Viholliskuvia ylläpitämällä on helpompi saada luvat uusiin sotahärveleihin.
Tässä ajassa on jotenkin leimallista joko tahattomasti tai tarkoituksellisesti synnyttää ja ylläpitää eriasteisia viholliskuvia. Mielenkiintoisesti niiden luominen osuu ajallisesti yhteen uusien puolustushankintojen tarpeellisuuden pohdinnan kanssa.
Vanha vakuutusmyyjien kikka otetaan käyttöön: mitä uhkaavampana ympäröivä maailma saadaan näyttämään, sitä paremmin luvat uusien sotahärveleiden hankintaan saadaan. ”Uskottavaa puolustusta” pitäisi sitten ylläpitää järkyttävän kalliilla uudella (mutta vanhenevalla) teknologialla.
Vähitellen pitäisi ymmärtää, etteivät toisen maailmansodan kaltaiset massiiviset rintamasodat voi enää tapahtua.
Todelliset uhat niin yksittäisille kansakunnille kuin ihmiskunnallekin ovat liikakansoitus, kestämätön talous, eriarvoisuuden kasvu ja ilmastonmuutos.
Vähänkin korkeammalta katsottuna planeetallamme käynnissä oleva kansojen ja valtioiden loputon puolustusintoilu näyttäytyy todella typeränä toimintana.
Jossakin täytyisi olla kansakunta, joka ottaisi selkeästi uuden suunnan. ”Uskottavan puolustuksen” sijaan tulisi rakentaa uskottavaa, avointa ja rauhaan kannustavaa diplomatiaa, jolla näytettäisiin esimerkkiä muille kansoille. Optimistisesti ajatellen näin voitaisiin saada aikaan aseriisunnan kierre.
Lasse Kankkunen
filosofian maisteri, Mikkeli

Vastaukset 17
Vanhimmat
On olemassa pienehkö joukko ihmisiä, joille on tärkeää pitää massojen huomio uhkakuvissa, samalla kun samaiset uhkakuvat takovat rahaa heidän offshore pankkitileilleen. Uuden ajan uskonto nimeltä nationalismi on tehokkaasti valjastettu tyhmien kusetukseen.
Natotrolleilla on vakiintuneena tehtävänä distruptoida asiakeskustelua ja ohjata huomiota niiden itsensä harjoittamaan tyhjään möykkäämiseen.
Kuten täälläkin taas näemme.
Kovasti paskoo natorölli.
Anteeksi vaan, mutta aloitus ei taida olla oikealla palstalla ......... . Humanismi ja filosofia ovat toki tärkeitä ominaisuuksia ihmiselle, mutta ihmiskunta on vieläkin liian "nuori" ... olemaan taistelematta.
En myöskään usko "toisen posken kääntämiseen" ... luotan edelleen enemmän Hammurabin lakiin.
IMHO.
Kyllä tuon aloituksen on hyvä olla juuri tällä palstalla. Kun katsot noita etusivun säikeitä, ne ovat sinun ja ironmikessin kaltaisten nakkikioskitappelijoiden ja mutapainijoiden riidanhaastamista. Pitäisi mennä asiat edellä, eikä sillä periaatteella, että minkälainen kommentointi täällä parhaiten pärjää.
Maltan tuskin pysyä huosuissani kun odottelen, minkälaisen "tiltut valehtelevat viholliskuvista"-säikeen joku päivystävä palstavahti kehii antiteesiksi tästä säikeestä.
"Humanismi ja filosofia ovat toki tärkeitä ominaisuuksia ihmiselle, mutta ihmiskunta on vieläkin liian "nuori" ... olemaan taistelematta."
Siis, kyllähän minä olisin humanisti, mutta kun nuo muut ovat niin prutaaleja.
"luotan edelleen enemmän Hammurabin lakiin. "
Olet siis samalla tasolla kiihkoislamistien kanssa.
Fail ... Sumen Rikoslaki antaa oikeden puolustaa lähimmäisen ja omaa terveyttä, henkeä ja huomattavaa omaisuutta ... tarvittaessa voimatoimin (hätävarjelu).
Sekä ....
Wanha Suomalainen Wiisaus sanoo ... "Väkivalta Lopettaa Vittuilun". ;-)
Selittelyn makua, olisit miettinyt vähän aikaa, uskon, että pystyt hyvissä olosuhteissa sellaiseen vastaukseen, jok säväyttäisi minuakin.
Eikaan osaa laskeutua niin matalalle tasolle, että säväyttäisi sinua:-)
Kyllä tuo avaajan teksti säväytti minua. Se oli tarkkaan punnittu ja perusteltu ja vastasi vallitsevaa tilannetta todellisuudessa.
:-), 44:n tavaramerkki
Kautta historian ihminen on käynyt sotia ja tappanut toisiaan, sehän on järjetöntä ja kaikki sen tunnustavat kysyttäessä.
Mikä saa ihmisen toimimaan näin, kun aiemmista esimerkeistä on selkeät näytöt seurauksista?
Politiikan pitää lakaista ovesta pihalle ja maitten vaikuttajat saman pöydän ääreen ja käsittelemään kaikkein oleellisinta asiaa, miten elämme ihmisiksi?
Ökyrikkaan eliitin pitää riisua kaikesta vallasta kautta maapallon ja palauttaa TODELLISTA demokratiaa käytäntöön, siis pelkistä puheista käytännön toimiin.
"Ökyrikkaan eliitin pitää riisua kaikesta vallasta kautta maapallon ja palauttaa TODELLISTA demokratiaa käytäntöön, siis pelkistä puheista käytännön toimiin."
Eli veli Rommel vaatii Putinin ökyrikkaan klaanin eroa ja vihdoinkin rehellisiä vaaleja naapuriin?
Järkeviäkin ihmisiä on edelleen olemassa, kaikesta huolimatta.
"Ökyrikkaan eliitin pitää riisua kaikesta vallasta kautta maapallon ja palauttaa TODELLISTA demokratiaa käytäntöön, siis pelkistä puheista käytännön toimiin."
Oikein hyvä huomio !
Suomessahan tämä asia on kohtuullisen hyvin hallinnassa.
Oikein hyvä aloitus.
Näissä asioissa esimerkkiä tietysti tulee näyttää suurvaltojen. Prosessi aseistariisunnan tiellä olikin varsin mukavassa hengessä meneillään liennytyksen aikana jolloin mm ydinaseita alettiin riisua ja vähentää. Jostakin syystä vastakkainasettelu on taas alkanut kärjistyä viimeisten vuosien aikana. Kriisipesäkkeitä ja suoranaisia sotia on ilmaantunut Euroopankin alueelle, mikä yhä tuntuu aivan käsittämättömältä tilanteelta Euroopan rauhantilaan kasvaneesta sukupolvesta, joka uskoi neuvottelujen voimaan ja esim. Etyk -prosessiin.
Pienen kitkerän makuisen mausteen muuten ansiokkaassa aloituksessa muodostaa jostakin syystä heittomerkkeihin sijoitettu "uskottavan puolustuksen" -moittiminen.