lakianeuvoja alennuksella. Työsuojeluviranomainen valvoo työsopimuslain noudattamista. Sieltä voi kysyä mielipidettä.
- kurja.yritys
Koeajalla työsuhde voidaan purkaa, ei siinä voi vastaan panna. Laillista se on.
Määräaikainen työsuhde päättyy ilman irtisanomista, ellei muuta sovita.
Aika hyväksikäytetty olo tilanteessasi varmasti on, mutta mitään laitonta on vaikea nähdä.- 13131313
Koeajallakaan työnantaja ei voi purkaa työsuhdetta ilman perustelua. On outoa, että vielä tänäkin päivänä monella on täysin väärä käsitys tästä asiasta.
Tässä tapauksessa työnantaja on kuitenkin suullisesti luetellut syiksi ainakin "tavoitteissa epäonnistuminen, insinöörien tarpeettomuus nykyisessä tilanteessa ja yrityksen kassan pienuus". Jokainen kuitenkin ymmärtää, että työnantajalla ei ole missään vaiheessa ollut aikomustakaan siirtää aloittajaa työhön johon hänet oli "varsinaisesti palkattu".
- ymmärsinköoikein
Oliko koeajasta merkintä työsopimuksessa? Jos ei ollut, koeaikaakaan ei ollut. Siitä on aina sovittava kirjallisesti. Eli onko koeajasta mitään mustaa valkoisella?
Jos palvelussuhde puretaan koeajalla, siihen ei tarvita perusteluja. Omituisen tuosta koeaikapurusta tekee se, että jatkoit ilmeisesti samassa työtehtävässä mistä sinut oli juuri irtisanottu?
Määräaikaien on määräaikainen, tilalle voidaan hyvin valita toinen vakituiseksi, se on ihan lain mukaan näin.- AMK-KoulutusEiHyvä
Koeaika 4kk oli merkattu sopimukseen. Eniten minua sapettaa, että vakituinen työsopimus muutetaan määräaikaiseksi ja kun odotin vielä sovittua palkan korotusta, mikä oli merkattu työsopimukseen. Eli työsopimukseen oli kirjattu, että 4kk jälkeen palkka 3000€/kk.
Sain siis alennuksen insinööristä perusduunariksi, palkasta pois 500€/kk ja vakituisesta määräaikaiseksi. Jatkoin kuitenkin täysin samoissa tehtävissä tuotannossa kuin koeaikanakin.
Olisi helpompi hyväksyä asia, jos olisin saanu oikeat potkut pois firmasta. Nyt jäi sellainen olo, että jotain tehtiin väärin työnantajan toimesta. - Kuulostaatutulta
AMK-KoulutusEiHyvä kirjoitti:
Koeaika 4kk oli merkattu sopimukseen. Eniten minua sapettaa, että vakituinen työsopimus muutetaan määräaikaiseksi ja kun odotin vielä sovittua palkan korotusta, mikä oli merkattu työsopimukseen. Eli työsopimukseen oli kirjattu, että 4kk jälkeen palkka 3000€/kk.
Sain siis alennuksen insinööristä perusduunariksi, palkasta pois 500€/kk ja vakituisesta määräaikaiseksi. Jatkoin kuitenkin täysin samoissa tehtävissä tuotannossa kuin koeaikanakin.
Olisi helpompi hyväksyä asia, jos olisin saanu oikeat potkut pois firmasta. Nyt jäi sellainen olo, että jotain tehtiin väärin työnantajan toimesta.Mikähän firma...
- tuskinporista
Onkohan tämmöstä virmaa ollenkaa?
- HunajaAnsa
tuskinporista kirjoitti:
Onkohan tämmöstä virmaa ollenkaa?
En ole tulossa "teille" töihin, vaikka kuinka scheissea jauhaisit! Että vaan danke, mutta ei kiitos!!!
Minun puolesta tämän asian jauhaminen saisi jo loppua, onhan tätä jauhettu jo viimeiset 10 vuotta ainakin!
Eiköhän siis mennä jo elämässä eteenpäin eikä jäädä menneeseen jumittamaan, että alles Gute vaan! - tyhmyydestäsakkoa
Tyhmä lukee koulussa!! Mene ahtaajaksi ja saa oikeeta palkkaa!! Tyhmä lukee insinööriksi ja 2500 euroo palkkaa!! Tyhmä pitää olla!!
- Ryhdistäydy
Selvähän tuo on, et ole palkan arvoinen.
- TervaaJaHöyheniä
Vielä kerran tulee aika jolloin kaikki perseet tervataan. Kyllä terva ja höyhenet olis nyt tarpeen ja sillä löytyisi palkanmaksuryhtiä.
- AMK-KoulutusEiHyvä
"Selvähän tuo on, et ole palkan arvoinen."
Kyllä minä sen tiedän, etten ole palkan arvoinen. Kuinkahan moni meistä oikeasti on? Mieti vaikka omaa työpaikkaasi.
- ymmärsinköoikein
No se kyllä minusta tuossa meni nyt väärin, että palvelussuhde purettiin koeaikana mutta kuitenkin jatkoit samoissa tehtävissä (mutta määräaikaisena), joita olit koeajallakin tehnyt. Purku koeajalla tavallisesti tarkoittaa sitä, että jostain syystä henkilö ei sovi työtiimiin, työyhteisöön tai ei pärjää työssä, ammattitaito ei riitä tai jotain vastaavaa. Sitä vartenhan koeaika on, että tällaiset asiat katsotaan molemmin puolin.
Vaikka koeaikana palvelussuhde voidaan purkaa ilman sen kummempaa perustelua, vaikuttaa enemmän kuin omituiselta, että jatkat samassa tehtävässä johon sinut on juuri katsottu sopimattomaksi. Jotain outoa.- AMK-KoulutusEiHyvä
Nimimerkki "ymmärsinköoikein" on nyt asian ytimessä. Yritän itseltäni kysyä, että mikähän se perimmäinen syy tähän kaikkeen on. Mielestäni myös äärimmäisen outo kuvio ja mahdoton uskoa lailliseksi. Esimieheni ja työkaverit arvostivat työtäni ainakin kun olin paikalla. Selän takana saattoi olla toiset jutut.
- doddanoi
Koeajallakaan työsuhdetta ei saa purkaa millä perusteella tahansa. Ainakin tavoitteissa epäonnistuminen on tosin kyllä peruste, joka sopinee koeajan tarkoitukseen. On kuitenkin erikoista, että sen jälkeen uusi työsopimus on solmittu.
Ei ehkä ole täysin mahdotonta, että joku lakimies saisi jonkinlaisen korvauksen hankituksi. - Huijaamallatöihin
Raha ainakin on yksi tärkeä/tärkein syy. Eiväthän he palkkaisi uudestaan jos olisit oikeasti huono työntekijä. Halusivat vaan hyvän työntekijän mahdollisimman halvalla.
Lähtökohtaisesti jo ihan alussa kun tälläisiä "diilejä" ehdotellaan, että lähtöpalkka on sitä ja tätä ja koeajan jälkeen nousee palkka, niin hälytyskellot pitäisi jo soida päässä, että ei, eivät tule maksamaan koeajan jälkeen parempaa palkkaa ja todennäköistä on, että työ ei edes jatku sinne asti. Kukaan kunnollinen työnantaja ei ehdottele tuollaisia vaan tarkoituksena on houkutella työntekijä huijaamalla töihin lupaamalla katteettomia. Etsivät sesonkiajaksi mahdollisimman halvalla, mutta luulevat, että jos suoraan kertoisivat, että määräikainen ja huonommalla palkalla niin eivät saisi ketään töihin, siksipä lupaillaan vakkaritöitä, jonka koeajan loputtua mukamas nousee palkka, vaikka ei nouse.- Huijaamallatöihin
Selvennän vielä:
tilanne on tämä:
yritys tarvitsee kevät/kesäkaudeksi insinööriä alle neljäksi kuukaudeksi huonommalla palkalla sekä yhtä tuotannon työntekijää määräaikaisuuteen sopivasti juuri tämän jälkeen (kesätyö/kesän yli jatkuva määraikaisuus). Kenties joku toinen insinööri on lomalla, sairaslomalla tai siihen tehtävään on jo valittu valmiiksi joku, joka voi aloittaa työt vasta neljän kuukauden päästä halvalla.
Mitä tekee yritys? Nooh, ilmoittaa, että meilläpä on täällä tarjolla toistaiseksi voimassa oleva insinöörin työ, palkka olisi koeajan pienempi, mutta nousee koeajan jälkeen.
Todellisuudessa työt katkaistaan juuri sopivasti ennen koeajan loppumista eikä ole mitään aikeita maksaa kunnon palkkaa. Yrityksen edustajat ovat valehdelleet päin naamaa härskisti niin työntekijälle kuin kenties myös te-toimistolle. Kenties jopa mollin sivuilla on ilmoitus vakkarityöstä. Ehkäpä he saavat jonkun työllistämispalkkion kun palkkaavat toisen työntekijän? Ehkä sitä enemmän palkkioita mitä enemmän työllistävät työnhakijoita?
Etenkin kevät/kesäkaudella tämä on yleistä. Haetaan oikeasti joko kesätyöntekijää tai jo aikaisemmin keväällä työskentelevää sesonkityöntekijää. Valehdellaan röyhkeästi paikan olevan vakkarityö, sitähän se ei ole.
Lähtökohtaisesti jos työnantaja ei ole valmis maksamaan normaalia palkkaa koeaikana niin todennäköisemmin ei tule sitä maksamaan koeajan jälkeenkään. - AMK-KoulutusEiHyvä
Sanot juuri sen mitä olen itsekin ajatellut. Sanoit vain paremmin kuin itse uskalsin ajatella.
En tiedä mitä olisin voinut tehdä toisin. Koeaikapurku oli minulle tietenkin shokki. Hämmästykseksi vielä tarjotaan töitä heti perään. Enkä saanut edes lopputiliä. Palkkalaskelmat tulivat samanlaisina ja samansuuruisina ennen ja jälkeen koeaikapurun.
Raha on varmasti ollut taustalla kaikessa työnantajan puolella. Asian sulattelu on vielä itselläni kesken, kun ei käy järkeen työnantajan toimet oikein mitenkään.
- Gettunen
Duoda, asian ympäriltä jotakin kokemusta omaavana sanosisin että laki ja oikeuskäsitys ovat kaksi aika lailla eri asiaa. Varsinkin työsyrjinnässä, kaltoinkohtelusa ja näissä työsopimusasioissa. Itsellänikin oli hyvät näytöt syrjinnästä ja väärin perustein irtisanomisesta, mutta liiton lakimies ei nähnyt mitään aihetta rettelöimään. Työnantajien toiminta voi vaikuttaa hetkessä päätetyltä, mutta heillä on omat etujärjestönsä ja juristinsa jotka keksivät tapoja kiertää lakeja. Työnantaja todennäköisesti tiesi mitä teki ja miten teki. Kolmas asia on se että liitot eivät lähde rettelöimään rivijäsenen puolesta edes silloin kun aihetta olisi. Jos jäsen on tunnettu tai kuuluisa, kynnys lähteä riitelemään oikeudessa on alempi.
Työntekijän suoja työssänsä ja asema suhteessa työnantajaan on heikko ja vuokratyössä ei sitäkään.- äälju
Ap ei kuulu liittoon!
- Gettunen
"Kolmas asia on se että liitot eivät lähde rettelöimään rivijäsenen puolesta edes silloin kun aihetta olisi. Jos jäsen on tunnettu tai kuuluisa, kynnys lähteä riitelemään oikeudessa on alempi."
Itse vedin johtopäätökset sen suhteen kannattaako maksaa liitton jos liitto tarpeen tullen ei aja jäsenensä asiaa. Selkokielellä asia se että liittoon kuulumisesta ei olisi ollut hyötyä aloittajalle. - Harleydaavidson
Kuuluin liittoon. Maksoin pari vuotta jäsenmaksuja ja kerran kysyin lopputilistä työpaikkaa vaihtaessa. Aiempi maksoi lopputilin väärin. Liiton joku lakipelle ei ymmärtäny asiaa. Laski kaikki väärin ja eri tavalla. On se nyt peeveli. Ei osaa korkeasti koulutettu laskea. Erosin liitosta. Piste.
- AMK-KoulutusEiHyvä
En siis kuulu ammattiliittoon enkä saa mitään muutakaan kautta ilmaista/edullista lakineuvontaa. Haluan kuitenkin selvittää laillisuuden.
Itsellä raha ei ole este palkata asianajajaa, mutta en tiedä kuka olisi työoikeuden asiantuntija, joka kääntäisi asiani voitoksi. En osaa vertailla asianajajia ja sanoa kuka heistä on paras ja kuka pelkkä rahastaja. - täyttävaktaatässä
TÄSSÄ on täyttä sekasotkua, työsuhteesta, jota "toopet" ja villit työnantajat, mielellään tekevät. Joko? täysin tyhmyyttään, tai "viittä vaille" Viisaudessaan??? ,kun kokeillaan, ja kiristetän Työntekijää??.Ihmeellisillä "työsopimuksella" Jota ei sitten, lakisääteisesti olekaan tehty. Jopa insinööri??. Viisas ihminen.? menee halpaan??. SURKEETA.? Mutta SINUN
. KANNATTAIS??, KUITENKIN Liittyä, IHAN OIKEAAN AMMATTILIITOON. EIKÄ? loimaan kortistoon. JO HETI . SILLOIN TIETÄISI? MITÄ KUULUU SAADA. JA MITÄ EI. JA KUN Palkataan töihin " Kusetus" mahdollisuus pienentyy??? Jea..Jea.. Sanoi hän- AMK-KoulutusEiHyvä
Alkuun kaikki vaikutti lupaavalta. Olisin toki voinut tehdä asioita toisinkin, mutten näe miten liitto olisi minua auttanut.
Joka tapauksessa tämän kaltaisissa tapauksessa reagointi tapahtuu jälkikäteen. Oli liittoa tai ei. En usko, että liitto olisi toiminut pelotteena.
Sama se minulle hoitaako liiton asianajaja vai Heikki "Kampela" mun asiaa eteenpäin. Uskon lopputuloksen olevan sama. Liitto maksaa aika paljon ja sama raha menee muutakin kautta.
Ongelmani on lähinnä se, että voinko olla varma laittomuudesta, saanko asianajajan hoitamaan oikeutta minulle ja mistä ylipäätänsä löydän juuri sen oikean ajamaan asiaani. - myh
Olemme kuulleet asiasta vain toisen osapuolen näkemyksen. Ymmärrät varmaan, että sen perusteella ei voi sanoa yhtään mitään.
YTK - yhdistys tekee yhteistyötä Opuslex –asianajoverkoston kanssa, joten kai sieltä löytyy työlainsäädännön tuntemusta. - lankkulattiatasolla
myh kirjoitti:
Olemme kuulleet asiasta vain toisen osapuolen näkemyksen. Ymmärrät varmaan, että sen perusteella ei voi sanoa yhtään mitään.
YTK - yhdistys tekee yhteistyötä Opuslex –asianajoverkoston kanssa, joten kai sieltä löytyy työlainsäädännön tuntemusta.Opuslex-verkoston numerosta kerran hain vastauksia. Kukaan ei viikkoon vastannut tuosta numerosta.
Otin yhteyttä yksityiseen työlainsäädäntöön perehtyneeseen lakinaiseen ja maksoin 170e. Toimeksiannon välitin puhelimitse ja sähköpostilla. Hän luki läpi mun irtisanomistapauksen ja kertoi, että asia on hoidettu lainvastaisesti, mutta koska minulla ei ole ollut YT-keskusteluissa todistajaa mukana, on juttu mahdoton voittaa. Sain hyviä vinkkejä vastaisuuden varalle. Koska luotin vastaukseen. annoin hänen myös lukea (tällä hetkelä jo ) edeltävän työpaikan työsopimuksen ja samoin nykyisen työpaikan (270e). Yllättävän paljon työnantajat laittavat sopimuksiin lainvastaista tekstiä. Onnekseni nyt tiedän, etteivät ne oikeasti sido minua mihinkään. Esimerkkinä: työnantajan mielestä hän omistaa työsopimuksen perusteella kaikki oikeudet kaikkiin keksintöihini, joita olen vapaa-ajallani ja omilla välineillä tehnyt, riippumatta toimialasta. Liitot lukevat näitä myös läpi, mutta kummallisesti liiton edustaja ei löytänyt samoja lainvastaisuuksia, eikä työpaikan luottamusmies.
Kannustan etukäteisajatteluun. Olen oppinut luettamaan työsopimukseni asianajotoimiston työlainsäädäntöön perehtyneellä henkilöllä. Se maksaa sen 160-200e, mutta maksaa vaivan takaisin myöhemmin. Nykyaika on todistanut niin monta kertaa, että sopimuksiin laitetaan ihan mitä vaan. Siitä on sekin etu, että jos kerron luetuttavani kaikki sopimukseni asianajotoimistossa, se estää työnantajan änkyröinnit tai vähintään hillitsee ylilyönnit. - AMK-KoulutusEiHyvä
lankkulattiatasolla kirjoitti:
Opuslex-verkoston numerosta kerran hain vastauksia. Kukaan ei viikkoon vastannut tuosta numerosta.
Otin yhteyttä yksityiseen työlainsäädäntöön perehtyneeseen lakinaiseen ja maksoin 170e. Toimeksiannon välitin puhelimitse ja sähköpostilla. Hän luki läpi mun irtisanomistapauksen ja kertoi, että asia on hoidettu lainvastaisesti, mutta koska minulla ei ole ollut YT-keskusteluissa todistajaa mukana, on juttu mahdoton voittaa. Sain hyviä vinkkejä vastaisuuden varalle. Koska luotin vastaukseen. annoin hänen myös lukea (tällä hetkelä jo ) edeltävän työpaikan työsopimuksen ja samoin nykyisen työpaikan (270e). Yllättävän paljon työnantajat laittavat sopimuksiin lainvastaista tekstiä. Onnekseni nyt tiedän, etteivät ne oikeasti sido minua mihinkään. Esimerkkinä: työnantajan mielestä hän omistaa työsopimuksen perusteella kaikki oikeudet kaikkiin keksintöihini, joita olen vapaa-ajallani ja omilla välineillä tehnyt, riippumatta toimialasta. Liitot lukevat näitä myös läpi, mutta kummallisesti liiton edustaja ei löytänyt samoja lainvastaisuuksia, eikä työpaikan luottamusmies.
Kannustan etukäteisajatteluun. Olen oppinut luettamaan työsopimukseni asianajotoimiston työlainsäädäntöön perehtyneellä henkilöllä. Se maksaa sen 160-200e, mutta maksaa vaivan takaisin myöhemmin. Nykyaika on todistanut niin monta kertaa, että sopimuksiin laitetaan ihan mitä vaan. Siitä on sekin etu, että jos kerron luetuttavani kaikki sopimukseni asianajotoimistossa, se estää työnantajan änkyröinnit tai vähintään hillitsee ylilyönnit.Kiitos hyvästä kommentista. Tosi ystävällistä, että jaat kokemuksesi. Jatkossa harkitsen vakavasti vinkkejäsi. Hyviä vinkkejä. Oma moka, etten käyttänyt etukäteisajattelua. Itse luotan niin vahvasti siihen, että työnantaja ajattelee myös työntekijän etua. Näin ei tietenkään aina ole. Lämpimät kiitokset vielä kerran.
- Gettunen
Käytännössä työsuhteeseen liittyvien oikeuksien peräämisessä on kolme ongelmaa: Liittojen lakimiesresurssit ovat alimoitoitetut. Liiton lakimiehet, jos edes vastaavat, pyrkivät "pelaamaan" asiat siten että ei ole mitään riideltävää. Säästyy liiton rahoja. Toinen ongelma se etteä liitot eivät ole halukkaita riitelemään jäsenten asioista, ellei kyseessä ole huomattava rahamäärä >10k tai julkkisduunari. Kolmas ongelma yllä mainittu todistamisen vaikeus/mahdottomuus.
Ym syistä työnteijä häviää käytännössä aina. Jos sataa työntekijää kusetetaan jollakin lailla, 1-2:lle liitto lähtee hakemaan oikeutta. Liitoissa lakimiesresurssit ovat tyypillissti 1 lakimies per 10.000 maksavaa jäsentä.
Työntekijöinä kaikista heikoimmassa asemassa ovat palkattomat työntekijät. Siis työvoimakurssien harjoittelijat, lopputyötään tekevät yms palkattomat harjoittelijat. Kun työtä tehdään ilman rahallista vastinetta, työsuhdetta ei ole eikä työlainsäädännön suojaa. Näin ainakin omalla kohdalla reilu 20 v takaperin. Kun olisi ollut euronkin kokoinen vastike (suorituspalkka), kyseessä olisi aito työsuhde.
- MitäsJosVaan
Ammu se pomo.
Saat täyshoidon valtion puolesta, ja teet suuren palveluksen maamme kansalle.
Orjapiiskurien toiminta on saatava loppumaan. - alsdj
Työnantajan perustelu on, että "ei päässyt tavoitteisiin"? Kuitenkin samantien on valmis palkkaamaan uudestaan määräaikaiseksi. Jos itse olisin työnantaja ja huomaisin, että kaveri ei pääse tavoitteisiin niin en tietenkään palkkaisi uudestaan. Pääsitkö omasta mielestäsi tavoitteisiin? Vai oliko tekaistu syy?
Olettaisin, että työnantajalle on tullut pupu pöksyyn, eli huomasi liian myöhään, ettei varsinaisesti tarvitsekaan insinööriä vaan tuotantotyöntekijän, siksi keksi jotain ja palkkasi toisen kaverin halavala. Ei palkannut kuitenkaan Sinua tuotantoon, koska olisit ollut tilanteeseen pettynyt ja alkanut ehkä rettelöitsemään työnantajaa vastaan uudessa huonomassa työsuhteessa tai olisit heti etsimässä uutta työpaikkaa.
Työnantajalla oli todennäköisesti kiire toimitusten kanssa ja siksi hän oli valmis palkkaamaan Sinut tuotantoon siksi aikaa kunnes löytää halvemman ja sopivamman.
Pahin rikos tässä tilanteessa lienee taitamaton johtajuus, luultiin että tarvittiin jotain ja sitten huomatiin että tarvittiin jotain ihan muuta, ja hyväksikäytön tunne.
Tietämättä kaikkia yksityiskohtia ja kuvittelemalla itseni vastaavaan tilanteeseen jättäisin asian kuitenkin ehkä omaan arvoonsa ja katsoisin eteenpäin. Tuntuu melko epätodennäköiseltä, että tuossa voisi jotain voittaa juristin avulla. - AMK-KoulutusEiHyvä
Pitää vielä vähän tarkentaa.
Eli se, että en päässy tavoitteisiin liittyi tuohon insinöörin tehtävään jota en siis tehnyt päivääkään. Tein ainoastaan tuotannon tehtäviä, joissa minulla ei ollu tavoitteita eikä liiemmin perehdytystäkään. Tein kaikkea, mitä työnjohtajat käski. Tarkoitus ei ollut, että jään tuotantoon vaan koeajan jälkeen siirryn insinöörihommiin ja en koskisi pitkällä tikullakaan tuotantoon. Eli se etten päässyt tavoitteisiin oli siinä mielessä erikoinen perustelu, etten tiedä vieläkään mitä ne oli ja oliko minun edes mahdollista päästä noihin tavoitteisiin. Kertakaan ei huomautettu tai varoitettu mistään. Koeaikapurku tuli kaikille työntekijöille yllätyksenä. Myös itse sanansaattaja oli yllättynyt tästä.
Missään vaiheessa minulle ei mainittu tavoitteista. Ei henkilökohtaisista, ei yrityksen yleisiä.
Työlainsäädäntö on mielestäni selvä. En kuitenkaan ole varma, että missä kohtaan on täysin aukottomasti rikottu lakia.- töttötö
Sanoit aikaisemmin, että rahaa on. Miksi siis sitten et soittaisi jonkun asianajotoimiston maksulliseen puhelimeen? Googlaa semmoinen, joka mainostaa voittaneensa laittomia määräaikaisuuksia yms. koskevia juttuja. Saisit ehkä luotettavamman arvion kuin arvoisilta nimimerkeiltä täällä.
- AMK-KoulutusEiHyvä
Olen sopinut tapaamisen asianajajan kanssa. Minulla on jo valmiiksi juuri se tunne, että menen jonkun asianajajan luokse. Ei siis mikään huippu vaan jonkun. Oon yrittäny googlaa, mutten ole vielä löytänyt mainitsemaasi, joka mainostaisi voittaneensa tapaukseni kaltaisia juttuja. Ja jos löydän, niin mistä tiedän monta on hävinnyt. Lakitoimistot mainostaa itseään mielestäni tosi huonosti. Olen siis valmis maksamaan extraa hyvästä, mutten yhtään huonosta. En viitsisi kymppitonnia sijoittaa tyyppii, jolla ei motivaatiota eikä muutenkaan tarkoitusta hoitaa hommaansa intohimoisesti.
Mielellään kuulisin suosituksia hyvistä työoikeuden asianajajista. Riittänee, että Suomen rajojen sisäpuolella.
- asdlkdk
Onko insinöörin tehtävään liitetyt tavoitteet kirjallisena?
Onko työsuhteen purku tavoitteisiin pääsemättömänä myös kirjallisena?
Miten voit todistaa, ettei ollut mitään tavoitteita tuotannollisissa hommissa? Työnantaja voi tekaista paperin ja väittää mitä vaan.
Et voi olettaa, että joku firman työntekijä tulisi oikeuteen todistamaan, ja kun ei tule niin ei ole vahvaa casea ilman kirjallista materiaalia.
Ilman vahvaa kirjallista näyttöä voit olla heikoilla. Valitettavasti. Jos siltä tuntuu niin kannattaa toki ottaa yhteyttä lakimieheen ja kysyä että onko mahista voittaa ja jos on niin miten/miksi? Muuten voi tulla veivattua lakijuttua, jossa kaikki muut voittaa patsi sinä.- yritystoiminta
Entä jos ne tavoitteet ynnä muut insinöörin pestin täyttämättä jättämiseen liittyivätkin työnantajan yritystoimintaan ja yrityksen talouteen.
- AMK-KoulutusEiHyvä
Tavoitteista ei ole missään kirjallisena. Miten sellasen paperin voi tekaista, jos siitä ei ole puhuttu minulle ja tuskin kenellekään muullekaan koskaan? Kuullostaa lähinnä joltain asiakirjaväärennökseltä tai höpöhöpö-paperilta ainakin.
Työsopimuksessa työnantajan osoittamat työtehtävät.
Mutta voinko olettaa, että joku todistaa valheellisesti työnantajan puolesta? Luulisi heidänkin olevan velvollisia todistamaan oma näkökulma.
- 6427682
Työsopimuslain 4 §:n 4 momentin mukaan työsopimusta ei saa purkaa koeajan kuluessa syrjivillä tai muutoinkaan koeajan tarkoitukseen nähden epäasiallisilla perusteilla. Käytännössä on kuitenkin osoittautunut, että työntekijän on hyvin vaikeaa onnistua todistamaan, että syy hänen työsuhteensa koeaikapurkuun olisi ollut syrjivä tai tarkoitukseen nähden epäasiallinen. Työnantaja kun yleensä ymmärtää olla antamatta paperia, johon syyksi on kirjattu jokin sellainen seikka.
Saattaa kuitenkin olla, ettei sellaisesta ole ennakkotapausta, että työnantaja olisi palkannut välittömästi uudelleen samoihin tehtäviin koeajalla irtisanotun työntekijän. Näin ollen ei mielestäni voi sanoa sen olevan aivan tuhoon tuomittua, että yrittämään lähtee.- lkdfj
Oliko niin, ettei ollut samat tehtävä kyseessä? Ensin palkattiin insinööriksi ja sitten palkattiin tuotannollisiin tehtäviin. Tehävät toki olivat samoja jatkuvasti, mutta tavoite oli eri.
- AMK-KoulutusEiHyvä
lkdfj kirjoitti:
Oliko niin, ettei ollut samat tehtävä kyseessä? Ensin palkattiin insinööriksi ja sitten palkattiin tuotannollisiin tehtäviin. Tehävät toki olivat samoja jatkuvasti, mutta tavoite oli eri.
Palkattiin insinööriksi ja käskettiin neljä kuukautta olemaan tuotannossa työntekijätehtävissä eli sama aika kuin koeaika. Tuolloin oli tarvetta tuotannon työntekijöille. Tarve toki jatkui koeajan jälkeen, mutta insinööritarve hävisi. Tein täsmälleen samoja töitä ennen ja jälkeen koeajan. Nimike vaihtui insinööristä duunariksi. Tavoite jäi minulle erittäin epäselväksi. Tarkoitus oli, että tuotanto tulee tutuksi ennen insinöörihommia, jotta tiedän insinöörinä miten tuotanto toimii. Ei ollut mitään määrällisiä, rahallisia, laadullisia eikä mitään muutakaan. Jos oli niin niistä ei kerrottu.
- Huijaamallatöihin
Voi olla, että halusivat alunperinkin duunarin eikä insinööriä. Saivat kuitenkin houkuteltua sinut töihin lupaamalla insinöörihommia. Jos olit tätä ennen kortistossa työttömänä, valtio katsoi hyötyvänsä kun työtön työllistetään, vaikkakin ylikoulutettu alemman tason hommiin. Tukia ei tarvitse maksaa tällöin sinulle. Eli saivat yhden ihmisen kortistosta pois. Olet varmasti ylikoutettu tuotannon hommiin ja näin ollen "liian hyvä". Halusivat varmasti palkata "sopivamman" eli alemman koulutuksen saaneen, jolle voi maksaa huonompaa palkkaa, jota voi mahdollisesti hallita ja pompotella helpommin ja luulevat, että alemman koulutuksen saanut on pysyvämpi työntekijä, joka ei haikaile muualle heti töihin eikä vaadi parempaa palkkaa. Olit siis koulutukseesi ja taitoihisi nähden liian huonossa paikassa ja toisaalta "liian hyvä" työnantajalle ja niihin tehtäviin mihin sinut laitettiin.
Jos ja kun on kortistossa työttömänä niin moni luulee työntekijää huonommaksi kuin onkaan ja yllätys voikin olla suuri, että tämä työntekijä onkin yllättävän hyvä ja osaava. Liiankin hyvä. Se voi olla myös monesti pettymys työnantajalle, joka etsii osaamattomampaa kaveria vaatimattomampaan tehtävään. Monesti myös "liian hyvä" on punainen vaate työnantajalle sekä työkavereille useista eri syistä. Pikku/keskijohto voi olla myös tulosvastuussa joten eivät voi palkata jos budjetti ei anna myöten. Joskus pikkujohto, keskijohto ja isompi johto ovat taitamattomia, eivät ole tilanteen tasalla tai käsky tuleekin yhtäkkiä ylempää, että meillä ei ole varaa tähän tai sitten yksinkertaisesti jonkun pomon tuttava täytyy saada yhtäkkiä töihin pienemmällä palkalla ja tekosyy pitää löytää äkkiä. Joskus kun paikkaa on pedattu jollekin kaverille, mikä selittäisi jossain tapauksissa toisen henkilön palkkaamisen.
Menit kuitenkin ottamaan tuon työn tuollaisilla ehdoilla ja työtehtävillä. Jatkossa kannattaa olla tarkenpi mitä paperissa lukee. Maailma on epäoikeudenmukainen ja kiero. Monesti tapahtuu vääryyksiä joko vahingossa tai tahalleen. Ei tarvitse olla itse mitenkään huono tai mokannut. Kun on kyse pätevästä, taitavasta kaverista on heti pelko, että joku toinen palkkaa hänet ja hän lähtee pois. Monesti on myös taitamatonta johtajuutta ja rekrytointia. Eettisempää olisi ollut kertoa etukäteen, että ei ole tarjolla tasoistasi työtä tietyllä palkalla, mutta olisi tarjolla jotain muuta ja että olisitko niistä kiinnostunut kenties. Tärkeää, että ei jää katkeroitumaan syvästi vaan suuntaa energiansa muualle ja tämä oli vain yksi kokemus lisää. Siitä voi myös ottaa opiksi. Tsemppiä! - AMK-KoulutusEiHyvä
Kiitos hyvästä kirjoituksesta. Pää nousee päivä päivältä enemmän pystyyn ja elämä jatkuu. Itse uskon ihmisten hyvyyteen ja oikeudenmukaisuuteen. Ehkä juuri siksi tätä on vaikea sulattaa, kun työelämässä ei tunnu olevan järkeä.
En ole vielä päättänyt, tulenko viemään asiaa eteenpäin mitenkään. Juttelen asianajajan kanssa, jotta saan mielenrauhan itselleni. En ole koskaan tehnyt mitään oikeusjuttua ja ehkä sekin pitää kokea. Aika näyttää.
- mikä_syy
Määräaikaisuuden päättyminen, ja määräaikaisuudellahan pitää aina olla syy, ja sen jälkeen uuden määräaikaisuuden kirjoittamatta jättäminen ei ole laitonta.
Samalla tavalla työntekijä voi sanoa, ettei ota uutta määräaikaisuutta, eikä se ole mikään syy mihinkään toimenpiteisiin kenenkään taholta.- AMK-KoulutusEiHyvä
Määräaikaisuudelle oli syy. Mielestäni kyse on enemmänkin siitä, että oliko mikään hyväksyttävä syy. Vakituisesta koeajanpurun kautta määräaikaiseksi. Myöhemmin palkataan kaveriksi vakituinen. Minulla kun työt loppuu, niin vakituinen jatkaa.
Mielestäni olisi pitänyt mennä niinpäin, että minut olisi vakituistettu ja kaveri määräaikaiseksi. Molemmilla rivityöntekijän titteli. - vanos_b
Siis miten te olitte sopineet? Jotenkin sain käsityksen, että sinut palkattiin sinne tuotantopuolelle sillä optiolla että jatkossa yritys perustaa uuden insinöörin toimen, joka oli sulle niin kuin tarkoitettu. Mutta yrityksen tuotannollis-taloudellisista syistä sitä insinöörin toimea ei perustettu joten tämä sopimus insinöörin paikasta raukesi siihen koeajan aikana. Ei mitään väärää. Itse olet mennyt sinne tuotantopuolelle tuollaisella sopimuksella.
Sitten sait määräaikaisena jatkaa tuotanossa, ja kun määräaikaisuus loppui, ei uutta tullut. Siihen taas että taloon tuossa sitten palkattiin joku tuotantoon vakituiseksi ehkä koeajan kanssa, niin se on työnantajan oikeus valita työntekijänsä. Mikään laki ei velvoita antamaan kahdesta tyypistä paikkaa sille, joka on ollut talossa pitempään. - AMK-KoulutusEiHyvä
Siis olin alusta alkaen insinööri. Sopimus oli siis koulutusta vastaava. Oli tarkoitus vain opiskella tuotantoprosessit ja tuotteet, jotta insinöörin toimessa tietäisin mitä kukin tekee ja minkä asioiden kanssa olen tekemisissä. Koeaika ja aika tuotannossa oli ikäänkuin opiskeluaikaa.
En siis tehnyt varsinaista insinöörihommaa. Eikä ollut tarkoitus tehdä koeaikana. Eikä ollut mahdollisuutta. Eikä ylimääräistä aikaa siihen.
Tuotannollis-taloudellisista syistä ei saa purkaa koeaikana työsopimusta. Siinä työnantaja rikkoo lakia, jos näin väittää tehneensä. Siltä tämä kuitenkin näyttää erittäin vahvasti.
Mielestäni määräaikaisuudelleni ei ollut perusteita, kun määräaikaisuuden aikana kuitenkin palkattiin vakituinen. Eli minua palkattaessa oli työtarve tilapäistä ja reilu kuukauden päästä oli tarve palkata vakituinen. En tiedä onko laitonta, mutta mielestäni epäreilua.
Täällä on ollut tosi hyvää keskustelua ja kiitos kaikille viesteistä. Tekee hyvää itselleni purkaa ajatuksia ja saada hyviä kommentteja ja kysymyksiä. - w45345
Onhan se ihan mahdollista, että työnantaja on porsaanreikien hyväksikäyttäjä. Haluaa ilmaista työvoimaa ja jos sellaista ei saa niin ainakin halpaa. Siksi ehkä kikkailee ihmisten työsuhteilla. Tämä olisi kyllä tiedossa nykyisellä henkilökunnalla jos tämä on ollut se tapa.
Voihan se olla niinkin, että pomo ei vaan voinut sittenkää ajatella sinua insinöörinroolissa, tai olet nainen tai jotain. Oliko uusi vakituinen kaveri mies. Siinähän on jo hyvä syrjintä case tiedossa. - ahaa_
AMK-KoulutusEiHyvä kirjoitti:
Siis olin alusta alkaen insinööri. Sopimus oli siis koulutusta vastaava. Oli tarkoitus vain opiskella tuotantoprosessit ja tuotteet, jotta insinöörin toimessa tietäisin mitä kukin tekee ja minkä asioiden kanssa olen tekemisissä. Koeaika ja aika tuotannossa oli ikäänkuin opiskeluaikaa.
En siis tehnyt varsinaista insinöörihommaa. Eikä ollut tarkoitus tehdä koeaikana. Eikä ollut mahdollisuutta. Eikä ylimääräistä aikaa siihen.
Tuotannollis-taloudellisista syistä ei saa purkaa koeaikana työsopimusta. Siinä työnantaja rikkoo lakia, jos näin väittää tehneensä. Siltä tämä kuitenkin näyttää erittäin vahvasti.
Mielestäni määräaikaisuudelleni ei ollut perusteita, kun määräaikaisuuden aikana kuitenkin palkattiin vakituinen. Eli minua palkattaessa oli työtarve tilapäistä ja reilu kuukauden päästä oli tarve palkata vakituinen. En tiedä onko laitonta, mutta mielestäni epäreilua.
Täällä on ollut tosi hyvää keskustelua ja kiitos kaikille viesteistä. Tekee hyvää itselleni purkaa ajatuksia ja saada hyviä kommentteja ja kysymyksiä.Eikö koeaikana itse asiassa saa purkaa työsuhteen sen kummemmin asioita selittelemättä!
Mikä sua nyt kismittää? Sekö että sait kuitenkin jatkaa jonkin aikaa määräaikaisena siellä tuotantopuolella. Työnantajalla on aina oikeus valita kenet hän palkkaa vakituiseksi työntekijäksi. Jos tämä toinen toistaiseksi voimassa olevaan palkattu, tai määräaikaiseen jatkoa saanut, niin jos hän on ollut sinun kanssasi yhtä aikaa jo töissäkin niin ilmeisesti hän on hoitanut eri postia kuin sinä. Kunnilla tätä tehdään alvariinsa. Niillähän on aivan helppo sanoa esim. vaikka kuinka olisi työntekijän palkkakuitissa työsuhteen lajissa ollut "avoin toimi" niin siinä vaiheessa kun tulee organisaatiouudistuksia, niin tämän toimen voi lakkauttaa ja väittää ihan siis tälle tyypille joka sitä on pitkään hoitanut muutamalla määräaikaisella sopimuksella, viimeisin niistä pitempi kuin muut, että sinä olit SIJAINEN et sinä ollut avointa toimea hoitamassa..... Jolloin sinut siis avoimen toimen hoitajana olisi oikeasti pitänyt kai vakinaistaa, koska määräaikaisuudelle ei oikeasti ollut perusteita, etenkään pitkälle määräaikaisuudelle, mutta tyhmä työntekijä ei lähtenyt esimiestä painostamaan. Sitten vielä se, että tässä yhteydessä tälle työntekijälle itse toimipisteessä uskoteltiin organisaatiomuutosten alla, että kyllä sulle paikka tulee, me ei pärjätä ilman tämän tehtävän hoitajaa. Mutta sen sijaan, että tämä olisi saanut jatkaa, toimi lakkautettiin ja se tehtävä eli työ annettiin kahdelle muissa toimipisteissä puolipäivisinä työskennelleille jotta he saivat kokoaikaisen duunin!
koin kyllä suurta epäoikeudenmukaisuutta ja koen edelleenkin näiden tyyppien harrastavan sellaista valehtelua ettei tosikaan.
Mitä sinä sitten voitat, jos nostat jutun, jos asianajajasi kanssa tässä siihen päädyt? Töitä tuskin saat, tai jos saat, niin mahtaa olla hankala paikka olla duunissa, korvaukset määräaikaisuuden päättymisestä sovittuna ajankohtana - mitä, olisko ne nolla.
Insinööri, jutut ovat mielenkiintoista luettavaa. - sdfsdfsdf
AMK-KoulutusEiHyvä kirjoitti:
Siis olin alusta alkaen insinööri. Sopimus oli siis koulutusta vastaava. Oli tarkoitus vain opiskella tuotantoprosessit ja tuotteet, jotta insinöörin toimessa tietäisin mitä kukin tekee ja minkä asioiden kanssa olen tekemisissä. Koeaika ja aika tuotannossa oli ikäänkuin opiskeluaikaa.
En siis tehnyt varsinaista insinöörihommaa. Eikä ollut tarkoitus tehdä koeaikana. Eikä ollut mahdollisuutta. Eikä ylimääräistä aikaa siihen.
Tuotannollis-taloudellisista syistä ei saa purkaa koeaikana työsopimusta. Siinä työnantaja rikkoo lakia, jos näin väittää tehneensä. Siltä tämä kuitenkin näyttää erittäin vahvasti.
Mielestäni määräaikaisuudelleni ei ollut perusteita, kun määräaikaisuuden aikana kuitenkin palkattiin vakituinen. Eli minua palkattaessa oli työtarve tilapäistä ja reilu kuukauden päästä oli tarve palkata vakituinen. En tiedä onko laitonta, mutta mielestäni epäreilua.
Täällä on ollut tosi hyvää keskustelua ja kiitos kaikille viesteistä. Tekee hyvää itselleni purkaa ajatuksia ja saada hyviä kommentteja ja kysymyksiä.No, mikä sun määräaikaisuuden peruste itse asiassa oli? Olitko jonkun sijainen? Ai, sä olit tilapäistyövoimaa, sillain niin kuin ruuhka-apu vai?
Jutussa on niin paljon epäselvää sun kertomana. Jossain sanot, että määräaikaisuudelle oli perusta ja sitten ei ollut ja sitä rataa. - muuttuva_tarina
AMK-KoulutusEiHyvä kirjoitti:
Siis olin alusta alkaen insinööri. Sopimus oli siis koulutusta vastaava. Oli tarkoitus vain opiskella tuotantoprosessit ja tuotteet, jotta insinöörin toimessa tietäisin mitä kukin tekee ja minkä asioiden kanssa olen tekemisissä. Koeaika ja aika tuotannossa oli ikäänkuin opiskeluaikaa.
En siis tehnyt varsinaista insinöörihommaa. Eikä ollut tarkoitus tehdä koeaikana. Eikä ollut mahdollisuutta. Eikä ylimääräistä aikaa siihen.
Tuotannollis-taloudellisista syistä ei saa purkaa koeaikana työsopimusta. Siinä työnantaja rikkoo lakia, jos näin väittää tehneensä. Siltä tämä kuitenkin näyttää erittäin vahvasti.
Mielestäni määräaikaisuudelleni ei ollut perusteita, kun määräaikaisuuden aikana kuitenkin palkattiin vakituinen. Eli minua palkattaessa oli työtarve tilapäistä ja reilu kuukauden päästä oli tarve palkata vakituinen. En tiedä onko laitonta, mutta mielestäni epäreilua.
Täällä on ollut tosi hyvää keskustelua ja kiitos kaikille viesteistä. Tekee hyvää itselleni purkaa ajatuksia ja saada hyviä kommentteja ja kysymyksiä.Etkö sinä jossakin sanonut että ne tuotannolliset tavoitteet liittyivät sinun tekemisiisi. Onko sinulla kaikki ihan niin kuin lopultakaan selvää tämän kertomasi asian suhteen. Kommentoijan tekstien mukaan muutat omaa stooriasi!
- AMK-KoulutusEiHyvä
En ole ainakaan omasta mielestä muuttanut tarinaa, mutta ehkä liian epätarkasti, että voi tulkita väärin.
Määräaikaisuuden peruste oli juuri tuo ruuhka-apu. Työsopimuksessa oli siis peruste. Eri tavalla kirjattu, mutta sama asia. Ei siis kenenkään tilalle. Ei äitiysloman sijainen eikä mikään muukaan sijainen.
Mikä minua tässä kaivelee on se, että minut palkataan ruuhka-avuksi ja kohta joku ulkopuolinen palkataan vakituiseksi. Tällöin ruuhka-apu peruste mielestäni häviää. Teimme myös samoja hommia ja uusi tyyppi teki myös minun töitä. Tuotannossa ei ollut varsinaisesti kenenkään omia hommia, vaan työtehtävät vaihtelivat ikäänkuin tarpeen ja kiireen mukaan. Toki myös osaamisen. Kenenkään sopimuksessa ei ymmärtääkseni rajattu työtehtäviä tuotannossa. Kaikki samaa massaa.
Ja mitä tulee jutussa voittamiseen, niin pelkästään laiton irtisanominen johtaa 3kk - 24kk palkkakorvaukseen. Kun käyttää kertolaskun kertoimena 2500e/kk, niin puhutaan 7500e - 60000e. Korvaussumma kasvaa, mikäli voidaan osoittaa myös syrjintää. Se kuka korvaa tämän riippuu syyllisestä. Joko yritys itse tai se henkilö joka loppupeleissä päätti asian.
- työnantaja
Kannattaa todella miettiä, mitä on voitettavana tai hävittävänä. Seuraavalla työnantajalla on mahdollisuus soittaa edelliselle ja rettelöitsijän maine ei ole hyvää valuuttaa työmarkkinoilla. Itse kehoittaisin etsimään paremman työantajan .
- AMK-KoulutusEiHyvä
En koe oman maineeni olevan vaarassa. Suuremmassa vaarassa on työnantajan maine. En ole rettelöitsija, vaan hyvinkin asiallinen. Rettelöitsijä on se työnantaja. Minkä virheen minä tein? En ainakaan mitään laitonta, kuten työnantaja mahdollisesti. Ansioluetteloni on työnantajan toimesta jo tärvelty. Ei näytä hyvältä koeaikapurku ja ruuhka-apu, kun vaihtoehtona olisi ollut insinööri. Eli kun kelvannut tuonne insinööriksi, niin miten sitä muut työnantajat katsovat. Tuskin hyvällä.
En haikaile takaisin siihen firmaan. Kyse ei ole siitä. Kyse on siitä, että rikkeet johtaa oikeusvaltiossa rangaistuksiin. Suomessa on lait sitä varten, että tämä yhteiskunta toimisi edes jotenki järkevästi. Ja mikäli on toimittu väärin, niin mielestäni sellaiset ansaitsevat rangaistuksensa. Vallan käyttäjillä on myös vastuu teoistaan. - Ertere
Häviät juttusi sata varmasti. Suomessa ei ole takaisinottovelvoitetta, etkä tulisi koskaan casea voittamaan. Sinulle jäisi maksettavaksi kalliit asianajokulut ja oikeudenkäyntimaksut.
Koeajalla tapahtunut työsuhteen purku on mahdollinen molemmin puolin. Työnantajaa voidaan moittia aiheettomasta purusta muttei sen enempää. Ota tästä opiksesi ja unohda koko pulju. Puhun muuten sitten kokemuksesta. - keksitty_juttuko
AMK-KoulutusEiHyvä kirjoitti:
En koe oman maineeni olevan vaarassa. Suuremmassa vaarassa on työnantajan maine. En ole rettelöitsija, vaan hyvinkin asiallinen. Rettelöitsijä on se työnantaja. Minkä virheen minä tein? En ainakaan mitään laitonta, kuten työnantaja mahdollisesti. Ansioluetteloni on työnantajan toimesta jo tärvelty. Ei näytä hyvältä koeaikapurku ja ruuhka-apu, kun vaihtoehtona olisi ollut insinööri. Eli kun kelvannut tuonne insinööriksi, niin miten sitä muut työnantajat katsovat. Tuskin hyvällä.
En haikaile takaisin siihen firmaan. Kyse ei ole siitä. Kyse on siitä, että rikkeet johtaa oikeusvaltiossa rangaistuksiin. Suomessa on lait sitä varten, että tämä yhteiskunta toimisi edes jotenki järkevästi. Ja mikäli on toimittu väärin, niin mielestäni sellaiset ansaitsevat rangaistuksensa. Vallan käyttäjillä on myös vastuu teoistaan.Hei, sinä otat ilmiselvästi kommenteista sanoja itsellesi.
Ruuhkapurusta et ole aiemmin itse sanonut sanaakaan.
Työtodistukseen ei saa laittaa mitään työntekijän asemaa huonontavaa lausumaa. Siksi toisekseen jos sinulla oli koko ajan määräaikainen työsuhde tai vaikka se viimeinen työsuhde, joka jatkui kivuttomasti heti ensimmäisen jälkeen eli välittömästi, niin se viimeinen työsuhteen mukainen päättyminen merkitään siihen työtodistukseen ja siinä pitäisi lukea siis päättymisen syynä määräaikainen tehtävä.
Ja kertomasi mukaan siihen koeajalla tapahtuneeseen mahdolliseen insinöörin pestiin päättymisen syy oli työnantajasta johtuvat taloudelliset ja oletetun tuotannon tavoitteen täyttymättä jääminen. Eli kaiken järjen mukaan he olisivat sinut ottaneet töihin, mutta joku tilauskanta tai joku muu ei sitten muodostunutkaan sellaiseksi kuin olettivat, joten ei ollut resursseja eikä tarvetta uudelle insinöörille.
Muuten jos homma sopii, niin Turun telakalle haetaan koko ajan insinööritason väkeä. Katsopa vaikka mol.fi Varsinais-Suomen osasto, siellä löytyy ottajia insinööreille. Ja pestiä tulee varmastikin jatkumaan muutamat vuodet vielä eteenpäåinkin, telakan tilauskirja on sen mallinen nyt! - katogooglest
Ertere kirjoitti:
Häviät juttusi sata varmasti. Suomessa ei ole takaisinottovelvoitetta, etkä tulisi koskaan casea voittamaan. Sinulle jäisi maksettavaksi kalliit asianajokulut ja oikeudenkäyntimaksut.
Koeajalla tapahtunut työsuhteen purku on mahdollinen molemmin puolin. Työnantajaa voidaan moittia aiheettomasta purusta muttei sen enempää. Ota tästä opiksesi ja unohda koko pulju. Puhun muuten sitten kokemuksesta.ertere puhuu paskaa. ei voi näillä perusteilla sanoa mitään. iso firma tai valtio varmasti voittaa. voihan isokin tehdä virheitä. pikkufirmoilla tuskin resursseja mihinkään. jos viis hunttia kuussa on liikaa nii on kaikki lakineuvojen ostaminenki varmasti pannassa. lakineuvonta on kallista.
- AMK-KoulutusEiHyvä
Ertere kirjoitti:
Häviät juttusi sata varmasti. Suomessa ei ole takaisinottovelvoitetta, etkä tulisi koskaan casea voittamaan. Sinulle jäisi maksettavaksi kalliit asianajokulut ja oikeudenkäyntimaksut.
Koeajalla tapahtunut työsuhteen purku on mahdollinen molemmin puolin. Työnantajaa voidaan moittia aiheettomasta purusta muttei sen enempää. Ota tästä opiksesi ja unohda koko pulju. Puhun muuten sitten kokemuksesta."Työnantajaa voidaan moittia aiheettomasta purusta muttei sen enempää"
Aiheeton purku johtaa työnantajan sakkoihin ja korvauksiin työntekijälle. Syyllisyys kun on selvää, niin miksi siitä moitittaisiin ainoastaan? Eli jos työnantaja on syyllinen, niin työntekijä maksaa kaikki oikeuskulut?
Koko viestissä ei ole järjen häivääkään. Mielelläni luen perusteltuja viestejä kuin tällaisia aivopieruja.
Koeaikapurku on mahdollista molemmin puolin. Se on totta. Tosin työntekijän ei tätä tarvitse perustella. Työnantajan täytyy. Koeaika ei ole perustelu. - Jooppa
Älä sotke työsuhteenpurkua ja purkua koeajalla. Ne ovat kaksi eri asiaa. Työnantajalla löytyy aina tarvittaessa "syy", joka pitää oikeudessa.
- AMK-KoulutusEiHyvä
Jooppa kirjoitti:
Älä sotke työsuhteenpurkua ja purkua koeajalla. Ne ovat kaksi eri asiaa. Työnantajalla löytyy aina tarvittaessa "syy", joka pitää oikeudessa.
Tiedän, että työsuhteenpurku on erilainen tapaus kuin koeaikapurku. Alla netistä poimittua faktaa:
"Työsopimusta ei saa työsopimuslain mukaan purkaa syrjivillä tai tasapuolista kohtelua rikkovilla tai muutoinkaan koeajan tarkoitukseen nähden epäasiallisilla perusteilla. Työntekijän työsopimusta ei voida päättää koeajalla esimerkiksi raskauden, mielipiteen tai sukupuolisen suuntautumisen perusteella. Työnantajan tuotannolliset ja taloudelliset syyt eivät ole myöskään koeajan tarkoitukseen nähden laillinen peruste työsopimuksen päättämiselle. "
Lähde: Copy-paste eetteristä
Kerropas "Jooppa", että mikä syy työnantajalla pätee tässä tapauksessa oikeudessa. Se minua kiinnostaa erittäin paljon ja voi jopa ratkaista sen, että jaksanko riidellä vai luovutanko.
Altavista-hakukoneesta löydän muutamanki tapauksen, jossa koeaikapurku on katsottu työntekijän hyväksi eikä ole mielestäni edes yhtä selvä tapaus kuin tämä.
- AMK-KoulutusEiHyvä
Itse pidän tapausta selvänä laittomuutena. Sen takia oikeastaan avaudun täällä keskustelupalstalla, kun en ole varma objektiivisuudestani. Näen asian varmasti enemmän omasta näkökulmasta kuin mistään muusta näkökulmasta.
Olen oikeutettu oikeusapuun, joten kustannukset ei nouse hurjiksi missään tapauksessa.
Turun telakalle voisin mennä tekee saumaa tai vahtimaan sen tekoa. Mutta asuuko kukaan oikeasti niin pohjoisessa? Oon kuullu, että juna tulee sieltä pois, mutta muuta hyvää en oo Turusta kuullu.
Koeaikapurkua ei saa tehdä mistä tahansa syystä. Katso mitä tahansa lakitekstiä liittyen koeaikapurkuun. Ja moni vaihtoehto häviää, mikäli samantien kuitenkin palkataan toisella nimikkeellä.
Määräaikaisuudesta sen verran, että siihen tarvitaan aina perusteltu syy. Nyt vuoden vaihteessa laki muuttui, mutta ennen 2017 näin ei ollut. Perusteluina voi olla esim kesätyö, sijaisuus tms. Minun tapauksessa tuo ruuhkapurku. En ymmärrä miten otan kommenteista sanoja itselleni. Tarina ei ole muuttunut missään vaiheessa. Oon vain täydentänyt tai tarkentanut tarinaa.- oma_valintas
Olet oikeutettu oikeusapuun, sulla on siis jo päätös olemassa vai? Siksi toisekseen, ei oikeusaputoimistokaan kaikkea ota hoitaakseen, ei välttämättä lähde automaattisesti asiaa ajamaan, neuvoja kyllä antavat kaikissa tilanteissa, jos vain ensin saa päätöksen, että pääsee lakimiehen kanssa keskustelemaan.
"Työnantaja ei kuitenkaan saa koeaikapurkua käyttäessään toimia syrjivästi. Lisäksi työsopimuslaissa on säännös, jonka mukaan kumpikaan osapuoli ei saa käyttää koeaikapurkua koeajan tarkoitukseen nähden epäasiallisilla perusteilla."
Niin, että sinun mielestäsi sinut olisi siihen insinöörin tehtävään pitänyt ottaa määräaikaisena ilman koeaikaa. Silloin työnantaja olisi selvinnyt helpommalla sinusta.
No, mitäpä tätä veivaamaan. Sen kun riitelet keskenäs. Oma valintas mihin aikas käytät. Minä tosin epäilen vahvasti koko stooria keksityksi, eli käytät aikaasi täällä netissä ihan työksesi. - AMK-KoulutusEiHyvä
oma_valintas kirjoitti:
Olet oikeutettu oikeusapuun, sulla on siis jo päätös olemassa vai? Siksi toisekseen, ei oikeusaputoimistokaan kaikkea ota hoitaakseen, ei välttämättä lähde automaattisesti asiaa ajamaan, neuvoja kyllä antavat kaikissa tilanteissa, jos vain ensin saa päätöksen, että pääsee lakimiehen kanssa keskustelemaan.
"Työnantaja ei kuitenkaan saa koeaikapurkua käyttäessään toimia syrjivästi. Lisäksi työsopimuslaissa on säännös, jonka mukaan kumpikaan osapuoli ei saa käyttää koeaikapurkua koeajan tarkoitukseen nähden epäasiallisilla perusteilla."
Niin, että sinun mielestäsi sinut olisi siihen insinöörin tehtävään pitänyt ottaa määräaikaisena ilman koeaikaa. Silloin työnantaja olisi selvinnyt helpommalla sinusta.
No, mitäpä tätä veivaamaan. Sen kun riitelet keskenäs. Oma valintas mihin aikas käytät. Minä tosin epäilen vahvasti koko stooria keksityksi, eli käytät aikaasi täällä netissä ihan työksesi.Kiitos kirjoituksesta. Juuri tämän tyyppiset kommentit vain vahvistavat näkemystäni. Kiitos siitä.
"Niin, että sinun mielestäsi sinut olisi siihen insinöörin tehtävään pitänyt ottaa määräaikaisena ilman koeaikaa. Silloin työnantaja olisi selvinnyt helpommalla sinusta."
Turhaa spekulointia. Minut palkattiin insinööriksi koeajalla. Sillä miten minut olisi pitänyt palkata ei ole relevantti kysymys. Eikä sillä ole väliä olisiko työnantaja selvinnyt helpommalla jollain muulla tavalla, koska tästä ei ole tapauksessa kysymys. Kun palkataan insinööriksi, niin palkataan insinööriksi. En edelleenkään keksi, mikä voisi olla tapauksessa hyväksyttävä syy koeaikapurkuun.
En tiedä mistä keksit, etten olisi oikeusapukelpoinen. Se etenee varmasti, kun haluan sen etenevän. Täytän ehdot. En saa välttämättä kaupungin parasta tyyppiä, mutta saan työoikeuteen perehtyneen henkilön. Tällöin jutun käsittely voi venyä yllättävänkin pitkäksi. Maksiveloitus on säädetty 110e/h ja oikeusavustaja varmasti keksii tunteja mikäli taskut huutaa massia. Perusomavastuu on muutaman kymmenen prossaa ja lisäomavastuu varallisuuden mukaan eli ei mitään. Ihanan halpaa.
Aikaa kirjoitellessa ei mee kovinkaan paljoo. Sitten kun itsekin opit kymmensormijärjestelmän ja ajatus leikkaa kuin partaveitsi, niin huomaat aikaa riittävän muuhunkin.
- Totuus78
Kun olet ollut tarpeeksi kauan työelämässä, ymmärrät, että koeaikana voi tulla fudut. Lupaukset on lupauksia. Minulle on JOKAIKINEN kerta sanottu, että tämä jatkuu. Koskaan en ole uskonut, enkä pettynyt. Sopimus pitää olla paperilla. Ja silloinkin siinä lukee, että voimassa TOISTAISEKSI. Nyt kun rupeat rettelöimään, sinulle käy kun Kristina Halkolalle, joka ei filmannut enää koskaan. Niin julma maa tämä on.
- AMK-KoulutusEiHyvä
Tässä taas hyviä perusteluja. Kun listaan kaikki "Totuus78" perustelut, niin ihan sormilaskulla pärjää. Nolla. Asiasisältö ylipäätänsä; Nolla.
Sopimukset ovat paperilla. En tiedä välittyikö jokin muu kuva viesteistä, mutta ihan tavallisella valkoisella kopiopaperilla työsopimukset ovat. Ja allekirjoitettuina.
Uhkakuvana on jonkun Kristina Halkola -kohtalo. Kertoo vastaajasta aika paljon, jos ei nimen kirjoituskaan onnistu. Eikä minua kiinnosta edes filmata. Eräs tunnetumpi Kristiina Halkola teki myöhemmin menestyksekästä uraa 5000 markan oikeuskorvauksen turvin ja samanlainen urabuusti kelpais meikämandoliinilleki. Taskut täyteen massia ja Pattayalle.
Ei tämä maa ole julma. Julmia ihmisiä on. Muutamat heistä käyttää valtaansa väärin ja joutuvat valitettavasti tästä tilille. Itse en kuulu tähän joukkoon.
Ps. Lähiaikoina puhelin soi työnantajalla ja silloin selitykset ei auta. Iso pyörä nimittäin pyörii jo. - k453kl
Pidä meidät ajan tasalla, että miten pyörän kävi. Kiinnostava case.
- AMK-KoulutusEiHyvä
k453kl kirjoitti:
Pidä meidät ajan tasalla, että miten pyörän kävi. Kiinnostava case.
Allekirjoittanut sanoo, että oukkidoukki. Saattaa olla jo alkuviikosta tarinalle jatkoa, mutta saattaa olla myös että ei. Riippuu miten sähköviestimien yhteydet pelaa. On myös täysin mahdollista että rotat hyppää veteen kun laivan kansi palaa ja ketään ei saada kiinni pitkään aikaan. Kaikki oikeudet pidätetään ja vastuuta paetaan.
- selvä_pyy
Minun mielestäni on säälittävää touhua kirjoitella jonnekin Suomi24 provosointi- ja kalastelumielessä keksittyjä tarinoita. Taidakin olla insinööri Suomi24:ssä? Jos tarina olisi tosi, insinööri (tarinan mukaan vieläpä nuori sellainen) keskittyisi uuden duunin hakemiseen. Esim. tässä ehdotettiin hyvässä vedossa olevaa telakkateollisuuttan, niin mitäpä tuo sepittelijä vastasi...
En ihan kyllä ymmärrä tämän tekaistun tarinan motiiveja... Mutta harrastuksia (työnä kyllä kun Suomi24:ltä mitä ilmeisimmin palkkaa saa) on monenlaisia. Keksityn tarinan puolesta puhuu sekin, että matkan varrella stooriin tulee selvästi kommenteista mukaan otettuja piirteitä.
Tähän samanlaiseen tarinan suoltamiseen on kyllä törmätty aiemminkin Suomi24:ssä... mahdollisesti sama tyyppi asialla. - AMK-KoulutusEiHyvä
selvä_pyy kirjoitti:
Minun mielestäni on säälittävää touhua kirjoitella jonnekin Suomi24 provosointi- ja kalastelumielessä keksittyjä tarinoita. Taidakin olla insinööri Suomi24:ssä? Jos tarina olisi tosi, insinööri (tarinan mukaan vieläpä nuori sellainen) keskittyisi uuden duunin hakemiseen. Esim. tässä ehdotettiin hyvässä vedossa olevaa telakkateollisuuttan, niin mitäpä tuo sepittelijä vastasi...
En ihan kyllä ymmärrä tämän tekaistun tarinan motiiveja... Mutta harrastuksia (työnä kyllä kun Suomi24:ltä mitä ilmeisimmin palkkaa saa) on monenlaisia. Keksityn tarinan puolesta puhuu sekin, että matkan varrella stooriin tulee selvästi kommenteista mukaan otettuja piirteitä.
Tähän samanlaiseen tarinan suoltamiseen on kyllä törmätty aiemminkin Suomi24:ssä... mahdollisesti sama tyyppi asialla.Kuinka säälittävää ja provosoivaa on se, että jaksaa vaivautuu kommentoimaan kirjoitusta, jota mielestään pitää tekaistuna.
Myönnän vastanneeni osaan tyhmästi. Toi Turun telakalle niistämään mustaa räkää tai saumaa räkimään on yhtä järkevä ehdotus kuin Uuteenkaupunkiin tekee nelipyöräsii tai Nokiaan vääntää koodia ja kasaamaan verkkorautaa. Anteeksi etten ole joka asian osaaja. Vaikka olenkin insinööri, niin todennäköisesti minua ei haluta telakalle. Vai meinaatko tosissaan, että kaikki suomalaiset pääsee telakalle luokkahitsausta tekemään tai valvomaan? Kerron salaisuuden. EI PÄÄSE. Vastaan mielestäni tyhmiin kommentteihin takaisin asiaankuuluvasti.
Ylipäätänsä tässä koko keskustelussa ei pohdita minun tai kenenkään muunkaan tulevaisuutta. Taloudellisesti voin hyvin vaikka voisin toki voida paremminkin. Tällä hetkellä olen työtön, joskin tekemistä kuitenkin riittää. Työelämään palaan mahdollisesti hyvinkin pian, joten siitä ei tarvitse huolehtia.
Avasin keskustelun, jotta olisin saanut näkökulmia kuvailemaani tapaukseen. Kommentoinnit ja kokemukset koeaikapurkuun liittyen ovat erittäin tervetulleita. Aattelin alunperin myös laittoman irtisanomisen mahdollisuutta ja saa toki sitäkin kommentoida. Mieluinen yllätys on ollut kaikki lakipalveluihin liittyneet jutut ja niitäkin saa laittaa lisää. Kaiken kaikkiaan mielelläni luen mielipiteitä aiheeseen edes jotenkin liittyen. Suuret kiitokset kaikille viestin laittaneille.
Keskenkasvuisten mopoautoilijoiden tupakkapaikkakeskustelut voi jättää Teboilin pihalle, ei tänne. Kiitos.
(En saa Suomi24ltä palkkaa enkä muutakaan korvausta. En ainakaan vielä)
- Nollatiedot
Kiitän sinua siitä, että olet tietävinäsi kaiken. Sinulle tulee vielä kova opetus. Siellä on kovat lakimiehet työnantajapuolella. Mutta sopii yrittää.
- Kerrohanjo
Noh, kerrohan. Tuottiko tämä piilomainostrollailu ja piilovittuilu tulosta? Tuliko teidän firmaan lisää työnhakijoita vai ei?
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Moikka rakas
Oon miettinyt meidän välistä yhteyttä viime aikoina. En ihan osaa pukea sanoiksi, mitä kaikkea tunnen, mutta halusin vaa6516643Mitä tapahtunut
Poliiseja monta autoa+panssariauto Porista kpäähän päin tänään klo n.20 kuka hurjistunut ?384497HS: Kuka vielä uskaltaa mennä sairaalan ensiapuun?
https://www.hs.fi/mielipide/art-2000011212025.html Tässä on hyvin ajankohtainen mielipidekirjoitus koskien Malmin sairaa2972597- 1351898
Ökyrikas Kurkilahti mussuttaa veroistaan
Pakeni aikoinaan veroja Portugaliin mutta joutui palaamaan takaisin kun Suomi teki verotussopimuksen Portugalin kanssa.1311543Yhdysvalloissa työllisyys paranee, Suomessa työttömyys kasvaa, missä vika?
Miten tämä on mahdollista että 177 000 uutta työllistä tuli USAssa yhdessä kuukaudessa, vaikka Trump on ruorissa? Orpon3931496- 141349
Jos tämän vaan sulkee ja avaa 5 vuoden päästä
Täällä on luultavasti edelleen näitä ihan samoja juttuja. On kuin kauniit ja rohkeat samat jutut junnaa. Heips. 👋🏻 E101283Onko PS kaaoksessa?
Kuinka pahasti kulissit heiluu? Tulenarka aihe? Kyllähän vaalitappio toisensa jälkeen on vakava paikka, mutta jospa P76982- 115965