Lähtömaissa lisäännytään sellaisella tahdilla, että vaikka Eurooppa ottaakin vastaan valtavan määrän tulijoita, kasvaa hädänalaisten määrä jatkuvasti. Turvapaikan saanut lähettää sitten rahaa kotimaahansa, missä lisääntyminen sen kuin kiihtyy saatujen rahojen turvin.
Turvapaikkojen sijaan nyt pitää aloittaa aggressiivinen kampanjointi lähtömaissa. "Iso lapsimäärä ei ole kunnia, vaan rasite koko planeetallemme. Jos sinulla ei ole rahaa, älä hanki montaa lasta. Lisäänny vain sen mukaan, miten monta lasta ykenet elättämään ja kouluttamaan. Haluatko menestyä elämässä - kouluttaudu ja luo työpaikkoja, älä suurta perhettä."
Kehitysapua tulee antaa vaan sellaisiin maihin, joissa syntyvyyden säännöstelyyn on panostettu kunnolla. Muutenhan kaikki rahat menevät hukkaan, kun niiden kautta kasvatetaan aina vain suurempi avuntarvitsijoiden joukko, mutta olosuhteita ei millään tavalla kohoteta lähtömaissa.
Tutkijoiden mukaan Afrikan räjähtävä väestönkasvu tarkoittaa sitä, että parin kymmenen vuoden päästä ruokaa riittää vain erittäin pienelle osalle väestöstä. Meinaako maantieteellisesi pienikokoinen Eurooppa ottaa vastaan miljardeja tulijoita vai tulisiko myös afrikkalaisten osallistua ongelmiensa ratkomiseen?

Vastaukset 3
Vanhimmat
Tässä on Guardianin juttu Afrikan väestönkasvusta:
https://www.theguardian.com/global-development-professionals-network/2016/jan/11/population-growth-in-africa-grasping-the-scale-of-the-challenge
Vuonna 2050 Afrikan väestö kasvaa kuukausittain 3.5 miljoonalla ihmisellä - eli heitä on 80 enemmän joka minuutti.
Jonkin verran ehkäisyasioita on saatu esille esimerkiksi Keniassa ja Zambiassa. Hyvä niin. Mutta paljon enemmän tulisi tehdä tulevaisuudessa.
Kierukoiden ja hormonikapseleiden antaminen naisille, joilla on jo 1-2 lasta olisi jo olemassa olevien lasten ja tulevaisuuden sukupolvien kannalta kaikkein inhimillisin teko. Tyttöjen koulutukseen täytyy panostaa ja heille on kerrottava, ettei lapsia kannata synnyttää montaa köyhään perheeseen. Mieste mielet on saatava muuttumaan: sen sijaan, että kehuskelevat toisilleen lasten lukumäärällä, alkakoon kehuskella sillä, kenen lapsella on mahdollisuus kouluttautua ja vaikuttaa kotiseutunsa tulevaisuuteen.
Montako ehkäisykapselia voidaan ostaa sillä noin 100 000 eurolla, jonka käytämme yhden turvapaikanhakijan elinkustannuksiin vuosittain?
OIKEIN! On käytettävä sitä terävää järkeä, joka meille on annettu.
Näin pitää tehdä, vaikka valistus ja koulutus ovat turhaa niinkauan, kuin islamin mukaan naisen tärkein tehtävä on synnyttää ja hoitaa lapsia, miehellä on vapaus siittää monia naisia vaikka vasten heidän tahtoaan ja islamista ei voi voi erota.
En ole nähnyt YK:n toimivan yhdenlapsen politiikan pakollistamiseksi, koska YK on muslimien soluttama. Muuten lapsitehtaat olisi jo steriloitu tms.
Kehitysapu on toki sidottava perhesuunnitteluun ja sen onnistumiseen, koska se on tehokkain keinomme. Tarvitaan tiedotusta ja koulutusta, mutta myös islamin vallankumousta. Ihmiset ovat liian tyhmiä ja pelokkaita voidakseen sitä vastustaa.