Aloitin jokunen vuosi sitten uudessa työpaikassa ja pelkästään kolmen kuukauden karenssi pelkona estää ottamasta lopputiliä. Työpaikalla meno on kuin villissä lännessä, jokainen saa tehdä mitä haluaa tai sitten olla tekemättä juurikaan mitään. Suurimmalle osalle tämä työpaikka toimii sosiaalisena kohtaamispaikkana, jossa vatvotaan toisten asiat kuppikunnittain tai sitten roikutaan somessa nenä kiinni puhelimessa. Uusien työntekijöiden valinta on käytännössä muutamien työntekijöiden päätettävissä, eikä siihen vaikuta se, miten olet työsi tehnyt vaan miten olet sopeutunut joukkoon jossa mittarina toimii mm se, että kuinka hyvin olet onnistunut välttelemään työtehtäviä ja kuinka pitkiä kahvitaukoja olet pitänyt. Ei niin paljon pahaa ettei jotain hyvää, uusi päällikkö ei ainakaan vielä ole osoittanut tekevänsä päätöksiä perseennuolennan perusteella kuten edellinen teki. Tämä on toki saanut muutamia tyyppejä hämmenyksen valtaan kun aiemmin hyväksi havaittu toimintatapa on muuttunut lähes hyödyttömäksi. Tässä työpaikassa työskentely on osoittanut, että suomalainen työntekijä tarvitsee jämäkän johtajan joka ei ole ohjailtavissa ja esittää tavoitteet selkeästi. Jos tälläinen johtaja puuttuu niin näitä kaikkitietäviä kuppikuntia alkaa muodostua ja mikä pahinta alkavat ne pitää valtaa itsellään.
Kuka päättää
cookson
0
129
Vastaukset
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Orpo räyhää: kansan on muututtava
Orpon mukaan kansa ei elä kokoomuksen kanssa samassa todellisuudessa, ja sen vuoksi kansan on muututtava. Kas kun ei san2382709- 1011144
Nainen, nyt esitän muutaman skenaarion
Asumme yhdessä ja seurustelemme. 1. On ilta ja olet sohvalla makoilemassa ja räpläät kännykkääsi. Makuuhuoneesta kuulu1221098Oikea kaste on syntisten kaste
Oikea kaste on syntisten kaste. Vain syntisiä tulee kastaa. Itsensä uskoviksi ja vanhurskaiksi julistaneita ei tule ka581005Kristillinen kaste toimitetaan upottamalla veteen - pään valelukaste ei kelpaa
Kristillinen upotuskaste perustuu juutalaiseen puhdistautumiseen, jossa upottaudutaan veden alle kokonaan. Paavali verta1531002Upotuskaste on raamatullisin kaste
Jokainen raamattua lukenut tietää sen. Päivänselvä asia. Vauvalle annettu kaste ei löydy raamatusta.717917- 63851
- 41827
Perussuomalaisten kansanedustajalta erittäin raju puheenvuoro eduskunnassa massamaahanmuuttoa vastaa
https://www.is.fi/politiikka/art-2000012019924.html Hyvä, että perussuomalaiset tuo Suomen kansalle tätä vihervasemmisto238815- 128806