Mitähän tässä keksi oman henkisen tilansa parantamiseksi. Olen reilu kolmekymppinen, johtavassa asemassa työskentelevä mies. Periaatteessa olen siis tehnyt nopeasti nousevan menestyvän uran tähän asti. Mutta kun työ vaan ottaa päähän. Vituttaa olla töissä koko ajan. Ja tiedän, ettei kyse ole siitä, että tämä nimenomainen työ vituttaa. En vain osaa arvostaa työntekoa (ainakaan tällaista valkokaulustyötä) sillä tavalla, miten kaikkien - myös vaimoni - mielestä pitäisi. Koko ajan pohdin vain vapaa-ajan touhujani: mökkeilyä, kalastusta, rakenteluja, pelailuja, jne jne... Sananmukaisesti koen, että työ häiritsee vapaa-aikaani. Päivääkään en tekisi töitä, jos se ei olisi taloudellisesti pakollista. Harrastuksia riittäisi, joten vapaa-ajan suhteen ei tulisi ongelmia. Mutta kun olen perus-duunariperheestä lähtöisin, niin eipä tässä ole paljon mahdollisuuksia jättäytyä "ennenaikaiselle eläkkeelle" tässä vaiheessa. Eli koska työntekoa on pakko jatkaa vielä se 30 vuotta, haluaisin päästä itseni kanssa jotenkin tasapainoon ja hyväksyä työnteko osaksi elämääni. Nyt vain stressaan ja ahdistun töistä. Ja en tarkoita sitä, että pohtisin työtekoa illat ja yöt. Minuuttiakaan en ajattele töitä kun olen vapaalla. pikemminkin minun on vaikea ajatella töitä edes töissä...Lomalle tekee koko ajan mieli.
Mitä tässä tekee...
Työhön täysin tympääntynyt
91682
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 9
Vanhimmat
Kuinka pitkiä työpäiviä teet?
Itse raadoin reilusti yli 10h päivässä muutaman vuoden. Sitten huomasin ettei se hyödytä mitään. Menetin ihmissuhteen siinä sivussa.
Sitten tuli stoppi. Vaihdoin työpaikkaa ja samalla sain työn jossa on paljon vähemmän vastuuta.
Nyt teen 6-8 h piävässä, rentoa puuhaa. Palkka tietty pienempi mitä oli ennen mutta olen paljon onnelisempi.
Raataessani edelisessä työssäni säästin paljon asunnonostoa varten.
Kun vaihdoin työpaikkaa, pidin muutaman kuukauden vapaan ja matkustelin noilla säästöillä.
En siis asuntoa ostanutkaan. Eikä nyt edes harmita.
En varmaan jää suomeen asumaan. Olen katsastellut espanjaa tai jotain muuta etelän maata. Sieltä jotain perusduunia vaikka kalasatamasta jne.
Tosin olen avoliitossa ja avovaimo on aika avoin ehdotuksille ulkomaille lähdöstä.
Itselläni on ystäviä jotka edelleen raatavat korkeissa asemissa kovalla palkalla. Sitten on ostettu isot talot, hienot autot jne. Velkaa on loppuiäksi ja on pakko raataa sen eteen.
Ja ollaanko onnellisia? ei.
Vaihda duunia! Jos olet korkeasti koulutettu, ei pitäs olla vaikeeta saada samalta alalta jotain vähäpätöisempää hommaa!
nim. Ex-toimitusjohtaja, nykyinen atk-tukihenkilö
Vaikea uskoa, että atk-tukihenkilön työ voisi olla rentoa. Olen itsen atk-tukihenkilö ja toivottoman väsynyt jä kyllästynyt työhöni. Töitä on jonossa kymmenittäin ja vaikka kuinka tekee hommia, niin jono vaan kasvaa. Rasittavinta on, kun ei koskaan pääse minkäänlaiseen koulutukseen eikä pysty mitenkään vaikuttamaan työhönsä. Nyt etsin itselleni osa-aikatyötä. Vaikka tosiaan hirvittää, että millä lainat sitten maksetaan.
Mutta tsemppiä kaikille ja uskaltaa ottaa riskejä ja lähteä tylsästä työstä!
Yhdyn edelliseen mielipiteeseen.
Tai tutki mahiksia tehdä harrastuksesta työ itsellesi.
Rahaa tulee ehkä vähemmän, mutta olisit vastaavasti onnellisempi ihminen. Mikä painaa vaakakupeissa eniten?
Ja suvun ja tuttavien mahdolliseen äimistelyyn ja toruun kannattaa myös valmistautua etukäteen.
Me ollaan erilaisia ja kaikki ei voi ehkä koskaan ymmärtää niin radikaalia elämänmuutosta, mutta sinun elämästäsi päätät sinä itse.
Minäkin uuvuin täydellisesti. En jaksanut enää kuunnella luottamusmiesteni ja muiden työtoverieni naljailuja ja halpamaisia nimittelyjä.
Nyt olen vapaalla ja totean että tuloni ovat pienet ja pienenevät koko ajan, mutta eipä sitä mammonaa mukaansa saa ei tarvitse saahakaan, kun täältä lähtö tulee.
Minä vaan tiskaan astioita ja luuvalla lakasen lattioita tilitilitilitilitittantaa kyllä meikää poikaa jo naarattaa!
Oma tilanteeni on hieman samanlainen kuin alkuperäisen viestin kirjoittajalla. Olen mielestäni löytänyt hyvän ratkaisun päästä ennen virallista ikää pois ns. työelämästä ja tehdä omia asioitani. Tiellä on joskus esteitä, mutta ne vahvistavat halua saavuttaa tavoite: hallita omaa aikaansa ja saada toteuttaa asioita, joita haluaa tehdä. Usein työ palkan kautta määrää vapaa-ajan laadun. Kohta voin jo itse päättää mitä ja missä teen. Jos haluat kokeilla samaa ratkaisua, niin kirjoittele osoitteeseeni [email protected]. Kerron lisää.
Jätä valkokaulustyö ja tee jostakin harrastuksestasi työsi. Tai hyväksy se tosiasia, että palkka on korvausta menetetystä vapaa-ajasta.
Moi!
Tuntemuksesi on varsin tuttuja. Lähdetään nyt ensin kuvaamaan sinun elämääsi taaksepäin..Olet saanut kotikasvatuksen, jossa työtä arvostetaan yli kaiken. Luterilaisuutta: otsasi hiessä tulee sinun leipäsi ansaita ja sitä rataa bullshittiä..
No, olet opiskellut nopeasti hyvin arvosanoin ja edennyt työssäsi nopeasti. Tämä edellyttää tietysti täydellistä työhön sitoutumista. Mitä sait? Rahaa ja valtaa = henkisiä ongelmia...
Työ ei antanutkaan sinulle yhtään mitään, huomasit varmaan että mitä enemmän teit niin sitä enemmän sait..töitä. Kukaan ei nakannut paskaakaan vaikka olisit tappanut itsesi työhön, toki sait palkinnoksesi aktiivista kateutta sekä selkään puukotusta.
Psykologisessa mielessä veikkaisin, että valmistumisestasi on n. 7v ja että olet 32-34 vuotias. Olet elämässäsi taitepisteessä, jossa arvomaailma menee uusiin puihin.
Itse löysin merkittävää helpotusta perhe-elämän nostamisesta 1 arvoksi ja sellaisen työn löytämisestä, joka sen mahdollisti myös aikataulullisesti. Eli ei muutakuin lapsia tekemään..
Sen voin sanoa varmasti, että tuntemuksesi ei mene ohi, jos et toteuta merkittäviä muutoksia elämäntilanteessasi.
Meni arviosi hyvin lähelle oikeaa... Ainoa vain, että meillä kotona ei työntekoa mitenkään ylistetty eikä työnteko ollut mikään maailman tärkein asia. perheemme oli perusperhe. Rahaa ei ollut liikaa, enkä välttämättä aina voinut harrastaa kaikkia juttuja mitä olisi halunnut. Moni hankinta, jota kaveriperheisiin tehtiin, tuli meille ihan taloudellisten juttujen vuoksi vasta myöhemmin. Silloin jo päätin, että itse aion päästä sellaiseen asemaan, että omilla lapsillani ei ole rahasta harrastukset yms. kiinni. Tällä menolla siihen voisin päästäkin. Lapsia vain ei parin vuoden sinnikkäästä yrittämisestä huolimatta ole siunaantunut...
vaan ota oikeasti aikaa sen pohtimiseen,MITÄ OIKEASTI elämältäsi haluat. Nythän jo tiedät sen että työ on aikamoinen kupla ja nakertaa aikaa siltä ns. sitä oikealta elämältä,jota haluaisit viettää.
Oletko velkainen? Kuinka pienellä tulet toimeen? Kuinka paljon voit tiputtaa tulojasi? Onko emäntä samoilla linjoilla? Onko teillä sellaista yhteistä elämää kun haluaisit?
Mies! :D
Seisot suurten kysymysten äärellä. Pohdi ensin nämä selviksi ja vasta sitten haikaile lasten perään sillä vanhempien rooli on muutakin kuin olla osallisena markkinavoimien rutistuksessa tuottamssa ja loihtimassa lapsille röykkiöittäin elämyksiä ja hyödykkeitä. Sekä samanaikaisesti toteuttaa päähäniskostettua kuvaa idylli perheestä idylli elämässä.(mitä se sitten lieneekään, suurimmalla osalla loppuunpalamista ja velkavankeutta pankkien kanssa)
Itse lähden maalle ja lopetan vanhassa hommassani. Myyn auton ja maksan velat ja hyvin elelen vaikka osa-aika töillä.
Vaihtoehtoja on aina. Ja tie kyllä aukenee kun tietää mitä haluaa.