afganistanilainen mies

positiivinenyllari

Olen ollut aika ennakkoluuloinen islamilaisista maista tulevia miehiä kohtaan. Tapasin kuitenkin yhden. Hän on ollut täällä jo useamman vuoden ja puhuu erittäin hyvää suomea. Elättää itsensä työllä, on tehnyt kahtakin suomalaisittain paskaduunia samaan aikaan. Puhuu useita kieliä, on opiskellut tutkinnon myös täällä. Ihmisenä rauhallinen, ystävällinen, positiivinen, kohtelias, maksaa aina kaikki, vaikka olen myös tarjoutunut maksamaan. Keskustelutaitoinen.
Syö kaikkea lihaa, juo hillitysti, seksiin ei ole liittynyt mitään rajotteita. Erittäin huomioonottava. Hellä ja ihana persoona.
Pukeutuu hyvin. Koskaan ei ole puhunut islamista mitään. On kysynyt olenko uskonnollinen, olen. Ei ole kyseenalaistanut mitään, vaikkei joulua esim viettänyt mitenkään erityisesti. Ei ole sanallakaan puhunut naisen asemasta tai hunnunkäyttämisestä tms.
Kaikinpuolin todella miellyttävä ihminen, jonka seurassa on mukava olla. Sekä yleisillä paikoilla on kohtelias myös muita kohtaan. Muistaa kehua ulkonäköäni ym. Ei ole ruinannun yhteen muuttoa tai naimisiinmenoa. Auttaa mielellään minuakin ns. miesten hommissa.
En ole lihava, enkö ruma, en työtön, eikä ole muitakaan sosiaalisia ongelmia.
Olen todella positiivisesti yllättänyt ja omatkin ennakkoluulot ovat haihtuneet. Toki joukkoon riittää monenlaista.

84

3799

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Olevarovainen

      Se että mies haluaa aina maksaa tai kantaa naisen kasseja on huono merkki. Se osoittaa että miehellä on tiukat konservatiiviset käsitykset miehen ja naisen rooleista. Minä pysyisin kaukana sellaisesta miehestä. Et ole tekemisissä vain yhden miehen vaan kokonaisen ryhmän ja kulttuurin kanssa. Ihmisen kulttuuri ei yleensä muutu hänen elinaikanaan vaikka hän muuttaisi toiseen maahan. Pinnallisella tasolla afgaani voi tietenkin esittää minkälaista hyvänsä.

      • järkipäähän

        Hävettää ap puolesta en kyllä ikinä huolis afgaania. Noinhan muslimimies käyttäytyy ensin on täydellinen herrasmies, mutta avioliiton myötä kaikki muuttuu. Lähde kun viellä voit, muslimimiestä ei niin vain jätetä.


      • eioppiojaankaada
        järkipäähän kirjoitti:

        Hävettää ap puolesta en kyllä ikinä huolis afgaania. Noinhan muslimimies käyttäytyy ensin on täydellinen herrasmies, mutta avioliiton myötä kaikki muuttuu. Lähde kun viellä voit, muslimimiestä ei niin vain jätetä.

        Viellä kirjoitetaan vielä.
        Ei oppi ojaan kaada, kuuluu sananlasku.


      • Tietämätönolet

        Ei musliminaiset ole hiljaisa, kouluttamattomia kotiäitejä, vaan hekin saa ajatella omilla aivoillaan. Muslimiäidit saavat vapaasti liikkua kodin ulkopuolella. Minä taas tunnen suomalaisia äitejä, jotka eivät saa poistua kodista.

        Kulttuuri on kulttuuria ja islam on islamia. Näitä ei pidä sekoittaa keskenään.


      • kirjoitatotta
        Tietämätönolet kirjoitti:

        Ei musliminaiset ole hiljaisa, kouluttamattomia kotiäitejä, vaan hekin saa ajatella omilla aivoillaan. Muslimiäidit saavat vapaasti liikkua kodin ulkopuolella. Minä taas tunnen suomalaisia äitejä, jotka eivät saa poistua kodista.

        Kulttuuri on kulttuuria ja islam on islamia. Näitä ei pidä sekoittaa keskenään.

        Otahan asiasta selvää ja kirjoita sitten. Monessakaan muslimimaassa nainen ei liiku yksi
        Suomessa naisen ei ole pakko alistua huonoon kohtaloon. En todellakaan usko ettei suominainen saa poistua kotoa, paitsi jos ukko on muslimi. Islamissa ei ole yhtään hyvää asiaa.


      • tietämätönolet
        kirjoitatotta kirjoitti:

        Otahan asiasta selvää ja kirjoita sitten. Monessakaan muslimimaassa nainen ei liiku yksi
        Suomessa naisen ei ole pakko alistua huonoon kohtaloon. En todellakaan usko ettei suominainen saa poistua kotoa, paitsi jos ukko on muslimi. Islamissa ei ole yhtään hyvää asiaa.

        Minä en ole vielä islamissa kohdannut naisten alistamista, ainoastaan tällä keskustelupalstalla olen lukenut naisia alistavia kommentteja suomalaisten miesten osalta. On toivottu "suvakkiämmän" raiskaamista, valitettu siitä kuinka suomalaisella naisella saa olla omat mielipiteet. Suomalaisten miesten on ihan turha mussuttaa siitä huonosta naisten asemasta.


      • myösnaiset
        tietämätönolet kirjoitti:

        Minä en ole vielä islamissa kohdannut naisten alistamista, ainoastaan tällä keskustelupalstalla olen lukenut naisia alistavia kommentteja suomalaisten miesten osalta. On toivottu "suvakkiämmän" raiskaamista, valitettu siitä kuinka suomalaisella naisella saa olla omat mielipiteet. Suomalaisten miesten on ihan turha mussuttaa siitä huonosta naisten asemasta.

        Olisko aika aukaista silmät. Musliminaisten huonosta kohtelusta kirjoittaa myös moni nainen tällä ja itsekin olen nainen. Nuo sinut väittämät on ihan lapsellista hölmöilyä. Suomalainen nainen on vapaa ja saa sanoa mielipiteensä.


      • Dkkdkkkdf
        eioppiojaankaada kirjoitti:

        Viellä kirjoitetaan vielä.
        Ei oppi ojaan kaada, kuuluu sananlasku.

        Hahah. Sanoo luku- ja kirjoitustaidottoman patja 😜


      • kysyäsaa

        "Se että mies haluaa aina maksaa tai kantaa naisen kasseja on huono merkki."

        Jes, pitää pitää mielessä, kun suomalainen mies haluaa tehdä tätä ( mitä ei tapahdu koskaan reaalimaailmassa)

        "Minä pysyisin kaukana sellaisesta miehestä ."

        Niin minäkin.

        "Et ole tekemisissä vain yhden miehen vaan kokonaisen ryhmän ja kulttuurin kanssa."

        Ai että kun joku mies kantaa kauppakassit kotiportille asti, on koko kulttuuri mukana siinä? Eli kun sellainen ihme tapahtuisi, että suomalainen mies haluaa kantaa kauppakassit kotiporille asti olisi kyseessä pinnallisella tasolla hyväksikäyttö?


      • kerrotoki

        Enemmänkin hävettää niiden puolesta, jotka eivät osaa kirjoittaa omalla ensimmäisellä kielellään oikein. Tulee mieleen ettei koulun penkillä ole koskaan istuttu. Miten on sinun laitasi?
        En ole vatipää. Takana korkeakoulututkinto. Mikä sinulla on koulutus?


      • assssssssssss
        järkipäähän kirjoitti:

        Hävettää ap puolesta en kyllä ikinä huolis afgaania. Noinhan muslimimies käyttäytyy ensin on täydellinen herrasmies, mutta avioliiton myötä kaikki muuttuu. Lähde kun viellä voit, muslimimiestä ei niin vain jätetä.

        Muistakaa Sellon Prisman tapaus. Tappoiko se muslimi Sukupalli myös itsensä lopuksi?


    • Pro_gradu

      Miehen minkämaalainen tahansa ihanuus paljastuu erotilanteissa. Miten moni on päässyt eroon näistä muslimimiehistä kokematta väkivaltaa? Kyllä suomalaisetkin miehet, mutta en kysy nyt sitä.

      • Tietämätönolet

        Minä tunnen eronneita musliminaisia ja ihan muslimimaissa ovat eronneet. Ovat edelleen elossa.


      • IslamEiOleRotu
        Tietämätönolet kirjoitti:

        Minä tunnen eronneita musliminaisia ja ihan muslimimaissa ovat eronneet. Ovat edelleen elossa.

        Joo, mies on myöntänyt naiselle eron.


    • aappvastaa

      Tällä minun tapaamallani miehellä on ollut oleskelulupa jo vuosia. Eli ei tarvitse naimakauppaa jäädäkseen tänne. Olen huomannut ihan henk. koht. että jopa oman vaimon kanssa liikkeellä oleva ulkkismies on auttanut minua avaamalla oven tms.
      Olen saanut kotona perinteisen kasvatuksen, jossa ketään ei alisteta, mutta on luonnollista että mies hoitaa perinteiset miesten työt ja naiset naisten. En vaan ole suomalaisissa miehissä huomannut että parisuhde näin toimisi.
      Oma kokemus avioliitosta suomalaisen kanssa päättyi miehen alkoholisimiin ja jatkuvaan pettämiseen. Ei riittänyt se että eletään sitä normaalia elämää.
      Olen myös huomannut että miehet eivät enää ole kohteliaita ja auta naista. Kuten isäni aina esimerkillään näytti että pitää auttaa junassa vanhempaa ihmistä kassejen kanssa, ym ym. En ole vastaavaan enää suomimiehessä törmännyt. Tyhmänä luulin että kaikki miehet ovat samanlaisia.
      Minulle myös opetettiin kotona suvaitsemaan erilaisuutta. Ettei heikompaa sorsita tai kiusata että lopussa kiitos seisoo aina.
      Tämä tapaamani mies aina sanookin että kaikki eivät ole kuin sinä. Vitsaillaan että tulit sitten tänne kylmään pohjolaan jossa asuu vain kylmiä ja estyneitä suomalaisia? Hän sanookin omaa kansaansa pahoiksi, mutta korostaa että kaikki eivät ole. Toinen vitsin aihe on se että mamut vie työpaikat ja naiset..... Kyllä meillä läppä lentää ja viihdymme yhdessä.
      Harmi ettei kaikki löydä onnellisuutta itsestään eikä rakasta itseään niin sitä rakkautta ja hyväksyntää ei riitä muillekaan.

      • Elämäniparastaaikaa

        Tämän takia pidänkin islamista, saan olla äiti ja nainen. Me muslimiäidit ei olla hiljaisia kotiäitejä, mullakin on ammatti ja sivistystä. Muslimit arvostaa, jos tytär hakeutuu hoitoalalle. Vanhemmat ihmiset ovat tärkeitä meidän keskuudessa ja heitä pitää kunnioittaa.

        Marokkolainen miehenikin viihtyy lasten kanssa ja ottaa ilon aina irti, kun on poissa töistä.


    • ChinaDragon

      "Vitsaillaan että tulit sitten tänne kylmään pohjolaan jossa asuu vain kylmiä ja estyneitä suomalaisia?"

      Tuo onkin aika suuri vitsi, lähteä nyt tykinkuulia karkuun 4000 kilometrin päähän vaikka ne tykinkuulat eivät lennä 50 kilometriä kauemmas.
      Jokaisessa maassa on rauhallisia alueita joissa asuu miljoonia ihmisiä, myös niissä sotaakäyvissä maissa on tuollaisia alueita.

      Aika pönttö ukko jos turvallisuutensa takia matkustaa kalliin matkan kylmään pohjolaan...no, ehkä tuohon on muita syittä mitä se oma turvallisuus.
      Vitsihän se on koko lähtökohta, mutta kylmyydestä valitetaan silti?

    • ChinaDragon

      Tuosta Marokosta sen verran ettei siellä taideta arvostaa naisia jos keskimäärin vain 39,6 % naisista on lukutaitoisia?

      Marokkolaisella miehellä taitaa lähes aina olla ostovaimo, mies maksaa tytön isälle jotta saa pesää. Palstan nainen joka toitottaa ostovaimoista varmasti saa nyt uudet kohteet kirjoituksilleen. Marokkolaiset luuserit ostovaimoineen?

      Aivopestyiltä ei paljon voi vaatia. Naisen pitää käyttää huntua ulkona liikkuessaan. Selitys voi kuulostaa usein ihan lapsille tehdyltä:
      "Tapa, jonka arvellaan todistavan itämaisen naisen sorrettua tilaa, on se, että hänen on pakko peittää kasvonsa ulkona liikkuessansa. Tämä tapa, joka Marokossa on yleinen kaupunkilaisten ja muutamien arabialaisten heimojen parissa, johtuu kuitenkin etupäässä siitä, että hunnun tulee suojella naista pahoilta silmiltä, jotka hyvin helposti voivat vahingoittaa häntä"

      Maan arvopohjan näkee yleensä myös politiikasta, kuinkahan monta prosenttia lainsäätäjistä tai puolueiden johtohenkilöistä on naisia?

      Puheet ovat puheita ja arkipäivän totuus voi olla sitten jotain ihan muuta!

      • Raaka-_-Watson

        On totta että marokkolaisilla naisilla ei ole sanaa kun joku mies kiinnostuu niistä. Mutta kyllä ne naiset sitten käyttävät jokaisen tilaisuuden harrastaa vaakamamboa muiden miesten kanssa. Erityisesti pohjoisen vaaleat viikingit olivat heidän makuunsa.
        Me poijaat olimme kuin ketut kanalassa, meno oli hurjaa ja höyhenet pöllysivät.
        Tietenkään niistä ei ollut muuhun kuin yhden-, kahden yön panoiksi ja välillä laitettiin tytöt vaihtoon.
        Voi niitä aikoja. Viina virtasi ja ilmaisten muslimi lumppujen virta oli ehtymätön. Siivooja tyttö kantoi tyhjiä pulloja ja käytettyjä kondomeja selkä vääränä. Jos ei olisi ollut niin ruma niin olisi joku varmaan sitäkin tormuuttanut.


      • ihmettelenvaan
        Raaka-_-Watson kirjoitti:

        On totta että marokkolaisilla naisilla ei ole sanaa kun joku mies kiinnostuu niistä. Mutta kyllä ne naiset sitten käyttävät jokaisen tilaisuuden harrastaa vaakamamboa muiden miesten kanssa. Erityisesti pohjoisen vaaleat viikingit olivat heidän makuunsa.
        Me poijaat olimme kuin ketut kanalassa, meno oli hurjaa ja höyhenet pöllysivät.
        Tietenkään niistä ei ollut muuhun kuin yhden-, kahden yön panoiksi ja välillä laitettiin tytöt vaihtoon.
        Voi niitä aikoja. Viina virtasi ja ilmaisten muslimi lumppujen virta oli ehtymätön. Siivooja tyttö kantoi tyhjiä pulloja ja käytettyjä kondomeja selkä vääränä. Jos ei olisi ollut niin ruma niin olisi joku varmaan sitäkin tormuuttanut.

        Raaka-Watsonin mielestä muslimit eivät ole ihmisiä. Onko hän siis oman logiikkansa mukaan sekaantunut eläimeen, vieläpä useisiin sellaisiin? Lisäksi, koska et hyväksy naista joka on sekaantunut muslimiin, onko mielestäsi ok että myöskään ne naiset jotka eivät sekaannu muslimeihin eivät hyväksy sinua siksi että olet itse sekaantunut muslimiin, vieläpä ilmeisesti lukuisiin sellaisiin?


    • nyrkistä_muhikselle

      Eli ennakkoluulot ovat haihtuneet ja muslimit ovat niiiiin ihquja:D

    • ChinaDragon

      Musliminaisten elämästä tulee juuri dokumentti TV1 kanavalta.
      Väkivaltainen mies saa sharian mukaan tehdä mitä huvittaa ja aina on naisen vika. Saa lyödä ja silti naisen pitää antautua. Kehotetaan antautumaan miehelle sillä mies on aina oikeassa. Onpa naisia alentava kulttuuri...huh huh.

      • Raaka-_-Watson

        Älä.
        Ääliöt ulvovat kuinka tasa-arvoisia ovat islamin ikeen alla ja totuus on täysin päinvastainen


      • Huuppss
        Raaka-_-Watson kirjoitti:

        Älä.
        Ääliöt ulvovat kuinka tasa-arvoisia ovat islamin ikeen alla ja totuus on täysin päinvastainen

        Eipä kaikissa "länsimaissakaan" arvosteta naista. Katolilaisille nainen on pelkkä synnytyskone, joka kävelee vain makuuhuoneesta keittiöön.

        Kun suomalaista niin paljon pelottaa pedofiiliuskonto ja naisten alistajat, niin miksi sitten äänestitte lestadiolaisen ja katolilaisen valtionjohtoon?


    • Fuck_Feminism
    • Kdkfjffjkddk

      Nainen on muslimimiehelle se timantti jota palvotaan. Näitä timantteja voi olla neljäkin. Suomessa ainakin somaleilla on näitä kakkos- ja kolmosvaimoja, alaikäisinä maahan "perheenyhdistämisen"
      nimissä tuotuja ottolapsia, jotka ovat tosiasiassa lapsivaimoja. Heidät tunnistaa siitä, että ovat sossun papereissa yksinhuoltajia. Suomessa asuvista somalinaisista yli puolet on "yksinhuoltajia". Sharialain mukaan asia on tosin toisin.

      Onko afgaanimiehilläkin useita vaimoja?

    • Doddelididdelidoo

      Yleisesti ottaen olisin varuillani jos ei ihmisestä löydy mitään "vikaa". Ne "viat" kun tuppaavat ilmaantumaan viimeistään ensimmäisen raivarin aikaan.

    • Nimetön_1
    • Kihloissa

      Itse olen ollut afganistanilaisen miehen kanssa kohta 2 vuotta yhdessä ja ei ole mitään valittamista. Ei kaikki afgaanit ole huonoja, kaikki ovat erilaisia. Mieheni on kertonut, että muslimi naisen elämä ei ole paskaa. Nainen saa tehdä mitä haluaa, mutta nainen ei saa puhua toisille miehille tai olla toisten miehien kanssa. Nainen täytyy olla vain varovainen jos hän menee yksin kauppaan. Mieheni sanoi, että afgaanit eivät ota 2 tai 3 vaimoa, he vain ottavat yhden vaimon. Olen nähnyt afgaani häät ja ne ovat tosi hienot. Älkää olko rasisteja muslimeita kohtaan. He yrittävät olla ystävällisiä teitä kohtaan.

      • äläoletyhmätyttö

        " Nainen saa tehdä mitä haluaa"Eipä todellakaan saa, jos ei saa puhua tai olla tekemisessä muiden kuin oman miehen kanssa. Eihän tuo ole vapautta, vaan pakko totella mitä mies määrää. Mieti ennen kuin menet naimisiin, elämä muuttuu varmasti. Häät voi olla miten hienot tahansa , eihän se naisen huonoa asemaa muuta.


    • Kihloissa

      Miksi joitai kiinnostais mennä toisten miehien kaa? Mieheni sanoi, että naiset ei saa puhuu tai olla toisten miehien kaa sen takii, koska se mies pelkää, että se nainen pettää tai ottaa jonkun paremman kuin hän. Ei kannata kuunnella mitä media sanoo, ne vaan puhuu paskaa..

      • lähdekunvielläpääset

        Älä hyvä ihminen, ota mies joka vaatii sinulta moisia käskyjä. Tuohan on täysin sairasta, onhan miehelläkin oikeus tehdä mitä haluaa, älä alistu moiseen. Kyllä kannattaa kuunnella muitakin kuin miestä joka määrää kaiken elämässäsi.


      • Muslimiennaikkoset
        lähdekunvielläpääset kirjoitti:

        Älä hyvä ihminen, ota mies joka vaatii sinulta moisia käskyjä. Tuohan on täysin sairasta, onhan miehelläkin oikeus tehdä mitä haluaa, älä alistu moiseen. Kyllä kannattaa kuunnella muitakin kuin miestä joka määrää kaiken elämässäsi.

        Joo,taas yhtä suomibimboa vedetään kuin pässiä narusta. Samaa sarjaa kuin tämä muslimin morsian ja 5 tenavaa.


    • Kihloissa

      Tiesittekö, että ei se mieskään saa puhuu tai olla toisten naisten kanssa? Uskokaa jo, että ei kaikki muslimit ole paskoja. Jos kemia toimii hyvin niin sit kaikki on hyvin :)

      • sinisilmäinenhölmö

        Ei tiedät , eikä moista sääntöä tiedä kukaan. Kyllä suo tyhmää kusetetaan , muslimimies saa pettää ja tehdä mitä huvittaa. Naisella on kaikki ilot kielletty.Huomas että olet lapsellinen , tule . Tule on helppo kusettaa . Kemia toimii todellakin kunhan teet mitä mies vaatii. Naimisiin kunhan menet tulet katumaan loppuikäsi


    • Kihloissa

      No selitäppä mulle se, että miksi jotkut suomalaiset ovat muslimin kaa yhdessä, jos kerran niillä on paska elämä??? Kuka tyhmä on vielä muslimin kaa yhdessä, jos on paska elämä ja ei oo onnellinen?? :Dd Älä ole tyhmä.

    • Satanannilkki

      "En ole lihava, enkö ruma, en työtön, eikä ole muitakaan sosiaalisia ongelmia"

      Paljastaa, että feikkihän se siellä

    • Kihloissa

      ???

      • lapsinaiselle

        Ei onnellinen avioliitto päädy eroon, muslimimiehen kanssa liitot päätyy eroon 99 %, että joku mätää. Mutta ethän sinä lapsellinen tyttö usko mitään mitä kerrotaan.


    • Kihloissa

      Joo mutta mä tarkoitin sitä, että miksi joku suomalainen on vielä yhdessä muslimin kaa, jos hän ei oo onnellinen?

    • silmätummessako

      Muslimimiestä ei niin vain jätetä, siitä.on monella huonot seuraukset. Moni nainen lapset kärsii koska eivät seurauksien pelossa uskalla lähteä liitosta. Mies voi lähteä, nainen ei.

    • ChinaDragon

      Huvittaa ja naurattaa nämä henkilöt jotka sanovat naisten saavan tehdä mitä haluavat mutta samalla kerrotaan miten nainen ei saa jutella toisten miesten kanssa. Kysykää itseltänne te hassut hössöntössöhöpöhöpöt miksi samaa sääntöä ei ole luotu miehille! Miksi mies saa jutella ja jopa panna toisia naisia MUTTA nainen ei saa edes jutella:)

      Tuntuu vain niin HELKKARIN vapaalta elämältä,

      Aivopestyt idiootit.

      • Kihloissa

        Sori vaan, mutta ei se mieskään saa puhua toisille naisille :))


    • Kihloissa

      Suomessa on afganistanilainen pari ja heillä on kaksi lasta. Ja nyt tämä nainen erosi miehestään, koska hän tykkäsi toisesta. Lapset ovat joka toinen viikko äidillään ja isällään. Ei ole mitään ongelmia siitä, kun he erosivat. Mies ei ole vihainen, mutta hän oli vähän surullinen.

    • Älä huoli, eiköhän se kohta sinut raiskaa.

      • Kihloissa

        :DD


    • dinisilmäinentyhmäkö

      Sori,vaan lapsipieni mutta suo kyllä pahasti kusetetaan, ei muslimimiehellä ole mitään sääntöjä, saavat pettää, valehdella ja tehdä mitä huvittaa, naisella on säännöt joita musliminaisten on pakko noudattaa.

    • Kihloissa

      Mä olen nähnyt monta muslimi miestä keskustassa ja siellä on myös muslimi naisiakin niin miksi ne miehet ei ole menneet puhuu niille muslimi naisille? Kannattaa vaan tutustuu paremmin muslimeihin niin tietäisitte :) Ei kannata olla ennakkoluuloinen.

    • Rikastajat

      Vanhat muslimiakat eikä aina edes vanhat, käyttävät mielenterveydellisesti ongelmaisia ihmisiä hyväkseen.
      Kuulin tänään yhden sellaisen tarinan.
      Surullista.

    • Hävettää

      Miksi te koko ajan nälvitte muslimeita? Onko ne tehnyt jotain pahaa teille? Ei se uskonto liity siihen että teijön pitää haukkua niitä. Ne ovat ihan samanlaisia kuin me kaikki muutkin!

    • TämäOnLaki

      "Vaimonne ovat teidän peltonne, joten tulkaa viljelyksillenne miten haluatte" 2:223

    • Sharialaki

      "Jumala määrää lastenne suhteen: miehinen perillinen saakoon yhtä paljon kuin kaksi naispuolista yhteensä" (4:11)

    • JumalanSana

      "Miehet olkoon naisten esimiehiä, koska Jumala on asettanut heidät näihin nähden korkeampaan asemaan. Mitä tulee niihin nähden, joiden kohdalta havaitsette uppiniskaisuutta, niin Varoittakaa heitä, erottakaa heidät vuoteistanne ja kurittakaa heitä" (4:34)

    • Koraaninlukija

      Lukekaapa kirja nimeltä ”Todellinen Islam”.
      Siinä näette että koraani ei oikeesti halveksi naista, koraani on naisten oikeuksien kirja!

    • Onnelinennn

      Vitun äyssit ku ette tiiä mitään islamista. Islam on rauhan uskonto. Vaikka isis tappaa ihmisiä niin se ei tarkoita että islamissa pitää tappaa. Isis on sairas ja se ei liity mitenkää islamiin. Itse olen kääntynyt muslimiksi ja elämäni ei voisi olla parempi :) Naisen elämä ei ole paskaa vaikka kaikki niin sanoo, koska miksi sitten itse käännyin muslimiksi jos naisilla on paskaa? Miettikääpä sitä. Kiitos olen puhunut :)

      • Käytöstavat

        Niinpä, islamissa naiset ovat niitä kuningattaria. Tytöistä kasvatetaan prinsessoja. Muslimimies avaa naiselle oven, kantaa kauppakassit, suojelee perhettään ja saattaa naisen aina kotimatkalla eikä anna tämän kulkea yksin kotiin. Jos mies ei pysty saattamaan naistaansa kotiin tulee miehen tilata tälle taksi kotiin. Siinä olisi kiroilevilla ja tappelevilla suomalaisukoilla opittava


      • Oikeasti_näin
        Käytöstavat kirjoitti:

        Niinpä, islamissa naiset ovat niitä kuningattaria. Tytöistä kasvatetaan prinsessoja. Muslimimies avaa naiselle oven, kantaa kauppakassit, suojelee perhettään ja saattaa naisen aina kotimatkalla eikä anna tämän kulkea yksin kotiin. Jos mies ei pysty saattamaan naistaansa kotiin tulee miehen tilata tälle taksi kotiin. Siinä olisi kiroilevilla ja tappelevilla suomalaisukoilla opittava

        "saattaa naisen aina kotimatkalla eikä anna tämän kulkea yksin kotiin"

        Tue ei kyllä ole kohteliaisuutta vaan miehen puolelta täydellistä vaimon kontrollointia. Aika monessa muslimimaassahan nainen ei saa kulkea yksin, vaan hänellä pitä aina olla joku miespuolinen sukulainen "esiliinana".

        Tässäpä WHO: raporttia noista "kuningattarista":

        Naisten prosentuaalinen osuus tilanteista joissa he katsovat miehellä olevan oikeus lyödä vaimoaan:
        Vaimo laiminlyö lasten tai kodin hoidon kaup.40% maas. 61%
        Vaimo kieltäytyy seksistä kaup.57% maas.81%
        Vaimo väittää vastaan tai on tottelematon kaup.59% maas.78%
        Vaimo menee ulos ilman miehen lupaa kaup. 11% maas. 23%.

        Kulttuuriset väkivallan oikeutukset ovat usein seurausta miesten ja naisten rooleja koskevista perinteisistä käsityksistä. Naisten oletetaan huolehtivan kodista ja lapsista ja osoittavan miestään kohtaan kunnioitusta ja tottelevaisuutta. Mies voi reagoida väkivaltaisesti jos:
        • vaimo ei tottele miestä
        • vaimo sanoo vastaan miehelleen
        • vaimo ei tarjoa ruokaa ajallaan
        • vaimo ei huolehdi riittävästi lapsista tai kodista
        • vaimo kyselee mieheltä raha-asioista tai naissuhteista
        • vaimo menee jonnekin ilman miehen lupaa
        • vaimo kieltäytyy seksistä

        monet naiset ovat samaa mieltä siitä, että miehillä on oikeus kurittaa
        vaimoaan tarpeen vaatiessa väkivaltaisesti. Egyptin maaseudulla yli 80 % naisista on sitä mieltä, että lyöminen on oikeutettua joissakin tilanteissa. On merkittävää, että yksi syy, jonka naiset useimmin mainitsevat väkivallan oikeutukseksi, on seksistä kieltäytyminen.

        Yhteiskunnassa tehdään usein ero väkivallan ”oikeutettujen” ja ”epäoikeutettujen” syiden samoin kuin väkivallan ”hyväksyttävän” ja ”ei-hyväksyttävän” tason välillä. Tällä tavoin aviomiehille tai suvun vanhemmille jäsenille annetaan oikeus rangaista naista fyysisesti.
        ”Jos virhe on suuri”, eräs nainen totesi, ”niin miehellä on oikeus lyödä vaimoaan. Miksi ei olisi? Ei lehmä tottele ilman lyöntejä.”

        parisuhdeväkivaltaa esiintyy eniten yhteiskunnissa, joissa naisen asema on muuttumassa. Kun naisen asema on hyvin alhainen, väkivaltaa ”ei tarvita” miehen auktoriteetin pönkittämiseen.
        Parisuhdeväkivalta on suurinta silloin, kun naiset alkavat omaksua ei-perinteisiä rooleja tai siirtyä työvoimaan eikä miehet tällöin enää pysty entiseen tapaan täyttämään heihin kohdistuvia suojelijan ja perheen elättäjän rooliodotuksia.
        Jäykät sukupuoliroolit ja käsitykset, joissa miehekkyys liitetään hallitsevuuteen ja miehen kunniaan, lisäävätkin parisuhdeväkivallan riskiä.


    • Totean seuraavaa mikä koskee jokaisen maailman maan kansalaista:

      Kun halutaan tehdä toiseen vaikutus ja taka-ajatuksena on avioliitto, ollaan kohteliaita, auttavaisia, huomioonottavia jne.
      Täällä suomessakin on tapauksia suomen kansalaisista, kun papin aamen on sanottu saa vaimo hääjuhlien jälkeen turpiin ja tuo ennen häitä ollut hurmaava herrasmies paljastuukin väkivaltaiseksi pedoksi joka haluaa valvoa jokaista askelta.

      Vaikka ihminen näkisi tulevaisuuteen ja näkisi miten puoliso häntä tulisi ajan mukaan kohtelemaan, hän rakastuneena ei uskoisi näkemäänsä kuin kokemuksen kautta.

      Eräs tuntemani nainen oli aikaisemmin elänyt väkivaltaisessa liitossa ja kun hänen uusi mieskumppaninsa oli kerran todennut tuolle naiselle "En haluaisi sinulle milloinkaan mitään pahaa", pakkasi tuo nainen tavaransa seuraavana päivänä ja muutti pois.
      Myöhemmin kun sattumalta tapasin tuon naisen, hän kertoi aikaisemman liiton väkivallan alkaneen sen jälkeen, kun mies oli sanonut ettei haluaisi naiselle mitään pahaa.

      • Sikabella

        Ja joku on yllättynyt tai että muslimit ovat avoimesti tai että ei ole mitään muuta kuin mitä Suomessa. Akku mitattu tai että muslimit eivät ole mitään Suomessa. Kun ei voi olla muslimi on aivan uusi tai että muslimit ovat avoimesti.


    Ketjusta on poistettu 38 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Linnanjuhlat: Tiina Kaukasen asu aivan kauhea lankaviritelmä

      Ja loukkaus arvokkaita juhlia, maata, veteraaneja, Salea ja muita juhlijoita kohtaan. Siis miten joku kehtaa alittaa riman niin pahasti, koska voisi t
      Maailman menoa
      249
      2401
    2. Oho! Dannyyn liitetty Helmi Loukasmäki poseeraa sensuellissa pitsiasussa! Some kuumana: "Merenneito"

      Onko tämä sitten Suomineito vai merenneito? Helmi Loukasmäki tuli julkisuuteen Dannyn assistenttina. Nuori nainen on totuttu näkemään somessa varsin
      Kotimaiset julkkisjuorut
      47
      1995
    3. Olet mielenkiintonen ja kiehtova. Erikoinen epänormaali ihminen

      Siksi kiinnostava. Hyvää yötä. Saan kai sanoa ystäväni? Saanhan ?
      Ikävä
      52
      1551
    4. Nyt on irvokas kuva Sannasta

      Sanna Marinille lämmin vastaan­otto Albaniassa suomen itsenäisyyspäivänä https://is.mediadelivery.fi/img/658/c0b897a1f79adf3fb623b0485bdec65f.jpg.web
      Maailman menoa
      277
      1490
    5. Mikä nyt on

      Ihmisiä katoaa, ruumiita löytyy. Suntista löytynyt ruumis...
      Kokkola
      91
      1437
    6. Haapaveden hiippari

      Jokos sen kylillä pyörivät hiipparin henkilöllisyys on selvinny joka tuijottelee ikkunoista ja tulee yöllä taloihin sisälle?
      Haapavesi
      33
      1329
    7. Nyt mies ryhdistäydytään

      molemmat IRL. Jos molemmilla on tunteita. Ei heitetä niitä roskiin. Hyvää yötä.
      Ikävä
      129
      1289
    8. Ano Turtiaisen kättely huipentaa Linnan juhlat!

      Koska kaikki kansanedustajat on aina kutsuttu Linnan juhlin, siellä tulee pian näkymään myös Ano Turtiaisen mahtava urheilijanvartalo! Ei ole epäilys
      Maailman menoa
      122
      1143
    9. Mulle kyllä riittäisi

      🥰 kun ekaksi vaan pitäisit kädestä kiinni 🤝 ja katselisit silmiin. 👀
      Ikävä
      67
      1024
    10. Pitäisikö metsänomistajien siirtyä tuottamaan polttopuuta?

      Metsänomistajat saavat tätä nykyä kuitupuusta niin vähäisen hinnan että verrattuna polttopuuhun he tiensivat paremmin. Onhan polttopuulla talvella jo
      Maailman menoa
      93
      1017
    Aihe