Sillä näyttää olevan suuri merkitys elämässä, sillä se ei unohdu.
Olen tässä seurannut miestä, jonka elämän alku oli hyvin köyhää. Äiti oli saanut ensimmäisen lapsensa jo 17-vuotiaana ja toisenkin 22 vuotiaana. Kummallakaan vanhemmista ei ollut mitään ammattitutkintoa. Äidinäiti ja vanhempi sisar yrittivät parhaansa mukaan autella.
Ei ollut oikein aina kenkiä jalkaan, saatikka ruokaa pöytään, ei leluja tai mitään.
Mikä ainakin tälle jo ihan hyvässä miehen iässä olevalle kuitenkin tuo ruuan puute on niin karmeana muistona.
Esim. kertoi, että pullaa nähtiin heillä hyvin harvoin ja silloin olivat veljensä kanssa ahmineet koko pitkon heti uunista tultua.
Hän kuitenkin sai ammatin jo ollut varaa ruokaan ja ruokakaupassa hän onkin keräämässä niitä mielitekoja, joita lapsuudesta puuttui.
Ostaa leikkeleitä, pullaa, limsoja, pikkuleipiä ja muuta makeaa aivan hirmuisesti ja samalla usein ottaa puheeksi tuon ruuan puutteen kodissaan. Hänelle on jäänyt tuo hirmuinen nälkä jatkuvaksi mieleen.
Eli tämä mielestäni kertoo, että on valtavan suuri merkitys mitä lapsuudessa tapahtuu köyhyyden vuoksi. Myös tunneköyhyys jättää jälkensä, hänenkin nuori äitinsä oli lapsi vielä saadessaan lapsensa, ei hän osannut heitä oikein hoitaa, onnena olivat tuo isoäiti, tosin leski hänkin ja tomera isosisko.
Isä oli joutunut lähtemään omasta kodistaan työmieheksi jo heti koulun käytyään ja ei ollut oppinut oikein minkäänlaisia tapoja mistään.
Tämän kaiken nähtyäni, olen hyvin monesti ajatellut omia tekemisiäni lasteni kanssa, pyrin olemaan läsnä, puutetta meillä ei ole ruuasta ja puhtaudesta ollut, mutta on pitänyt hankintoja ajatella tarkemmin kuitenkin, koska en ole koskaan ymmärtänyt velalla ostoa.
Vieläkin köyhyyttä ja eriarvoisuutta on paljon olemassa, se tuo usein muitakin ikäviä asioita tullessaan, yritetään liian usein hukuttaa viinaan tuo elämä, kun ei saa juuri mitään ei työtä ei arvostusta. Tämä kyllä jättää jälkensä lapsiin.
Sitten on näitä joilla on niin paljon kaikkea, että eivät osaa enää nähdä näitä oikeutta, hyljeksivät kouluissa näitä köyhempiä lapsia, varsin vaikeaa on köyhän perheen lapsen päästä eteenpäin, vastuksia on joka puolella.
Ennen se oli sitä, että maalaislapset eroteltiin kaupungeissa kuin ikään mustat, USA:ssa. silloin saattoi ns. oppikoulussa tapahtua, että maalaislapsen vaatteet jopa revittiin, syljettiin päälle, pilkattiin ja ivattiin. Työelämään nuorena mennessä saattoi joku kaupunginlainen virkarouva sanoa, että olette tulleet syömään heiltä leivän. Kuvitelma että pientila olisi voinut elättää ikuisesti vaikkapa isompaa lapsi oli heidän mielestään oikein, sillä sillähän oli niin paljon rikkautta, kun kaikki saatiin ruoka esim. "ilmaiseksi".
Olen tässä seurannut miestä, jonka elämän alku oli hyvin köyhää. Äiti oli saanut ensimmäisen lapsensa jo 17-vuotiaana ja toisenkin 22 vuotiaana. Kummallakaan vanhemmista ei ollut mitään ammattitutkintoa. Äidinäiti ja vanhempi sisar yrittivät parhaansa mukaan autella.
Ei ollut oikein aina kenkiä jalkaan, saatikka ruokaa pöytään, ei leluja tai mitään.
Mikä ainakin tälle jo ihan hyvässä miehen iässä olevalle kuitenkin tuo ruuan puute on niin karmeana muistona.
Esim. kertoi, että pullaa nähtiin heillä hyvin harvoin ja silloin olivat veljensä kanssa ahmineet koko pitkon heti uunista tultua.
Hän kuitenkin sai ammatin jo ollut varaa ruokaan ja ruokakaupassa hän onkin keräämässä niitä mielitekoja, joita lapsuudesta puuttui.
Ostaa leikkeleitä, pullaa, limsoja, pikkuleipiä ja muuta makeaa aivan hirmuisesti ja samalla usein ottaa puheeksi tuon ruuan puutteen kodissaan. Hänelle on jäänyt tuo hirmuinen nälkä jatkuvaksi mieleen.
Eli tämä mielestäni kertoo, että on valtavan suuri merkitys mitä lapsuudessa tapahtuu köyhyyden vuoksi. Myös tunneköyhyys jättää jälkensä, hänenkin nuori äitinsä oli lapsi vielä saadessaan lapsensa, ei hän osannut heitä oikein hoitaa, onnena olivat tuo isoäiti, tosin leski hänkin ja tomera isosisko.
Isä oli joutunut lähtemään omasta kodistaan työmieheksi jo heti koulun käytyään ja ei ollut oppinut oikein minkäänlaisia tapoja mistään.
Tämän kaiken nähtyäni, olen hyvin monesti ajatellut omia tekemisiäni lasteni kanssa, pyrin olemaan läsnä, puutetta meillä ei ole ruuasta ja puhtaudesta ollut, mutta on pitänyt hankintoja ajatella tarkemmin kuitenkin, koska en ole koskaan ymmärtänyt velalla ostoa.
Vieläkin köyhyyttä ja eriarvoisuutta on paljon olemassa, se tuo usein muitakin ikäviä asioita tullessaan, yritetään liian usein hukuttaa viinaan tuo elämä, kun ei saa juuri mitään ei työtä ei arvostusta. Tämä kyllä jättää jälkensä lapsiin.
Sitten on näitä joilla on niin paljon kaikkea, että eivät osaa enää nähdä näitä oikeutta, hyljeksivät kouluissa näitä köyhempiä lapsia, varsin vaikeaa on köyhän perheen lapsen päästä eteenpäin, vastuksia on joka puolella.
Ennen se oli sitä, että maalaislapset eroteltiin kaupungeissa kuin ikään mustat, USA:ssa. silloin saattoi ns. oppikoulussa tapahtua, että maalaislapsen vaatteet jopa revittiin, syljettiin päälle, pilkattiin ja ivattiin. Työelämään nuorena mennessä saattoi joku kaupunginlainen virkarouva sanoa, että olette tulleet syömään heiltä leivän. Kuvitelma että pientila olisi voinut elättää ikuisesti vaikkapa isompaa lapsi oli heidän mielestään oikein, sillä sillähän oli niin paljon rikkautta, kun kaikki saatiin ruoka esim. "ilmaiseksi".
Vastaukset 8
Vanhimmat
Hyvin asioista kirjoitit ja oikeassa oli näkemyksesi.
Minä eikä sisarukseni saaneet ruokaa lapsia ollessamme. Se on jättänyt meihin kumpaankin jälkensä. Kaapeista on pakko löytyä ruokaa, sillä seurauksella tosin, että tulee pakonomainen tarve syödä ne sieltä pois, kun sitä kerrankin on. Kaupasta on vaikea lähteä pois ennenkuin varmasti on miettinyt tarpeeksi voisiko vielä jotain tehdä mieli. Vieraita, jos tulee, on pöydässä pakko olla kaikki mahdollinen tilanteeseen sopiva. Läheiset saavat osansa tästä ruokapakkomielteestä.
Päinvastaisia seuraamuksia!
Kouluttamaton äitini oli kotona ilman työmahdollisuuksia ja isäni oli mm. kaksi talvea kuutostien teossa lapiolinjalla. Asui viikot parakissa ja tuli lauantai-illoin kotiin kuormurin koppilavalla.
Vaikka ei ollut pientilaa niin ok:n tontilta tuli sen verran perunaa, että perunavelli oli yleisin ruoka.
Kahtena kevättalvena yskin verta ja jouduin kunnanlääkäriin. Diagnoosi: Puutteellinen, yksipuolinen ravinto.
Liekö noiden vuosien seurausta koska en raaskisi heittää pois mitään. En hamstraa ylimääräistä ruokaa.
Lasken pöperöiden nettohinnat yksiköittän. Tarkistan ravintoarvot pakatuista. Jos aterialta jää jotain niin käytän sen myöhemmin tavalla tai toisella.
Vaatteiden ja käyttötarvikkeiden kanssa on sama juttu.
Esimerkiksi 80-luvun alkupuolella hankittu sohvakalusto oli vaihdettava uuteen vaikka minä paikkasin nahkasohvan selustan halkeamat vanhasta nahkapuserosta leikkamillani suikaleilla. Nätisti! Ei kelvannut!
Auto on mennyt vaihtoon vaimon vaatimuksesta. Tein siihen vanhaan menopeliin ennakkohuollot keväisin ja yksyisin, yhden koneremontin ja muutakin perusteellisempaa. Sain armonaikaa lisää pari vuotta.
Matkat suunnittelen halvimman mukaan mutta kiertomatkoissa ja lämpimien merien risteilyissä ei ole paljoakaan pelivaraa varsinkaan jos risteilyillä halua kohtuullisen hyttiluokan ja sijainnin.
Lapsuudessani opin arvostamaan rahaa ja sen hankkimisen vaatimaa vaivannäköä.
Sama+täällä.+Penniä+osaan+venyttää+niin+että+se+soi,+yhäkin!
Asenne+velkaan.+Asunto+oli+hankittava+tolkuttomalla+velalla+korkeiden+korkojen+aikaan.+Aravakorko+oli+muistaakseni+4,5%,+ensisjaislainaa+en+saanut+ja+lisälainan+korko+oli+12%.+Vekselikorkoa+en+edes+muista.+4-henkinen+perheemme+eli+muutaman+vuoden+periaatteella+"vaimo,+vaimo,+pane+sieniin+puolet+petäjäistä"!
"Ennen se oli sitä, että maalaislapset eroteltiin kaupungeissa kuin ikään mustat, USA:ssa. silloin saattoi ns. oppikoulussa tapahtua, että maalaislapsen vaatteet jopa revittiin, syljettiin päälle, pilkattiin ja ivattiin. Työelämään nuorena mennessä saattoi joku kaupunginlainen virkarouva sanoa, että olette tulleet syömään heiltä leivän. Kuvitelma että pientila olisi voinut elättää ikuisesti vaikkapa isompaa lapsi oli heidän mielestään oikein, sillä sillähän oli niin paljon rikkautta, kun kaikki saatiin ruoka esim. "ilmaiseks"
No samahan on nyt menossa pakolaisten ja kantaväestön suhteen.
Lienee kuitenkin sellainen ero asioilla, että nämä maalaislapset olivat omaa kansaamme.
Mitä pakolaisiin tulee, he ovat lähteneet omista maistaan, syystä että tämä omaa on unohtanut heidät, heillä ei ole työtä, eikä tuloa, mutta samanlaista tarvetta lämmön pitävään asuntoon heillä ei ole kuin meillä täällä. Näen parhaaksi auttaa heitä niin, että saavat olla kotonaan ja sukujensa keskellä ja apu annetaan opettamalla heille oman työn tarkoitus saada jotain.
Eivät he pakenemalla paranna maansa asiaa yhtään ja vastaavasti ei täällä ole mitään työtä heille, kun omankin maan kansalaisia on suunnattomasti vailla työtä.
Joukossa saattaa olla muutama, jotka todella ovat paenneet henkensä vuoksi, sillä mielipiteet merkitsevät diktaattori valtioissa valtavan paljon.
Kulttuurierot ovat pakolaisilla ja meillä valtavat, osanhan tiedetään tulleen tänne yksinomaan Ns. meillä olevan sosiaaliturvan vuoksi, eivät nämä ihmiset hae työtä vaan rahaa.
Meillä on nytkin paljon huonommassa asemassa olevia lapsiperheitä hyvinkin paljon, saatikka sitten eläkeläisten joukko, jotka eivät omin avuin pysty meidän säämme olosuhteisiin olevia asuntoja ja arkisen elämän tarpeita voi saada, mutta he joutuvat alentumaan hyvinkin alas kuulusteluihin, jotta edes jonkinlaisia tukia saisivat.
Joten tuet maihin pitää antaa opetuksena ei pelkkänä rahana, silloin nämä ihmiset oppivat arvostamaan koulutusta ja työntekoa ja maa kehittyy. Puhuttaisiin kehitysapumaista. Mutta rahan lähettäminen ilman valvontaa sen käytöstä on tyhmintä, senhän tämä diktatuuri käyttää omaan hyväänsä ja aseisiin.
Olin vuosia miehen kanssa, joka toitotti miten kurjaa ja köyhää lapsuudessa oli. Ja kyllä se oli jättänyt jälkensä. Mies pihtasi aivan kaikesta. Asui siivelläni, ei suostunut osallistumaan asumiskuluihin ja yritti aina keksiä miten esim. Remontit saisi(n) halvemmalla (=ostamalla valmiiksi loppuun käyettyjä tarvikkeita - ilman takuuta tietenkin). Myi tavaroitani, jos rikkoi jotain ei ollut puhettakaan että hän olisi korjannut tai hankkinut uuden. Kerran lainasin hänen käsineitään ja mies sai raivarin- Halusi että maksan hänelle 50 eur käsineiden käyttämisestä. Minä maksoin.
Ruuan suhteen tilanne oli surkuhupaisaa. Kun toin kaupasta jotain, mistä ajatelin valmistaa seuraavana päivänä jotain, niin mies söi yöllä jääkaapista aina kaiken. Juustot, leikkeleet, sulatejuustot, maustekastikkeet ym. Seuraavana päivänä ostin uudet tarveaineet ja kun tein ruokaa, niin mies söi niin kauan kuin jaksoi ja maha veti. Ihan sama oliko nälkä tai ei. Jo tein tosi ison annoksen, niin mies söi samaa ruokaa vaikka monta päivää. Ihan lisuke makarooniakin, mitään ei voinut antaa esim. Koiralle, mies söi vaikka olisi jo ollut vanhentunutta.
No, mies hastrasi sitten rahaa, mutta ei koskaan käyttänyt sitä. Uudet housut hän osti yhden kerran 10 vuotisen yhdessäolomme aikana. Raskasta. Eli kyllä - köyhyys jättää jälkensä. Tai se, miten siitä lapsuudessa vatvitaan ja miten se todaan esiin.
Lapsuus, tai aikuisuuskin voi olla köyhää (vähävaraista). Se ei kuitenkaan ole ihmisten suurin ongelma, vaan hengen köyhyys. Ei kertakaikkiaan osata ajatella, eikä tehdä mitään. Ainoastaan paasata miten ei ole rahaa mihinkään. Vähävarainen köyhyys on myös suhteellista. Monet tuhraavat rahansa esim. ravintolaan, eikä "hyväkään" palkka (esim. netto 2000 e/kk) tähän riitä. Vuokra jää maksamatta. Voi voi.
Itse olen elättänyt velkaista yrittäjä miestä ja kolmea lasta. Ei olisi ollut mahdollista ilman sukulaisteni rahallista tukea. Olisi pitänyt erota jo aiemmin. Lapset eivät saaneet juurikaan mitään turhaa, harrastuksia ei voinut kustantaa, ei ollut pleikkaria eikä jokaisella tietsikoita. Kännykän sai 10v synttärilahjaksi, mutta siinäkin oli tiukka ja mitätön saldoraja. Lapset ovat nyt aikuisia ja ovat hyvin tyytyväisiä puutteelliseen lapsuuteensa: ovat oppineet arvostamaan rahaa ja säästämään.