Ei uutta itärintamalla

Koska olen mainosalan ammattilainen, niin kaikki kaupallistettu poikkeuksetta herättää minussa ylimääräisiä viboja markkinointitekniikaltaan jo pelkästään ammatillisista syistä.
Luulen että juuri tässä kohtaa vallitseva todellisuus on tehnyt minusta kyynisen. Kaiken lisäksi tämä on tapahtunut täysin salaa, vaivihkaa ja kuiskaamatta tekemisistään mitään. Minä.

Sain kutsun datshalle. Alustana on ollut deittiprofiili.

Kun viimeksi olin sääennusteiden armoilla, niin kotiin oli jäänyt puhelimen laturi. Ja kun laturi unohtuu, niin silloin vierotus alkaa.

Onkohan minusta ollut tällaiseen alun alkaenkaan?

😁
15173
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 15

Vanhimmat

Datshat ja kutsut on kivoja.

Äänestä
  • Mjaa

    Kolikossa on aina kaksi puolta.

    Ultranopeana lähtijänä olen puolessa tunnissa pakannut kaiken tarpeellisen.

    Tarpeeton jätetään. Toimin kuin kone.

    😁

    Äänestä

  • Teknodonna kirjoitti:

    Mjaa

    Kolikossa on aina kaksi puolta.

    Ultranopeana lähtijänä olen puolessa tunnissa pakannut kaiken tarpeellisen.

    Tarpeeton jätetään. Toimin kuin kone.

    😁

    Vielä muutama lause, niin joudut tilaamaan taksin ;)

    Äänestä

  • tykkäänajaataksilla kirjoitti:

    Vielä muutama lause, niin joudut tilaamaan taksin ;)

    Haluatko kuulla jotain todella hassua?

    Ok

    Pakattuani auton ja ajettuani sen kadulle, niin konsolissa syttyivät valot ja puhelin alkoi moukua, väristä.

    Tällaisessa tilanteessa on tasan kaksi vaihtoehtoa, ja minä valitsin niistä sen huonoimman.

    Lyhyen keskustelun jälkeen ajoin auton takaisin talliin ja käväisin yläkerrassa heittämässä päälle jotain urbaaninpaa. Tämän jälkeen jäin Yliopiston (Kaisaniemi) pysäkillä pois metrosta ja suuntasin olutravintola Black Doorin sysimustaan peräkammariin hoitamaan hajoamaisillaan olevia sieluja.

    Kukaan ei kysynyt minulta, että mitä itse olin ajatellut vknloppuna tehdä.

    Oikea arjen sankari

    😁

    Äänestä

  • Teknomadonna kirjoitti:

    Tällaista tilannetta ja siinä tehtyjä päätöksiä on hyvä tutkiskella huolella ja rauhallisesti. Mitään kiirettä ei ole.

    Ok

    Ehkä joku jossain pettyi, tai sitten ei. Ehkä pettynyt olin viimekädessä minä itse. En tiedä.

    Ehkä juuri se oikea jäi juuri taakse, kun kuljin ohitse ja siuuntasin toisaalle. Tai ehkä näin ei ole, ja että päivä se on huomennakin.

    Ehkä

    Miksi ihmeessä kirjoitin viime kädessä yhteen?

    Jollakin saattoi homma mennä käsille. Naisilla se tapaa mennä reisille.

    (Hihitystä)

    😁

    Äänestä

  • Mjoo

    Itselleni jäi haikea kuva lumisesta maasta ja tähtikirkkaasta yöstä hyytävine kylmyyksineen päälle, kun humisevassa luolassa kuuntelin juopuneiden ihmisten ongelmia pilkkuun saakka.

    Toisinaan minusta tuntuu siltä, että olen vain matkustaja tällä laakealla pallolla, jota kukaan ei ohjaa. Sille on vain annettu suunta, ja jos se ei mihinkään törmää, se lopulta haihtuu olemattomiin.

    Minusta sellainen on lähes lyyristä.

    😁

    Äänestä

  • Teknomadonna kirjoitti:

    Haluatko kuulla jotain todella hassua?

    Ok

    Pakattuani auton ja ajettuani sen kadulle, niin konsolissa syttyivät valot ja puhelin alkoi moukua, väristä.

    Tällaisessa tilanteessa on tasan kaksi vaihtoehtoa, ja minä valitsin niistä sen huonoimman.

    Lyhyen keskustelun jälkeen ajoin auton takaisin talliin ja käväisin yläkerrassa heittämässä päälle jotain urbaaninpaa. Tämän jälkeen jäin Yliopiston (Kaisaniemi) pysäkillä pois metrosta ja suuntasin olutravintola Black Doorin sysimustaan peräkammariin hoitamaan hajoamaisillaan olevia sieluja.

    Kukaan ei kysynyt minulta, että mitä itse olin ajatellut vknloppuna tehdä.

    Oikea arjen sankari

    😁

    Black Door on siis nykyään Kaisaniemessä. Kerran kävin, hyvää musaa siellä oli, mutta ei oikein sopivaa juotavaa, kun en juo olutta enkä siideriä.

    "Toisinaan minusta tuntuu siltä, että olen vain matkustaja tällä laakealla pallolla, jota kukaan ei ohjaa."

    Eikö se noin about olekin, mittakaavaa ja määränpäätä ei vain tule usein ajatelleeksi.

    Äänestä

  • matkustajatar kirjoitti:

    Oli siinä valkkariakin tarjolla.

    Joo siis mä en itse oikein ymmärrä näitä paremman poruka bisselöitä, sillä kaikki on liian sitä ja liian tätä. Sellainen perusmeno puuttuu.

    Oikeastaan en itsekään tiennyt, että putiikki oli muuttanut Robalta tuohon viereen.

    No, täällä nyt kaikki muuttaa yhtenään nimeä, osoitetta ja ulkonäköä.

    Skidinä kritiikkinä voisin myös mainita että tuontioluiden syvällinen esitelmöinti ei kiinnosta jonossa seuraavana seisovaa. Eräskin muija oli niin kiinnostunut kaljapullostaan, että ehdin käydä kusella ennen kuin hän oli saanut sen ostettua.

    Ei ole todellista. Ja minäkö joku bimbo blondi?

    😁

    Äänestä

  • Teknomadonna kirjoitti:

    Oli siinä valkkariakin tarjolla.

    Joo siis mä en itse oikein ymmärrä näitä paremman poruka bisselöitä, sillä kaikki on liian sitä ja liian tätä. Sellainen perusmeno puuttuu.

    Oikeastaan en itsekään tiennyt, että putiikki oli muuttanut Robalta tuohon viereen.

    No, täällä nyt kaikki muuttaa yhtenään nimeä, osoitetta ja ulkonäköä.

    😁

    Mitä on perusmeno? Pubit ovat usein ok ympäristönä, vaikka harvoin tulee käytyä. Oli siellä jotain kuivaa kuoharia ja vichyä, mutta tietty enemmän noita pubijuomia.

    Äänestä

  • oluttarippituolissa kirjoitti:

    Siis perusmeno on perushanaolutta ja perusjamppaa.

    Snobismi jotenkin vituttaa mua, se ei istu mun päälle.

    😁

    Äänestä

  • oluttarippituolissa kirjoitti:

    Mitä on perusmeno? Pubit ovat usein ok ympäristönä, vaikka harvoin tulee käytyä. Oli siellä jotain kuivaa kuoharia ja vichyä, mutta tietty enemmän noita pubijuomia.

    Siis perusmeno on perushanaolutta ja perusjamppaa. Mua jotenkin vituttaa snobismi. Se ei istu mun päälle.

    😁

    Äänestä

  • Häh

    Toistanko mä itseäni?

    (Reps)

    😁

    Äänestä

  • Teknomadonna kirjoitti:

    Siis perusmeno on perushanaolutta ja perusjamppaa. Mua jotenkin vituttaa snobismi. Se ei istu mun päälle.

    😁

    Olen hirvee snobi, vähän kaikessa.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta

Teknomadonna kirjoitti:

Koska olen mainosalan ammattilainen, niin kaikki kaupallistettu poikkeuksetta herättää minussa ylimääräisiä viboja markkinointitekniikaltaan jo pelkästään ammatillisista syistä.
Luulen että juuri tässä kohtaa vallitseva todellisuus on tehnyt minusta kyynisen. Kaiken lisäksi tämä on tapahtunut täysin salaa, vaivihkaa ja kuiskaamatta tekemisistään mitään. Minä.

Sain kutsun datshalle. Alustana on ollut deittiprofiili.

Kun viimeksi olin sääennusteiden armoilla, niin kotiin oli jäänyt puhelimen laturi. Ja kun laturi unohtuu, niin silloin vierotus alkaa.

Onkohan minusta ollut tällaiseen alun alkaenkaan?

😁

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu