Onnea vaan

Viiskymppinen mies jolla jo suht aikuiset lapset, eroaa ja saman tien pykäsee uuden "nuorikon" paksuksi parin kuukauden hengailun jälkeen. Voi hyvää tulevaisuutta vaan ja onnea uuteen elämään. Sääliksi käy molempia. Eipä taida toisen tunteminen olla kovin vankalla pohjalla tuon ajan puitteissa. Kummallakaan. Kyllä miehet on vedätettävissä, on sitten minkä ikäisiä hyvänsä. Ja naiset osaa olla aika kieroja, etenkin kun biologinen kello tikittää ja halutaan maksumies omiin haluihin. Niin ja kuluihin.
1292092
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 129

Vanhimmat

Mahtavaa tuon ikäisenä vielä! No ilmankos taas yksi ei eronnut kun vaimo tuli paksuksi. Tiedetään kyllä että ei ollut vahinko. Sai tietää ukon salapanosta ja vedätti miestä ja hups! Nyt tuo salapano itkee kun ilman jäi. Tottahan mies kantaa vastuunsa. Samaan aikaan siis hoiteli molempia. Mahtoi olla tuolla salapanolle sokki uutinen. Juu onnee vaan toisille! Kyllä se elämä korjaantuu kun joutuu maksut maksamaan lopulta.

Äänestä

Mutta jos kävikin niin, että tuo nuorikko käytti seksuaalisesti hyväkseen tuota viatonta ja kokematonta viisikymppistä? Tyydytti tällä inhottavan lihan himonsa ja käytti hyväkseen toisen tietämättömyyttä, pakotti siittämään itselleen moisen äpärän? Ainakin täällä itäsuomen käräjäoikeudessa tuo viekas nuori nainen tuomittaisiin maksamaan elatusmaksua viisikymppiselle.

Äänestä
  • Heh, no kuulostaa hyvälle tuo itäsuomen käräjäoikeus. Pitääpä alkaa etsimään oikeudenkäyntiin kumppaneita.

    Äänestä

Isiootteja mieheiä täällä vaikka kuinka paljon. Itse jo 56v mies ja oma lapsi jo aikuinen niin ei tulsui mieleenkään vaihtaa nuorempaan joka lapsia haluaa ja en siihen rumpaan enää lähtisi kun se on kerran koettu ja nyt oma vapaus naiseni kanssa voitehdöä mitä halutaan työoden ohessa eli matkustella ja käydä riennoissa eikä olla kuin itsestään vastuussa. Tämä vapaus on niin mukavaa.

Äänestä
  • Kyllä kyllä. Aikansa kutakin. Kuka haluaa vaihtaa vapaa-ehtoisesti pitkät ja hyvät yöunet heräämisiin ja kakkavaippoihin kun vihdoin (3 nuorta) on saatu ihmisiksi kasvatettua! Ja vihdoin on sitä omaa / puolison kanssa yhteistä aikaa ilman uhmaikäisen lapsen raivoamista. Lapset on ihania, mutta aikansa kutakin. Ei edes jaksais sitä touhua enää uudelleen aloittaa alusta.

    Äänestä

Mies maksaa elareita vielä 70 vuotiaana. Itse pääsin juuri eroon niistä.

Äänestä

Luulen että miehellä oli suhde toiseen jo avioliiton aikana. Otti eron ja nyt voi julkisesti uuden kanssa perhettä perustaa. Mitä tuota ihmettelemään. Jokainen toimii tavallaan. Mun mielestä toistaalta rohkea, kun vielä pikkulapsi arkea haluaa elää. Toisaalta äärettömän typerä kun ei tajunnut olevansa vapaa suurimmista veloitteista kun lapset jo aikuisia. Ehkä hänelle sopii elämä pikkulasten isänä?

Äänestä
  • Ei ollut. Ensin tuli ero ja kun ei mies osaa olla yksin otti sen "ensimmäisen vastaantulijan". Ja lopputulos tämä mikä aloituksessa kerrottu. Ja en puhu omasta ukosta vaan tuttavasta.

    Äänestä

Sitten taas erotaan kun syke sammuu.

Äänestä

Jokaisella on oma elämä. Vai onko ;)?

Äänestä
  • On on. Mutta on paljon ihmisiä joilla alkuhuuma sekoittaa pään ja järki jää ties minne. Se palaa sitten takaisin kun se alkuhuuma ei enää kutisekkaan munissa tahi pimsloorassa. :-)

    Äänestä

  • Ehhehhehe kirjoitti:

    On on. Mutta on paljon ihmisiä joilla alkuhuuma sekoittaa pään ja järki jää ties minne. Se palaa sitten takaisin kun se alkuhuuma ei enää kutisekkaan munissa tahi pimsloorassa. :-)

    Mihin se palaa sitten takaisin kun alkuhuuma haihtuu? Ei kai se jätetty enää takaisin huoli miestä joka on noin vehkeensä vietävissä? Kai sillä jätetyllä on sen verran itsekunnioitusta, ettei jättäjää enää huoli vaikka se lupaisi kuun taivaalta?

    Äänestä

  • Ehhehhehe kirjoitti:

    On on. Mutta on paljon ihmisiä joilla alkuhuuma sekoittaa pään ja järki jää ties minne. Se palaa sitten takaisin kun se alkuhuuma ei enää kutisekkaan munissa tahi pimsloorassa. :-)

    Tuo on just käsittämätöntä. On täysi facta että osa miehistä tekee tään kuin "johan pomppas". Tosi teiniä ja raikasta, jollei sitä hirvittävää rujoa aiheutettaisi omalle (ex) perheelle... Ai siis mille? "Newer heard joku perhe!"

    Äänestä

  • Ei kun se järki palaa takaisin. Ei mikään muu.
    Siinähän sitä on kenties seuraavat 20 v kiinni uutta jälkikasvua kasvattaessa. Ei käy katteeks!

    Äänestä

  • alwaysfreeman kirjoitti:

    Tuo on just käsittämätöntä. On täysi facta että osa miehistä tekee tään kuin "johan pomppas". Tosi teiniä ja raikasta, jollei sitä hirvittävää rujoa aiheutettaisi omalle (ex) perheelle... Ai siis mille? "Newer heard joku perhe!"

    Meillä oli tapana tehdä saunan jälkeen lämppäreitä, (siis porukalla ) ennen saunaa ja sitten ne kävivät töllään Kovaa Lakia ja minä pelaan pleikkaria. Se ol silloin. Joillakin se on vanhemmistaan tylsä lapsuusmuisto, ja joillakin muisto ajoista jolloin oli vanhemmat joista olla ylpeä ja nolo (so fuck!).

    Äänestä

Kyllä taitaa kuitenkin olla niin että mies otti eron juuri tuon toisen naisen takia. Miksi muuten erosi? Kyllä oli toinen joka ehkä siksi hankkiutui raskaaksi että äijä saisi aikaseksi laittaa eron vireille.
Onko tuo loukatun vaimon versio että mies otti ensimmäisen vastaantulijan eron jälkeen ja kahdeksan viikon jälkeen tapaamisesta uusikolla on jo pulla uunissa? Tottakai exä kertoo tuollaisen tarinan häpäistäkseen ukon oikein kunnolla!

Äänestä
  • No kun ei ole katkeran exän kertomaa vaan sivusta seuraajan, eli perhetutun.
    Nimenomaan kyseessä oli väsynyt mies perhe-eläämään ja kaikkeen siihen arkeen mitä se on tuonut tullessaan.
    Niin jotta paikkaako se mies nyt sitä kaikkea "kun en oikein jaksanut" uuden emännän kanssa? Nyt sitten jaksan uuden perheen ja vaimon kanssa vaikka vuosia on 20 enemmän? Haihtuu se tuoreen pimslooran huuma kuitenkin jossain vaiheessa. Eikö?

    Äänestä

  • Ketjunaloittaja kirjoitti:

    No kun ei ole katkeran exän kertomaa vaan sivusta seuraajan, eli perhetutun.

    " paikkaako se mies nyt sitä kaikkea "kun en oikein jaksanut" uuden emännän kanssa?"

    Mitä merkitystä tuolla on? Paikkaa tai ei paikkaa, sama se. Miksi miettiä tuollaista, johon ei voi mitenkään saada vastausta?

    Ystäväni tytär erosi. Mies (nyt siis ex) halusi avioeron pikaisesti. Miehen mielestä he olivat vaimonsa kanssa ajautuneet erilleen. Kolmansia osapuolia ei ollut. Erottiin, jaettiin omaisuus, sovittiin lasten asiat. Ja kas. Kahden kuukauden kuluttua "ei kolmansia osapuolia" oli jo raskaana :D. Mutta hittojako sitä yhtään viisastuu alkaessaan pähkäillä toisten erojen ja liittojen, lasten saamisten ym. motiiveja. Ei voi tietää. Vain asianosainen itse tietää miten asiat on ja sujuu. Välillä voi sujumisen aika helposti päätellä. Esim. sukulaismies erosi 30 vuotisesta parisuhteestaan. Pitkän aikaa oli ollut ilmoilla "erotako vai ei, kas siinä pulma". Miehellä oli vaikeuksia vaimonsa kanssa monissa asioissa. Etenkin heidän yhteinen rakas harrastus, kiinnostuksen kohde ja samalla toimeentulo oli enää miehen mielestä rakas. Miten kävi? Mies kohtasi toisen naisen, jonka kanssa oli tämä sama yhteinen, sanoisinko jopa elämäntapa. Ero. Sen jälkeen avioituminen. Itselläni tuli tunne "vihdoinkin asiat ovat serkulla järjestyksessä". Ilo katsella hänen onneaan ja tarmoaan.

    Äänestä

  • Ketjunaloittaja kirjoitti:

    No kun ei ole katkeran exän kertomaa vaan sivusta seuraajan, eli perhetutun.
    Nimenomaan kyseessä oli väsynyt mies perhe-eläämään ja kaikkeen siihen arkeen mitä se on tuonut tullessaan.
    Niin jotta paikkaako se mies nyt sitä kaikkea "kun en oikein jaksanut" uuden emännän kanssa? Nyt sitten jaksan uuden perheen ja vaimon kanssa vaikka vuosia on 20 enemmän? Haihtuu se tuoreen pimslooran huuma kuitenkin jossain vaiheessa. Eikö?

    Sunko mielestä jos pitkän liiton jälkeen eroaa ja menee yhteen nuoremman kanssa, on kyse aina pelkästään pimpsaloorasta eli seksistä? Eikö mies ole sun mielestä oikeasti voinut rakastua? Löytänyt lopulta naisen, jonka kanssa elää loppuikänsä? Edellinen ei ollut hänelle se oikea. Muutoinhan ei ero olisi tullut.
    Ettei vaan nyt ole niin, että sä olet kateellinen kun kaveri sai nuoremman naisen, jonka kanssa vielä lapsiakin tekee? Etkähän sä sitäpaitsi tiedä, millaista heidän elämänsä on ollut. Tuskin kukaan hyvästä liitosta lähtee.

    Äänestä

  • Toki varmaan onkin rakastunut. Mutta kauanko rakastumisen huuma kestää? Arki se astuu elämään aina ennemmin tai myöhemmin.
    Miksi hitossa olisin kateellinen?
    Siitäkö että vielä vanhoilla päivillä aloittaa koko pikkulapsi rumban uudelleen.
    Juu ei.
    Ai etteikö kyse olisi myös seksuaalisesta huumasta tuoreessa suhteessa - no onhan se. On sitten kyse miehestä tai naisesta.

    Äänestä

  • ootkokateellinen kirjoitti:

    Sunko mielestä jos pitkän liiton jälkeen eroaa ja menee yhteen nuoremman kanssa, on kyse aina pelkästään pimpsaloorasta eli seksistä? Eikö mies ole sun mielestä oikeasti voinut rakastua? Löytänyt lopulta naisen, jonka kanssa elää loppuikänsä? Edellinen ei ollut hänelle se oikea. Muutoinhan ei ero olisi tullut.
    Ettei vaan nyt ole niin, että sä olet kateellinen kun kaveri sai nuoremman naisen, jonka kanssa vielä lapsiakin tekee? Etkähän sä sitäpaitsi tiedä, millaista heidän elämänsä on ollut. Tuskin kukaan hyvästä liitosta lähtee.

    Niin mutta tarviiko siihen mukula pykästä heti alkuhuumassa??? Typerää sanoisin minä. Joo kyl määkin rakastuin ja mukula tuli, mutta vasta seitsemän vuoden yhdessä olon jälkeen. Ihan harkitusti.

    Äänestä

  • Miesvuosimalli64 kirjoitti:

    Niin mutta tarviiko siihen mukula pykästä heti alkuhuumassa??? Typerää sanoisin minä. Joo kyl määkin rakastuin ja mukula tuli, mutta vasta seitsemän vuoden yhdessä olon jälkeen. Ihan harkitusti.

    "kyl määkin rakastuin ja mukula tuli, mutta vasta seitsemän vuoden yhdessä olon jälkeen"

    Niin, miehillä kun ei biologinen kello tikitä... Tässäkin mies on viisikymppinen, ja jos "nuorikko" on nelissäkymmenissä, niin ei siinä enää seitsemää vuotta odotella lapsen teon kanssa.

    Aika suuri osa kaikenikäisten naisten raskauksista on enemmän tai vähemmän "vahinkoja". Ja moni joka harkitsee lasta pidempään, joutuu karvaasti pettymään siinä.

    Äänestä

  • pjpjhh kirjoitti:

    Hah, vai ei miehillä tikitä? Minä olen vielä alle 50v, mutta pidän itseäni jo liian vanhana uudestaan isäksi tulemaan. Lapsi olisi hädin tuskin 20v, kun minun elämäni päättyy, mahtaisi olla kiva tilanne sille lapselle.

    Äänestä

  • Jokunimimerkki2 kirjoitti:

    Hyvä että on noinkin ajattelevia olemassa. Mun vanhemmat oli vanhoja kun synnyin. (Ydinperhe, ei mikään uusioperhe.) Häpesin koko lapsuuteni ja nuoruuteni vanhoja vanhempia. Ja isän kuollessa ihan iäkkäänä olin nuori sinkku. Äiti kuoli kun lapseni olivat pieniä joten isovanhemmat on meille tuntematon käsite.
    En toivoisi muille samaa. Ei enää ole mielestäni normaalia tulla isäksi kun viisikymmentä heiluu mittarissa.

    Äänestä

  • Jokunimimerkki2 kirjoitti:

    Hah, vai ei miehillä tikitä? Minä olen vielä alle 50v, mutta pidän itseäni jo liian vanhana uudestaan isäksi tulemaan. Lapsi olisi hädin tuskin 20v, kun minun elämäni päättyy, mahtaisi olla kiva tilanne sille lapselle.

    Meinaatko sitten n. 7-kymppisenä kuolla? Miten yksinhuoltajaäitien/oikeasti isättömien lapset pärjäävät, kun sinä et uskoisi alle 20-vuotiaan isänsä menettävän pärjäävän?

    Äänestä

  • ontässäkinaihe kirjoitti:

    Meinaatko sitten n. 7-kymppisenä kuolla? Miten yksinhuoltajaäitien/oikeasti isättömien lapset pärjäävät, kun sinä et uskoisi alle 20-vuotiaan isänsä menettävän pärjäävän?

    En usko että näillä elintavoilla kovin rankasti seitsemää kymppiä ylitetään.

    Kait niillä YH-mammoillakin yleensä on lapsen isä tiedossa, joten ei se yleensä kadonnut ole. Toisin on tietysti leskien kanssa. Mutta näiden kaikkien tilanteeseen en ota kantaa, en silti itse haluaisi ehdoin tahdoin omaa jälkeläistä jättää yksin pärjäämään kovin nuorena.

    Usein ne isättömät myös pärjäävät vähän huonommin, ja jos eivät, niin sitten sydämessä on kuitenkin sen isän mentävä aukko. Niin oli omalla isällänikin, sotaorvolla, hänen isänsä kaatui hänen ollessaan 8v. Ja kyllä sen siitä miehestä näki.

    Vielä eri juttu on, että myös isän ikä vaikuttaa lapsen terveyteen. Tässä juttukin aiheesta:
    http://www.vau.fi/Yritamme-lasta/Miehen-hedelmallisyys/Vanha-isa-on-riski/

    En kyllä muutenkaan ymmärrä mitä sinä nyt oikein yrität argumentoida. Minun näkemykseni on minun näkemykseni, en minä muita ala neuvomaan, tehkööt penskoja vaikka seitsemänkymppisinä.

    Äänestä

Turhien erojen välttämiseksi miehille tulisi sallia ns. jalkavaimot päävaimon kaveriksi sillä eihän tulevassa Isis ja lesta-kulttuurissa yksi nainen voi millään tyydyttää miehisiä tarpeita ja riittävää lapsilukua. Mies voi siittää tarvittaessa vaikka satoja naisia Suomalaisen naisen tyytyessä muutamaan.

Äänestä

Minulla on ongelma.
Olen viisikymppinen mies ja rahaa on.......
Tykkään ihan härkänä nuorista naisista, siis olen epänormaali koska eihän muut tykkää.
Voisin maksaa koko elämän elatusmaksut aina kun laukasen, mutta se tulkittaisiin seksin ostamiseksi, joka tottakai on asian vääristämistä
Näin ollen rahat pysyvät minulla ja nuoret naiset toisaalla.

Äänestä
  • Et ole epänormaali, eikä tulkittaisi. Useimmat miehet kuitenkin haluavat vain levittää siementä ja jättää kasvatus- ja talousvastuun äidille, tai sitten osallistua täyspainoisesti sen jälkeläisen kasvatukseen.

    Mutta kyllä noilla kriteereillä varmaan löytyisi joku nainen joka haluaa lapsen vaan ei miestä.

    Äänestä

Niin kun nyt miehet ei haluaisi jatkaa sukuaan. Mitä sitten jos tuo liitto päättyykin, onpahan geneettistä perimää levitetty vähän enemmän.

Äänestä

Lähtökohtaisesti on tietty ikävä, et lapset nähdään vaan ylimääräisenä kuluna, mutta varsinkin erotilanteissa kuvio on kyllä hankala. Ihmetellään, kun syntyvyys Suomessa koko ajan laskee. Miksi ihmeessä ihmetellään. Katsotaan Suomen suuria erolukuja ja faktaa siitä, että yksin-ja yhteishuoltajat elävät mitä todennäköisimmin köyhyydessä. Samoin on työllisyyden laita. Ollaan pätkätöissä, työttöminä tai jatkuvien yt-neuvottelujen varjossa. On se muuten kumma, kun suomalaiset ei lapsia tee. Pitäisiköhän asialle ihan noin yhteiskunnallisestikin tehdä jotain.

Äänestä

Vauvat on ihania, lapset on ihania. Niitä voisi syntyä enemmän.

Äänestä
  • Kyyllä. Mielellään tietysti perheisiin jossa lapsia halutaan rakastaa ja kasvattaa ihan vauvasta täysi-ikäisyyteen asti. Ja osattaisiin ihan oikeasti nauttia siitä ja olla sitoutuneita niin myötä- kuin vastamäessä siihen perhe-elämään!

    Äänestä

  • Niin eli eronneet hirsipuuhun vaan häpeämään, kun eivät osanneet perhe-elämään sitoutua. Hieno ajattelu.

    Äänestä

  • voihitsinpimpulat kirjoitti:

    Niin eli eronneet hirsipuuhun vaan häpeämään, kun eivät osanneet perhe-elämään sitoutua. Hieno ajattelu.

    Joo eronneet häpeäpaaluun. Se on oikea paikka.
    Oikeasti Suomen väkiluku laskee.
    Nyt kuolee enemmän ihmisiä kun syntyy.
    Ei muuta kun lastenteko harjoituksia työväen opistoon ja kaikenlainen homohyysäys lahjoitetaan pohjoiskoreaan.

    Äänestä

Nämä ikäjutut on mun lemppareita. Mitä saa tehdä ja koska, mikä olisi sopivin ikä ja kenen kanssa. Nooh, lapsia ei kannata tehdä ihan parikymppisenä, jää nuoruus elämättä, toisaalta hedelllisyys olisi paras, mutta ei, ei elämä menee pilalle. Vajaa kolmikymppisenä pitää hoitaa ura kuntoon, ei lapsia jotka haittaa uraa, mahdollisesti parisuhdetta ja muutakin elämää. Nelikymppiä lähestyessä lapsia ei helposti saakaan ja tätä vanhemmat ovat naurettava, vanhoja vanhemmiksi. Eli suoraan sanottuna lapset ei sovi mihinkään ikään paitsi toisinajattelijoille. Ai niin, eihän lapsia vain tehdä ja tilata, niitä saadaan.

Äänestä
  • Eiköhän se lasten oikea tekohetki ole se kun ENSIN on löytynyt se kumppani joka (toivottavasti) on vastuullinen ja kun ITSE henkisesti osaa ajatella niin että nyt on joku muu kuin MINÄ itse ja MINUN halut jotka pitää huomioida.
    Mutta pääsääntöisesti lapset olisi suht nuorena viisainta tehdä kun itse on nuori ja jaksaa mahdolliset yövalvomiset ym.
    Mutta. On ihmisiä joiden ei koskaan kannattaisi edes harkita lasten tekoa koska eivät pysty tarjoamaan turvallista ja rakastavaa kotia lapselle. Milloinkaan. Ovat sitten minkä ikäisiä hyvänsä!

    Äänestä

  • Liikaahuostaanottoja kirjoitti:

    Eiköhän se lasten oikea tekohetki ole se kun ENSIN on löytynyt se kumppani joka (toivottavasti) on vastuullinen ja kun ITSE henkisesti osaa ajatella niin että nyt on joku muu kuin MINÄ itse ja MINUN halut jotka pitää huomioida.
    Mutta pääsääntöisesti lapset olisi suht nuorena viisainta tehdä kun itse on nuori ja jaksaa mahdolliset yövalvomiset ym.
    Mutta. On ihmisiä joiden ei koskaan kannattaisi edes harkita lasten tekoa koska eivät pysty tarjoamaan turvallista ja rakastavaa kotia lapselle. Milloinkaan. Ovat sitten minkä ikäisiä hyvänsä!

    Relaa vähän.

    Elämä ei ole noin ikävää ja laskelmoitavissa. Monet odottaa, että ensin lasten "hankintaa" pitää olla sitä ja tätä sekä kumppani. Pitää olla vastuullinen, sellainen ja tällainen, tuollainenkin. Ehdottomasti vielä kaikenlaista muutakin. Tuo on tyypillinen kuvaus sitku elämästä. Kaikkihan tietävät, ettei sitkuelämää edes ole. Paitsi ihmisen omassa päässä.

    Edes nykyaikana ei voi olla lasten "teon" suhteen niin nykyaikaisia. Lapsia ei tehdä. Ne ovat lahjoja. Lapsilla ei tarvitse olla täydellisiä vanhempia, täydellistä kotia. Eikä voi ollakaan, koska täydellisyyttä ei ole. Yksikin vanhempi pystyy tarjoamaan lapselle riittävän turvallisen kodin, kunhan vanhemmalla on nytku elämä. Hän on läsnä, rakastaa ja kuuntelee lasta. Paitsi silloin, kun ei jaksa. Tarvittaessa vanhemman tukijoukot ottavat lapsen hoidosta vastuuta.

    Äänestä

  • Ei tarvitse olla mitään muuta kuin se toimiva parisuhde ja molemmat vastuuntuntoisia! Siitä oli kyse.
    "Vanhemman tukijoukot"? Niin sellaisia ei vain nykypäivänä ole mitenkään itsestään selvyytenä kaikilla.
    Ja vaikkei lapsia "tehdä" jokaisella on se valta päättää milloin se "lahja" kenties on ajankohtaista vastaanottaa.
    Nyt kun ei sentään eletä missään keskiajalla!

    Äänestä

Myös kyllä jos 11 vuotias poika ja isäkin jo 55 vuotias ja mihinkään laskettelun tai pallopeleihin ei enään selkä taivu kuten muiden nelikymppiset isät.

Äänestä
  • viisvitoset on hurjaa porukkaa. Ne hyppii talojen katoilta aikansa kuluksi ja syövät kiviä vitamiineina. Selkä taipuu vaikka miten, mutta lääkäritkin tulevat tutuiksi.

    Äänestä

  • "jos 11 vuotias poika ja isäkin jo 55 vuotias ja mihinkään laskettelun tai pallopeleihin ei enään selkä taivu "

    Höpsistä. Voi ihan hyvin olla toisinkinpäin: 11 vuotias poika ei halua eikä jaksa pelata pallopelejä. Ja 55-vuotias isänsä treenaa päivittäin ja on hyvässä kunnossa.

    Älä ajattele noin putkimaisesti iästä. Ikä on monien asioiden summa.Esimerkiksi geenit, elämäntyyli, sosiaalisuus ja mielenterveys.

    Äänestä

  • Onpa ihme käsitys tämän iköisistä miehistä ha itse 56v ja laskettelen ja pelaan koripalloa ja polttopuita mökillä. Kesäksi vielä prätkäillään ettei jämähdä sinne sohvalle. Lihaskunnon pitäää yllä punttisalitreenit ja siinä möni nuorempi jäätöiseksi kun vaikka mettähommiin lahdetään ja ne tytäreni poikaystävät aika nössöjä kun ei tehdä mitään fyysistä vaan jotain muuta.

    Äänestä

Eikös miehilläkin ole nykyisin mahd.ehkäisyyn. Lapsen hankkiminen niin avioliitossa kuin irtosuhteissa on yhteinen päätös. Kummankaan osapuolen ei tarvitse suostua toisen osapuolen itsekkääseen päämäärään.

Äänestä
  • Mutta aina löytyy niitä "höynäytettäviä" miehiä jotka ei ikävä kyllä tajua että voisivat itse huolehtia siitä ehkäisystä!

    Äänestä

  • Ja hevonkukkua. Siinä mitään yhteistä päätöstä tarvita kun sattuu vain huono tuuri ja hetken huumassa ei edes muisteta kysyä että "käytätkö sä ehkäisyä"? Ja oisko se useimmiten mies jolta tuollainen "sivuseikka" unohtuu ylipäätään kysyä!!!

    Äänestä

  • Jos hetken huumassa ei ehdi käytt ehkäisyä niin siihen on hei olemassa jälkiehkäisypilleri eli sanoisinpa, että tyhmyyttä on.

    Äänestä

  • olettekotyhmiä kirjoitti:

    Jos hetken huumassa ei ehdi käytt ehkäisyä niin siihen on hei olemassa jälkiehkäisypilleri eli sanoisinpa, että tyhmyyttä on.

    Kyse on pelkästään siitä haluaako lapsen äiti pitää lapsen. Eihän kukaan lasta haluava/toivova tee aborttia/käytä jälkiehkäisyä raskaaksi tulleessaan. Ne naiset, jotka eivät toivo ja halua lasta, tekee päinvastoin.

    Äänestä

  • fhkjh kirjoitti:

    Niinpä. Hyvin loogista.

    Äänestä

  • Joo, mutta ei sellaisen miehen, joka sitä lasta ei halua tai sitä naista rakasta tarvitse jäädä sellaisen ihmisen luo. Panolle on tietty tullut hintaa, mutta monista asioista tarvitsee maksa, osasta enemmän ja osasta vähemmän. Jos tollaiseen jää niin ero ennemmin tai myöhemmin.

    Äänestä

  • olettekotyhmiä kirjoitti:

    Joo, mutta ei sellaisen miehen, joka sitä lasta ei halua tai sitä naista rakasta tarvitse jäädä sellaisen ihmisen luo. Panolle on tietty tullut hintaa, mutta monista asioista tarvitsee maksa, osasta enemmän ja osasta vähemmän. Jos tollaiseen jää niin ero ennemmin tai myöhemmin.

    Johan on kommentti. Niin ja kukahan se on joka tällaisten itsekkäiden ihmisten tekojen seuraukset joutuu kantamaan! Se lapsiraukka.

    Äänestä

  • Ai on vai ihme kommentti. Mikä siinä niin ihmetyttää. Jos mihellä on niin huuma naisen kanssa, että ehkäisy jää niin ei todellakaan ole lapsen etu, että mies jäisi vain lapsen vuoksi tuohon. Mutta kyllä lapsen talouden voi turvata eli maksaa huvivero niinsanotusti.

    Äänestä

  • olettekotyhmiä kirjoitti:

    Ai on vai ihme kommentti. Mikä siinä niin ihmetyttää. Jos mihellä on niin huuma naisen kanssa, että ehkäisy jää niin ei todellakaan ole lapsen etu, että mies jäisi vain lapsen vuoksi tuohon. Mutta kyllä lapsen talouden voi turvata eli maksaa huvivero niinsanotusti.

    Ja sillä rahallahan korvataan kaikki muu........
    Just.

    Äänestä

  • Jos on kaksi vaihtoehtoa rahat tai ei rahat niin kumman sinä valitset? Ymmärsitköhän ollenkaan edellisiä vastauksiani kyseessä tapaus, että mies ei rakastaisi vaan jäisi lapsen takia. Luuletko, että sellainen ihminen pystyisi aidosti lasta rakastamaan ja kodin ilmapiiri olisi hyvä ja lähtisi kuule menemään kun tulisi jotain ym.ym.

    Äänestä

  • olettekotyhmiä kirjoitti:

    Jos on kaksi vaihtoehtoa rahat tai ei rahat niin kumman sinä valitset? Ymmärsitköhän ollenkaan edellisiä vastauksiani kyseessä tapaus, että mies ei rakastaisi vaan jäisi lapsen takia. Luuletko, että sellainen ihminen pystyisi aidosti lasta rakastamaan ja kodin ilmapiiri olisi hyvä ja lähtisi kuule menemään kun tulisi jotain ym.ym.

    Täh! Eiköhän sitä lasta kuuluisi aina rakastaa täysin sydämin vaikkei tuntisi rakkautta sitä kumppania kohtaan kenen kanssa sen lapsen on tehnyt!

    Äänestä

Vaimo ei aina sure jos ukko menee vieraisiin, jopa voi odottaa et sillä syyllä hyvä erota. Ukko on saattanut olla koko perheen terrorisoija ja vapaus koittaa muille perheenjäsenille.
Ukot ei aina ole nii kivoja et kannattaa taistella , vaan luopua kun tuli hyvä tilaisuus.

Äänestä

Mikä ongelma tuossa on? Ja miksi se on sinulle ongelma? Jokainenhan järjestää elämänsä omalla tavallaan. Jos sinä ajattelet, että viiskymppinen on liian vanha isäksi, niin mitä ihmeen merkitystä sillä on jonkun toisen elämässä? Surkuhupaisinta on sääliä toisia sen vuoksi, etteivät he elä sinun valitsemallasi tavalla. Oikeastaan herääkin kysymys... elätkö ollenkaan omaa elämääsi, vaan pikemmin toisten elämän kautta? Sillä jos täysillä eläisit omaasi, et tuollaisia miettisi, koska hyväksyisit ihmisten erilaisuuden.

Äänestä
  • Ihmisten erilaisuus on helppo hyväksyä - tyhmyys ei.

    Äänestä

  • Kuinka monta ihmistä tunnet jotka ovat hyvillään ja iloisia, onnellisia siitä että on iäkkäät vanhemmat / vanhempi?
    Joo en minäkään....

    Äänestä

  • Juu ei ole minun ongelma. Säälin sitä entistä vaimoa jonka täytyy selittää että miksei se entinen iskä ole enää juurikaan entisen jälkikasvun kanssa tekemisissä kun uusi nuorikko vie kaiken ajan (ja myös rahat! ) Hienoa! Niin ja se tuleva "rakkauden hedelmä".
    Vain mies voi olla niiiiiin tyhmä!

    Äänestä

Viisikymppiset katkerat kalkkuna-akat täällä taas kitisee kun ovat rupsahtaneet ja lihoneet eikä kukaan mies viitsi heihin enää koskea. Miksi ihmeessä jäädä huonoon liittoon ryppyisen nalkuttajan kanssa kun saatavilla on iloisia ihania nuoria naisia joiden kanssa pääsee vielä isyydestäkin nauttimaan!

Äänestä
  • Ja kun tämä "isän ikäinen" mies muuttuu kaljuuntuvaksi kaljamahaiseksi vanhukseksi se nuorikko vaihtaa vähän nuorempaan ja viriilimpään? Sun logiikalla siinä varmaan kai niin. Heh.

    Äänestä

  • Voi olla ilo monelle elämäänsä tyytyväiselle viiskymppiselle itsestään ja kunnostaan huolta pitävälle, lapset aikuiseksi kasvattaneelle naiselle päästä eroon siitä keskenkasvuisesta äijästä joka hakee ikuista nuoruutta. Aletaan uudelleen "kotileikit" ja pykästään vielä mukeloita. Jaksaahan se uusi nuorikko hetken sitä alkuhuumaa. Kuka enempi kuka vähempi. Tietty paksu lompakko kummasti auttaa jaksamaan.

    Äänestä

  • Vanha äijä ei saa nuorta naista ,jollei lompsa ole kunnossa ,persaukiset jää rannalle ruikuttamaan.

    Äänestä

Onpahan taas kirjoitus. Olet vain katkeroitunut jostain. Sillä muutenhan et päätäsi vaivaisi asioilla, jotka eivät sinulle kuulu.

Äänestä

Hoh. Lähipiirissä on kuusikymppinen mies, joka lähti nuoren naisen matkaan ja pääsi siitä isyydestä nauttimaan.... Ei siinä mitään mutta kun ei ole entisiäänkään hoitanut eikä niille kyennyt mitään ikinä antamaan, siis kuudelle lapselleen. Ei ole hoitanut, ei huoltanut, ei mitään välittänyt ja lapset elää köyhyydessä. Mutta onhan isällä nyt uusi nainen ja uusi lapsi, hurraa! Lasten tekeminen on kivaa mutta niistä huolehtiminen on muitten asia.

Äänestä

Ihmettelen todella nuoria naisia, jotka menevät yhteen kymmenen jopa kolmekymmentä vuotta vanhemman miehen kanssa. Näillä on useimmiten jo ainakin tai useampi ero takana ja liuta lapsia elätettävänä.
Mitä iloa on kuluneesta, ryppyisestä äijän käppyrästä, lasten tekoon liittyy riski, että eivät toisen suuren iän vuoksi synnykään terveinä.
Sitten on nuo eläkemaksut maksettavina, mitä suuremmat tulot, sitä suuremmat elatusmaksut, joten siinäkin menee arviointi pieleen, että olisi rahaa enemmän tällä vanhuksella elättää häntä ja antaa luxusta.
Ja eihän ne aikuisetkaan entisen liiton lapset sieltä isän elämästä poistu ja kyllä näillä palstoilla onkin jatkuvaa räksytystä näistä entisen liiton lapsista. Heitä moititaan ja syrjitään aivan hirveästi.
Loppujen lopuksi tulee vielä ne perinnönjaot, siinä nämä entisen liiton lapset ovat ihan täysivaltaisina oman vanhempansa omaisuuteen ja niin pitääkin olla.
Mutta on hirveää käydä näitä sotia.

Äänestä
  • Kyllähän noita monia miehiä viedään kuin pässejä naruissa! Uusi emäntä sanelee missä ja miten entisen jälkikasvun kanssa saa olla tekemisissä. Ainoat ketä noissa kuvioissa säälin on ne lapset. Sekä entiset että nykyiset ja tulevat.

    Äänestä

Vedätettävissä mies usein on myös, kun ihastuu eri kulttuurista olevaan ja jättää oman perheensä, mutta palvoo tämän ihastuksen koko sukua.

Äänestä
  • Mitä se sinulle kuuluu onko vai eikö mies "vedätettävissä"? Sitä paitsi sitä onko miestä vedätetty ei voi ulkopuolinen tietää. Jokainen toimii niin kuin parhaakseen katsoo. Rakastuminen/ihastuminen eri kulttuurista olevaan on yhtä normaalia kuin rakastuminen/ihastuminen johonkuhun samasta kulttuurista olevaan.

    Äänestä

Ei se kuulu kellekään kuka tekee lapsia ja missä iässä. Katkera olet ex lle. Tainnut suhde olla teidän aikana jo käynnissä jota et vain älynnyt kun peitti sen niin hyvin. Nyt kun älysit sen olet katkera. Anna sen hoitaa asiansa kuten tahtoo ja lopeta katkera seuraaminen. Haetko viitteitä miehestä että katuu?

Äänestä

Tajuton katkera kirjoitus. Mitä jos keskittyisit omaan elämään?

Äänestä
  • Niin sinulle kuin oliikämikätahansa kirjoittajalle tiedoksi. Jos lukisitte ketjun kokonaan niin olisi selvinnyt etten ole exä. En hänen enkä kenenkään muunkaan. Perhetuttu kuten kerroin.
    Katkeruus ja realismi on kaksi ihan eri asiaa, tässä kyse jälkimmäisestä.
    Eiköhän tällä palstalla ole mielipiteet sallittu, vaikka ne eroaisikin siitä omasta mielipiteestä. Mikä lie tarve sitten puolustella ko tilannetta teillä ja kääntää katkeruuteen, jos ei itse asiaan ole mitään järkevää kommentoitavaa.

    Äänestä

  • Hohhoijaasentään kirjoitti:

    Niin sinulle kuin oliikämikätahansa kirjoittajalle tiedoksi. Jos lukisitte ketjun kokonaan niin olisi selvinnyt etten ole exä. En hänen enkä kenenkään muunkaan. Perhetuttu kuten kerroin.
    Katkeruus ja realismi on kaksi ihan eri asiaa, tässä kyse jälkimmäisestä.
    Eiköhän tällä palstalla ole mielipiteet sallittu, vaikka ne eroaisikin siitä omasta mielipiteestä. Mikä lie tarve sitten puolustella ko tilannetta teillä ja kääntää katkeruuteen, jos ei itse asiaan ole mitään järkevää kommentoitavaa.

    Ihan sama onko perhetuttu vai mikä tuttu. Toisten ihmisten elämän arvostelu on täysin tarpeetonta. Jokainen elää omalla tavallaan.

    Äänestä

  • puhhuijaa kirjoitti:

    Ihan sama onko perhetuttu vai mikä tuttu. Toisten ihmisten elämän arvostelu on täysin tarpeetonta. Jokainen elää omalla tavallaan.

    Haluaisinpa todella nähdä, miten elät itse tämän periaatteesi mukaan. :D

    Äänestä

  • ihanvarmaanjuu kirjoitti:

    Haluaisinpa todella nähdä, miten elät itse tämän periaatteesi mukaan. :D

    Mikä siinä on niin kiinnostavaa, että elää kuten opettaa :D?

    Itseasiassa olen usein saanut erittäin positiivista palautetta siitä, etten arvostele toisia (mm. aikuisilta lapsiltani jo pitkään). Enkä vertaile ihmisiä toisiinsa. Tosin en kyllä edes tunne ihmisiä, joilla toisten arvostelu on karannut käsistä kuten tässä ketjussa. Sellainen pilaa elämänilon.

    Äänestä

  • Niin kumin käyttö kyll pilaa ilon se tiedetään. :D

    Äänestä

Asia on niin, että miehiä ei kiinnosta tautien eikä raskauden ehkäisy. He ajattelevat, että yhteiskunta hoitaa taudit ja nainen synnyttää lapset tai tekee abortin, joten heidän ei tarvitse murehtia mistään mitään. En tiedä, että johtuuko se siitä, että poikalapsilta ei vaadita yhtä paljon kuin tyttölapsilta vai puuttukko miehiltä synnynnäisesti sellainen geeni, jolla ajatellaan omien tekojen seurauksia.

Taas naisista vain teinit ja yksinkertaiset tai todella ongelmaiset voivat tulla vahingossa raskaaksi panosuhteessa. Vaimo voi kylläkin unohtaa tai "unohtaa" pillerit. Mutta jos puhutaan lyhyestä suhteesta, niin yli 20-vuotias nainen, joka ei ole kehari on satavarmasti tietoinen jälkiehkäisypillereistä. Näin ollen jos hän on raskaana niin se on suunniteltua. Nainen on halunnut lapsen sekä elatusmaksut ja ilmaisen lapsenvahdin omien baariviikonloppujensa ajaksi. Vauva-aikana on kätevää, kun on joku vaipanvaihtaja ja kaupassakävijä, koska yksin on rankkaa.

Mies ei ansaitse sääliä, hän makaa niin kuin petaa. Joskus maailma on oikeudenmukainenkin.

Äänestä

Miksi mies olisi nalkuttavan kurttuisen kalkkuna-akan kanssa kun voi olla kauniin nuoren ja seksikkään kanssa? Niinpä. Ei ole mitään syytä, miksi elää yhdessä vaihdevuosikurppanan kanssa.

Äänestä
  • Vaikka sun viesti on heikko provo, niin uskon ihan vilpittömästi, että nuorempia naisia iskevien ajatusmaailma on juuri tuollainen. Olen itse hetken tapaillut vanhempaa miestä nuorena. Hänet oli kaunis vaimo jättänyt, ja itse en ole seksikäs, että ei ollut tuollainen kliseinen tapaus jossa ukko lähtisi jonkun tytön matkaan. Mutta silti jossain vaiheessa huomasin, että hänelle se ikäasia oli tärkeä statussymboli ja itsetunnon paikkaja, ja se tuntui tosi kuvottavalta. Huomasin myös, että hänelle nainen oli sellainen hyödyke, joka kuuluu olla kuten jääkaappi, mutta mistään rakkaudesta tai sielunkumppanuudesta ei ymmärtänyt mitään. Ja siksipä vaimo olikin jättänyt.

    Äänestä

Jaaha, vai niin. En jaksa tällaisia ulkopuolisen aloituksia.

Äänestä
  • Oletko itse sisäpuolinen? (ilman kumia :)))

    Äänestä

On niitä sellaisiakin miehiä että naisystävä on nuorempi kuin oma esikoinen. Hhmmm, ihan normaalia...?

Äänestä
  • Toisaalta, kukapa se on sanomaan ihmisten suhteista yhtään mitään. Kukin oman elämänsä kuitenkin kulkee tavallaan yksin. Puoliso vierellä on mukava asia, mutta ei pidä tuudittautua tunteeseen, et kaikki olisi ikuista. Siksi pitää olla myös se oma elämä ja sisäinen ajatusmaailma. Onnea kaikille onnen löytäneille, yksin tai kaksin.

    Äänestä

Elämä on laiffii. Sinunkin pitäisi keskittyä omaasi, eikä moittia muiden elämää. Eli elämää, josta et tiedä mitään.

Äänestä

Suosittelen kyllä lämpimästi kaikille yli 45-vuotiaille miehille, että jättäkää se nalkuttava, lihava, rypistyvä vaihdevuosipsykopaatti ja vaihtakaa nuoreen naiseen. Itse tein niin puoli vuotta sitten elikkäs lemppasin parasta ennen päiväyksen ylittäneen katkeran viiskymppisen eksäni. Olkoonkin lasteni äiti mutta en kyllä ala loppuelämää pilata sellaisen kanssa. Oma elämä muuttuu kerta heitolla ja kaikki muuttuu, kaikki näyttää valoisammalta nuoren naisen kanssa. Seksikin on ihanaa ja sujuu, nyt menee monta kertaa päivässä kun taas sitä entistä akkaa ei viitsinyt edes katsoa kun heti lerpahti. Nuori nainen on aina kaunis, vanhasta nalkutus ja katkeruus tekee ruman.

Äänestä
  • Yksi kysymys kauanko uusi nuorikkosi jaksaa katsella sun kurttunaamaa? Ja teillä yhteisiä hyviä ystäviä nuoria ja kauniita. Kun uskon ettet hyväksy muita vanhoja kurttunaama ystäviä. Meilläkin yksi tuttu joka vaihtoi nuorempaan uusikkoon. Tokihan se kehuu mies kavereille kuinka seksi tuntuu hyvälle. No arvasppas mitä tämä uusikko hommaa. Ei tule edes kylään kun me muut ollaan niitä kurppanaamaisia vanhempia puolisoita. Jäänyt tuo mieskin piiristämme pois sillähän on paljon nuorempia ystäviä nyt tuon uusikkonsa kanssa. Pitäähän se nyt yksinään käydä juttelemassa ja kehumassa kavereilleen kuinka upeaa elämää viettää ilman kurttunaamoja. Nauraa olemme saaneet tuolle nuoruuden perään hakevalle kurttunaamalle.

    Äänestä

  • Näinsevainon kirjoitti:

    Yksi kysymys kauanko uusi nuorikkosi jaksaa katsella sun kurttunaamaa? Ja teillä yhteisiä hyviä ystäviä nuoria ja kauniita. Kun uskon ettet hyväksy muita vanhoja kurttunaama ystäviä. Meilläkin yksi tuttu joka vaihtoi nuorempaan uusikkoon. Tokihan se kehuu mies kavereille kuinka seksi tuntuu hyvälle. No arvasppas mitä tämä uusikko hommaa. Ei tule edes kylään kun me muut ollaan niitä kurppanaamaisia vanhempia puolisoita. Jäänyt tuo mieskin piiristämme pois sillähän on paljon nuorempia ystäviä nyt tuon uusikkonsa kanssa. Pitäähän se nyt yksinään käydä juttelemassa ja kehumassa kavereilleen kuinka upeaa elämää viettää ilman kurttunaamoja. Nauraa olemme saaneet tuolle nuoruuden perään hakevalle kurttunaamalle.

    Mikä tekee kurttunaamanaisista niin älyttömän katkeria nuorille naisille että jatkuvasti pitää haukkua keskustelupalstoilla? On ihan luonnollista että mies hakeutuu lisääntymisikäisten ja kykyisten nuorten naisten seuraan, se on biologinen fakta. Ei yli neljävitonen nainen ole enää lisääntymiskelpoinen eikä edes hyvä kumppani kun katkeruus valtaa mielialaa ja elämä alkaa pyöriä nuorten naisten kadehtimisen ympärillä. Naiset eivät ole sinuja itsensä kanssa. Kurttunaamat tekevät muistakin ihmisistä henkisesti katkeria kurttunaamoja, sen takia heidän kanssaan ei kukaan halua olla tekemisissä.

    Äänestä

  • Tämä nuori naisesi ei sinnuu vanhaa kuppea kauvaa katsele ,kun eturauhanen alkaa vaivata ja ikä alkaa näkyä kropassa ja naamassa ja eläkeikä häämöttää ,niin nainen lähtee oman ikäisen miehen matkaan tuskin alkaa sulle omaishoitajaksi.

    Äänestä

  • Näinsevainon kirjoitti:

    Yksi kysymys kauanko uusi nuorikkosi jaksaa katsella sun kurttunaamaa? Ja teillä yhteisiä hyviä ystäviä nuoria ja kauniita. Kun uskon ettet hyväksy muita vanhoja kurttunaama ystäviä. Meilläkin yksi tuttu joka vaihtoi nuorempaan uusikkoon. Tokihan se kehuu mies kavereille kuinka seksi tuntuu hyvälle. No arvasppas mitä tämä uusikko hommaa. Ei tule edes kylään kun me muut ollaan niitä kurppanaamaisia vanhempia puolisoita. Jäänyt tuo mieskin piiristämme pois sillähän on paljon nuorempia ystäviä nyt tuon uusikkonsa kanssa. Pitäähän se nyt yksinään käydä juttelemassa ja kehumassa kavereilleen kuinka upeaa elämää viettää ilman kurttunaamoja. Nauraa olemme saaneet tuolle nuoruuden perään hakevalle kurttunaamalle.

    Kaikki me vanhenemme ellei kuolla nuorina.

    Äänestä

  • Minulla kyllä ensimmäisenä tulee mieleen ettei suhde ole muutenkaan ollut hyvä, ei ehkä kunnioitusta (ehkä kummankaan) puolelta jos noin rumin sanoin täytyy entistä vaimoa arvostella. Miksi vaimosi on katkera. Oletko sinä ollut aina "ihana ja täydellinen" mies?
    Voihan se seksi alkuun olla aktiivista ja antoisaa, entäs kun vuosia kuluu.
    Ja meinaatko ettei tästä nykyisestä tulee joskus vaihdevuosi-ikäistä? Toisaalta hänhän on voinut sinut siinä vaiheessa lempata ja vaihtaa nuorempaan.

    Äänestä

  • EiKurttunaama kirjoitti:

    Mikä tekee kurttunaamanaisista niin älyttömän katkeria nuorille naisille että jatkuvasti pitää haukkua keskustelupalstoilla? On ihan luonnollista että mies hakeutuu lisääntymisikäisten ja kykyisten nuorten naisten seuraan, se on biologinen fakta. Ei yli neljävitonen nainen ole enää lisääntymiskelpoinen eikä edes hyvä kumppani kun katkeruus valtaa mielialaa ja elämä alkaa pyöriä nuorten naisten kadehtimisen ympärillä. Naiset eivät ole sinuja itsensä kanssa. Kurttunaamat tekevät muistakin ihmisistä henkisesti katkeria kurttunaamoja, sen takia heidän kanssaan ei kukaan halua olla tekemisissä.

    Otan osaa nekatiiviseen ja katkeraan elämääsi.

    Äänestä

Puhhuijaa arvostelee nyt itse täällä toisten kirjoituksia. Jos elää periaatteensa mukaan, ei saa tulla tänne kenenkään mielipiteitä ja niiden esittämisiä kyseenalaistamaan!!

Ja miksei muka saisi ihmisten asioita arvostella? Tottakai saa, mistäs sitä tietoa ja vertailukohteita muuten mistään saisi, ellei elävästä elämästä? Kaikkiko pitäisi vain mykkänä huomioida mutta sitä mitä on todennut, ei saisi käyttää edes esimerkkinä vaikkapa omaa jälkikasvuaan kasvattaessaan?

Aina näitä tekopyhiä riittää. Ota oma malka silmästäsi ja niin edelleen.

Ei kukaan estä ketään saamasta lapsia vaikka minkä ikäisenä mutta saa sitä arvostella, jos ei huolehdi entisen liittonsa lapsista ja jos ei vaikkapa pysty ikänsä takia huolehtimaan siitä nykyisestäkään rakkauslapsestaan. Seitsemänkymppinen mies ei ole enää mikään teinin ihanneisä eli mitä jos miettisi asiaa sen tulevan lapsen kannalta, eikä vaan itsensä? Kyllähän näitä vireitä viisikymppisiä miehiä on, mutta viisikymppinen on kuitenkin viisikymppinen. Sen iän jälkeen voi tapahtua vaikka mitä, on niitä virkeitä terveitä viiskymppisiä kupsahtanut lenkkipolun varteenkin joten ei kannattaisi olla enää ihan niin varma kaikesta. Nuori terve mies jaksaa valvoa itkevien kiukuttelevien pikkulastenkin kanssa, mutta viisi- ja kuusikymppisillä alkaa olla jo ikääntyneet vanhemmat ja omat paineensa sieltäkin puolelta. Hoida siinä sitten pikkulapsia ja omia vanhempia. Ja sitten kun on itse siinä iässä että tarvitsee hoitoa ja apua, niin se nuori vaimoko ihan varmasti jaksaa ja viitsii ottaa sitä lastia kantaakseen, kun sillä sentään on mahdollisuus saada vielä nuorempikin puoliso ja omakin elämä ilman sitä ikääntyvää ukkoa? Ai niin, onhan ne entisen liiton lapset, juu. ainahan sitä voi koittaa niitä sitten velvoittaa, mutta tuntevatko velvollisuutta?

Äänestä
  • Miksi sinulla on tarve arvostella toisten ihmisten elämää?

    Tokihan minäkin haluan TIETÄÄ mitä erilaisten ihmisten elämään oikeasti kuuluu, mitä tapahtuu, mitä he ajattelevat, mistä riitelevät, mikä on ongelmallista jne. Mutta en sen vuoksi, että arvostelisin ja vertailisin heitä keskenään. Tosin jos näin tekisin, eihän minulle edes avauduttaisi asioista.

    Sitten nuo ikäkysymykset... Moni parikymppinen nuori mies ei jaksa kestää pikkulapsia sekuntia kauempaa, puhumattakaan että hoitaisi lasta edes tunnin. Moni 50 v isä on elämänsä voimissa. Ja mikä tämänkin asian ratkaisee on tahto ja MOTIVAATIO. Toki myös elämäntilanne. Usein miehessä isyys herää vasta nimenomaan vanhemmalla iällä, kun siihen on aikaa.

    Ja sitten naisasiaa. Kautta aikain äidit ovat hoitaneet lapset 24/7 syntymästä aikuiseksi. Näin tein minäkin. En ole siitä pahoillaan, vaan pikemminkin ylpeä.

    Tästä huolimatta tasa-arvo on vanhempien välillä kaukana. Jos isä vie lapsen kerran kouluiässä harrastukseen, hän on hyvä ja huolehtivainen isä jokaisen tapahtuneen nähneen silmissä AINA. Vaikka isä ei olisi tehnyt lasten eteen ennen sitä yhtään mitään, eikä myöskään sen jälkeen.

    Äänestä

sehän tässä onkin kun mies villityksessään vaihtaa vaimoa ja lopulta katuu tekojaan, syyllisyydentunnossaan alkaa syyttää omia ensimmäisen liiton lapsia, muka eivät piittaa isästään no mut piittasko isä lapsistaan kun vaihto lastensa äidin tuosta vaan...usein isän uus puoliso mukana syyllistämässä viattomia lapsia...

Äänestä
  • Tietysti voi käydä noin, jos kaikki ovat tarpeeksi hölmöjä. Jokainen tuntemani eronnut isä tapaa kaikkia lapsiaan. Ai niin, paitsi yksi ei ole tavannut vuosiin poikaansa. Äiti esti. Tuntien miehen menneen elämäntavan, en sitä ihmettelekään. Nyt välit ovat lämmenneet, poika on jo aikuinen ja isänsä kaidalla tiellä vuosikaudet.

    Äänestä

:D. Onpa sinullakin ongelma. Miten olet aikonut päästä siitä yli?

Äänestä

Hei kaikki.
Itse olen 49v kaveri, erosin muuten ihan ok liitosta, kaikki oli hyvin mutta seksi puuttui. Itse kannan syyllisyyttä kun päästin suhteemme pisteeseen josta paluuta ei ollut.
Ennen niin viehättävästä vaimosta "kasvoi" kaikkea tekemisiäni arvosteleva möhkäle, viehätys katosi tyystin.
Syyt olivat perinteiset, nainen omalla toiminnallaan syrjäytti mut kaikesta paitsi renkaanvaihdosta ja ostosten kantamisesta. Kaiken muun tein väärin, väärineletty siis.

Nyt on aikaa jo mennyt, suhteita ollut itseäni noin kymmenen vuotta nuorempiin naisiin, en osaa enkä halua sitoutua mihinkään. Haluan vain elää huoletonta poikamieselämää, vailla toisen aiheuttamaa huolta ja vaivaa.
Nämä suhteeni ovat olleet lyhyitä, huomattuaan etten lämpene sitoutumiselle alkaa yleensä ongelmat. Kaikenlaista itkupotkuraivarin ja puhelimen syynäyksen väliltä.
Nyt alkaa olla taas aika laittaa uudet verkot veteen, nykyinen kumppani on asioista jyvällä ja tahtoo että teen päätöksiä.
Itselleni päätös on selvä, reppu selkään ja eteenpäin!
Suhteen päättymiset ei huoleta, olen itsestäni huolta pitävä kaveri, kovasti ovat kehuneet mieskuntoani vaikka ikää jo onkin.
Koen että kumppanin tyydyttäminen on itselleni nautinto.
Ja pakko sanoa, vaikka tiedän että jotkut saattaakin närkästyä, kyllä nuorehko itsestään huolehtinut nainen tuntuu ja näyttää myös hyvältä, ei voi kieltää.
Esineellistämistä? Kenties, mutta itse koen näin, joku toinen voi nähdä jotain muutakin mikä itseäni ei kiinnosta.
Useimmat miehet tuntuvat elävän käsityksessä, että naisen saanti olisi vaikeaa. Tämä ei pidä paikkaansa, naisia on todella helppo löytää netistä. Useimmat naiset pitävät pikkutuhmasta flirttailusta, rohkea ja itsevarma tyyli vie yleensä treffeille parissa viikossa. Loppu on nautiskelua.
Hyvää kevättä kaikille!

Äänestä
  • Kumpi parempi. Ennen oli suhde ilman seksiä, nyt seksiä ilman kunnon suhdetta.
    Siinäpä mietittävää.
    Vuodet tosiaan kuluu ja jossain vaiheessa ehkä sinunkin seksuaalinen puoli hiipuu ja vähenee. Kuka sitten on rinnallasi.
    Tämä ei ole kritiikki sinua kohtaan, vain mietittävää monen elämään joka samassa tilanteessa.

    Äänestä

  • En aivan seuraa logiikkaasi, en edes hae mitään suhdetta....
    Todellakin, vanhenemme mutta onko se este elämästä nauttimiselle? Mielestäni ei, ainakin itse haluan vanheta elämällä elämääni nauttien siitä.
    Kiitos kun et tuomitse valintaani, mietiskelen kyllä kaikenlaista.
    Eihän sitä tiedä vaikka vielä joskus rakastua retkahdankin, joskus sitten isona :)
    Hyvää kevättä.

    Äänestä

Ole onnellinen, kaikki on sinulla hyvin. Olet itse määritellyt, mikä liitossanne meni pieleen, ja kaikkihan on siis sen entisen vaimon syytä. Todellisuudessa asiat ei koskaan ole näin yksipuolisia eikä pinnallisia, vaan kyse on luonteista, odotuksista ja asenteista, jotka on olleet niin sinulla kuin vaimollakin heti alusta alkaen. Ne ei ole hioutuneet yhteensopiviksi, niin kuin hyvissä avioliitoissa tapahtuu.

Ei tuokaan piirteesi, että haluat elää huoletonta poikamieselämää, ole sinulle tullut nyt vasta eron jälkeen, vaan jotain siihen viittaavaa sinussa on aina ollut. Sitoutuminen toiseen on ollut sinulle ongelmallinen asia. Olet vain "yrittänyt," mutta se ei ole onnistunut. Olet siis aina ollut lähtemishaluinen. Se on vaikuttanut liittoonne ja vaimosi tunteisiin, vaikka ei ole päälle päin selkeästi näkynytkään.

No se siitä. Olet nyt juuri siinä iässä, jolle todella seuraa löytyykin. Ja juuri tuollaiset sinua n. 10 vuotta nuoremmat naiset, jotka on eronneet, etsivät suunnilleen sinun ikäistäsi miestä. Tai sanotaan, että heille kelpaa vielä sinun ikäisesi. Elät kuitenkin niitä viimeisiä vuosiasi sillä saralla, joten nyt juuri sinun kannattaakin "nauttia" tästä elämäsi vaiheesta. Kymmenen vuoden kuluttua asia on jo toinen. Alat nimittäin vanheta kunnolla. Silloin sinulla on joko oltava todellinen elämänkumppani vierelläsi, tai sitten edessäsi on yksinäinen vanhuus.

Äänestä
  • Heh, yli 20v avioliitto sinustako "yrittämistä"? Olen siis mielestäsi lähtemishaluinen, heh kiva kun avasit viisautta tursuavan pandoran lippaasi :D
    Katkeransuloinen diagnoosisi meni valitettavasti metsään, pystyt varmasti parempaankin.
    Kerroin myös että kannan syyllisyyttä suhteemme päättymisestä, olisin voinut olla parempi mies.
    Se, etten lämpene enää sitoutumiselle ei liene absoluuttinen totuus yksinäisestä vanhuudesta, omaan laajan ystäväpiirin jota pidän suuressa arvossa. Arvostan hyviä ja lojaaleja ystäviä, saan seuraa itselleni ja mikä parasta, voin olla oma itseni ja olla ystävilleni aidosti läsnä.

    Kaikki me vanhenemme, kuka mitenkin. Itse ajattelin nauttia elämästä, en hae paniikinomaisesti kumppania rinnalleni kertomaan miten mun pitää elää. Osaan vanheta yksinkin aivan mainiosti.

    Itseasiassa tekstisi on oivallinen osoitus siitä mitä en todellakaan halua, hypoteettisia tulkintoja vailla todellisuuspohjaa. Tekstisi nojaa puhtaasti omaan tulkintaasi.

    Hyvää kevättä.

    Äänestä

Torstaintoivolle. Mitä ihmettä, etkö tajua, että itse arvostelet koko ajan toisten ihmisten elämää ja teet vertauksia. Muka nuoret isät ei jaksa pikkulapsia sekuntia kauempaa ja 50 vuotiaat on elämänsä kunnossa! Sähän vertailet!!!! Ja jos isä vie lapsensa kerran elämässään harrastukseen, niin se on toisten silmissä hyvä isä. Eli arvostelet niiden toisten mielipiteitä. Pidä helvetti mölyt mahassas jos haluat niin pyhimystä esittää.

Äänestä
  • tyhymää

    Vertailu on hyvä erottaa tosiasioista.

    Kuten tuossa edellä sanottiin, monet ovat 50 - vuotiaina paremmassa kunnossa kuin nuoremmat. Se on aivan totta. Totta on sekin, ettei kaikki nuoret eikä myöskään vanhemmat miehet siedä pieniä lapsia. No, ei aina naisetkaan. Useat naiset tulevat raskaiksi, nuorempana tai vanhempana. Tahtoen tai tahtomattaan. Tosiasia. Se on TÄYSIN heidän oma asiansa miten sen tuntevat ja kokevat. Keskeyttävätkö raskauden vai ei.

    Todellisuudessa myös vertailemme itseämme toisen ihmisen pelkkään ulkokuoreen tai omaan tulkintaamme hänestä. Omassa tulkinnassa muista ihmisistä on ehkä hitunen todellisuutta, mutta käytännössä ei sitäkään.

    Kahden toisen ihmisen "vertailu" on edellisen mukaan kahden oman tulkinnan vertaamista keskenään. Siitä puuttuu tosiasiat kokonaan. Pikemminkin on kyse toisten arvostelusta ja moralisoinnista. Niistä kuten niihin läheisesti liittyvästä ihmisten lokeroinnista on ihmissuhteissamme ainoastaan haittaa.

    Jos joku tulee isäksi 50-vuotiaana (tai minkäikäisenä tahansa) niin se on tosiasia, jota ei voi muuttaa. Ei ulkopuolisen tarvitse millään muodoin kommentoida asiaa, etenkään negatiivisesti, vetää hernettä nenäänsä täysin turhasta. Samoin, jos joku tulee (vahingossakin) äidiksi 40 vuotiaana, vieläpä ensimmäistä kertaa. On vain typerää ja epäempaattista kommentoida asiaa negatiivisesti. Jos itse ajattelee tyhmästi, tarvitaan järkeä päähän, että osaa pitää suunsa kiinni, ellei ole mitään positiivista sanottavaa.

    Äänestä

  • gkghkg kirjoitti:

    tyhymää

    Just. Mä ainakin voin omalla kokemuksella kommentoida, että aina olin kateellinen koko lapsuuteni vanhoista vanhemmista niille joilla oli "normaalin" ikäiset vanhemmat! Muilla oli saman ikäiset isovanhemmat kuin mun vanhemmat! Nyt mun tuttujen isovanhemmat on näiden lasten elämässä vielä tiiviisti kiinni kun meillä ne kaikki makaa haudassa.
    Miksi lasten pitää koulussa tehdä sukupuu, kirjoittaa vanhemmat, isovanhemmat ja muu suku... Sori, ei meillä ole hengissä kuin ne omat vanhemmat ja kaikki muu on ihan pimennossa. (Äidinäidin sisarukset, isänisän sisarukset tai serkut - en tiiä, en ole koskaan nähnyt tai tuntenut.)
    Ja ihan oikeesti, kyllä ne viiskymppiset vanhemmat on kaksikymmentä vuotta vanhempia kuin kolmikymppiset vanhemmat! Että yksi sukupolvi mahtuisi siihen väliin! Hei haloo!!!

    Äänestä

  • Vanhasielugeeneistä kirjoitti:

    Olipa minullakin vanhemmat kuin ikätovereillani, koska vanhin sisareni on minua 12 v vanhempi. Mutta mitä siitä, mitä väliä on ihmisen iällä? Jokainen on aina jonkun ikäinen. Se joka häpeää vanhempiensa ikää häpeää itseään, ei hyväksy itseään sellaisena kuin on. Jos hyväksyy itsensä, hyväksyy myös toiset ihmiset.

    Ja entä sitten isoäitini isän puolelta. Hänen 12 lapsestaan (aikuiseksi kasvoi 9, joista sodassa kuoli 1) isäni oli nuorin; isoäitini sai isäni yli 40-vuotiaana. Isäni jäi katraan viimeiseksi, sillä isoisä kuoli lentävään keuhkotautiin isäni ollessa 5v. Isoäiti jäi siis 8 alaikäisen lapsen yksinhuoltajaksi. Tämän jälkeen halusi hoitaa myös lasten lapsia. Sisareni ei lapsena hyväksynyt hoitajakseen ketään muita kuin isoäidin äitini rinnalla.

    Äänestä

  • Tuohan on taas vain sinun näkemys asiasta. (Ja varmaan ainut oikea sinun mielestä!)
    Kukaan lapsi mitään itseään häpeä vaan voi ihan oikeasti hävetä niitä vanhoja vanhempia. !
    Jos sisares on sua 12 v vanhempi niin mitä sitten. Jos hänet saatuaan on ollut 20 on sinut saatuaan ollut 32. Tai vaikka 25 ja 37. Ethän edes maininnut vanhempiesi tarkkaa ikää mitä olivat sinut saatuaan.
    Ei minunkaan lapsilla ole koskaan ollut isovanhempia johtuen iästä, ehtivät kuolla ennen kuin minä lapsia sain. Eikä kuolleet nuorena vaan vanhoina.

    Äänestä

  • valivali_t kirjoitti:

    Olipa minullakin vanhemmat kuin ikätovereillani, koska vanhin sisareni on minua 12 v vanhempi. Mutta mitä siitä, mitä väliä on ihmisen iällä? Jokainen on aina jonkun ikäinen. Se joka häpeää vanhempiensa ikää häpeää itseään, ei hyväksy itseään sellaisena kuin on. Jos hyväksyy itsensä, hyväksyy myös toiset ihmiset.

    Ja entä sitten isoäitini isän puolelta. Hänen 12 lapsestaan (aikuiseksi kasvoi 9, joista sodassa kuoli 1) isäni oli nuorin; isoäitini sai isäni yli 40-vuotiaana. Isäni jäi katraan viimeiseksi, sillä isoisä kuoli lentävään keuhkotautiin isäni ollessa 5v. Isoäiti jäi siis 8 alaikäisen lapsen yksinhuoltajaksi. Tämän jälkeen halusi hoitaa myös lasten lapsia. Sisareni ei lapsena hyväksynyt hoitajakseen ketään muita kuin isoäidin äitini rinnalla.

    Kysymys oli nyt lapsen tuntemuksista

    Äänestä

Joo ei mistään saa puhua mitään koska kaikki on aina oma tulkintaa, ei kellään ole kattavaa oikeata näkemystä mistään, tuskin aina omistakaan asioistaan. Ei hyvistä eikä huonoista asioista, parempi olla kommentoimatta positiivisestikaan, ei sekään välttämättä ole tosiasia. Lakatkaa kommentoimasta kokonaan ja varsinkaan tähän mun kirjoitukseen, koska ei se kommentti ole kuitenkaan kuin oma tulkinta ja oma tulkinta on tää kirjoituskin.

Äänestä

Mullakin on oikeus kommentoida koska on kyse omasta perheestä. Teini-ikäsellä lapsella psyykkisiä ongelmia, joihin iskä ei ota kantaa puoleen eikä toiseen, koska ei jaksa kun ikää on 65. Siis tullut isäksi 50 veenä.

Iskää ei kiinnosta eikä huvita eikä jaksa kun kiikarissa on uusi nainenkin ja se nyt on sata kertaa tärkeempi kuin oma lapsi. Onhan se nyt ilman muuta kun vanha mies vielä saa itteensä nuoremman naisen, niin se vie voiton kaikesta ja lapsi hoitakoon ongelmansa itse, ei isi jaksa. Ei ole jaksanut mitään muutakaan ikinä, äiti saanut tehdä kaiken. Nyt kun isi on eläkkeellä on isin saatava nauttia elämästä eikä siihen kuulu ongelmainen teini-ikäinen. Äidillä raskas taakka, isi nauttii elämästään.

Äänestä
  • 65v on jo elämänsä ehtoopuolella ,jos vielä jotain virtaa on niin se hyödynnettävä heti, voi olla viimeiset kerrat, sairaudet ja kuolema kolkuttaa jo ovella.

    Äänestä

  • kommentoinpas
    Minäkin kommentoin. Ikä on typerä tekosyy kaikkeen, mitä sillä jostain syystä halutaan selitellä. Asenne ja oma valinta nimittäin ratkaisee, aivan kaikessa. Ei kukaan pakota tekemään lapsia iäkkään miehen kanssa. Jos mies hyppii vieraissa tai vain muuten kehtaa nauttia elämästään; mikä pakko on jatkaa liittoa? Raha? Vai siksi, että saa valittaa ja marista.

    Äänestä

  • Voi ei, tuo on ihan hirveän surullista. Käy niin sääliksi tyttö. Toisaalta tulee mieleen että aika keskenkasvuinen on mies vaikka ikää on noin paljon. Ikävä kyllä. Siinä se tulee esiin monen miehen kohdalla oleva keskenkasvuisuus ja oman navan (eli munan) ympärillä pyöriminen.

    Äänestä

jep!
Voi sitä seksiii olla muutenki ku vaimon kas joka arvostellee ja möykkää ;)
Ekax ero ja sit uus vaimo...mmm,Mix ei.Aina kun saa pitää yrittää.
Vai joko kaikki on unohtaneet oman 20v aikansa.Mitä ja ketä vaan,millon vaan ;)
Elämä on sekoilu.

Äänestä

En jaksais kyllä itse nyt kun 50 lähenee nurkan takana. Olen nainen ettei se vauvan saanti ihan realistista olisikaan, tosin ei täysin mahdotonta.
En ihan nuorena lapsia saanutkaan, vähän varttuneempana.
Täytyy kyllä myöntää että olen monien nuorempien äitien nähnyt jaksavan paremmin mitä minä. Ihan puhtaasti fyysisesti vaikka kunnostani olen pitänyt huolta.
Mulla on tuttuja joilla jo on tai tulossa lastenlapsia, siis minun ikäisiä ovat. Joskus olen kateellinen heille. Minulla vielä kun menee aikaa että lapset muuttavat edes pois kotoa. Moni kun sanoo sen olevan nastaa aikaa kun lapset muuttaa omilleen, uusi vaihde päälle parisuhteessa. Etenkin sitten kun tulee niitä lastenlapsiakin. Pelkään vain että tämä pari on sitten vanha ja väsynyt siinä vaiheessa. Täyttä puppua väite ettei iällä olisi merkitystä... vaikka miten psyykkisesti kokisi olevansa "kaksikymppinen tytönhupakko" se fyysinen puoli kun ei sitä ole.

Mutta eihän tuo kerrottu tilanne harvinainen ja ainut laatuaan ole. Toivottavasti suhde kestää, lasta kun ajattelee. Vahinkojahan sattuu, tahattomia (ja joskus myös tahallisia)...

Äänestä
  • Just mieli kun 25v ,mutta kroppa on sen 55v ,vaikka kuinka hoitais ittees ei se kroppa tule nuoreksi.
    Ihminen elää noin 100v mutta se viimeinen aika siitä 85- 100 on jo aika raihnaista jossain vanhainkodissa.

    Äänestä

  • Ennuorene kirjoitti:

    Just mieli kun 25v ,mutta kroppa on sen 55v ,vaikka kuinka hoitais ittees ei se kroppa tule nuoreksi.
    Ihminen elää noin 100v mutta se viimeinen aika siitä 85- 100 on jo aika raihnaista jossain vanhainkodissa.

    Läheskään kaikki ihmiset eivät elä 100 v. Monien ystävieni vanhemmat ovat kuolleet 50-60 vuotiaina, jotkut aivan nuorina. Elämä ei ole itsestäänselvyys. Oma äitini 89 v elelee edelleen talossaan yksin. Samoin naapurin rouva 93v. Äskettäin kuoli toinen naapuri 102 v; ehti olla sairaalassa kolme viikkoa, siihen asti asui kotitalossaan, yksin.

    Aloitus ja suuri osa vastauksista ei ole kovin elämää arvostavia ja rakkaudellisia. Minusta se on sääli ja ikävää. Elämä on kuitenkin aina lahja. Eiköhän eletä hetkessä ja nautita elämästä niin kauan kuin sitä riittää ja voi päättyä koska tahansa.

    Äänestä

  • liiigg kirjoitti:

    Rakkaudellisia? Onks siinä paljonkin rakkauden kanssa tekemistä kun seksuaalisessa huumassa pykästään uutta perhettä pystyyn ja jätetään vanha perhe ja entinen elämä taakse. ?
    Niin makaa kuin petaa kertoo vanha sananlasku. Vielä se eteen tulee. Ei ois ihan ensimmäinen mies joka hetken päästä ihmettelee miks ne entisen perheen lapset ei tuukaan isukin luo käymään. No ei ollu iskällä aikaa kun piti paapoa uutta raskaana olevaa nuorikkoa joka osaa pelata omaan pussiin. Nähty on. Itsekkyys ja oikea rakkaus on aika kaukana toisistaan.

    Äänestä

  • liiigg kirjoitti:

    Läheskään kaikki ihmiset eivät elä 100 v. Monien ystävieni vanhemmat ovat kuolleet 50-60 vuotiaina, jotkut aivan nuorina. Elämä ei ole itsestäänselvyys. Oma äitini 89 v elelee edelleen talossaan yksin. Samoin naapurin rouva 93v. Äskettäin kuoli toinen naapuri 102 v; ehti olla sairaalassa kolme viikkoa, siihen asti asui kotitalossaan, yksin.

    Aloitus ja suuri osa vastauksista ei ole kovin elämää arvostavia ja rakkaudellisia. Minusta se on sääli ja ikävää. Elämä on kuitenkin aina lahja. Eiköhän eletä hetkessä ja nautita elämästä niin kauan kuin sitä riittää ja voi päättyä koska tahansa.

    Harvat yli 90v asuu yksin kotona , olen vanhainkodissa töissä ja asukkaat ovat vajaa 80 - vajaa 100 vuotiaita

    Äänestä

Ihan selkeää ja pelkkää ikäsyrjintää ja toisten haukkumista koko kirjoituksesi. Tyhjää urputusta. Ei kuulu sinulle toisten asiat ollenkaan.

Äänestä
  • Menehän vähän itseesi. Asioiden kommentointi ja haukkuminen on kaksi ihan eri asiaa. Sinä näyt osaavan vain tuon jälkimmäisen.
    Lisäksi voisit osata myös puolustella /kommentoida aikuismaisesti / what ever jos sinulla on ihan oikeasti jotain kommentoitavaa tuohon aloitukseen. Vai onko?

    Äänestä

  • Katsopeiliin kirjoitti:

    Menehän vähän itseesi. Asioiden kommentointi ja haukkuminen on kaksi ihan eri asiaa. Sinä näyt osaavan vain tuon jälkimmäisen.
    Lisäksi voisit osata myös puolustella /kommentoida aikuismaisesti / what ever jos sinulla on ihan oikeasti jotain kommentoitavaa tuohon aloitukseen. Vai onko?

    Aloitus on vain aloittajan (hyvin negatiivissävyinen) tulkinta toisten ihmisten elämästä. Se ei sisällä yhtäkään tosiasiaa parin kummankaan osapuolen omasta näkökulmasta.

    Äänestä

  • valonööri kirjoitti:

    Aloitus on vain aloittajan (hyvin negatiivissävyinen) tulkinta toisten ihmisten elämästä. Se ei sisällä yhtäkään tosiasiaa parin kummankaan osapuolen omasta näkökulmasta.

    Puhtaasta uteliaisuudesta tiedustelen, että miten parin kuukauden tuntemisaika voi olla "oma tulkinta"?

    Äänestä

  • ihanvarmaanjuu kirjoitti:

    Puhtaasta uteliaisuudesta tiedustelen, että miten parin kuukauden tuntemisaika voi olla "oma tulkinta"?

    Oma tulkinta siitä, ettei pari kuukautta ole juuri tuolle parille tarpeeksi riittävä tuntemisaika. Olisi hyvä ymmärtää, ettei kukaan tosiaan järjestele asioitaan, tee valintojaan muiden mielen mukaan.

    Äänestä

  • valonööri kirjoitti:

    Oma tulkinta siitä, ettei pari kuukautta ole juuri tuolle parille tarpeeksi riittävä tuntemisaika. Olisi hyvä ymmärtää, ettei kukaan tosiaan järjestele asioitaan, tee valintojaan muiden mielen mukaan.

    No kyllähän totuus on se, että ei ketään opi tuntemaan parissa kuussa. Ei välttämättä kyllä parissakymmenessä vuodessakaan, mutta onhan siinä edes hiukan enemmän aikaa yrittää.

    Viimeksi kun seukkasin, niin puolen vuoden tiiviin yhdessäolon jälkeen aloin hiukan olla selvillä että mitä toisen päässä liikkuu. Vuoden päästä paremmin. Kaksi ekaa kuukautta kumpikin on vielä ihan täysin rooleissaan.

