Kupittaa-tutkinta, Turku

fyulaetjaeto

http://www.ts.fi/uutiset/paikalliset/3384145/Kupittaatutkinnasta rikosepailyt kahdeksalle hoitajalle


Kupittaa-tutkinnasta rikosepäilyt kahdeksalle hoitajalle

Poliisin esitutkinta Kupittaan sairaalan tapahtumista valmistui. Poliisi epäilee G1-osaston potilaiden pahoinpitelyistä neljää mieshoitajaa. Valehoitajatapauksista syytteet neljälle.

Poliisin rikostutkinta Kupittaan sairaalan tapahtumista on valmistunut. Juttukokonaisuuden viimeinen osa, eli G1-osastoa koskeva päähaara siirtyy syyttäjälle ensi viikon aikana.

Turun Sanomat kertoi vuosi sitten (18.2.2016) väärinkäytöksistä ja potilaiden kaltoinkohtelusta Kupittaan sairaalan suljetulla vanhuspsykiatrian G1-osastolla. Uutisen seurauksena poliisi käynnisti asiasta rikostutkinnan.

– Tutkimme juttuvyyhtiä useassa osassa, ja osasta rikosepäilyistä on jo nostettu syyte tai ne ovat oikeuskäsittelyssä, kertoo rikoskomisario Jussi Helesvirta Lounais-Suomen poliisista.

Tutkintavyyhti toi rikosepäilyt yhteensä kahdeksalle Turun kaupunginsairaalan työntekijälle. Neljän henkilön osalta kyse oli G1-tutkinnan sivutuotteena löytyneistä valehoitajatapauksista.

Loput rikoksista epäillyt ovat G1-osastolla vakituisesti työskennelleitä hoitajia. Neljää mieshoitajaa epäillään yhteensä 14 rikoksesta.

– Vakavin teko on törkeä pahoinpitely, jossa mieshoitaja löi nyrkillä osin tiedottomana sängyssä makaavaa 80-vuotiasta potilasta vatsaan, Helesvirta kuvailee.

– Epäilty hoitaja väittää, että hän yritti elvyttää patjanpalasen nielaissutta potilasta takomalla tätä selkään.

Poliisi uskoo, että neljä G1-osaston mieshoitajaa kohdisti vanhuspotilaisiinsa yhteensä yksitoista väkivaltarikosta. Osaston potilaat joutuivat yhden törkeän pahoinpitelyn, seitsemän pahoinpitelyn, kahden pahoinpitely-yrityksen ja yhden laittoman vapaudenriiston uhreiksi.

Lisäksi hoitajia epäillään kahdesta virkavelvollisuuden rikkomisesta.

– Pahoinpitelyissä kyse on kovakouraisesta kohtelusta. Pahoinpitelyn yrityksissä hoitaja kehotti toista hoitajaa ylilääkitsemään potilaan, mihin tämä ei suostunut, Helesvirta kuvailee.

Pääosa rikoksista ajoittuu vuodelle 2013. Törkeä pahoinpitely tapahtui vuonna 2009.

– Joulunaikaan 2015 mieshoitaja painoi polvella vuoteessa makaavaa potilasta kurkun alueelle, Helesvirta kuvailee.

Syyttäjä vaatii kyseiselle hoitajalle rangaistusta pahoinpitelystä, ja juttu on tarkoitus käsitellä käräjäoikeudessa huhtikuussa.

Poliisin tarkasteluun joutuivat myös Kupittaan sairaalan johtoportaan vastuukysymykset. Virkarikosepäilyjen kohteena oli koko komentoketju aina Turun hyvinvointitoimialan johtoon saakka.

Johdon toiminnassa oli puutteita.

– Johto kuitenkin selvitti G1-osaston tapahtumia, jakoi työntekijöille varoituksia, teki kehittämissuunnitelman ja rikosilmoituksen lääkevarkauksista, Helesvirta listaa.

– Vaikka rikosilmoitus oli vajavainen, eivätkä kehittämistoimenpiteet osastolla konkretisoituneet riittävästi, rikoksen tunnusmerkistöä johtajien toiminta ei poliisin näkemyksen mukaan täyttänyt.

Samaan lopputulokseen poliisi päätyi hoitajien epäasiallisen käytöksen, kuten esimerkiksi työvuorossa nukkumisen ja töykeän kielenkäytön osalta.

Poliisi jatkaa vielä omien tekemistensä syynäämistä. Oikeusyksikkö selvittää parhaillaan, toimiko poliisi virheellisesti, koska ei tarttunut omatoimisesti G1-raportissa ilmeneviin epäkohtiin.

– Kupittaa-tutkinta oli monessakin mielessä iso urakka. Hankalan siitä teki se, että tapahtumista oli kulunut jo 3–4 vuotta ja suurin osa uhreista jäi kadoksiin, Helesvirta toteaa.

– Kaikkinensa erittäin poikkeuksellinen rikostapaus Suomessa.

Juttua korjattu: Toisin kuin alkuperäisessä otsikossa väitettiin, vain neljä rikosepäilyjen kohteena olevista hoitajista työskenteli rikosten tapahtuma-aikaan G1-osastolla. Loput neljä rikoksista epäiltyä hoitajaa työskenteli muualla Turun kaupunginsairaalan organisaatiossa.

15

394

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • kovia_kysymyksiä

      Suomi 100. Sivistysvaltio. Kaikki voi hyvin. Kaikille hyvää ja parasta.

      Mitä kaikkea tapahtuu, mikä ei jää mihinkään kirjoihin ei kansiin? Silmiltä suojassa. Kukaan ei pysty kertomaan. Ei uskota.

    • päitä_vadille
    • mielivaltaa

      Menin hakemaan apua.
      En ollut hyökkäävä. En ollut aggressiivinen.
      Olin hukassa. Avun tarpeessa. Tietämätön missä mennään.

      Tyksin osastolla yksi hoitaja käyttäytyi kohtaani hyökkäävästi.
      Kupitaalla pari hoitajaa otti jopa haastavan etuaskeleen kohti. Kyllä, aivan tarkoituksella yrittivät haastaa, että saako tuon pillastumaan, huutamaan, käymään päälle, kieltäytymään, heittäytymään hankalaksi.

      Olin sen verran järjissäni, että tajusin ottaa pari taka-askelta ja laittaa kädet selän taakse. Poistuin paikalta. Päätin puhua itseni ulos sieltä.

    • Omertanlaki

      > Olen työskennellyt koko ikäni sairaalassa ja viimeksi ennen eläkkeelle siirtymistäni ylihoitajana. Uralle on mahtunut monenlaista ja oikeastaan yksi yhteinen piirre on olemassa kaikissa paikoissa. Jokaisella osastolla vallitsee Omerttan laki, eli asioista ei kielitä tai sinulle ja urallesi käy huonosti...

      Kun potilaaat joutuvat menemään hakemaan apua asiantuntiloilta, kuvittelevat saavansa apua vaivoihinsa, mutta voivatkin joutua aivan toisenlaisen "hoidon" ja "avun" kohteiksi, kuten eläkkeelle siirtynyt ylihoitajakin uskaltaa nyt kertoa.
      Ovatkohan nämä käytännöt pelkästään Turussa tuttuja?

      • Anonyymi

        15mun ja taas työntekijät myöhässä. Jos asiakas on niin työntekijät kirjaavat sen ylös. Nyt on työntekujöt 30min


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        15mun ja taas työntekijät myöhässä. Jos asiakas on niin työntekijät kirjaavat sen ylös. Nyt on työntekujöt 30min

        syy on lorvailu fb ja muu mikö ei liity työhön


    • Potilaslaki

      Miksi se paljon mainostettu POTILASLAKI on kehitetty ja on olemassa, jos käytännössä sillä ei ole mitään merkitystä? Sen sijaan sitä voidaan "viitata kintaalla", näiden muiden "lakien" ja käytäntöjen sijaan?

      • fyssario

        Terveydenhuollossa ei mitään lakeja noudateta.
        Eduskunnalle vaan vahvoja persiilihaksia toivottelevat.


      • Hyväähoitoako

        Siis silloin kun ihminen on heikoimmillaan ja haavoittuvaisimmillaan, niin apua hakiessaan voi käydä niin, että avun sijaan saakin aivan jotain muuta kuin on osannut odottaakaan!


      • fyssario

        Huono hoito tulee yhteiskunnalle monin verroin kalliimmaksi kuin hyvä hoito.


      • Niinpäniiin

        Ja kun siitä säästämisestä jatkuvasti muistutetaan!


    • Erittäinpoikkeukselinen

      > – Kaikkinensa erittäin poikkeuksellinen rikostapaus Suomessa.

      Millaisiin tutkimuksiin tuo kannanotto perustuu?

    • Autoritäärisetihmiset

      Jospa sittenkin vilkaisitte tarkemmin Valviiraan menneet valitukset ja niihen luokattomat vastaukset. Huomaisitte että ei tässä mitää poikkuksellista ole, vaan päät tässä on pensaassa.

    • parempaatiedos

      Siis Valviran ja Avin tekemä Kupittaa-selvityshän on vielä kesken, koska ei siitä lopputulemasta ole missään ainakaan uutisoitu eikä ainakaan hoitajien omilla palstoilla selvitystä ole käsitelty. Siitä on puhuttu että jotain uutta ongelmaa Kupittaalta Valvirankin tietoon on tullut. Jos selvityksen alaiset on antanu luokattomia vastauksia niin silloin valvojien selvitystyö vaan vaikeutuu ja pitkittyy, mutta kovasti uskotaan että kyllä siellä nyt hommat hoidetaan viimeisen päälle, ainakin henkilökunta haluaa että kaikille osastotyössä tulee selväksi että nyt ei mitä tahansa hyväksytä. Tyks on parempi työnantajaki vaikka joillekin vaikea koska yhtään ei sallita väärinkäytöksiä. Kerrasta joutuu ulos.

    Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Kiitos nainen

      Kuitenkin. Olet sitten ajanmerkkinä. Tuskin enää sinua näen ja huomasitko, että olit siinä viimeisen kerran samassa paik
      Tunteet
      12
      3690
    2. MTV: Kirkossa saarnan pitänyt Jyrki 69 koki yllätyksen - Paljastaa: "Se mikä oli hyvin erikoista..."

      Jyrki Linnankivi alias Jyrki 69 on rokkari ja kirkonmies. Teologiaa opiskeleva Linnankivi piti elämänsä ensimmäisen saar
      Maailman menoa
      72
      1934
    3. Hyväksytkö sinä sen että päättäjämme ei rakenna rauhaa Venäjän kanssa?

      Vielä kun sota ehkäpä voitaisiin välttää rauhanponnisteluilla niin millä verukkeella voidaan sanoa että on hyvä asia kun
      Maailman menoa
      542
      1598
    4. Kirjoita yhdellä sanalla

      Joku meihin liittyvä asia, mitä muut ei tiedä. Sen jälkeen laitan sulle wappiviestin
      Ikävä
      81
      1224
    5. Olet hyvin erilainen

      Herkempi, ajattelevaisempi. Toisaalta taas hyvin varma siitä mitä haluat. Et anna yhtään periksi. Osaat myös ilkeillä ja
      Ikävä
      67
      1057
    6. Yksi syy nainen miksi sinusta pidän

      on se, että tykkään luomusta. Olet luonnollinen, ihana ja kaunis. Ja luonne, no, en ole tavannut vielä sellaista, joka s
      Ikävä
      33
      988
    7. Hyödyt Suomelle???

      Haluaisin asettaa teille palstalla kirjoittelevat Venäjää puolustelevat ja muut "asiantuntijat" yhden kysymyksen pohditt
      Maailman menoa
      214
      888
    8. Hyvää Joulua mies!

      Toivottavasti kaikki on hyvin siellä. Anteeksi että olen hieman lisännyt taakkaasi ymmärtämättä kunnolla tilannettasi, o
      Ikävä
      60
      853
    9. Hyvää talvipäivänseisausta

      Vuoden lyhyintä päivää. 🌞 Hyvää huomenta. ❄️🎄🌌✨❤️😊
      Ikävä
      171
      844
    10. Paljastavat kuvat Selviytyjät Suomi kulisseista - 1 päivä vs 36 päivää viidakossa - Katso tästä!

      Ohhoh! Yli kuukausi viidakossa voi muuttaa ulkonäköä perusarkeen aika rajusti. Kuka mielestäsi muuttui eniten: Mia Mill
      Suomalaiset julkkikset
      3
      778
    Aihe