1 Älkäämme siis enää viipykö Kristuksen opin alkeissa, vaan edetkäämme täyteen tietoon. Emme voi uudestaan laskea perustusta ja opettaa sellaisia asioita kuin parannus kuolemaan johtavista teoista, usko Jumalaan, 2 oppi kasteista ja puhdistusmenoista sekä kätten päällepanemisesta, kuolleiden ylösnousemus ja iankaikkinen tuomio. 3 Menkäämme eteenpäin, jos Jumala suo.
4 Mahdotontahan on auttaa niitä, jotka kerran ovat päässeet valoon, maistaneet taivaan lahjaa ja tulleet osallisiksi Pyhästä Hengestä, 5 nauttineet Jumalan hyvää sanaa ja kokeneet tulevan maailman voimia 6 mutta luopuneet uskostaan. Ei heitä voi toistamiseen johdattaa kääntymykseen -- niitä, jotka nyt itse ristiinnaulitsevat Jumalan Pojan ja nostavat hänet kaikkien pilkattavaksi!
7 Jos maa imee sisäänsä sateen, joka sitä usein kastelee, ja tuottaa sadon viljelijöilleen, se saa osakseen Jumalan siunauksen. 8 Mutta jos se kasvaa ohdaketta ja orjantappuraa, se ei kelpaa mihinkään. Sitä uhkaa kirous, ja niin se lopulta poltetaan.
Itselläni alkoi uusi elämä 1991 kun sain pyhän hengen, mutta se oli risaista elämää.
Toisen kerran alkoi uusi elämä 1996 kun kävin Jerusalemissa ja se oli hyvää elämää.
Kolmannen kerran 2003 kun Kristus ilmestyi, mutta se oli risaista elämää.
Neljännen kerran 2008 kun tutustuin Messiaanisuuteen eräällä foorumilla, ja se oli hyvää.
Viidennen kerran 2013 kun Iankaikkinen Isä ilmestyi ja se on ollut sekä risaista että hyvää.
Nyt on menossa kuudes kerta ja tällä kertaa Intialaisten mantrojen innoittamana. Tämä on epäilemättä opetusta jo Iankaikkisesta tuomiosta. Sillä nuo muut asiat olen joten kuten jo oppinut. Olen kerran päässyt valoon, maistanut taivaan lahjaa jne. Ainoastaan tulevan maailman voimia en ole kokenut.
Joka kerta uuden elämän alku on vaikeampaa ja lopulta pelkään sen käyvän mahdottomaksi. Mahdotonta on tehdä kääntymystä kun elämässä ei enää ole suuria vikoja ja puutteita, vaan elää suht koht kristillistä elämää.
Tämä maa kasvaa ohdaketta ja orjantappuraa ja SE TUKAHDUTTAA KAIKEN VANHURSKAUDEN JOS VAIN SIIHEN PYSTYY. Olen sen kokenut melko tarkoin.
AINOASTAAN ISRAEL ON HYVÄÄ MAATA, JOSSA EI TUKAHDUTETA USKON ASIOITA. JOTEN SUOMESSA PITÄÄ OLLA ERITYISEN VAROVAINEN, JOS SAA PYHÄN HENGEN TAI ARMON HENGEN. TUKAHDUTTAJIA RIITTÄÄ OMAN SUVUN JOUKOSSA JA MUUALLAKIN.
Tänään on luultavasti viimeinen kerta kun pyrin uuteen alkuun. Mitään syntiä ei ole tai vikaa elämässäni, joten uuden alun tekeminen on vaikeaa. TOISTAMISEEN EI VOI JOHDATTAA KÄÄNTYMYKSEEN.......

Vastaukset
Vanhimmat
Ei vielä vastauksia
Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.