Eläminen Suomessa taloudellisesti kannattavaa?

Nythän elämme globaalissa maailmassa ja kannattavia tehtaita saatetaan lakkauttaa maassa A, koska maassa B sijoittajat saavat maksimoitua sijoitustuottonsa.
Juuri toisaalla väitin, ettei maatalous ole pääsääntöisesti Suomessa liiketaloudellisesti kannattavaa.
Mitenkäpä sitten ihmisten elämisen kannattavuus? Uskoakseni Suomessa asuu miljoonia ihmisiä, joiden kannattaisi taloudellisesti laskien elää jossain muualla. Selvä esimerkki on (hyväkuntoiset) eläkeläiset, joiden elinkustannukset olisivat vaikkapa Bulgariassa paljon edullisemmat kuin Suomessa. Hyvätuloisilla eläkeläisillä on vieläkin verotuksellisesti edukkaampaa elää Portugalissa. Erotuksena syntyvä säästö jäisi joko perillisille tai eläkeläisen virkistysmatkailuun.

Selvästi taas Suomessa kannattavaa elämä on elintasopakolaisille, joilla on leveämpi leipä täällä kuin juuri missään muualla. Tätä voi vielä leventää esiintymällä useampana henkilönä.
Sitä uudistettua Suomea on sitten vähän vaikeampi hahmottaa, josta ovat poistuneet ne, joiden kannattaa taloudellisesti elää jossain muualla ja jäljellä on vain ne, joiden kannattaa taloudellisesti elää täällä. Olisiko se sitten hyvinvoiva Vuosaari, jota ympäröisi n. 300 000 neliökilometrin asumaton erämaa? Kukaan ei maksaisi veroja, kun valde maksaisi kaikille hyvinvoinnin?

Kunhan kysyin.
0<50
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset

Vanhimmat

Ei vielä vastauksia

Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.

Kommentoi aloitusta


old_profile_3668 kirjoitti:

Nythän elämme globaalissa maailmassa ja kannattavia tehtaita saatetaan lakkauttaa maassa A, koska maassa B sijoittajat saavat maksimoitua sijoitustuottonsa.
Juuri toisaalla väitin, ettei maatalous ole pääsääntöisesti Suomessa liiketaloudellisesti kannattavaa.
Mitenkäpä sitten ihmisten elämisen kannattavuus? Uskoakseni Suomessa asuu miljoonia ihmisiä, joiden kannattaisi taloudellisesti laskien elää jossain muualla. Selvä esimerkki on (hyväkuntoiset) eläkeläiset, joiden elinkustannukset olisivat vaikkapa Bulgariassa paljon edullisemmat kuin Suomessa. Hyvätuloisilla eläkeläisillä on vieläkin verotuksellisesti edukkaampaa elää Portugalissa. Erotuksena syntyvä säästö jäisi joko perillisille tai eläkeläisen virkistysmatkailuun.

Selvästi taas Suomessa kannattavaa elämä on elintasopakolaisille, joilla on leveämpi leipä täällä kuin juuri missään muualla. Tätä voi vielä leventää esiintymällä useampana henkilönä.
Sitä uudistettua Suomea on sitten vähän vaikeampi hahmottaa, josta ovat poistuneet ne, joiden kannattaa taloudellisesti elää jossain muualla ja jäljellä on vain ne, joiden kannattaa taloudellisesti elää täällä. Olisiko se sitten hyvinvoiva Vuosaari, jota ympäröisi n. 300 000 neliökilometrin asumaton erämaa? Kukaan ei maksaisi veroja, kun valde maksaisi kaikille hyvinvoinnin?

Kunhan kysyin.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu