Suuri enemmistö eli 76 prosenttia kannattaa elämänkatsomustiedon (et) avaamista kaikille valittavaksi koulun katsomusaineeksi uskonnon rinnalle. Tämä ilmeni Taloustutkimuksen viime viikolla tekemässä puhelinhaastattelussa, johon vastasi 1005 henkilöä eri puolilta maata. Kysymys kuului näin:
”Peruskoulun ja lukion uskonnonopetus on nykyisin pakollista evankelis-luterilaisen ja ortodoksisen kirkon jäsenille. Uskontokuntiin kuulumattomat voivat valita joko elämänkatsomustiedon tai uskonnon. Peruskoulussa valinnan tekevät oppilaiden huoltajat, lukiossa opiskelija itse.
Kannatatteko sitä, että myös kirkkoon kuuluvat oppilaat voisivat opiskella elämänkatsomustietoa uskonnonopetuksen sijasta?”
Et:n avaamista kannattaa selvä enemmistö iästä, sukupuolesta, asuinpaikasta, ammatista, tulotasosta, perhetilanteesta ja puoluekannatuksesta riippumatta. Ikäryhmissä suurin kannatus oli 15-24-vuotiaissa (80 %), mutta yli 65-vuotiassakin 72 % kannatti. Alueista Tampere ja Turku (85%) ylittivät niukasti Helsingin, Espoon ja Vantaan lukemat (83 %), mutta maaseudullakin 73 % kannatti aineen avaamista kaikille valittavaksi. Koulutustaustoista suurin kannatus (88 %) oli ryhmässä ylioppilas/lukio ja pienin (71 %) ryhmässä ammattikoulutus/opistotaso.
Et:n avaamista kannatti puoluekannatuksensa ilmaisseista selvä enemmistö kaikkien puolueiden äänestäjistä kristillistä liittoa lukuun ottamatta. Vasemmistonliiton, Vihreiden ja SDP:n tukijoiden kannatus oli suurinta, myös Perussuomalaisten ja Kokoomuksen kannattajien lukemat olivat korkealla tasolla (76 % ja 74 %), ja Keskustaa äänestävissäkin kannattajia oli selvä, vaikka hieman muita pienempi enemmistö (57 %). Heistä, jotka eivät kertoneet kuntavaalien äänestysaiettaan, 80 % kannatti et:n avaamista.
- Kyselyn näin selvä tulos yllätti myönteisesti, sanoo haastattelututkimuksen teettäneen Vapaa-ajattelijain liiton pääsihteeri Esa Ylikoski. Asian ei pidä jäädä tähän.
- Nopein ratkaisu olisi, jos eduskunnan sivistysvaliokunta ottaisi käsittelyyn täysistunnosta valiokuntaan lähetetyn eduskunta-aloitteen. Ilman erityishuomiota tätä aloitetta tavan mukaan ”ei ehditä” valiokunnassa käsitellä, huomauttaa Ylikoski.
- Jos asia ei muuten etene eduskunnassa, pitää ottaa esille kansalaisaloitteen teko ja nimenkeruun järjestäminen. Lakiteknisesti elämänkatsomustiedon kaikille valittavaksi avaava peruskoulu- ja lukiolain muutos on pieni. Koulun laajempi oppiaineremontti on asia erikseen. Tässä on kysymys aktuutimmasta yhdenvertaisuusasiasta, syrjivän holhouksen ja turhan säädöksen purkamisesta.
Laaja kannatus elämänkatsomustiedon avaamiselle
Lukija.lis
0
61
Luetuimmat keskustelut
Pyhäjärvi syvällä kusessa
Pyhäjärvi ei tule selviämään millään tästä alhosta. Ollaan aivan liian syvällä. https://www.mtvuutiset.fi/artikkeli/pyha1421680- 1541134
Miksi naiset haluavat itseään vanhemman kumppanin? Vai haluavatko?
Tuolla toisessa ketjussa tuli esille tämä kysymys ja se on mielestäni hyvä kysymys. Kiitos scrg:lle tämän kysymyksen esi3511001Miten voi sinun
tunteet yhtäkkiä kuolla kuin napista painamalla? Et enää vilkaisekaan minuun päin vaan jos vahingossa näet minut käännät70980- 69768
PYHÄJÄRVEN KAUPUNKI VALTIOVARAINMINESTERIÖN ARVIOINTIMENETTELYYN..TE
...siinä se nyt on, mitä tässä enää vikistään. Uutiset Yle, 14.8. Klo 20.30, ei tunnu mukavalta.56743- 69701
- 38654
Ernest Lawson rehellisenä vaikeasta TTK-tilanteesta: "Vain harvan ja valitun henkilön tiedossa"
Tanssii Tähtien Kanssa tulee syksyn iloksi ja tiedossa on suosikkisarjan 19. kausi. Tulevalla kaudella nähdään iso uudi8623Missä vaiheessa
Unohdit minut? Onko sinulla oikeasti mies jota rakastat? Tiedän että möhlin ja odotin liikaa. Ei tarvitse vastata jos et34597