12+1 keskitetty laaja päivystys

kostosuloinenkeistien

Nähkääpä vain Vaasan keskussairaala tulee vielä saamaan keskitetyn laajan päivystyksen ( 12 1) Silloin Ala- ja Ylihärmien tilanne muuttu ratkaisevasti. Asiakkailla on valinnan vapaus. Vaasaan haluaa moni härmäläinen ja Vaasa tulee tukemaan Härmiä hyvinvointikeskusasiassa. Kauhava jää nuelemaan näppejään. Kukaan ei halua Kauhavan kanssa tehdä yhteistyötä. Miksiköhän? Fakta asiahan on se, että Vaasan keskussairaala on maan parhaimpia. Miksiköhän Vaasassa on paljon hyvin pitkälle edenneitä lääketietteen asiantuntijoita dosentteja ja professoreita? Ei ole mitään järkeä heitä savustaa pohjanmaalta pois. Miksi THL:n Timo Keistinen tahallisesti esitti vääristeltyjä tietoja ennen joulua. Siksikö ettei kukaan häntä halunnut aikoinaan Vaasan keskussairaalan johtavaksi lääkäriksi. Oli oikein adressi hänen valintaansa vastaan. Tietoa oli, miten hän oli toiminut Keski-Pohjanmaan keskussairaalassa johtavana lääkärinä ja siksi kova vastustus oli Vaasassa.

75

995

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • AivaTurhaa

      No Vaasan osalta voi tapahtua mitä vaan. Mutta millään härmillä nyt ei ole tässä asiassa mitään merkitystä...

    • TurhaaVouhkaamista

      Ja kyseessähän on pelkkä päivystys...... Kaikki muut toiminnot jäävät Vaasaan. Kyllä sinne jää joku paikka mihin mennä jos yöllä rupiaa yskittämään!

      • montamuutostatulossa

        Katsotaan nyt rauhassa tämä keskitetty päivysasia loppuun. Kuka yskii ja missä.


    • valtionpaskaa

      loppukädessä molempien kuntayhtymien ihmiset on kumminkin maksumiehiä..pääasia että kaikkia sais hoitoa josta ees maksaa

    • aikamonta
    • nykyaijanmiees

      e-p kepulaiset ei välitä äänistä sote eikä alkoholi lakiasioissa pääasia että suomi on ja pysyy 50 luvun peltolandiana se on jumalan totuus

    • jipikaijeihei

      eduskunta on täynnä älyä ja väläystä persujen apukoululaiset ja kepun ristiin naidut karavaanarit

      • zzzzzzy

        Sotessa tulee vielä monia mutkia matkaan. Jos viedään tällä vauhdilla ja suunnitelmalla loppuun, niin kalliiksi tulee sen purkaminen. Ei tule Suomessa tällainen malli toimimaan.
        Vaasassa rakennetaan uutta ja peruskorjataan sairaalarakennuksia. Tietänevät, että ovat vahvoilla.


    • EiTrolliZiisukselle

      Trolliziisus näköjään täälläkin tehnyt avauksen. Ottiko se tehdas näin lujaa hengen päälle että pitää joka asia trollata?

    • lukekaajo

      ruotsissa otettiin 2010 täysin samalainen sote käyttöön..lukekaa...tällä periaatteella jos ihmistieys per.neliökilometri jää tietyn rajan alle jää palvelut tietysti huonoksi koska kaikki yksityistetään jopa neuvolapalvelut..vaasassa yksityiset ovat kovaa kyytiä rakentaneet jo uusia palvelutaloja keskustaan koska neliömäärä täyttyy ja yksityisiä toimijoita on...näillä näkymin sjk on pahasti alle mutta aikaa on...ei kunnille jää kun palvella maakunnista laahustava massa...näin se menee

    • vaadittavaon

      Tilanne. Jos närpiöläinen saapuu Seinäjoen sairaalaan, pitää hänenkin osata puhua ymmärrettävästi ruotsia. Ruotsin kielen taito ei koske vain Seinäjoen sairaalan henkilökuntaa vaan kaikkia niitä, jotka haluavat, että heitä palvellaan ruotsin kielellä.

      • murteitaonymmärrettävä

        Jos tuo on asenteesi närpiöläiseen murretta puhuvaan ikäihmiseen, niin vaikeuksia tulee Seinäjoen sairaalassa. Joutuu ne Vaasan keskussairaalassakin välillä käyttämään murteita taitavia hoitajia apuna, myös lääkärit. Hieman kunnioittavampaa asennetta ettei laaja keskitetyn päivyssairaalan toiminta lopu alkuunsa.


      • Tzot

        Ihan oikeasti? Menetkö viereen torumaan aivoverenvuotopotilasta, hätääntynyttä synnyttäjää tai loukkaantunutta lasta, että puhupa nyt hyvää yleiskieltä, muuten ei ymmärretä.

        Ei taida laaja päivystys kovin kauaa Seinäjoella sijaita jos asenne on tuo.


      • Eiväthän lääkäri ja potilas aina ymmärrä toisiaan, vaikka puhuisivat samaa kieltä.

        Päätös on tehty ja se pitänee, ellei RKP pysty ihmeisiin. Tämäkin on mahdollista, kun politiikasta on kysymys.


      • RlG
        nuorissa_on_tulevaisuus kirjoitti:

        Eiväthän lääkäri ja potilas aina ymmärrä toisiaan, vaikka puhuisivat samaa kieltä.

        Päätös on tehty ja se pitänee, ellei RKP pysty ihmeisiin. Tämäkin on mahdollista, kun politiikasta on kysymys.

        Eivät varmaan ymmärrä, joo, mutta Vaasassa ymmärretään ruotsinkielisiä potilaita 110 % varmuudella paremmin kuin Seinäjoella.

        Tämä ei ole mikään RKP:n kysymys vaan koskettaa myös kaikkia meitä 90 000 Pohjanmaan maakunnan suomenkielistä. Jos tästä jotain hyvää seuraa niin ainakin se, että kokoomus ja kepu kärsivät murskatappion.


      • RlG kirjoitti:

        Eivät varmaan ymmärrä, joo, mutta Vaasassa ymmärretään ruotsinkielisiä potilaita 110 % varmuudella paremmin kuin Seinäjoella.

        Tämä ei ole mikään RKP:n kysymys vaan koskettaa myös kaikkia meitä 90 000 Pohjanmaan maakunnan suomenkielistä. Jos tästä jotain hyvää seuraa niin ainakin se, että kokoomus ja kepu kärsivät murskatappion.

        Näin varmasti on. RKP:nihmeellä tarkoitin, että sillä on suhteet mahtaviin taustavaikuttajiin ja tässä saattaa muhia yllätys.

        RKP on hallituksessa kymmeniä vuosia, mutta nyt kun persut ovat siellä, se jäi pois. Mikä muu noin pieni puolue olisi pystynyt änkeämään itsensä joka ainoaan hallitukseen? Sen takana on mahtavia ruotsinkielisiä sukuja, joiden vaikutusvalta on suuri.

        Entä jos käy niin kuin toivot, että Kokoomus ja Keskusta kärsivät murskatappion, niin menevätkö äänet paremmille puolueille?


      • Ruotsi on virallista kieltä Suomessa. Murre on toissijainen seikka, kunhan on samaa kieltä, niin kyllä tulee ymmärretyksi. Jokainen osaa yleiskieltä sen verran äidinkiellellään. Ei pidä alkaa pilkkuja rakastelemaan tässä(kään) asiassa.


      • nytshg
        nuorissa_on_tulevaisuus kirjoitti:

        Ruotsi on virallista kieltä Suomessa. Murre on toissijainen seikka, kunhan on samaa kieltä, niin kyllä tulee ymmärretyksi. Jokainen osaa yleiskieltä sen verran äidinkiellellään. Ei pidä alkaa pilkkuja rakastelemaan tässä(kään) asiassa.

        NOT ei nyt taaskaan tiedä, mistä kirjoittaa. Käyppä kysymässä Vaasan keskussairaalassa, miten siellä hoidetaan iäkkäitä rannikkoseudun vanhuksia. Tarvitaan useinkin selvittelyä, kun toinen puhuu esim. närpiön murretta ja hoitava taho kouluruotsia. Mutta todellisia maksullisia tulkkeja tarvitaan, kun hoidetaan mamuja.


      • nytshg kirjoitti:

        NOT ei nyt taaskaan tiedä, mistä kirjoittaa. Käyppä kysymässä Vaasan keskussairaalassa, miten siellä hoidetaan iäkkäitä rannikkoseudun vanhuksia. Tarvitaan useinkin selvittelyä, kun toinen puhuu esim. närpiön murretta ja hoitava taho kouluruotsia. Mutta todellisia maksullisia tulkkeja tarvitaan, kun hoidetaan mamuja.

        Vaasan sairaalassa sentään omasta takaa ruotsia äidinkielenään puhuvia, Seinäjoella ei.
        Ulkomaalaisten hoitaminen ei liity tähän keskusteluun millään tapaa.


      • kutsnt

        Kyllä ulkomaalaisten hoitaminen kuluu keskusteluun. Vaasassa on kokemusta kymmenien eri kansallisuuksien hoitamisesta, mitä Seinäjoella ei ole.


    • 768574885858758585858

      kuten sipilä hallituksineen sanoin 25,3 jos ei homma toimi siirtyy...olisko tuo nyt jo sovittu kun vaasaan alkaa uuden sotetalon rakennus...mukana kaikki ympäristökunnat...tietty laihia oli vastaan mutta mitä ne nyt ei vastustas kun omat kakarat käy home koulus...no asiaan...päivystys jaetaan..kahden väliin pääpaikka vaasaan

      • nurset

        Niin ja keskussairaalaan suunnitellaan suurta remonttia. Kaikki palvelut tulevat kiinteästi keskussairaalan yhteyteen. Hyvä paikka, kaunis merenranta.


    • ihmettelijä7

      Suomenkielisillä on koulussa ruotsipakko ja ruotsinkielisillä suomipakko. Mistä tässä nyt siis on kyse?

    • Rannikonasukki

      Vahva usko on siihen, että Vaasaan on pakko sijoittaa laaja päivystys. Ellei se tapahdu nyt hyvällä, niin se tapahtuu myöhemmin yritysten ja erehdysten kautta ja erittäin kalliisti. Seinäjoki on yksikielinen suomenkielinen sairaala, ja rannikolla on liian paljon yksikielisiä ruotsinkielisiä, joita sen muka pitäisi hoitaa. Se ei tule onnistumaan. Sen tietää aika moni, esim kepulainen Pekka Puska. Rannikolla on myös paljon suomenkielisiä, jotka eivät suostu lähtemään Seinäjoelle sairaalaan.
      Ei se riitä, että kepu ja persut haluavat kyykyttää Rkp:tä. Tämä ei suinkaan ole rkp-juttu, vaikka kieli onkin aika ratkaiseva tekijä. Seinäjoki tyhjentää ympäristönsä kunnat ja palvelee suomeksi. Vaasassa palvelu pelaa kahdella kielellä.

      • Seinäjoki saattaa tyhjätä maaseudun ympäriltään, mutta mitä se siitä lopulta hyötyy? Enemmän tai vähemmän pakolla liitettyjen kuntien infra täytyy pitää kunnossa, eikä se ole ilmaista.

        Seinäjoelle rakennetaan uusia kerrostaloja järjettömät määrät, eikä oikein kukaan osaa sanoa, että kuka niihin muuttaa.
        Tuntuu että Seinäjoki pelaa nyt upporikasta tai rutiköyhää.

        Vaasassa katsotaa seinäjokelaisia kuin stadilaiset turkulaista.

        Vaasa on ollut kaupunki " ikuisesti " ja sen kyllä huomaa. Meistä maalaisista se on sisäänlämpiävä svenska talalande bättre folkin kaupunki, joka ei paljon piittaa mitä ympärillä tapahtuu. He vain odottavat, että vuori tulee heidän luokseen, kun taas Seinäjoki raapii kaiken kynsin ja hampain, maksoi mitä maksoi.

        Tämä Vaasan maltillisuus saatetaan vielä palkita, kun hallitus vaihtuu.


    • xxxxoooooo

      so är det

    • hokkasentimo

      no pohjamaan sisäiset riidat sikseen sote nyt menee suraavalle hallitukselle

      • kepulaiset

        Ja Vaasan keskussairaala saa laajan keskitetyn päivystyssairaalan, mikä on täysin oikein!


    • Nyt päivystys on taas tapetilla, kuten tuossa yllä jo uumoilin, että tässä saattaa muhia yllätys. Odotetaan nyt kuitenkin sen realisoitumista.

      Pätkä päivän Ilkasta:
      " Vaasan keskussairaalan asema voi vielä muuttua seuraavien kuukausien aikana.
      Perustuslakivaliokunta torppasi kesäkuussa hallituksen esityksen sosiaali- ja terveyspalveluiden pakkoyhtiöittämisestä osana valinnanvapausuudistusta.
      Samassa lausunnossa valiokunta avasi Vaasan keskussairaalan päivystysstatuksen uudelleen auki.
      – Perustuslakivaliokunta heitti pallon takaisin sosiaali- ja terveysvaliokunnalle, jonka täytyy ottaa se kertaalleen käsittelyyn, muistuttaa perustuslakivaliokunnan jäsen Anna-Maja Henriksson (r.) "

    • oikeamedia

      Älä laita niitä valemedia mamu ilkan linkkejä tänne.Laita mieluimmin MITÄ VITTUA lehden juttuja, ne ovat totuudenmukaisempia.

    • jopjup

      kaikki siirtyy ensi hallitukselle joten turhaa spekulaatiota. molemmissa...seinäjoen ja vaasan pitäisi lyödä joka asiassa hynttyyt yhteen olisi suomen vahvin alue

    • klytrs

      Samaa mieltä: Kaksi keskussairaalaa yhteen. Molemmissa eri alojen huippuosaajia!

      • RkpSipilänJuoni

        EDUSKUNNASSA pörräävät villit huhut, miten hallitus ostaa nyt Rkp:n ja kristillisten ääniä kesäkuun sote-äänestykseen ja kauppa käy. Huhut lähtivät liikkeelle kun Juha Sipilä teki maakuntavierailun Vaasaan tiistaina.

        Niin sanotut varmat tahot kertovat, että kulisseissa esimerkiksi Rkp:lle on luvattu Vaasan keskussairaalan laajennutun päivystyksen jatko ja uuden pelastushelikopterin sijoittaminen Vaasaan, jos puolue tukee hallituksen sote-esitystä.


      • Jumalan_Ruoska--
        RkpSipilänJuoni kirjoitti:

        EDUSKUNNASSA pörräävät villit huhut, miten hallitus ostaa nyt Rkp:n ja kristillisten ääniä kesäkuun sote-äänestykseen ja kauppa käy. Huhut lähtivät liikkeelle kun Juha Sipilä teki maakuntavierailun Vaasaan tiistaina.

        Niin sanotut varmat tahot kertovat, että kulisseissa esimerkiksi Rkp:lle on luvattu Vaasan keskussairaalan laajennutun päivystyksen jatko ja uuden pelastushelikopterin sijoittaminen Vaasaan, jos puolue tukee hallituksen sote-esitystä.