    En tunne itse ketään viisikymppistä, jolle olisi käynyt noin, eli ulkopuolelta kommentoin. Sääliksi tuossa kuviossa käy ainoastaan entisen liiton lapsia, joilla olisi ollut varmaan erossa ihan tarpeeksi sulattelemista muutenkin.

    Missään parisuhteessa ei ole kysymys pelkästä ajasta. Vaan ainoastaan itse suhteesta - että pari vapaaehtoisesti haluaa olla suhteessa keskenään. Nimenomaan vanhemmalla iällä solmitut parisuhteet poikkeavat hyvinkin paljon nuoruuden parisuhteesta, sillä niihin on suurempi sisäinen motivaatio. Nuoruuden suhteissa ajateltiin hyvinkin, että seurustella pitää vähintään kaksi vuotta ennen kuin voi muuttaa yhteen. Avioliittoon ei mennä ennen kuin on asuttu yhdessä muutama vuosi. Vapaasti voi valita seurustelukumppaninsa, mutta sen oli silti oltava sellainen, että sukulaiset ja ystävät hyväksyy. Jopa enemmän vanhempien makuun kuin omaan. Kumppanin tuli olla ennen muuta hyvä vanhempi tuleville lapsille. Vaikka eihän sitä tiedä edes 15 vuoden jälkeenkään millaiseksi elämä sitten lapsen/lasten kanssa muodostuu.

    Vanhempana uusi kumppani on nimenomaan itseä, SUHDETTA varten. Uuden kumppanin kanssa viihdytään siitä huolimatta, ettei suhde ihan aina kaikkia miellytäkään, eikä kaikki ulkoiset seikat muutenkaan mene kuin Strömössä.

    Mihinkään suhteeseen ei saa takuita eikä voi kristallipallosta ennustaa miten pitkään suhde jatkuu. Pikaisesti alkaneet suhteet voi jatkua hamaan tulevaisuuteen, kuolemaankin asti. Samoin verkkaisesti alkaneet suhteet voivat päättyä, hyvinkin verkkaisesti. Kuten oma ex-liittoni. Vaikka ennen muinoin ajattelin kuten alussa kirjoitin, ettei yhteen noin vain pikaisesti sovi muuttaa, niin elämän varrella olen oppinut ajattelemaan toisin. En todellakaan eroni jälkeen lähes 50-vuotiaana ajatellut odotella, vaan kun sopiva mies tupsahti eteen, niin tartuin heti tilaisuuteen. Tutustuminen erilaisiin ihmistyyppeihin on myös erilaista. Toiseen tutustuu todella nopeasti, koska hän puhuu, ihan oma-aloitteisesti, ja ihan kaikista, vaikeistakin asioista. Toiselta pitää "lypsää" omia mielipiteitä ja ajatuksia. Jotkut eivät kerro juuri mitään. Tai sitten kertovat, mutta jossain vaiheessa, esim. 15 vuoden yhteiselon jälkeen lopettavat puhumisen.

    Itse tiedän useita -50 v alkaneita suhteita. Joissain on ns. lennetty suhteesta toiseen. Nopein tapaus, jossa pari oli tahollaan naimisissa. 3kk ero entisistä liitoista. Miehellä 30 v liitto, naisella 20 v. Miehellä aikuiset lapset, naisella ei lapsia. 3 viikon päästä erosta, vihkiminen uuteen. Lapsikin oli tulossa. Naisen ex-mies tykkäsi tästä erityisen kyttyrää, koska nainen ei ollut nimenomaan halunnut lapsia. Niin, ei ex-miehensä kanssa, mutta tämän uuden kyllä. No ei kyllä enää ole kovinkaan uusi. Yhdessä he ovat olleet nyt 13 v, kun tyttären 13v synttärit lähestyy. Miehen aikuiset lapset olivat vähän isänsä pikaista eroa ja uutta liittoa vastaan. Mutta vuoden päästä hyväksyivät asian. Ihmisillä on luontainen tapa vastustaa muutoksia, olivat ne millaisia tahansa.

    Kuten tuossa edelläkin sanottiin, jokainen elää omaa elämäänsä, tekee valintansa. Voihan sitä välillä miettiä miten muut elää, mutta toisten elämän arvioiminen ap.n tavalla on vain huonoa käytöstä. Tänään kuulin, että äidiksi on tullut 66-vuotias nainen. Olisin utelias tietämään hänen motiivinsa. Itse olen ajatellut enemmän relata ja harrastaa kaikenlaisia ihmissuhteita tuolloin, kun olen jo eläkkeellä. Tämän 66-vuotiaan ajatukset eivät kuitenkaan kulkeneet samaa rataa kuin omani. Jokainen elää omaa elämäänsä...

    Äänestä

  • touyofy kirjoitti:

    Se, että joku sattumalta on yhdessä pikakumppanin kanssa johtuu hyvästä onnesta. Sinä olit väärässä, kun väitit että jonkun ihmisen voi tuntea kahden kuukauden tuttavuuden jälkeen. Se ei ole mahdollista. Jos toisella on pahoja ongelmia, niin ne pystyy peittämään lyhyen tuttavuuden ajan.

    Taas siittäjän etsiminen on hyvinkin rationaalista toimintaa, sillä hedelmöityshoito on kallista. Tosin riskinsä luomuhommissa on, sillä tuolla lapsettomuuspalstalla joku tilitti, miten lopputulos oli herpes ja huoltujuusriita. Tiedän myös itse näitä liittoja, jotka solmittu biologisen kellon takia, ja niissä on sekä onnellisia että katastrofaalisia.

    Äänestä

  • touyofy kirjoitti:

    Missään parisuhteessa ei ole kysymys pelkästä ajasta. Vaan ainoastaan itse suhteesta - että pari vapaaehtoisesti haluaa olla suhteessa keskenään. Nimenomaan vanhemmalla iällä solmitut parisuhteet poikkeavat hyvinkin paljon nuoruuden parisuhteesta, sillä niihin on suurempi sisäinen motivaatio. Nuoruuden suhteissa ajateltiin hyvinkin, että seurustella pitää vähintään kaksi vuotta ennen kuin voi muuttaa yhteen. Avioliittoon ei mennä ennen kuin on asuttu yhdessä muutama vuosi. Vapaasti voi valita seurustelukumppaninsa, mutta sen oli silti oltava sellainen, että sukulaiset ja ystävät hyväksyy. Jopa enemmän vanhempien makuun kuin omaan. Kumppanin tuli olla ennen muuta hyvä vanhempi tuleville lapsille. Vaikka eihän sitä tiedä edes 15 vuoden jälkeenkään millaiseksi elämä sitten lapsen/lasten kanssa muodostuu.

    Vanhempana uusi kumppani on nimenomaan itseä, SUHDETTA varten. Uuden kumppanin kanssa viihdytään siitä huolimatta, ettei suhde ihan aina kaikkia miellytäkään, eikä kaikki ulkoiset seikat muutenkaan mene kuin Strömössä.

    Mihinkään suhteeseen ei saa takuita eikä voi kristallipallosta ennustaa miten pitkään suhde jatkuu. Pikaisesti alkaneet suhteet voi jatkua hamaan tulevaisuuteen, kuolemaankin asti. Samoin verkkaisesti alkaneet suhteet voivat päättyä, hyvinkin verkkaisesti. Kuten oma ex-liittoni. Vaikka ennen muinoin ajattelin kuten alussa kirjoitin, ettei yhteen noin vain pikaisesti sovi muuttaa, niin elämän varrella olen oppinut ajattelemaan toisin. En todellakaan eroni jälkeen lähes 50-vuotiaana ajatellut odotella, vaan kun sopiva mies tupsahti eteen, niin tartuin heti tilaisuuteen. Tutustuminen erilaisiin ihmistyyppeihin on myös erilaista. Toiseen tutustuu todella nopeasti, koska hän puhuu, ihan oma-aloitteisesti, ja ihan kaikista, vaikeistakin asioista. Toiselta pitää "lypsää" omia mielipiteitä ja ajatuksia. Jotkut eivät kerro juuri mitään. Tai sitten kertovat, mutta jossain vaiheessa, esim. 15 vuoden yhteiselon jälkeen lopettavat puhumisen.

    Itse tiedän useita -50 v alkaneita suhteita. Joissain on ns. lennetty suhteesta toiseen. Nopein tapaus, jossa pari oli tahollaan naimisissa. 3kk ero entisistä liitoista. Miehellä 30 v liitto, naisella 20 v. Miehellä aikuiset lapset, naisella ei lapsia. 3 viikon päästä erosta, vihkiminen uuteen. Lapsikin oli tulossa. Naisen ex-mies tykkäsi tästä erityisen kyttyrää, koska nainen ei ollut nimenomaan halunnut lapsia. Niin, ei ex-miehensä kanssa, mutta tämän uuden kyllä. No ei kyllä enää ole kovinkaan uusi. Yhdessä he ovat olleet nyt 13 v, kun tyttären 13v synttärit lähestyy. Miehen aikuiset lapset olivat vähän isänsä pikaista eroa ja uutta liittoa vastaan. Mutta vuoden päästä hyväksyivät asian. Ihmisillä on luontainen tapa vastustaa muutoksia, olivat ne millaisia tahansa.

    Kuten tuossa edelläkin sanottiin, jokainen elää omaa elämäänsä, tekee valintansa. Voihan sitä välillä miettiä miten muut elää, mutta toisten elämän arvioiminen ap.n tavalla on vain huonoa käytöstä. Tänään kuulin, että äidiksi on tullut 66-vuotias nainen. Olisin utelias tietämään hänen motiivinsa. Itse olen ajatellut enemmän relata ja harrastaa kaikenlaisia ihmissuhteita tuolloin, kun olen jo eläkkeellä. Tämän 66-vuotiaan ajatukset eivät kuitenkaan kulkeneet samaa rataa kuin omani. Jokainen elää omaa elämäänsä...

    Häh - en jaksanut lukea kaikkea ajatuksella loppuun kun het töksähti tuoho yhteen ajatukseen.
    Eiköhän se yhteen meno ja seurustelu ole nimenomaan paljon helpompaa silloin kun ei ole exiä nyksiä sinun ja minun ja koko suvun lapsia tms ympärillä! Haloo!
    Sivusta seuranneena on aika paljon hankalampaa kaikki silloin kun on se "entinen" perhe, "entiset" ystävät, jne ympärilä. Kun on villi ja vapaa ei tarvitse murehtia mitään entisiä suhteita ja mahdollisia lapsia tms.

    Äänestä

Se, että toiset ihmiset elävät elämäänsä valitsemallaan tavalla, joka miellytä sinua, ei ole heidän vaan sinun ongelma.

Äänestä

Kommentoi aloitusta

Hohhoijaasentään kirjoitti:

Viiskymppinen mies jolla jo suht aikuiset lapset, eroaa ja saman tien pykäsee uuden "nuorikon" paksuksi parin kuukauden hengailun jälkeen. Voi hyvää tulevaisuutta vaan ja onnea uuteen elämään. Sääliksi käy molempia. Eipä taida toisen tunteminen olla kovin vankalla pohjalla tuon ajan puitteissa. Kummallakaan. Kyllä miehet on vedätettävissä, on sitten minkä ikäisiä hyvänsä. Ja naiset osaa olla aika kieroja, etenkin kun biologinen kello tikittää ja halutaan maksumies omiin haluihin. Niin ja kuluihin.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu