En ole Facebookissa, joten en voi jättää palautetta yrityksen seinälle, enkä Googlesta löytänyt muita yritykseen liittyviä keskusteluita. Halusin kuitenkin jättää kokemukseni johonkin ylös, jos jollain muullakin on tapana googlettaa kampaamoita ennen ensimmäistä käyntiä.
Kokemukseni peruteella Le Salon Isossa Omenassa on ammattitaidoton paikka. Ekalla kerjalla opiskelija värjäsi hyvin, mutta leikkasi liian lyhyeksi (joka oli tietenkin osaksi mun moka, kun en ajoissa ehtinyt huomauttaa). Toisella kerralla kampaaja perui tekstiviestitse ajan parin tunnin varoitusajalla - ilman mitään pahoittelua. No ei siinä mitään, varasin uuden ajan. Kun sitten saavuin paikalle, niin paikalla ei ollut yhtään kampaajaa. Jätin puhelinnumeroni, että voivat soittaa pahoittelut perään. Eivätpä soittaneet. Soitin sitten itse, ja luvattiin että kun tulen x päivänä niin omistaja tekee uuden värjäyksen ja voidaan sopia hyvityksestä samalla. Kun sitten saavuin, niin kampaaja heti ovelta ilmoitti olevansa ammattilainen (yli 50-v. nainen), ja ottavansa isompaa hintaa. Rahastushetkellä sitten selvisikin ettei hän ole omistaja, eikä kyseinen henkilö ole edes paikalla. Ottivat puhelinnumeron, että soittavat perään ja hyvittävät jotenkin. Kotona sitten huomasin, että niskaa ei oltu toiselta puolen pesty ollenkaan, ja näin 3 viikkoa myöhemmin toisella puolen niskaa on edelleen sudin jälki niskassa, enkä kehtaa pitää hiuksia kiinni. Kaikkien kontaktien aikana olin ystävällinen ja ymmärtäväinen, sillä ainahan ihmisille sattuu, mutta eipä sitä puhelinsoittoa hyvityksineen ole vieläkään kuulunut.
Toivottavasti muilla parempi tuuri.

Vastaukset 7
Vanhimmat
Kiitos tästä todella paljon! Mietin juuri ajan varaamista ko. kampaamon, mutta nyt etsin toisen vaihtoehdon.
Kiitos kokemuksesi jakamisesta. Harkitsin ajanvarausta kyseiseen kampaamoon, mutta enpä enää.
Minä voin todeta myös paikan olevan ala-arvoinen. Minulla oli tänään aika varattuna maksettuna Lets dealin kautta. Kukaan ei ollut edes paikalla. Vaikuttaa hieman oudolle paikalle. Kannattaa varoa yritystä.
Etkö ole kolmeen viikkoon pessyt hiuksiasi?????
Kaikki ihossa oleva väri häipyy kahdessa päivässä tai ekassa pesussa, koska iho uusiutuu koko ajan, taitaa olla provo koko juttu, eihän kukaan jätä liikettä tyhjilleen aina on joku paikalla muutenhan sen voi ryöstää mennen tullen.
En usko että kukaan hoitaa noin huonosti bisneksiään , se on "pankrontti "alta aikayksikön noin huonosta liikkeen hoidosta.
Kyllä kuule näitä outoja kampaamoja/kampaajakokemuksia tulee aina silloin tällöin vastaan... Yleensä isommissa kaupungeissa, sillä pikkupaikkakunnilla ei tuollainen kauaa onnistuisi. Itsellä kävi kerran 90-laman aikoihin, että samassa liiketilassa oli kampaaja ja kosmetologi tms. Mulla oli aika varattu tälle kampaajalle (jolla olin käynyt jo kerran aiemmin pitkiä hiuksia tasoittamassa) ja kun menin paikalle, niin hän ei ollut siellä, eikä minulle ollut ilmoitettu mitään. Yritin kysyä paikalla olleelta kosmetologilta missähän kampaaja on, tuleeko jne. Joko hän ei tiennyt tai halunnut vastata, mutta ilmeet ja olemus oli jotenkin vaivautunut. No, mitäpäs siinä voi tehdä kuin poistua paikalta tietämättömänä. Kukaan ei koskaan soittanut perään, enkä todellakaan enää ko. kampaajalle yrittänyt edes aikaa varata *lol*. Mitä lie sattunut, joku este, mielenterveysongelmia... Normiammattilainen olisi hoitanut asian tyylikkäästi - joko perunut ajan etukäteen tai soittanut jälkeen päin ja pyytänyt anteeksi asiakkaan juoksuttamista tms.
Paska pulju ei tuskin makseta edes veroja todella huono palvelu kerran kävin en käy enään ikinä todella ala arvoinen mesta kortti maksaminenkaan ei käy..
Itse olin tuolla työharjoittelussa(kosmetologina) syksyllä 2016. Työpaikkaohjaajat vaihtu parin viikon välein(myöhemmin kuulin, etteivät ollut palkkoja saaneet) ja olivat itsekkin vasta valmistuneita. Välineiden hygieniasta ei huolehdittu riittävästi. esim kasvosieniä ei keitetty, vaan pestiin tiskiaineella ja jalkaveitsen varret steriloitiin niin pienessä sterilointilaitteessa, etteivät varret mahtuneet sinne kokonaan. Pyyhkeitä ei vaihdettu joka hoidon välissä, vaan ne käännettiin ympäri... Sama pyyhe saattoi olla viikon käytössä. lähdin itse kesken pois, kun meno oli niin hirveää.