No niin, nyt vaihdetaan tuomarit myötämielisiin, jenkit ovat myöhässä, kohta Trump-tuomarit kaikilla paikoilla. Vaihto ensi yönä!
Trump: Vaihdan korkeimman oikeuden tuomarin!
Jusdom
9145
4Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 9
Vanhimmat
Jos edelliset on obaman valitsemia niin sittenhän on selvä että ne vaihdetaan.
Selvähän se oli jo vaalituloksen selvittyä. Näin tekisi jokainen, jos valta siihen olisi.
Taidat olla ainoa, joka ei tiedä, että noin se Ammeriikan systeemi toimii.. Vallan vaihtuessa vaihtuu myös suurin osa, varsinkin tärkeissä viroissa olevista virkamiehistä. Ei ollutkaan Trumpin hulluutta, näin se on toiminut ennenkin.. Voi ei!!
Yhdysvaltain korkeimman oikeuden tuomarit ovat kyllä elin-ikäisiä posteja. Ei tuomareita vaihdeta noin vain uusiksi koko pakkaa. Trump voi nyt 2017 alussa valita uuden tuomarin kuolleen konservatiivisen tuomarin Antonin Scalian tilalle. Vain se yksi tuomarin posti on nyt auki. Ollut vuoden päivät auki riitojen takia. Vasta sitten kun joku muu iäkkäistä ( jotkut kasikymppisiä) tuomareista menee ja kupsahtaa niin Trumpilla on tilaisuus muuttaa suuntaa radikaalisti haluamaksensa. Tuomarit ovat melko riippumattomia sen suhteen kuka on kulloinkin USAn presidentti.
Trump heittää opama-mieliset liberaalituomarit niskaperseotteella vittuun!
Alkaa muistuttamaan vahvasti P-Korean mallia, olen pitänytkin sitä parhaana maana maailmassa?
Obama siivosi virkaansa astuttuaan Bushia kannattaneet tuomarit pois viroista.
Ei siivonnut, koska elinikäisiä tuomareita ei vaihdeta. Kuolleiden tilalle voidaan valita uusi.
yksi on kuollut. sen tilalle voi Trumppi laittaa omansa.