Minkä sairauden tai asian takia pitää rukoilla tohtori Arasolan puolesta?
Totuus tohtori Arasolasta
Vaiettutotuus
7112
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Turvaa tilisi vahvistamalla puhelinnumerosi. Voit silloin palauttaa unohtuneen salasanan tekstiviestillä.
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 7
Vanhimmat
Näin sivulliselle se jo aikaa sitten täältä selvisi - että liukkaalla kaatuminen ja sen seuraukset oli rukouksen syy. Selviäähän se lukemallakin viestejä.
Yleensä kaatuminen liukkaalla on omaa huolimattomuutta ja piittaamattomuuttakin.
Nykyään on tarjolla kengän pohjiin hyviä jääpiikkejä, jotka on helppo tarvittaessa irrottaa. Niiden kanssa voi mennä vaikka peilikirkkaalle järven jäälle kävelemään.
Eri asia on sitten, että jos henkilöllä on jokin sairaus, joka aiheuttaa tajunnan menetystä ja kaatuilua sen vuoksi. Siihen vaivaan eivät ainakaan jääpiikit auta kovinkaan paljoa. Jokin muu piikki saattaa auttaa?
Jahven tai Jeesuksen varjelukseen ei kannata kyllä turvaansa panna, koska kuten tiedämme, satuolentoihin turvaaminen ja niihin luottaminen on määrätyn laista hulluutta ja typeryyttä.
Adventistien Jeesus tepastelee pyhäkössään, joten hänen aikansa ei riitä maan matosten kaatuilujen estämiseen.
Tapahtuiko kaatuminen sapattina ja sattuiko hänen päähänsä niinkuin Ellen Whitellä?
Ei ole tietoa, että olisi päähän sattunut, mutta molemmat kädet olivat paketissa Kai_A:n kertoman perusteella?
Ellen White kaatui ilmeisesti epilepsiakohtauksen vuoksi ja löi päänsä kiveen.
Adventtikirkossa tapaus muutettiin niin, että Ellen Whitea (Harmon) olisi heitetty kivellä päähän. Missään ei kuitenkaan ollut mitään todistetta sille, että joku olisi todella heittänyt kiveä.
Ellen Whiten tapauksessa taisi olla vain niin, että epilepsia haluttiin salata ja antaa jokin muu selitys Whiten ohimovaurioon.
Olet typerä valehtelija.
Adventtiairut kertoi vain karun totuuden, joka sinua pyhpyhjapyh luonnollisesti raivostuttaa, koska olet tottunut vain valehtelemaan.
Profetian hengen vaikutukset ovat moninaiset ja eivät välttämättä terveellisiä. Muista pyhittää sapatti ettet lankeaisi maailman liukkailla teillä.
Rukoilkaa ettei pakonne tapahtuisi sapattina.
Älkää palvoko ihmisiä ja adventistitohtoreita.