olen 34v ja elämä on yksinäistä ollut aina. Haluaisin tuntea miltä tuntuu kun joku rakastaa ja herätä toisen vierestä. Viettää kivoja iltoja yhdessä juoden viiniä, katsoa elokuvia sylikkäin, käydä kylässä ihmisillä, syödä hyvää ruokaa yhdessä toisen kanssa, kävellä käsi kädessä kevään auringossa metsässä tuntien kesän tulevan, kesällä rakastella metsässä, elää elämää toisen kanssa joka ei koskaan lähde pois, omistaa kodin jossa on hyvä olla. Lapsen jolle opettaa asioita ja leikkiä yhdessä.
Haluaisin rakkautta ja elämän josta iloita.
Päätän kirjoituksen itkuun ja kyyneliin.
Haluaisin rakkautta ja elämän josta iloita.
Päätän kirjoituksen itkuun ja kyyneliin.
Vastaukset 4
Vanhimmat
Oletan että olet mies, koska jos olisit nainen niin tuo olisi helposti saavutettavissa, valitsee vain sadoista ehdokkaista parhaan.
Uskon, että sinulla on lohdutonta. Kuitenkin monet pariutuneet kadehtivat vapauttasi.
Sinulla on epärealistinen kuva parisuhteesta ja vanhemmuudesta. Niissä valtaosaltaan on kyse työnteosta, kärsivällisyydestä, uupumuksesta ja myös pettymyksestä. Puoliso ei ole nukke, jota talutetaan unelmissa, vaan ihminen, jolla on omat voimakkaat tarpeet ja mielipiteet. Lapsi on vielä monin verroin vaateliaampi kuin puoliso eikä suinkaan mikään sylikoira, jolle välillä heitetään keppi noudettavaksi.
Älä siis luule, että olet vetänyt elämässä lyhyen tikun. Kaikessa kolkkoudessaan sinun elämäsi saattaa olla se paras vaihtoehto, josta muut voivat vain unelmoida.
Hei päivätaasohi.
Kirjoituksesi ilmensi syviä inhimillisiä perustarpeita liittyä toiseen ihmiseen, muodostaa 'oma lauma' johon kuulua. Samalla se sai minut kysymään, millainen tarinasi kulku mahtaa olla, ettei niin ole vielä tapahtunut? Mietin myös, miten elämäsi voisi olla täyttä eikä "päivät vain lipuvat ohi" kuten nimimerkkisi kertoo, SIITÄ HUOLIMATTA löydätkö parisuhdetta.
Itse uskon, että ihmisen on ensin opittava kantamaan oma itsenäisyytensä, löydettävä oma onnensa ja tasapainonsa, elämänsä täyteys ja merkitys, jotta voi tasaveroisena astua parisuhteeseen. Jos olettaa, että vasta perhe tai parisuhde tekee elämästäni täyden, elää vaillinaisuudessa ja ojentaa elämänsä vastuun toisen taskuun. Se ei edes ole reilua mahdollista kumppania kohtaankaan, että hänen tehtävänsä olisi tehdä elämästäsi hyvä.
Suosittelen siis, ettet 'odota' vaan alat elää täysillä nyt. Tutustu itseesi ja erityisesti omiin itseilmaisun muotoihisi. Se voi olla jokin taideharrastus tai vaikkapa vapaaehtoistyö. Kumppani tulee kuvioihin jos tulee, ja varmasti parisuhde rikastuttaa elämää, mutta ilman sitäkin elämä voi olla täyttä, merkityksellistä ja mielekästä. Moni löytää mielekkyyden juurikin hyvän tekemisestä eli vapaaehtoistyöstä. Siinä samalla sitoutuu itseään isompiin tavoitteisiin ja saa toteuttaa itseään.
Myös keskusteluapu voi auttaa menneen elämäntarinasi prosessoinnissa ja raivaamaan esteet tarinan jatkumiselta mahdollisimman myönteisessä ja toiveikkaassa valossa
Merja, diakoni
"Haluan elämän"
Eikö se mene niin, että jokainen järjestää oman elämänsä sen mukaan millaista elämää haluaa elää? Suo anteeksi, mutta tuossa kirjoituksessasi oli lapsenomaista avuttomuutta ryhtyä elämään. Olet kirjoittanut listan siitä mitä haluat, mutta et kerro yhtään mitä olet tehnyt asian hyväksi, saavuttaaksesi tavoitteesi.
Elämästä voi nauttia tekemällä asioita, joista pitää, jotka tuottavat iloa. Parisuhdekin onnistuu parhaiten, kun sen molemmat osapuolet ovat itsenäisiä ihmisiä, jotka nauttivat toistensa seurasta; parisuhde on plussaa muutenkin mukavassa elämässä, ikään kuin piste iin päälle. Mutta sellainen parisuhde, jonka pitäisi kantaa ja tuottaa koko elämänilo ei onnistu.
Sinun kannattaisi alkaa parisuhdetta enemmän etsimään, tutkimaan, löytämään ja viihdyttämään itseäsi. Vain rakastamalla itseäsi, voit rakastaa toista.
"elää elämää toisen kanssa joka ei koskaan lähde pois"
Parisuhteeseen ei ole takuita. Ne voi päättyä ihan koska tahansa, arvaamattakin. Sinulla on satavarmasti hylätyksi tulemisen tunnelukko. Itseasiassa epäilen, että sinulla on muitakin suuria ongelmia tunne-elämäsi kanssa. Mitä jos hakeutuisit asiantuntijan pakeille, terapiaan?