Koiran omistajat ovat koko ajan hengenvaarassa, sutta taasen harva edes kohtaa elämässään
http://yle.fi/uutiset/3-9431898
http://yle.fi/uutiset/3-9431898
Turvaa tilisi vahvistamalla puhelinnumerosi. Voit silloin palauttaa unohtuneen salasanan tekstiviestillä.
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 43
Vanhimmat
Joka vuosi koira tappaa Suomessa ainakin yhden ihmisen.
Kaikki koirat pitäisi tappaa, osa niiden omistajistakin. Palveluskoirat ovat erikseen.
Sellaista saatanan räksytystä pitävät, meluisin otus mitä sivilisaation keskellä on ja joutuu sietämään. Ja paskovat joka paikan täyteen ulkosalla.
Päälukuun suhteutettuna koiria on 10000 yhtä sutta kohden Suomessa. Nämä kesyt koirat kerrotaan tappaneen 300. Kyllähän susi on tilastollisestikin kauhea peto, jos olisi yhtä nössö kuin koiramme, silloin susi tappaisi aina yhden kun koirat tappaa 10000.
Pelkästään rakit tappaa ihmisiä vaikka pitäisi olla kesyjä ja aina kytkettynä tai hallinnassa. Tuollaiset petoelukat pitää ehdottomasti kieltää tai ainakin kuonokoppa pakolliseksi jos niitä pidetään ihmisten ilmoilla. Sudet vapaina eivätkä silti tapa ihmisiä.
Siinäpämiettimistä, niinpä, et näköjään ymmärtänyt pätkääkään koirajylläämäärällän kommentista.
PöljyydenMÖLÄYS ! On se kyllä kumma, että tänne kirjottelevat mistää mitää tietämättömät toljanterit !
Kuinka helvetisti nuo rakit tappaisivatkaan ihmisiä jos olisivat kaikki vapaina tai edes sama määrä kuin susia.
Rakit tappaneet Suomessa yli 300 ihmistä sen jälkeen kun susi viimeksi. Tappaisivatkin vain omistajiaan niin ei mitään väliä.
Ja kissit purevat enemmän kuin karhut! Jopa hamsterit purevat enemmän kuin ilvekset! Entäs marsut.. Aivan oikein, purevat enemmän ihmisiä, kuin ahmat konsanaan..!
Eli ratkaisu on että rakit kielletään lemmikkeinä tai ainakin kaupungeissa, irti pitämisestä ja raateluista kunnon rangaistukset ja rakki aina piikille. Kissat ei sentään tapa ihmisiä ja purevatkin vain kiusattuina, mutta minun puolestani saisi kieltää kaikki lemmikit, ei eläimiä ole tarkoitettu pidettäväksi vangittuina jossain pikkuruisissa kerrostaloasunnoissa tai jopa häkeissä.
Tappaisit sitten ne sukupuuttoon , niinkö ?
Koirat kissat ja kaikki muutkin olisivat petoja jos ne eläisivät vapaana.
Ole hyvilläsi, että jotkut hoitavat niitä.
Onhan niitä huonojakin eläinten pitäjiä. Niille kaikille eläinten pito kielto.
Voi ne viedä piikillekin tai antaa kiinalaisille syötäväksi, vähän hitaammin häviävät kun ei anneta enää lisääntyä. Rakit eivät ole edes kunnollisia eläimiä enää vaan pilalle jalostettuja, kissoista suurin osa normaaleja, mutta ei niitäkään pidä vankina pitää tai hoidotta vapaaksi laskea. Miten sairas voikaan olla pitää lintuja häkissä tai mitään villejä eläimiä vankina.
Anteeks!?
Jaa kuinkahan monta villikoiraa ja villikissaa sä meinasit et eläinkaupoissa tai missälie myydään? :)
Juuei! Kyllä ne on ihan kesyjä molemmissa tapauksissa ja jo ties kuinka monennen sukupolven ajalta, ja soveltuu vallan hyvin jopa cityelämään!
Käypä niissä eläinliikeissä katsomassa mitä eläimiä niissä on, kaikkia muita paitsi kissoja ja koiria.
No et sitten ymmärtäny et mitä toi "...tai missälie..." on suomeks? :/
*läpy läpy*
Niissä eläinkaupoissa ja missälie myydään juurikin villieläimiä.
Myrkkykäärmeet ei tapa Suomessa vuosittain yhtään ihmistä eikä yhtään koiraa. Siksi ne ovat vielä vaarattomampi kuin koirat ja sudet.
Kyykäärme on hyötyeläin, sillä jokainen kyykäärme tappaa ainakin 10..20 hiirtä ja muuta pienjyrsijää ja haittaeläintä pois.
Tässä mielessä Helsingin Hietaniemeen, Kaivopuiston alueelle, Esplanadin puistoon ja myös Kaisaniemen puistoon, kuhunkin näihin voitaisiin siirtoistuttaa 200...300 kpl uutta kyykäärmettä joka vuosi.
Ne pitäisivät jyrsijäkannan kurissa ilmaiseksi, eikä niistä olisi mitään vaaraa kenellekään.
Muutamia vuosia siitä on,keskiruotsissa tapahtui.Nuori äiti itki hillittömästi sairaalan pihassa,kyy oli pistänyt hänen pikkupokaansa ja poika kuoli.
Olin hnkilökohtaisesti siinä paikalla.Että ei ne kyykäärmeetkään ihan vaarattomia sentään ole.
Nyt oli kyse ihmisistä eikä ruotsalaisista.
Aloittaja on vajakki joka ei erota ihmisen parasta ystävää villieläimestä.
Linkki?
Ihmisen paras ystävä liian usein ei tosiaankaan ole huonosti pidetty tai agressiivinen koira...
Vai puree koirat enemmän. No entäs sitten? Alkoholiin kuolee paljon enemmän ihmisiä kuin koiran puremiin. Pitäisikö nyt sitten tehdä kieltolaki uudestaan?
Juu ehdottomasti!
Ku eks kieltolaki o ollu maailman menestynein laki ihan jokaisessa maassa jossa sitä on koitettu? :)
Onneksi ei ole minun kimppuuni alkoholi hyökännyt ja purrut, mutta voihan niillekin määrätä kuonokpat kaiken varalta. Jaa mutta, eikös alkoholi ole ihan pulloissa ja täytyy ihan itse avata pullo ja juoda aika paljon tappaakseen sillä itsenä, rakit sen sijaan voi hyökätä sivullisen kimppuun mistä tahansa.
Suomessa ei susia tarvita mihinkään, Venäjällä on yli 300 000 sutta, ei kuole sukupuuttoon.
Asia on juuri näin. Susi kuuluu suuriin erämaihin. Suomessa semmosia ei kovin montaa ole.
On joidenkin marginaaliääliöiden muotiharrastus !
Ei uskoisi, kuinka mielipuolisuus voi saada tuhansia erimuotoja. Jotkut kerää muumimukeja jokaikisen hyllynsä täyteen, etteivät ite tönöönsä mahdu, ja sama tauti esiintyy joillakin petoelukoiden täysin järjettömänä lisäämisenä.
Suomessa ei rakkeja tarvita mihinkään, maailmalla on miljoonia rakkeja, ei kuole sukupuuttoon.
Ei se mukavalle tunnu jossakin Parikkalassa,missä sudet tulevat pihaan.
Lapset ei voi olla vartioimatta ulkona,eikä koulutiellä.
Hyvä se on kehäkolmosen sisäpuolella suojella susia,missä niitä ei ainuttakaan ole koskaan nähty.
Lasten ei pitäisi olla missään ilman aseistautunutta vartijaa, rakkeja koko maassa.
Ja KAIKISTA eniten joka vuosi tappaa kaikista PIENIMMÄT
Eli: chihuahuat! ... niin vai oliks se sittenki viirukset?
Viirukset pitäs aidata maamme rajojen ulkopuolelle ja metsät pitäs suorastaan täyttää myrkyllisillä virussyöttiansoilla johon villinä rymyyvöt virukset menis ja kuolis tohon myrkkyyn!
Rakkien paskoista leviää kaupunki-ilmaan kaikkein eniten vaarallisia bakteereja ja homepölyä, sekä viemäreiden kautta kusetkin vesistöihin rehevöittäen ja saastuttaen bakteerien lisäksi sinilevällä. Pelkästään rakkien suussa on yli 200 bakteerilajia, joista monet tappavia verenkiertoon joutueessaan. Lievimmillään aiheuttaa hammasmätää, pahimmillaan lihansyöjä bakteeri tappaa muutamassa tunnissa.
*köh* Juu!
Mites se sun iltapilleri muutes? Unohit taas ottaa vai?
Ja sun kannattais sit varmaankin välttää kielisuudelmia koirien kanssa?
Voit antaa jatkossakin rakin hypätä selkääsi, aivosi on jo tuhoutuneet. Pikkulapset ei osaa puolustautua kun rakkihullut vanhemmat antaa nuoleskella.
Avohoidon tulokset näkyvät ketjussa.
Koiranpuremiahan tilastoitiin vuonna 2008 suomessa 40 000 vuoden ajalta... ihan kohtuu vaarallinen elukka väärissä käsissä(ja niitä on monta) näin vertailussa.
No mikäs ton jutun pointti sit oli?!
Et ihmisten pitäs ottaa koirien tilalle sudet lemmikeiks vai?
Vai luopuu koirista?
Vaimikähänhän!?
Rakit multiin ja sudet saa olla missä ovatkin. Kokeile hankkia seuraa vaikka naisista.
No pitääpä kysästä tolta muijalta et mitä se tykkäis siitä jos lähtis tästä naisiin! :P
Terveempäähän se on kuin rakkien kanssa.
Suojelijat perustelevat puolusteluaan sillä, ettei susi ole tappanut ihmistä Suomessa 100 vuoteen. Nyt susia on asutuskeskuksissa Etelä-Suomea myöten. Ymmärrän vanhempia, joita pelottaa lähettää lapsia kouluun pimeinä talviaamuina tielle, jolla on nähty susia. Odotetaanko uutta tapausta?
Fanaattiset luonnonsuojelijat asuvat kaupungeissa.
Kaduilla susien vaarallisia sukulaisia jotka voivat hyökätä milloin tahansa kimppuun, jo 300 tappaneet sadan vuoden aikana ja ties kuinka monta tuhatta purrut.
Jos tämänhetkinen susimäärä vs. tämän hetkinen koiramäärä käännettäisiin päinvastaiseksi, niin kenellekkään ei liene epäselvää, kummat ovat niitä vaarallisempia.
Susihyysäreiden höpöhumppaa tämmöiset aloitukset, joissa ei ole mitään todellisuuspohjaa, tarkoitus kyllä lienee kaikille tullut selväksi!