        Jumalan Ruoska-lesta pettää kaikki ja itsensäkin ei mitään uutta
        Kaikki on ostettavissa ja myöskin myytävissä


    • saarroksissa

      Noin niitä asioita pitää hoitaa....järjellä ei musta tuntuu ja miltä näyttää.
      Takaisku ÄSSÄJOELLE mutta sejos niellään hammasta purren kuin miehet....ketkä miehet.

    • EdOoti

      Vaasaan kun menet niin kyllä suomenkielisille tuhahdellaan ja näytetään pitkää nenää. Joka paikassa niin hemmetin ylimielisen oloista tuhahtelevaa porukkaa, jos ei taalaa svenskaa. Erittäin suomalais-vihamielinen paikka tuo Vaasa, ja rannikko yleensä. Tulee ihan koulukiusattu olo, kun tuolla joutuu silloin tällöin asioimaan. Kun kuulevat jonkun puhuvan suomea, niin yrittävät kaikin keinoin tehdä suomalaisen asioimisen mahdollisimman tukalaksi ja nöyryyttäväksi.

      Jopa kaupan kassa alkoi huutaa ruotsiksi jotain tympeällä naamalla, kun otin läpinäkyvän pussin muutamalle ostokselleni, yritti lyödä jopa käsille. Ja kuitenkin ruotsinkieliset ottivat yhtäläisesti läpinäkyvän pussin, ja heille vain hymyiltiin.

      Että mun mielestä tuo kieliasia toimii toisinpäin paljon julmemmin. Sen takia koko kielikysymys pitäisi unohtaa, koska sitä käytetään härskisti hyväksi. Suomalaiset kyllä puhuu mieluusti ruotsia, tai ainakin yrittää niin hyvin kuin osaa. Mutta toisinpäin se ei jostain syystä toimi, en ymmärrä mistä se ynseys johtuu. Kaikki suomenruotsalaiset ovat todella ynseitä, ja suorastaan ylimielisiä, eivät sovellu asiakaspalvelutehtäviin ollenkaan, kun niin suuri ylpeys.

    • vuohipaimen

      Hankalaa se on vaasassa käydä kaupassa, kun ei uskalla nauhakenkiä käyttää, pelottaa , jos nauha aukeaa, ei uskalla kumartua sitomaan. Tulppa pittää laittaa takapuoleen.

      • vastuullisuutta

        Huonoa mainetta tulevalle laajan päivystyksen Seinäjoen keskussairaalalle. Hoitajien jatkuvaa marinaa jostakin. Järjenvastaista rokotusvastaisuutta, työkierrosta valittamista ja nyt sitten vielä julki tullut laaja tietosuojarikos. Ei anna hyvää kuvaa johtajista eikä myöskään työntekijöistä.
        Noin laajan tirtosuojarikoksen vuoksi tulisi jo jonkun esimeis asemassa olevan viranhaltijan ymmärtää erota!


    • yksiniinmonista

      Kiitoksi hoitajalle joka avauduit / kerroit totuuksia ILKKA - lehdessä 10.5 EPSHP:n henkilöstöjohtamisesta joka on vuosi kymmeniä ollut samaa vanha kantaista ... eikä hevillä muutu. Tuo henkilökunnan pahoinvointi näkyy ihan potilastyössäkin ja jos rannikko ruottalaiset tulevat kuulemaan / näkemään / saamaan tuon korviinsa niin silloin on menoa .

    • sundman

      toi kauppa asia ny oli vähän liioiteltua...no sama kun menee seinäjolla sittariin on kun menis venäjällä tulee akkoja verkkarit jalas mutta niin meikattuna ja hajuveltä haisevana muttei koskaan oo ukko kantamas kun ne istuu mondeos porukalla juoruamassa...kuinka naapurilla menee

    • alempihenkilökunta

      Jaksamista hoitohenkilökunnalle , hallinnossa sen näkee miten eläkeiän jo ylittänyt ja aina paperieita pyörittänyt henkilö (yli,yli-h ) saa pahaa aikaan . Vielä kun ei itse tiedä asioista / tekemisitä / potilastyöstä yhtään mitää , koska viimeksi on edes nähnyt potilaan . Pitemmän aikaa ollut toimistossa paperipinon siirtelijänä .... no tutahan ns.TYÖTÄ jaksaa tehdä vaikka hamaan tappiin saakka.

    • Rantasuomalaineen

      No niin. Näyttää nyt siltä, että kokoomus on ainoa puolue, joka vastustaa Vaasan laajaa päivystystä. Se siis toteutunee, kun sotepaketti kaatui sen tieltä.
      Arvaatteko, miksi kokoomus kärsi kunnaallisvaaleissa Vaasassa valtavan tappion? Arvaatteko, miksi kokoomus tulee eduskuntavaaleissa romahtamaan Vaasassa?
      Kokoomus on hylännyt valkoisena kaupunkina pidetyn Vaasan. Seinäjokelaisia tai kauhavalaisia kokoomuslaisia eivät vaasalaiset myöskään äänestä.

    • ratsumies88

      elisen uutislähetyksen mukaan(12.3.2019) päivystys tulee vaasaan laajana sekä tod-näk tää kuuden suurimman elikkä hesa,vantaa,espoo,turku,tampere,oulu vaatimus keskittää erikoisairaanhoito alueille menee läpi. no vaasassa on suomen uusin syöpämylly..ja rannikolla 2 myrskyluokan kopteria(turku uumaja) se seinäjoen trone pudottaa vaan lääkärin odottaa ambulanssia...elikkä katotaan ny rauhas mihin 4v mennään viä kun ne luultavasti osaks turhaa lopettaa tän kohun keskällä noita hyviäkin hoitokoteja

    • eteläpohjahlaisenääni

      Vaasalle oikeus ja kohtuus saada ympärivuorokautinen päivystys... tuo tuntuisi Seinäjoelle kuin puukon isku ja vielä kiepautus haavas. Vielä kun ottavat tohtorikopterinkin niin se veisi kaiken itsetunnon kaupungilta sekä tuuli kävisi viranhaltijoissa.
      Kopterilla oikea paikka ja niin kuin on suunniteltu...kaupunkiin ei mihinkään entisaikojen kauppalaan.

    • sundmann

      en tiedä miksi seinäjoki on muutenkin ottanut kaikki viime vuosina enemmän ns..kilpailun kannalta kuten pikku lapsi? ei kuten kehittyvä kaupunki joka voisi kehittää yhtenevää etelä-pohjanmaata ja myös koko pohjanmaan yhteistyötä mm.vaasan kanssa. no siitä tulee vastaan se etelä-pohjalainen ylpeys...kaikki tai ei mitään,jos mä en saa ei saa naapurikaan pidetään siitä huoli....opittu jo sukupolvesta toiseen...eikä tule muuttumaan koskaan

    • Entkokkari

      Eihän tässä nyt ole kilpailua Seinäjoki vastaan Vaasa, koska molemmissa tulee olemaan laaja päivystys.
      Seinäjoella tiedetään jo, että on erittäin kallista ja vaikeaa tehdä yksikielisestä sairaalasta aina kaksikielisessä valmiudessa olevaa vain muutamien potilaiden vuoksi. Se on jopa mahdotonta, sillä kouluruotsilla tai millään lyhytruotsilla ei pärjää (potilasasiakirjojenkin on oltava potilaan äidinkielellä), eikä kielitaito säily, ellei kieltä voi käyttää riittävästi.
      Miksi siis Maan ainoa aidosti kaksikielinen sairaala ei saisi laajaa päivystystä, kun sille on paljon muitakin perusteita, kuten asiantuntijat ovat todenneet.

      Poliittisesti asian ei pitäisi olla kepulle vaikea, kun sillä ei muutenkaan ole rannikolla kannatusta. Kokommus menetti Vaasassa jo viisi valtuustopaikkaa vastustamalla Vaasan keskussairaalaa, ja Susanna Koski tulee tästä syystä putoamaan eduskunnasta. Hän on pettänyt äänestäjänsä.

    • Haahaahaahaa

      Ei saanu päivystystä Vaasa. S Koski voi muutenki vetää v....n korvilleen

    • painakaaoikein

      Emma Karin äänestysnapin painallus eduskunnassa ei onnistunut nyt.... Kuinka jatkossa se on paljolti kiinni siitä kuinka onnistuu tavallinen kadulla kulkija.
      Miettikää sitä ja tuota kuinka paljon eduskunnassa tulee noita virhepainalluksi vuosien mittaan...tämä äänestys ei ollut ensimmäinen.

      • näinvainon

        Emma Kari teki sen tahallaan.


      • liikaa.teknologiaa
        näinvainon kirjoitti:

        Emma Kari teki sen tahallaan.

        Eduskunnan napit -teknologia oli vain liikaa emmalle


    • eiäänestämään

      Ennenkin piruttaan...koko eduskunta toimii samalla systeemillä. Päätös tai äänestys, jo periaatteessa pitää vastustaa asiaa jos on esitetty toisesta puolueesta..emme voi kannattaa sitä vaikka hyvä olisikin kun emme itse sitä keksineet. Toi on niin kaksinaamaisten aikuisten ns. kirjansa oppineiden päiväkoti.
      Näissä vaalipaneelissa kuultua esim...KEPULAISET ovat SOTESSA18 MAAKUNNAN kannalla, no SDP on SOTESSA 18 KUNNAN kannalla, joten aivan sama. Tuollaiseen kissa ja hiiri leikkiin verorahamme pannaan menemään...todella LAPSELLISTA.
      Asiantuntijat tekemään eduskunnan puolesta päätökset.

    • ratsumies88

      kaikki ny muutenkin siirtyyn vaalien tuollen puolen....

    • susiäänestys

      Tuo äänestys näytti ainakin sen ettei sinne napinpainajaksi kannata äänestää VIHREITÄ.

    • wroom

      moni asia muuttuu ny osa parempaan osa huonompaan suuntaan...vai muuttuuko?

    • vedätystä

      Ainakin Seinäjoen sairaalassa pitäisi muuttua monikin asia....oikein iso myrsky käydä putsaamassa muutakin kuin sisäilman, pitäisi viedä mennessään itävät ihmis pesäkkeet sekä jäsenkuntien rahojen haaskaaminen, järki mukaan rahan käyttöön.

    • piiripienipyörii

      Seinäjoen sairaalan yhteispäivystyksessä suuria ongelmia henkilistöpolitiikassa....osastojen päivystylääkärit kieltäytyvät työtehtävistä... potilaan hoidot ja jatkosuunnitelmat viivästyvät.
      Johtaja Pihlajamäkikin tiedostaa asian, ilmoituksia on laitettu AVIIN SEKÄ VALVIRAAN.
      TÄSSÄKÖ ON MEIDÄN LAAJANPÄIVYSTYSSAIRAALAN MALLI muille 11:sta. Kyllä taas etelä-pohjalaisista tiedetään enemmän.

      • huonostionasiat

        Ja VKS:ssa tiedettiin jo aikoja sitten, miten Seinäjoella tulee käymään, kun tiettyjä virkavalintoja tehtiin Seinäjoen keskussairaalan päivystysalueelle. Nyt ennustukset ovat pitäneet täysin paikkansa.
        Pihlajamäelle tärkeintä saada omalle synnyinseudulle Kauhavalle 30 miljoonan sotekeskus!! Seinäjoen kustannuksella. Sitä nyt on puustaamassa monella rintamalla. Pihlajamäen olisi jo aikoja sitten pitänyt keskittyä oman talonsa suuriin sisäisiin ongelmiin!
        Seinäjoen kaupungin olisi viipymättä aloitettava neuvottelut Kauhavan kaupungin päättäjien kanssa yhteisen pohjoisen alueen terveyskeskuksen suunnittelemiseksi. Perusterveydenhuollon pohjoisen alueen vuodeosastotoiminta ehdottomasti keskitettävä Seinäjoelle rakennettavaan sotetaloon! Perhekeskus vain Kauhavalle. Näin säästöjä syntyy niin erikoissairaanhoidossa kuin perustasolla. Lääkäreitä ei ole Kauhavalla ja niitä ei sinne saada vaikka miljoonien seinät sinne rakennettaisiin. Viime kädessä maakunta olisi tuon Kauhavan hullutuksen maksaja.


    • itkupitkästäilosta

      LUPAUS VAASAN SAIRAALALLE SAATU LAAJAN PÄIV.SAIRAALAKSI !!!!!!!
      Kuinkas nyt käy ÄSSÄJOEN kun SDP ja ANTTI RINNE on luvannut VAASALLE LAAJANPÄIVYSTYKSEN HALLITUSPUOLUEENA. Eihän nyt voi olla niinkään että kaksi sairaalaa samalla alueella ja vain 65 km väliä....rahan haaskausta,mutta sitä nyt näyttää sossuilla olevan . Vievätkö kopterinkinjää nähtäväksi.
      RKP: kin vapisee kun nuo sossut vievät ääniä heiltä...A. RINNE tuli ja pani asiat vireille.

      • Observerius

        Mukavasti on Vaasan ja Seinäjoen välimatka lyhentynyt, jos se on nyt 65 kilometriä.
        Tässähän ei ole kyse siitä, vaan siitä, että Seinäjoen keskussairaala ei ilman valtavia kustannuksia kykene muuttumaan yksikielisestä kaksikieliseksi päivystyssairaalaksi.


    • hullujamatkoja

      kyllä vaasassa joku idea siitä on koko ajan ollut kun uutta rakennetaan koko ajan? ilmeisesti p-saari,kokkola päivystys vaasaan sitten...se kopteri nooh nitä on kolme saman matkan päässä.
      mutta ajatteles kun lähdet karijoelta seinäjoelle päivystykseen...pitää jo olla kipiä tai käydä edes kauhajoes esten

    • Nurmoos

      Miksi Seinäjoki kannattaa Vaasan laajaa päivystystä. Siihen on yksinkertaiset syyt, sillä kaupunki ja maakunta joutuisivat maksamaan todella kovan hinnan siitä, että kaupungissa on täysin kaksikielinen päivystyssairaala naapurimaakunnan mahdollisten potilaiden varalta. Sanon mahdollisten, sillä Vaasan alueen ruotsinkieliset potilaat (eivätkä muuten välttämättä suomenkielisetkään) hakeudu Seinäjoelle sairaalaan, jos vain on jokin vaihtoehto olemassa. Ja niitähän on. Näin olle rannikolta tuleva potilasmäärä Seinäjoelle on hyvin vähäinen. Siitä huolimatta pitää olla niitä varten kalliit erityisvalmiudet. Ja kuka maksaa? Suurimmaksi osaksi E-P:n kunnat ja erityisesti suurin niistä eli Seinäjoki. Tämä on Seinäjoella oivallettu sen lisäksi, että yksikielisen sairaalan muuttaminen kaksikieliseksi ei onnistu millään.
      En halua olla maksaja.

      • Anonyymi

        Paljonkohan Vaasassa on satsattu hoitohenkilökunnan suomen kielen brush-up koulutukseen? Seinäjoella ruotsia on opiskeltu yli 200.000 euron edestä. Kaikki Vaasan sairaalan asiakkaat eivät suinkaan tule olemaan ruotsinkielisiä. Millaisella kielitaidolla Vaasassa hoidetaan suomenkielisiä? - Myötähäpeää tunnen suomalaisruotsalaisista. Luin, että jopa pilapuheluita ruotsiksi soitettiin Seinäjoelle?!


    • Anonyymi

      No niin. Olihan se selvää jo ennen vaaleja, että hallituspohjasta riippumatta Vaasaan tulee laaja päivystys.
      Lukekaapa tämä viestiketju läpi. Vaasaa vihaavien s-jokelaisten viestit voi toki hypätä yli.

      • Anonyymi

        RKPsai pakkoruotsin ja Vaasan laajan sairaalan.
        Mitä SDP sai ? Ilmastohössötyksen joka juttuun mukaan !
        Köyhempi kansa maksamaan Marisematta......Marin ?
        Kepu sai kalliin maakuntamallin.
        Hävettää köyhempien puolesta. Verot nousevat pumpulla.


    • Anonyymi

      sai keskustakin jotain...vaalitappion ja uuden puoluejohtajan

    • Anonyymi

      aloittaja oli aikoinaan oikeassa..ja nyt on selvää kepu tosiaan menetti kuninkaan.e-p ei halua liittoutua kenenkään kanssa ja maakunnan terveys asiatkin rakoilee...vshp on solminut yhteistyön satakunnan ja turun kanssa,kokkola oulun. en ihan ymmärrä e-p.n haluttomuutta täyteen yhteistöhön

    • Anonyymi

      Seinäjoen keskussairaala on kärsinyt melko kovan imago inflaation liittyen esille henkilöstön sisäisiin ristiriitoihin eritoten päivystyspuolella. Lukuisia kanteluita Aviin ja Valviraan. Potilasturvallisuus on ollut vaarassa henkilökunnan riidellessä keskenään? Ei ole hyvää mainetta se Seinäjoen keskussairaalalle.

    • "Vaasa sai lopulta laajan päivystyksen – sitä ennen Seinäjoen keskussairaalassa ehdittiin opiskella ruotsia satojen tuhansien eurojen edestä
      Muutama vuosi sitten Seinäjoella valmistauduttiin ottamaan vastaan nykyistä enemmän ruotsinkielisiä päivystysasiakkaita."

      "Vaasassa riemuittiin kesällä, kun nykyinen hallitus lisäsi kaupungin keskussairaalan laajan päivystyksen sairaaloiden joukkoon. Vuosia puhuttanut asia sai päätöksen RKP:n avulla."

      Tuolla ylempänä arvelin useampaankin kertaan 2017, että RKP hoitaa homman kotiin. RKP:n voi aina luottaa.

      https://yle.fi/uutiset/3-11052769?utm_source=newsletter&utm_medium=email&utm_campaign=regionalseinajoki&utm_content=2019-11-11

      • Anonyymi

        Seinäjoki oli budjetoinut jo koko rannikko pohjanmaan ja oman maakunnan tuohon sairaalakompleksiin kuinkas kävi kun Kepuun luotti? Nyt petti ensin hallitus/Vaasa.oma maakuntakin kusee jo kintuille. Todelliset rahalliset tappiot nähdään vuoden kuluttua...vielä kun valtio päätti ottaa finnhemss omiin käsiin ei kopterin tulostakaan periaatteessa rahallista hyötyä ole. Vaasa taisi tehdä oikean päätöksen ajoissa oliko sitten kärryillä en tiedä? Vaikkakin alueen suuryritykset käyttävät työntekijöille yksityisiä 24h terveyspalveluja


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Seinäjoki oli budjetoinut jo koko rannikko pohjanmaan ja oman maakunnan tuohon sairaalakompleksiin kuinkas kävi kun Kepuun luotti? Nyt petti ensin hallitus/Vaasa.oma maakuntakin kusee jo kintuille. Todelliset rahalliset tappiot nähdään vuoden kuluttua...vielä kun valtio päätti ottaa finnhemss omiin käsiin ei kopterin tulostakaan periaatteessa rahallista hyötyä ole. Vaasa taisi tehdä oikean päätöksen ajoissa oliko sitten kärryillä en tiedä? Vaikkakin alueen suuryritykset käyttävät työntekijöille yksityisiä 24h terveyspalveluja

        Tuos rahallinen satsaaminen ruattin kieleen on todella minimaalista....jo yhdessä päivässä epshpiiri hukkaa tai sijoittaa ihan vain turhuuteen tuon summan euroja. Taloushallinto on ihan lapsen kengissä, kumpa vain kuntaisät tietäisivät.


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Tuos rahallinen satsaaminen ruattin kieleen on todella minimaalista....jo yhdessä päivässä epshpiiri hukkaa tai sijoittaa ihan vain turhuuteen tuon summan euroja. Taloushallinto on ihan lapsen kengissä, kumpa vain kuntaisät tietäisivät.

        Hallintokulut syövät suuren osan sairaalan budjetista.Näin se on muuallakin koska Suomessa on tärkeintä että jokaisella lattiatason työntekijällä kuten Sari Sairaanhoitajalla on oma pikkupomo joka hengittää niskaan.Samalla on perustettu uusia ylihoitajan ym.osastonhoitajan.työsuojekupäällikön ym ym kallispalkkaisia titteleitä.Päivät menevät pomottaessa ja kampaviineriä sekä kahvia syödessä.Sairaanhoitajien palkkaamiseen ei sitten rahaa jääkkään.


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Hallintokulut syövät suuren osan sairaalan budjetista.Näin se on muuallakin koska Suomessa on tärkeintä että jokaisella lattiatason työntekijällä kuten Sari Sairaanhoitajalla on oma pikkupomo joka hengittää niskaan.Samalla on perustettu uusia ylihoitajan ym.osastonhoitajan.työsuojekupäällikön ym ym kallispalkkaisia titteleitä.Päivät menevät pomottaessa ja kampaviineriä sekä kahvia syödessä.Sairaanhoitajien palkkaamiseen ei sitten rahaa jääkkään.

        Toi on justiinsa noin.... VEKKAHAME"HOITAJIKSI" kutsutaan, hoitotyöstä tai yleensäkin ihmisläheisestä, empaattisesta olemuksesta sairasta ihmisestä kohtaan ei tietoakaan. Ovat kaukana todellisuudesta, ei mitään käsitystä hoitotyöstä....entisaikojen sisarhentovalkoisesta. Kutsumus heillä on vain KUTSU PALAVERIIN tai PROJEGTIIN papereitä pyörittämään.
        EIVÄT TUOTA MITÄÄN.... KULUTTAVAT TOISTENKIN AIKAA HOITOTYÖN TEKEMISESTÄ.


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Toi on justiinsa noin.... VEKKAHAME"HOITAJIKSI" kutsutaan, hoitotyöstä tai yleensäkin ihmisläheisestä, empaattisesta olemuksesta sairasta ihmisestä kohtaan ei tietoakaan. Ovat kaukana todellisuudesta, ei mitään käsitystä hoitotyöstä....entisaikojen sisarhentovalkoisesta. Kutsumus heillä on vain KUTSU PALAVERIIN tai PROJEGTIIN papereitä pyörittämään.
        EIVÄT TUOTA MITÄÄN.... KULUTTAVAT TOISTENKIN AIKAA HOITOTYÖN TEKEMISESTÄ.

        Kopteristakin tulee vain maksurasite kun yhtiön omistaa valtio kulut sairaanhoitopiirille missä laite on parkissa. Mitä tulee maakuntaan...ovat sen takia haluttomia maksamaan Seinäjoen kuluja koska järjestävät itse päivittäis toiminnan ja panostavat siihen nyt...mm ambulanssi toiminta on e-p alueella kokonaan sairaanhoitopiirin miksi? Rannikko-Pohjanmaan aluella on jaettu pelastustoimelle osa


    Ketjusta on poistettu 4 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Kiitos nainen

      Kuitenkin. Olet sitten ajanmerkkinä. Tuskin enää sinua näen ja huomasitko, että olit siinä viimeisen kerran samassa paik
      Tunteet
      12
      3710
    2. MTV: Kirkossa saarnan pitänyt Jyrki 69 koki yllätyksen - Paljastaa: "Se mikä oli hyvin erikoista..."

      Jyrki Linnankivi alias Jyrki 69 on rokkari ja kirkonmies. Teologiaa opiskeleva Linnankivi piti elämänsä ensimmäisen saar
      Maailman menoa
      72
      1944
    3. Hyväksytkö sinä sen että päättäjämme ei rakenna rauhaa Venäjän kanssa?

      Vielä kun sota ehkäpä voitaisiin välttää rauhanponnisteluilla niin millä verukkeella voidaan sanoa että on hyvä asia kun
      Maailman menoa
      542
      1598
    4. Kirjoita yhdellä sanalla

      Joku meihin liittyvä asia, mitä muut ei tiedä. Sen jälkeen laitan sulle wappiviestin
      Ikävä
      82
      1243
    5. Olet hyvin erilainen

      Herkempi, ajattelevaisempi. Toisaalta taas hyvin varma siitä mitä haluat. Et anna yhtään periksi. Osaat myös ilkeillä ja
      Ikävä
      67
      1057
    6. Yksi syy nainen miksi sinusta pidän

      on se, että tykkään luomusta. Olet luonnollinen, ihana ja kaunis. Ja luonne, no, en ole tavannut vielä sellaista, joka s
      Ikävä
      33
      998
    7. Hyödyt Suomelle???

      Haluaisin asettaa teille palstalla kirjoittelevat Venäjää puolustelevat ja muut "asiantuntijat" yhden kysymyksen pohditt
      Maailman menoa
      214
      898
    8. Hyvää Joulua mies!

      Toivottavasti kaikki on hyvin siellä. Anteeksi että olen hieman lisännyt taakkaasi ymmärtämättä kunnolla tilannettasi, o
      Ikävä
      60
      853
    9. Hyvää talvipäivänseisausta

      Vuoden lyhyintä päivää. 🌞 Hyvää huomenta. ❄️🎄🌌✨❤️😊
      Ikävä
      171
      844
    10. Paljastavat kuvat Selviytyjät Suomi kulisseista - 1 päivä vs 36 päivää viidakossa - Katso tästä!

      Ohhoh! Yli kuukausi viidakossa voi muuttaa ulkonäköä perusarkeen aika rajusti. Kuka mielestäsi muuttui eniten: Mia Mill
      Suomalaiset julkkikset
      3
      778
    Aihe