Sitä sanotaan, että Suomessa ei ole korruptiota,

554
2Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 5

Vanhimmat

Korruptiota on mutta se on peitelty yhteiskunnan rakenteisiin. Hyväveliverkostot, lestadiolaiset, vapaamuurarit...Tälläinen korruptio on maan tapa ja jopa hyväksyttävää. Sen ovat sippi Sipilä ja punkku Berner meille esimerkillään näyttäneet.
Poliisitkaan eivät suoraan vaadi lahjuksia, mutta esiintyvät mielellään tositeeveessä mainostaen ABC-huoltoasemia ja kumipamppuja. On aivan selvää että tämä käytetty aika on pois virkatehtävien hoidosta ja asiakkaat joutuvat hädän hetkellä odottamaan kauenmin apua. Jos nyt muistavat lähteä hälytykseen ollenkaan.

Äänestä

Ei ihme, koska poliitikot ovat laatineet itselleen käytännöllisesti katsoen syytesuojan. Puhuvat vain "polittisesta vastuusta", jolla antavat ymmärtää rötöspoliitikon putoavan seuraavissa vaaleissa äänestäjien hylättyaä. Paula Lehtomäen (kesk.) kävi näin, mutta sitten HYVÄVELI SIPILÄ (kesk.) tulikin apuun ja otti vastoin kansan tahtoa eduskunnasta pudotetun Lehtomäen MUKA-AVUASTAJAKSESEN ja nosti palkankin pilviin.
Että se siitä poliittisesta vastuunkannosta!

Äänestä

Hyväveli verkostoa on myös kansanedustajien sopeutumis eläke ja poliitikkojen nepotismi. Tavallinen tallaaja ei työeläkkeelle pääse vaikka kulkisi pää kainalossa. Mutta herrat menee silloin kun sattuu huvittamaan.
Suomen korruptio on vain hyvin piilotettua.

Äänestä

Kyllä sitä korruptiota on, mutta lahjomarahat menee suoraan paratiiseihin.

Äänestä
  • Suomessa on nimen omaan rakenteellinen korruptio, joka on paljon haitallisempi yhteiskunnalle yksittäiset lahjukset. Virkamiehet saa tehdä mitä vaan, eivätkä joudu vastuuseen.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


Virkamiehet kirjoitti:

Vaikka on: http://www.iltalehti.fi/uutiset/201701262200060678_uu.shtml

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu