Kovasti ihmetyttää kaupunginjohtajan toiminta Tehtaanniemi-asiassa. Seuraavassa neljä tapausta. Ensin hän ottaa teknisen lautakunnan päätöksen koskien rantakatua ja ranta-aluetta hallituksen päätettäväksi ja muuttaa teknisen lautakunnan päätöstä. Sitten hän yrittää muuttaa Roxxin vuokrasopimusta useamman kerran hallituksessa. Sitten Itäsataman hoitaminen ohjataan HSF:n syliin. Tuorein tapaus on sopiminen kaavamuutoksista sijoittajien kanssa ja tuoden muutokset kiireisesti hallituksen päätettäväksi. Ehtivätkö kaikki pöytäkirjan liitteetkään siihen kokoukseen? Eivät olleet ainakaan ennakkoon luettavissa. Missä mennään? Mitä tapahtuu?
Tehtaanniemen ja kaupunginjohtajan yhteys
puskistahuutelija
20491
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 20
Vanhimmat
Saamme olla kiitollisia siitä että meillä on Johtaja joka tekee jotain, vaikka astuisi jopa R.N. varpaille. Hangossa elää yli 8500 muita ihmisiä.
kyllä se regatta resorts on se joka saa olla kiitollinen tommosesta kaupunginjohtajasta..mutta samaa rosvoporukkaahan se on siitä ei ole epäilystäkään.Hankolaisille ei jää kun luu käteen jos asiasta ei pidetä meteliä ja valtuustoa varpaillaan ja toivotaan että se MOT ruotii kunnolla tätä tapausta julkisuudessa niin näkee muukin suomi mitä täällä tapahtuu
Regatta Resortsin miehet tekevät voittoa tyyliin 20 miljonaa ja vievät ne Cayman-saarille. Hankoon ei jää muuta kuin pimeät ikkunat Tehtaanniemelle. Ne ei turismia edistä. Kaupuginjohtaja ottaa ison riskin toimiessaan rr:n pussiin, mutta varmaan tausta suojattu jollain kullatulla kädenpuristuksella, jos menee sukset ristiin Hangon kanssa. Ihmetellä saa niitä poliitikkoja, jotka ihan kirkkain silmin tukevat tätä asuntorakentamisprojektia. Ei ihan kaupungin tavoitteiden ja ratekioiden mukaista toimintaa. Turha asettua ehdolle seuraavissa vaaleissa.
Hangon kotisivulla ei mainita enää turismia yhtenä tukijaloista. Merta ja rantaa, mutta ei turisteja. Ilmankos hotellitontille voidaan perustaa asuinkortteli ja Suomen vilkkaimman vierassataman alueelta vaientaa iloinen elämä.
"Hanko - Pieni kaupunki meren rannalla
Meren ympäröimä Hanko on Suomen eteläisin kaupunki. Meren, rantojen ja auringon lisäksi kaupunki elää teollisuutensa ja satamansa kautta. Aito kaksikielisyys ja idyllinen pikkukaupungin tunnelma antavat Hangon identiteetille ainutlaatuisen leiman."
Liikemies nyt ei ryhdy mihinkään ilman suuren voiton tavoittelua. Se kyllä pitäisi ihan lähtökohtaisesti kaikkien tietää. Kaupunginvaltuuston olisi pitänyt tehdä päätös kunnallisen uimahallin rakentamisesta, vaikka ihan omalle tontille sinne Tehtaanniemelle - velkarahaa olisi saanut helposti. Ei kaupunginjohtaja ole mikään diktaattori; valtuusto on suurin möhläri tässä vedätyksessä. Jos ryhtyy politiikkaan, pitäisi olla jotain älliä ja pelisilmää.
Puskistahuutelija ei nyt näytä tietävän juuri mitään kunnallispolitiikasta. Ei kunnanjohtaja päätä mistään. Kaikki päätökset ovat lautakuntien , hallituksen tai valtuuston päätöksiä. Kunnanjohtajalla ei ole edes äänioikeutta missään elimessä. Hyvinhän tuo näyttää pärjäävän tossa hullunmyllyssä. Ei käy kateeksi.
Uimahallista puheen ollen , sellainenhan nyt avataan Tehtaanniemelle ja ilman senttiäkään kunnan rahaa. Se on Suomessa ensimmäinen kerta. Saisivat hankolaiset olla tyytyväisiä
Joo, ei maksanut Hankolaisille kuin toistakymmentä miljoonaa, eikä takuita uimisesta ole.
Mistä momentista ?? Ei näy Kaupungin tasekirjasta eikä talousarviosta.
kasnäs on yksityinen... ihan halpa hinta uimaan pääästä
Suomi24 Hanko uskottavuus tällä hetkellä nollilla. Aikuiset miehet, poliitikot, sellaisiksi ryhtyvät ja muut ihan tosissaan kirjoittelevat seksistisiä "hauskoja" ivavitsejä, mobbaavat päättäjiä jne. Jne.
Missä on teidän moraali, herrat?
sinulle,henkilö "voihanko" ! missäköhän on mahtanut päättäjien moraali olla viime vuosien ajan, ihan kaupunginjohtajaa myöten...suomi24 portaali on täten ymmärrettävämpi ja uskottavampi,kuin nämä päättäjien "turismi ja rahavirta hankoon " jutut.siis oikeesti tuo helvetin ruma hökötys,johon hankolaisilla ei ole asiaa,ei tyydytä hankolaisten tarpeita,jotka olisivat halunneet kunnallisen uimahallin jo vuosikymmeniä sitten.nythän ei tyydytetä kuin korkeintaan kaupunginjohtajan peräsuolta,kun rr painaa kuivana kakkoseen.
och utan vaselin!
veronmaksajanainen. Kun heräät aamulla, katso peiliä. Näetko ihminen, joka on myös syyllinen siihen että Hanko on täysin riippuvainen muualta tulleista ihmisistä, ideoista ja rahoista. Sinun kielenkäyttöä todistaa kaiken.
entä sinun kielenkäyttösi ?? oikeinkirjoitus ongelmia?? kun katson peiliini,en näe ketään harkimon tapaista,joka veisi kermat kakusta,enkä stagithintapaista,joka huijarijoukolla (mukaanlukien rr:n lakimiehet)veisi kaupungin parhaimmat paikat puoli-ilmaseksi ihmisille,jotka ehkä käyvät kerran tai kaksi kertaa kesässä hangossa kääntymässä...enkä näe itsessäni munatonta homopersettä kaupunginjohtajaa,joka ei välitä siitä,mitä kaupunkinsa maa-alueilla todella tapahtuu
- Stadigh, ei stagith.
- Jos teko ei ole laiton, se ei ole huijaamista
- Tuleva kylpylä on useimmille hankolaisille mahtava asia
- Suomessa ei ole yhtä ainutta uimahallia, joka tekisi voittoa. Kukaan ei laita rahaa kiinni liiketoimintaan / kunnallisiin infrastruktuureihin, jotka eivät maksa itseään edes break-even pisteeseen saakka takaisin (Obs! Mikäli em. termi on haastava suosittelen avaamaan sanakirjan)
- Tekstisi on täynnä pilkkuvirheitä, suosittelen korjaamaan ne.
Turussa on uimahalli melkein joka lähiössä. Vedssä on kuitenkin niin saamaristi klooria, ettei niissä viitsi uida. Uikaa meressä hankolaiset, ette ole menettäneet yhtään mitään.
En ensin ajatellut kirjoittaa, mutta ihan piruutta päätin kirjoitaa., kun ei ollut muutakaan tekemistä. Te haukutte virkamiehiä, politikkoja ja kaikkia. Kun kaupungin virkamiehet kyllästyvät tähän teidän ainaiseen loanheittoon, mistä luulette saavanne heidän tilalle uusia, ei mistään, ei kukaan vapaaehtoisesti tule tällaiseen kaupunkiin. Vai onko parempi,että Hangosta tehdään pieni kylä Raaseporissa. Ihmetellään kun ei strategioissa enää puhuta turisteista. Kuka turisti haluaa tulla tällaiseen kylään missä vastassa on joukko tyhmiä ihmisiä, jotka huutavat kaikissa medioissa, että hankolaisille ei jää mitään kaikki viedään. Tehtaanniemen tonttia on jo melkein 40 vuotta yritetty myydä jollekin, joka rakentaisi hotellin. No, kukaan ei ole sitä tonttia halunut, vaikka jotkut hankolaiset ovat sitä mieltä, että se on kaupungin paras tontti ja siitä pitäisi saada paljon rahaa, no kertokaa sitten miksi kukaan ei ole sitä aikaisemmin ostanut? Pitäisi olla kunnallinen uimahalli, no kaikki joilla on jotain korvien välissä, tietävät, ettei kunnallinen uimahalli ikinä menestyisi Hangossa. Kaupungissa on n. 8500 asukasta, ja vuotuinen tappio näillä luvuilla olisi karmea. Tammisaaren uimahalli ei edes tuota voittoa, vaikka kaupungissa on liki 28 000 asukasta (ja näitten lisäksi ne hankolaiset jotka käyvät siellä uimassa). Mistä Hanko ottaisi rahat tähän, vanhuksilta ja lapsilta? Itse olen sitä mieltä, että kohta tämä kaupunki kuolee, jos emme ala puhaltamaan samaan hiilen ja aloitame kamppailun kaupungin eloonjäämisestä. Mutta te kaikki ehkä haluatte, että kun sote parin vuoden kuluttua tulee, meiltä lähtee terveyskeskus ja joudutte menemään Tammisaaren terveyskeskukseen. Siellä ei sitten puhuta suomea, joten opetelkaa ruotsia siihen mennessä, muuten voitte jäädä ilman hoitoa. Nyt olisi tekojen ei sanojen aika!
Ihan hyviä mielipiteitä "veronmaksaja2." Tarkoitat varmaan, että Raaseporissa on 28000 asukasta. Hangossa ei kannata pelkkä kunnallinen uimahalli. Kunnon kylpylähotelli olisi ainut vaihtoehto. Voidaanko tuolle sotelle enää mitään? Terveyskeskuksen vastaanoton siirtäminen Tammisaareen ei kuulosta hyvältä. Toisaalta jos liitetään Hanko Raaseporiin, niin olisi samassa kunnassa myös uimahalli😀.
Kyllä, unohdan aina, tarkoitin Raaseporin uimahallia. Kyllä jos Hanko liitetään saadan kunnallinen uimahalli, mutta matka sinne on yhtä pitkä kun tänä päivänä. Ja kun ottaa huomioon, että kulkuyhteydet koko ajan vähenee, niin sinne ei kohta pääse ellei omista autoa. En tiedä voidaanko sotelle mitään, mutta yhdessä voimme ainakin yrittää. Yhdessä voimme rakentaa parempaa Hankoa, missä kaikki viihtyvät ja jonne ihmiset muuttavat ja tuntevat olevansa tervetulleita. Eikä niin kuin tänään, hankolaiset (vaikka eivät edes maksa veronsa kaupunkiin) haukkuvat kaikkia! Hankolainen olet kun maksat verosi Hankoon ja piste! Se, että asut muualla ja olet syntynyt tai asunut Hangossa ei tee sinusta hankolaista.
Rollen tehtailemia viestejä, joissa oikeinkirjoitusvirheitä muunmuuassa.
Populistisen Ryhmän "Kehityksen jarrut2017" ehdokkaat Istunee nyt lehterillä tai ainakin pakkasen puremina odottelee sinne pääsyä...