Hki: Rikkaiden alueilla kuulutaan kirkkoon

Helsingin tilastoissa näkyy selvästi, että siellä missä asuu hyvätuloisempia, kirkkoon kuuluvuus on korkeampaa, kuin muualla, kirkon onneksi.. Mistä tämä kertoo? Yleensä rikkaat ovat tarkkoja rahoistaan, eivät tykkää maksaa veroja, vaan pyrkivät ne minimoimaan, jopa kyseenalaisin ehkä laittominkin keinoin.

Mutta sitten kun on vero, kirkkovero, josta helposti pääsisi eroon ihan laillisesti niin ei kelpaa monelle rikkaalle, kovatuloiselle.

En ole vakuuttunut, että selitys olisi se, että rikkaat olisivat keskimääräistä uskovaisempia. Uskoisivatkohan he että kirkkoon kuuluminen on heille kuitenkin lopulta kokonaisuutena hyödyksi, vaikka paljon kirkkoveroa maksavatkin, vaikka tuskin paljon kirkonmenoihin tai kirkon menoihin muutenkaan osallistuvat.

Liityisiköhän se jotenkin jonkinlaiseen verkostoitumiseen, että tietyissä rahapiireissä jostain syystä se kirkkoon kuuluminen on ehto sisäpiiriin pääsemiselle, joka voi hyödyttää eri tavoin rikasta ihmistä taloudellisesti ynnä vaikutusvallan muodossa?
10148
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 10

Vanhimmat

Selittynee maahanmuuttajilla ja sillä, että köyhillä ei yksinkertaisesti ole varaa kuulua kirkkoon. Hyvin koulutetut ihmiset ovat tilastollisesti vähemmän uskonnollisia kuin heikommin koulutetut, mutta se ei aina korreloi suoraan kirkkoon kuulumisen kanssa.

2Äänestä
  • Ja iällä: vanhemmat ihmiset ovat uskonnollisempia kuin nuoret, ja usein myös varakkaampia.

    Äänestä

  • Munz kirjoitti:

    Ja iällä: vanhemmat ihmiset ovat uskonnollisempia kuin nuoret, ja usein myös varakkaampia.

    Tai ainakin käsittääkseni Helsinki on melko selvästi jakautunut iäkkäämpien ja nuorten (opiskelijoiden) asuinalueisiin. Iäkkäät harvemmin asuvat Kalliossa ja nuoret harvemmin Eirassa.

    2Äänestä

  • Voi olla sekin, että hyvätuloisissa on enemmän konservatiiveja joiden kulttuuriperintöön kuuluu kirkon jäsenyys. Tällaisilla perinteillä kestää oma aikansa muuttua.

    Äänestä

  • Yksi euro kymmenestä voi olla enemmän kuin kaksikymmentä euroa sadasta.

    Verotilastojen mukaan kuitenkin evlut kirkkoon kuuluvat keskimäärin ottaen ovat hiukan pienempituloisia kuin kuulumattomat. Pääosin tämä selittyy sukupuolen ja asuinpaikan perusteella.

    Äänestä

Toinen mielenkiintoinen havainto on, että ruotsinkielisissä kirkkoon kuuluvuus on suomenkielisiä selvästi suurempi.

Äänestä
  • Ehkä siksi, että ruotsinkielisillä on niin vähän palveluita omalla kielellään.

    Antaa edes jonkinlaisen sosiaalisen ympäristön eikä siellä nyt sentään aina uskonnosta puhuta...

    Äänestä

Rikkailla ei välttämättä ole niin paljon aikaa ja halua surffailla netissä ja havaita, että uudet raikkaammat tuulet ovat alkaneet puhaltaa.

Äänestä

Perintö- ja pääomatuloista ei makseta kirkollisveroa, joten todella rikkaille kirkkoon kuuluminen on lähes ilmaista.

Äänestä

Se kertoo jo paljon siitä kenen puolella kirkko tosiasiassa on, että kirkko poisti muutama vuosikymmen sitten virsikirjasta virren Viekas Vilppi, vai onko sen nimi Jo vääryys vallan saapi.

"Söivät lesken leivän, nuo jumalattomat...korvansa tukkeaapi, tuon kurjan huudoilta... ja laitkin rikkaat vääntää vääryyttä puoltamaan..."

Tuota virttä kuulemma punaiset lauloivat kun teloituskomppanian edessä seisoivat.

Köyhien ja vähäosaiste ja sorrettujen puolella, (ja tekevänsä niin maan perusteellisen paljon hyväntekeväisyyttä), kirkko väittää olevansa vain siksi että uskoo sen olevan tärkeää sen jäsenmäärän ja kirkkoverokertymän maksimoimiseksi. PR-kampanja!

Eipä ihme kun katsoo piispojen palkkoja.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


yuty9 kirjoitti:

Helsingin tilastoissa näkyy selvästi, että siellä missä asuu hyvätuloisempia, kirkkoon kuuluvuus on korkeampaa, kuin muualla, kirkon onneksi.. Mistä tämä kertoo? Yleensä rikkaat ovat tarkkoja rahoistaan, eivät tykkää maksaa veroja, vaan pyrkivät ne minimoimaan, jopa kyseenalaisin ehkä laittominkin keinoin.

Mutta sitten kun on vero, kirkkovero, josta helposti pääsisi eroon ihan laillisesti niin ei kelpaa monelle rikkaalle, kovatuloiselle.

En ole vakuuttunut, että selitys olisi se, että rikkaat olisivat keskimääräistä uskovaisempia. Uskoisivatkohan he että kirkkoon kuuluminen on heille kuitenkin lopulta kokonaisuutena hyödyksi, vaikka paljon kirkkoveroa maksavatkin, vaikka tuskin paljon kirkonmenoihin tai kirkon menoihin muutenkaan osallistuvat.

Liityisiköhän se jotenkin jonkinlaiseen verkostoitumiseen, että tietyissä rahapiireissä jostain syystä se kirkkoon kuuluminen on ehto sisäpiiriin pääsemiselle, joka voi hyödyttää eri tavoin rikasta ihmistä taloudellisesti ynnä vaikutusvallan muodossa?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu