Yhden parisuhteen tarina, ehkä jollekin avuksi tai opetukseksi.
Menimme vaimoni kanssa kaksikymppisinä rakastuneina naimisiin. Melkein heti syntyi kaksi ihanaa lasta ja sitten alkoivat vaikeudet. Vaimo sairastui vakavaan masennukseen, josta seurasi psykooseja, pitkiä sairaalajaksoja, katoamisia. Tämä jatkui vuosikausia ja minä yritin hoitaa lapset, työni ja koska ainakin yritin rakastaa vaimoani, yritin pitää parisuhteemme koossa varsinkin lasten vuoksi. Välillä oli hyviäkin hetkiä, mutta sama rumba alkoi aina muutaman vuoden välein uudestaan. Elämä oli jatkuvaa huolehtimista, mutta en vakituisen vuorotyöni vuoksi voinut muutakaan tehdä.
Saimme elämän jonkinlaiseen järjestykseen, hankittua asunnon ja kasvatettua lapset lähes täysi-ikäisiksi kun elämä jälleen yllätti, vanhin lapsistamme sairastui vakavaan masennukseen. Tästäkin jotenkin selvittiin ja lapset muuttivat omiin asuntoihin. Olimme siinä pisteessä vaimoni ja minun suhteessa, että jonkinlainen ratkaisu tuli tehdä. Päädyimme avioeroon täysin sovussa ja suunnittelimme molemmat omaa elämää... elämä näytti julmuutensa jälleen. Lapsemme yritti itsemurhaa, josta vaivoin pelastui. Eromme on jotenkin keskeytynyt, enkä tiedä mitä pitäisi tehdä. En myöskään tiedä teinkö oikein jatkaessani pakolla koko perheen yhteiselämää niin pitkään, mutta ajatukseni oli vain huolehtia lapsista.
Tästä eteen päin tulen huolehtimaan vai itsestäni ja seuraamaan lasteni aikuiselämää.
Elämä on julma...sydän pakahtuu
Menimme vaimoni kanssa kaksikymppisinä rakastuneina naimisiin. Melkein heti syntyi kaksi ihanaa lasta ja sitten alkoivat vaikeudet. Vaimo sairastui vakavaan masennukseen, josta seurasi psykooseja, pitkiä sairaalajaksoja, katoamisia. Tämä jatkui vuosikausia ja minä yritin hoitaa lapset, työni ja koska ainakin yritin rakastaa vaimoani, yritin pitää parisuhteemme koossa varsinkin lasten vuoksi. Välillä oli hyviäkin hetkiä, mutta sama rumba alkoi aina muutaman vuoden välein uudestaan. Elämä oli jatkuvaa huolehtimista, mutta en vakituisen vuorotyöni vuoksi voinut muutakaan tehdä.
Saimme elämän jonkinlaiseen järjestykseen, hankittua asunnon ja kasvatettua lapset lähes täysi-ikäisiksi kun elämä jälleen yllätti, vanhin lapsistamme sairastui vakavaan masennukseen. Tästäkin jotenkin selvittiin ja lapset muuttivat omiin asuntoihin. Olimme siinä pisteessä vaimoni ja minun suhteessa, että jonkinlainen ratkaisu tuli tehdä. Päädyimme avioeroon täysin sovussa ja suunnittelimme molemmat omaa elämää... elämä näytti julmuutensa jälleen. Lapsemme yritti itsemurhaa, josta vaivoin pelastui. Eromme on jotenkin keskeytynyt, enkä tiedä mitä pitäisi tehdä. En myöskään tiedä teinkö oikein jatkaessani pakolla koko perheen yhteiselämää niin pitkään, mutta ajatukseni oli vain huolehtia lapsista.
Tästä eteen päin tulen huolehtimaan vai itsestäni ja seuraamaan lasteni aikuiselämää.
Elämä on julma...sydän pakahtuu
Vastaukset 2
Vanhimmat
Uskon et elämäsi on ollut vaikeaa kun vaimosi sairastui,teit hyvän ratkaisun kun et jättänyt vaimoas ja lapsias hädän keskellä vaan jaksoit päivä kerrallaan mennä eteenpäin,elämä on joskus julma mut sä ansaitset hyvän ja onnellisen loppu elämän kun et ole antanut periksi vaan olet jaksanut lasten vuoksi yrittää parhaasi.
Mielestäni jokaisella ihmisellä on vain yksi elämä, yritä muistaa että kukaan muu kuin sinä itse tehdä itseäsi koskevia päätöksiä. Myös sinulla on oikeus onneen ja terveeseen ihmissuhteeseen vielä elämässäsi.Minä uskon että vaikeuksien kautta voittoon, ei koskaan voi tietää mitä ihanaa elämä tuo tullessaan. Voimia sinulle,...toivoopi samanlaisen mylläkän kokenut