Catherine gate

Eilisen yllätyselokuvan jälkeensä jättämä naiskuva oli kieltämättä hämmentävä. Purkaessani elokuvaa osiin jäi lopulta kaksi miestä joita voidaan pitää Catherinen sielullisina isinä, ohjaajaa ja käsikirjoittajaa.

Catherine oli upporikas, kaunis ja hajalla - vaikka domonoi koko elokuvan ajan tapahtumia. Hänen pyrkimyksiensä motiivit jäivät hämärän peittoon, ja näin ollen niiden täytyi liittyä sisäisiin pakkotiloihin ja monimutkaisiin palkitsemismekanismeihin, joista ei sen suurempaa käsitystä voi saada.

Kun käsikirjoittaja luo naishahmon ja ohjaaja asettelee tämän kuvakerrontaansa, niin Catherine eräällä tavalla alistetaan tarinan ytimeksi. Hänestä tulee elokuvan koko idea ja kaikki muu hänen ympärillään on vain rekvisiittaa tai täyteainetta, lainatuoleja.

Catherine ei käytä alusvaatteita, sekstailee omien mieltymystensä mukaan, on taloudellisesti riippumaton ja perehtynyt psykologiaan, ketjupolttaja. Hänellä ei ole perhettä, ei tavallisia ystäviä eikä sukulaisia, lemmikkiä. Hän on kylmä, herkkä ja lahjakas. Kaiken lisäksi hän tuntui olevan huvittunut sekä todellisuudesta että sen suhteesta häneen. Todellisuudesta, joka ei osannut vietellä häntä, vaan konttasi ja ryömi neuvottomana Catherinen nilkoissa. Samalla kun näin oli, hän koki luultavasti musertavaa yksinäisyyttä sisällään.

Kiitos tästä kuuluu tietenkin sekä ohjaajalle että käsikirjoittajalle.

Kaiken lisäksi elokuva oli kuin olikin huono. Ehkä huonompi kuin muistin.

😁
6106
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 6

Vanhimmat

Piilomainontapuolelta bongasin ainakin seuraavat taustatekijät.

- Marlboro
- Jack Daniels
- Pizza Hut
- Lotus

Kuka tällaista paskaa vetää?

(Reps)

😁

Äänestä
  • Mielestäni elokuva kuljettaa mieskatsojan lähelle kuilun reunaa, mutta nainen ei saa Catherinesta kiinni lainkaan. Naisen on pakko määritellä tämä emotionaalinen torso tyypiksi, joka pitäisi sulkea laitokseen ja medikalisoida. Ei näet ole mitään järkeä siinä, että tällainen olento kulkee vapaalla jalalla, sillä niin vieras Catherine todellisuudelle on. Hänellä ei tunnu olevan edes menkkoja - saati että hänellä olisi jokin järkevä sija yhteiskunnassa. Hän on kuin kotiäiti kodissa, jossa ei ole ketään. Siellä hän punoo langoista juoniaan, sillä ympäröivä todellisuus on se paikka, jossa kaikki materiaali sijaitsee. Kodin seinien sisäpuolella ei ole mitään.

    Ja voi olla, että Catherine ei edes tunne olevansa olemassa, ellei hänen tekstinsä kävisi niin hyvin toteen.

    (Reps)

    😁

    Äänestä

  • Teknomadonna kirjoitti:

    Mielestäni elokuva kuljettaa mieskatsojan lähelle kuilun reunaa, mutta nainen ei saa Catherinesta kiinni lainkaan. Naisen on pakko määritellä tämä emotionaalinen torso tyypiksi, joka pitäisi sulkea laitokseen ja medikalisoida. Ei näet ole mitään järkeä siinä, että tällainen olento kulkee vapaalla jalalla, sillä niin vieras Catherine todellisuudelle on. Hänellä ei tunnu olevan edes menkkoja - saati että hänellä olisi jokin järkevä sija yhteiskunnassa. Hän on kuin kotiäiti kodissa, jossa ei ole ketään. Siellä hän punoo langoista juoniaan, sillä ympäröivä todellisuus on se paikka, jossa kaikki materiaali sijaitsee. Kodin seinien sisäpuolella ei ole mitään.

    Ja voi olla, että Catherine ei edes tunne olevansa olemassa, ellei hänen tekstinsä kävisi niin hyvin toteen.

    (Reps)

    😁

    Mieskatsoja taas Marlboroineen on jonkinlaisen antinaisen lumoissa ja tuijottaa oman sielunsa ja arvojärjestelmänsä tyhjyyteen. Catherine edustaa mieskunnan käsitystä neuvottomuudesta naisen edessä, joka ei ole nainen vaan painajainen. Hän on miehen tai miesten luomus. He siis katselevat omien käsiensä töitä.

    (Hirn)

    Elokuvaan olisi saatu lisäpotkua terveellä käytöksellä, joka liittäisi Catherinen tuntemaamme arkeen. Lähentämällä Catin sielua meihin, me olisimme saattaneet järkyttyä entistä enemmän hänen sisäisestä pimeydestään. Ei ketään liikuta sellaisen ihmisen tunteet, joka on ja elää arkemme yläpuolella. Ja jolla on kaikki hyvin. Jolla on kaikki.

    Sellainen ei ole enää me, kuten Sanni sanoi.

    Periaatteessa ja yksinkertaistaen hahmona Catin olisi pitänyt riisua pois osa absoluuttista kykyään olla dominoiva, ja kohdata jotain epävarmaa itsessä.

    Mitta jos hahmo oli fiktiivinen ja miesten antiluomus, niin kuinka tämä tällainen onnistuu?

    (Hihitystä)

    😁

    Äänestä

  • Teknodonna kirjoitti:

    Mjoo

    Oikeastaan en enää edes tiedä, miksi elokuva teki minuun niin suuren vaikutuksen silloin joskus ja jossain. Siitäkin on aikaa jo ties kuinka kauan. En muista enää edes leffateatterin penkin väriä saati kuosia. Saati sitten että muistaisin keitä mukana oli.

    Niin paljon ne ihmiset merkitsevät minulle, että ne on parasta unohtaa.

    (Reps)

    😁

    Äänestä

Kommentoi aloitusta

Teknodonna kirjoitti:

Eilisen yllätyselokuvan jälkeensä jättämä naiskuva oli kieltämättä hämmentävä. Purkaessani elokuvaa osiin jäi lopulta kaksi miestä joita voidaan pitää Catherinen sielullisina isinä, ohjaajaa ja käsikirjoittajaa.

Catherine oli upporikas, kaunis ja hajalla - vaikka domonoi koko elokuvan ajan tapahtumia. Hänen pyrkimyksiensä motiivit jäivät hämärän peittoon, ja näin ollen niiden täytyi liittyä sisäisiin pakkotiloihin ja monimutkaisiin palkitsemismekanismeihin, joista ei sen suurempaa käsitystä voi saada.

Kun käsikirjoittaja luo naishahmon ja ohjaaja asettelee tämän kuvakerrontaansa, niin Catherine eräällä tavalla alistetaan tarinan ytimeksi. Hänestä tulee elokuvan koko idea ja kaikki muu hänen ympärillään on vain rekvisiittaa tai täyteainetta, lainatuoleja.

Catherine ei käytä alusvaatteita, sekstailee omien mieltymystensä mukaan, on taloudellisesti riippumaton ja perehtynyt psykologiaan, ketjupolttaja. Hänellä ei ole perhettä, ei tavallisia ystäviä eikä sukulaisia, lemmikkiä. Hän on kylmä, herkkä ja lahjakas. Kaiken lisäksi hän tuntui olevan huvittunut sekä todellisuudesta että sen suhteesta häneen. Todellisuudesta, joka ei osannut vietellä häntä, vaan konttasi ja ryömi neuvottomana Catherinen nilkoissa. Samalla kun näin oli, hän koki luultavasti musertavaa yksinäisyyttä sisällään.

Kiitos tästä kuuluu tietenkin sekä ohjaajalle että käsikirjoittajalle.

Kaiken lisäksi elokuva oli kuin olikin huono. Ehkä huonompi kuin muistin.

😁

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu