Mokutus ja homotus romahdutti syntyvyyden?

Kulttuurimarxilaiset saivat sen mihin pyrkivät.... Suomi on tuhon tiellä.

"Historiallinen käänne: syntyneiden määrä viime vuonna pienin koko Suomen itsenäisyyden aikana"
22390
4Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 22

Vanhimmat

No ketkään järissään olevat Suomalaiset eivät tee lapsia, kun töitä ei ole. Ne jotka tähänkin asti ovat yhteiskunnan elätteinä olleet eivät kyllä rajoita mitenkään lapsien tekoa Suomessa. Että silleen.

1Äänestä

Suomalaisista on tullut joko homoja tai sitten tuhkamunia?

1Äänestä
  • Suomalaisista on tullut köyhiä ja työttömiä. Että silleen.

    1Äänestä

  • Juu Suomen *köh* ruhtinaallisilla työttömyyskorvauksilla ei juurikaan perheitä perustella! :/

    1Äänestä

  • Oudosti tulee puna peukkuja juttuihin nyt. Että silleen.

    1Äänestä

  • Taas tuli heti punapeukku. Että silleen.

    1Äänestä

  • Mikä hti on "punapeukku"!? :/

    1Äänestä

Homous oli vakava mielisairaus vielä vuonna 1981.

1Äänestä

Kuka ylipäänsä haluaa enää tehdä lapsia Suomessa tällaiseen maailmaan paitsi ne nimeltä mainitsemattomat kansanosat, jotka juuri pyrkivätkin täyttämään maan.

1Äänestä
  • Kyllä lestat haluaa ja Sipilähän niitä tukee.

    2Äänestä

  • No siihen sakkiin kuuluu narkkarit ja juopot ym. hörhöt jotka tekevät pentuja ilman mitään vastuuta. Että silleen.

    1Äänestä

aloittaja, muista sun lääkitys

v@ttu sä oot sekaisin

2Äänestä

Suomalaiset on henkisesti nujerrettu nössökansaksi.

2Äänestä

Evoluutio hylkii suomalaisia.

1Äänestä
  • Noinkohan nyt sittenkään? :/

    Funtsis vähä? Suomalaiset on kansana varmaa reilut 10 000 vuotta vanha, ja sen ajan ollaa säilytetty oma kulttuurimme ja kielemme ties minkä muitten naapurikultturienmpuristuksissa, joten tuskin tointost tulee ihan heti muuttumaanka, vaik noi vajakki-suvakit sitä koittais hämmentääkin! ;) Jos Suomi toi niitten väittämä et suomalaiset on ollu aina monikulttuurinen kansa pitäis vähääkään paikkaansa, ni suomalaiset olis lakannu olemasta oma kansansa jo tuhansia vuosia sitten!

    1Äänestä

  • Timo3T kirjoitti:

    Noinkohan nyt sittenkään? :/

    Funtsis vähä? Suomalaiset on kansana varmaa reilut 10 000 vuotta vanha, ja sen ajan ollaa säilytetty oma kulttuurimme ja kielemme ties minkä muitten naapurikultturienmpuristuksissa, joten tuskin tointost tulee ihan heti muuttumaanka, vaik noi vajakki-suvakit sitä koittais hämmentääkin! ;) Jos Suomi toi niitten väittämä et suomalaiset on ollu aina monikulttuurinen kansa pitäis vähääkään paikkaansa, ni suomalaiset olis lakannu olemasta oma kansansa jo tuhansia vuosia sitten!

    Tinde ei ole kuunnellut historiantunnilla.

    Äänestä

Suomalaiset on henkisesti nujerrettu. Se tapahtui jo tosin 1990-luvun alussa. Silloin kuoli se Suomi jonka puolesta oltiin tehty 1800-luvulta lähtien työtä ja 1900-luvun alussa taisteltu.

1Äänestä
  • No kyllä siinää nujertuu vuosien saatossa moni heikompi, kun jatkuvasti Suomen medioissa ollaan haukumassa rasisteiksi ja natseiksi meitä Isänmaallisia Suomalaisia. Että silleen.

    Äänestä

Hedelmällisyyslukema tarkoittaa juuri tätä: yhtä synnytysikäistä naista kohden syntyy 1.7 lasta Suomessa. Tämä lukema on ollut lisäksi vallalla jo 1970-luvun alusta lähtien eli ei tässä ole mitään uutta ja ihmeellistä. Nyt ovat tulleet synnytysikään 1980-luvulla ja 1990-luvun alussa syntyneet ikäluokat. Niistä synnytysikäisiä naisia on keskimäärin ikäluokassa alle 30 000 naista. 29 000 x 1.7 = noin 50 000. Sen päälle mokujen 2000-3000 lasta.

Äänestä

Sitten kun nämä 2010-luvulla syntyneet itse tulevat synnytysikään heille tulee syntymään vain 40 000 - 44 000 lasta. Kuollesuus tulee taas olemaan vuosina 1945-66 syntyneiden takia erittäin korkea, noin 70 000 vuodessa. Silloin ei edes 20 000 maahanmuuttajaa estä väkiluvun laskua.

Äänestä

Valitetaan että syntyy liian vähän lapsia ja samaan aikaan kaikenlaisten homojen ihanuuttaa juhlitaan mediassa tyyliin Pride

Äänestä

Tunnustan: olin hetero, mutta sitten avasin television ja minusta tuli heti homo.
😲

Älkää katsoko televisiota!

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Suomen-loppu kirjoitti:

Kulttuurimarxilaiset saivat sen mihin pyrkivät.... Suomi on tuhon tiellä.

"Historiallinen käänne: syntyneiden määrä viime vuonna pienin koko Suomen itsenäisyyden aikana"

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu