Viittä kieltä puhuva kaksoiskansalainen opiskelee oikeus- ja yhteiskuntatieteitä: Olenko lähtenyt väärälle alalle?
Esitetty lakialoite kaksoiskansalaisten virkakielloista surettaa opiskelija Katja Mäkeläistä, joka on aina tähdännyt julkisiin virkoihin.
kaksoiskansalaisuus2.2.2017 klo 18:44
Katja Mäkeläinen
Oikeus- ja yhteiskuntatatieteitä Rovaniemellä opiskeleva 22-vuotias Katja Mäkeläinen pelkää, että kaksoiskansalaisuus estää mahdollisuuden päästä valtion virkoihin.Maria Nesterova
Lapin yliopiston luentosalissa kaikuu tuttu tervehdys.
– Tervetuloa luennolle tulevat tuomarit ja syyttäjät.
Oikeus- ja yhteiskuntatieteitä opiskeleva 22-vuotias Katja Mäkeläinen hätkähtää ajatukseen, että hänellä ei välttämättä olisikaan mahdollisuutta päästä mainittuihin virkoihin.
Mäkeläinen on jo aloittanut maisteriopinnot ja tulevaisuus on tähän asti tuntunut selkeältä ja opiskelu tavoitteelliselta. Historia on kiehtonut Mäkeläistä aina, samoin yhteiskunnalliset asiat. Se on näkynyt myös opinnoissa, joissa hän on pyrkinyt painottamaan ja valitsemaan yhteiskunnallista ja varsinkin julkisoikeudellista puolta.
Viime päivinä paljon mediassa esillä ollut valtion virkamiesten kaksoiskansalaisuutta rajoittava lakimuutos olisi läpi mennessään estänyt Mäkeläistä hakemaan ja pääsemään juuri niihin töihin, joihin hän nimenomaan on aina halunnut. Helsingin Sanomat (siirryt toiseen palveluun) kertoo, että lakiluonnos menee uusiksi, mutta vielä ei tiedetä mitä uudessa, paraikaa valmistelussa olevassa luonnoksessa sanotaan kaksoiskansalaisten mahdollisuudesta päästä valtion virkoihin.
Näin ollen koko Mäkeläisen tulevaisuus muuttui epävarmaksi, koska hänellä on myös Venäjän kansalaisuus.
– Oikeusnotaarin työni on kohta valmis, ja juuri nyt minun pitää miettiä uraa ja suuntautumista. Minua on aina kiinnostanut hallinto- ja valtiosääntöoikeus. Pitäisikö nyt sitten pakkopullana opiskella vielä yksityisoikeutta, Mäkeläinen pohtii selvästi närkästyneenä.
Tuomarin nuija pöydällä oikeussalissa.
Yle
Suomessa on virkoja, joihin voidaan valita vain Suomen kansalainen, mutta lakia on tulkittu niin, että myös kaksoiskansalainen on voinut olla vaikkapa tuomarina.
– Tämä on ollut järkytys ja minua pelottaa. En tiedä, mikä on tulevaisuus ja pystynkö työllistymään julkisella puolella vai pitääkö lähteä ulkomaille töihin, jos haluan julkisella puolella työskennellä. Olenko lähtenyt opiskelemaan väärää alaa ja painottanut vääriä opintoja, Mäkeläinen hengähtää.
Mäkeläinen kertoo myös ahdistuvansa siitä, että vaikka laki ei kaksoiskansalaisia syrjisikään, voiko sitä silti tapahtua, niin kuin HS (siirryt toiseen palveluun):n tietojen mukaan ulkoministeriössä olisi tehty.
Äiti pakeni Tšernobylin onnettomuutta
1980-luvun lopussa Katja Mäkeläisen valkovenäläis-ukrainalainen äiti pakeni ydinvoimalaonnettomuudesta pahasti oireiltuaan Venäjälle Kostamukseen. Siellä tämä työskenteli lastentarhaopettajana.
– Neuvostoliiton romahtamisen jälkeen häneltä otettiin neuvostopassi pois ja tilalle annettiin Venäjän passi. Hänestä tuli yhtäkkiä venäläinen, Mäkeläinen kertoo.
Sadan kilometrin päässä Kuhmossa asui Mäkeläisen isä. Vanhemmat tapasivat, kun Mäkeläisen isä oli sahatyöläisenä Kostamuksessa.
– Synnyin Venäjällä, mutta muutimme koko perheenä Kuhmoon isäni kotipaikalle. Koska isyys oli selvä ja se vahvistettiin, minulle annettiin myös Suomen kansalaisuus, Mäkeläinen selvittää.
Rajan toisella puolella asuu Mäkeläisen eno ja hänen äitinsä täti, jotka ovat myös paenneet Venäjälle ydinonnettomuuden jälkeen. Mäkeläisellä on sekä Suomen että Venäjän passit.
– Olen kasvanut kahden kulttuurin välissä ja reissannut lapsesta lähtien Venäjällä. Jo pienenä kiinnostuin siitä, että miksi Venäjällä on sellaista ja Suomessa tällaista. Olen pohtinut, että mistä erilaisuus johtuu ja miten lainsäädäntö eroaa. Ura oikeus- ja yhteiskuntatieteiden parissa on ollut aika luonnollinen valinta jo nuoresta lähtien, Mäkeläinen pohtii.
Uskaltaako tulevassa virassa edes sanoa olevansa venäjänkielinen, ettei siitä tule epäilyksiä tai ettei pidetä turvallisuusuhkana.
KATJA MÄKELÄINEN
Mäkeläinen arvostelee ilmapiiriä, joka suhtautuisi kaksoiskansalaisuuteen automaattisesti uhkana.
– On väärin niputtaa kaikki kaksoiskansalaiset virkakiellon alle. Meillä on käytössä turvallisuusselvitys, jolla virkaa hakevien taustat ja mahdolliset turvallisuusriskit selvitetään. Minua ärsyttää tässä eniten se, että miksi pitää laittaa kaikki yhden leiman alle.
Venäjän kansalainen mutta ei venäläinen
Pienellä paikkakunnalla, itärajalla Kuhmossa asuessaan Mäkeläinen on saanut kokea ilkkumista. Etnisesti hän ei ole venäläinen. Hän sanoo olevansa Venäjän kansalainen mutta ei venäläinen.
– Aina esittelen itseni suomalaiseksi ja kerron toki, että minulla on sukujuuret Itä-Euroopassa. En halua sitä peitellä tai kieltää. Uskaltaako tulevassa virassa edes sanoa olevansa venäjänkielinen, ettei siitä tule epäilyksiä tai ettei pidetä turvallisuusuhkana.
Mäkeläinen on ehtinyt nuoreen ikäänsä nähden tehdä monen

Vastaukset 6
Vanhimmat
Miksi Katrja ei halua olla sitten suomalainen? Miksi haluaa olla kahden maan edustaja? Jotain outoa taustalla, olkoon ja pysyköön mieluiten venäläisenä, tai aidosti suomalaisena! En ymmärrä näitä kevytmielisiä, jotka ei tiedä ollako vai eikö olla. Hankalia työelämässäkin, yksiä jahkailijoita.
Koska Katja on syntynyt kahden maan kansalaisen rakkauden tuloksena,mutta mitäs te punikit rakkaudesta ymmärrätte kun juutalaisveljenne Lenin tapatti koko tsaariperheen lapsineen
Haista sinä ryssänpaska pitkä vittu.
Me venäjän ystävät mielellämme maistamme ruskityttöjen kissimirriäkin,mutta te peräkammarin pojat saatte tyytyä edelleen siihen oikean käden apuun
Katja Mäkeläinen sitten vaan ottaa pelkän suomen kansalisuuden ja poistattaa sen venäjän kansalisuuden, tai toki voi tehdä myös toisin päin.
Suomen viranomaiset ovat tehneet Suomesta viime vuosina naurettavien hysteeristen hölmöjen maan.