Uutiset tietää kertoa että työttömyys on jo alle 200000 ja olikohan se 7,7% jos oikein muistan.
Ei tarvitse odotella enää kauvaa kun on täys työllisyys,eläkkeelle siirtyy enemmän mitä työmarkkinoille tulee uusia.
Kyllä se siitä.
Ei tarvitse odotella enää kauvaa kun on täys työllisyys,eläkkeelle siirtyy enemmän mitä työmarkkinoille tulee uusia.
Kyllä se siitä.
Vastaukset 4
Vanhimmat
On mielenkiintoista että samaan aikaan työllisten määrä laskee ja työvoiman ulkopuollella olevien määrä kasvaa, samoin tukityöllistettyjen määrä kasvaa, niiden määrä kasvaa jotka eivät saa mitään tukea, opiskelijoiden määrä kasvaa, eläkeläisten suhteellinen määrä kasvaa (työtttömyyseläkkeet).
Toisin sanoen niiden jotka hankkivat rahaa maallemme, heidän määränsä laskee. Ja toisaalta työttömien määrä laskee, mutta muiden, enemmän maksavien määrät kasvavat.
Pian tosiaan ei ole yhtään työtöntä. Kaikki on tukitöissä, opiskelemassa, eläkkeellä tai sukulaistensa elätettävänä.
Ja vastaavasti, pian ei ole enää työläisiä, vaan heistäkin tulee tukityöllistettyjä (valtio maksaa 300 euroa kuussa työn tekemiestä). Työt tehdään samalla hinnalla kuin Kiinassa ja kilpailemme kiinalaisten kanssa töistä.
Niin mistä niitä uusia tulee työkkäristäkö
heh heh heee.
kuntien ja valtioin työpaikkoja ei voi lisätä koska veronmaksajia ei ole tarpeeksi.
työpaikkoja saahaan lisään vain jos uusia yrittäjiä tulisi tai vanhukset siirtyisivät pois työelämästä
Miten meillä on sitten vara maksaa sama raha työttömyyskustannuksina? Onko se jotenkin hienompaa maksaa ilmasta rahaa työttömille kuin palkata heidät töihin?
Uusia yrittäjiä ei voi tulla koska yrittäminen on rangaistavaa Suomessa. Jos haluttaisiin uusia yrittäjiä, poistettaisiin työaikaan perustuva kyttäys ja katsottaisiin vain tulot tukia anottaessa. Eiväthän yrittäjät tukia tarvitsi kun menee hyvin, mutta joku yritys aina epäonnistuu ja silloin pitäisi yrittäjällä olla joku turva olemassa.
Jos vanhukset (siis yli 40 vuotiaat) siirtyisivät eläkkeelle, ei tilanne paranisi ollenkaan. Rahat vain maksettaisiin eri nimikkeellä, nykyisin työttömyystukina ja sitten eläkkeinä. Yhtä vähän se lisäisi elintasoa tai verojen määrää.
Työttömyys olisi siis helppo poistaa poliittisesti, jos niin haluttaisiin. Mutta eipä haluta. Hallitusohjelmassa on vaatimus, mikä edellyttää 500 000 työttömän olemassa oloa maassamme. Niille, jotka on valittu tähän työttömien joukkoon, voin vain esittää valitteluni. Ehkä ei ole äänestetty oikeita edustajia asioista päättämään.