Tässä maassa eletään kädestä suuhun monessa perheessä. Voisi olla toisinkin, mutta sitä ei hyväksytä. Mitä tarkoitan?
Vähän rahaa tarkoittaa vähiä menoja. Köyhä karsii elämästään kaiken mukavan ja hauskan, sosiaalinen elämä tyrehtyy ja syrjäytyminen alkaa. Ei ole rahaa mennä minnekkään, käydä missään, ostaa pientä kivaa lapsille, järjestää kutsuja. Rahat menevät pakollisiin menoihin, kuten asumiseen, sähköön, ruokaan, vaatteisiin, ja niin edelleen. Se, että rahat menevät edellämainittuihin asioihin, ei vielä riitä. Asioiden tulee täyttää tietyt standardit. Köyhänkin lapsen tulee olla puettu muodikkaasti, ettei koulussa aleta kiusata. Auton tulee olla nyt edes 2000-luvulta ja asumisen muodon tiloiltaan ja tasoltaan nykyaikainen.
Ihminen ei saa nauttia elämästään, se on köyhiltä kielletty. Jos luovut nykyaikaisuudesta ja säästät siinä, ja sitten viet perheesi lauantaisin ulos syömään ja viettämään laatuaikaa, niin et piru vie ole köyhä! Vaan huijari! Laiskamato, joka elää yhteiskunnan varoilla, niin!
Tämä maa kaipaa kahta asiaa. Suomen on päästävä tilaan, jossa jokaisella ihmisellä on turvattu toimeentulo. Nykymalli ei todellakaan ole mistään kotoisin. Siitä kirjoitetaan jo riittävästi, joten en kajoa siihen enempää.
Olenko minä köyhä? Olen kai sitten. Alitan köyhyyden tulorajan loistokkaasti, ja korkoa kasvavat ainoastaan kenkäni.
Töihin meno on paitsi minun, myös hallituksen tavoite.
Minäpä lähden duuniin. Työpaikka on 45 kilometrin päässä kotoani ja minulla on lapsia, joista osa käy päiväkotia ja osa esikoulua ja peruskoulua. Koulumatkaa on noin 12 kilometriä, josta kolme tulee kulkea itsenäisesti koulubussipysäkille. Koska en saa kunnasta koulukyytiä, joudun itse kuljettamaan lapsiani tuon kolmen kilometrin matkan.
Se siitä työpaikasta sitten. Ja ajan myötä myös maalla asumisesta. Muutan kaupunkiin.
Lähden kotiin edelleen työttömänä ja päätän tehdä puhelinlaskua heti ensi viikolla soittamalla sellaisiin paikkoihin, jotka selkäni kestää. En tosin odota mitään, koska etukäteen on sanottu, että mitään ei nyt tipu.
Sinänsä hassu juttu, mutta kuulen jatkuvasti työntekijäystäviltäni ja tuttaviltani toisenlaista tarinaa. Työtä olisi ja tarvetta työntekijöille. Palkkaava taho on, kuin ei olisi moista kuullutkaan. Mieleeni juolahtaa pieni ilkeä ajatus siitä, että työnantajat odottelevat vastikkeellisen sosiaaliturvan varsinaista toimeenpanoa. Täyttääkseen tarpeensa vasta sitten. En toki väitä mitään, ajattelen vain.
Mene opiskelemaan, hyvä ihminen. Vaihda alaa!
Mielelläni, kiitos. En vain tiedä, miten voisin opiskella ilman, että tulotasoni ei putoa. Pärjäämme kutakuinkin näillä tuloilla, mitä meillä on nyt, mutta opintotukea budjettimme ei kestä.
Joka tapauksessa, tämä työnhaku tuntuu olevan mission impossible.

Vastaukset 19
Vanhimmat
Vähän rahaa tarkoittaa vähiä menoja. Köyhä karsii elämästään kaiken mukavan ja hauskan, sosiaalinen elämä tyrehtyy ja syrjäytyminen alkaa. Ei ole rahaa mennä minnekkään, käydä missään, ostaa pientä kivaa lapsille, järjestää kutsuja. Rahat menevät pakollisiin menoihin, kuten asumiseen, sähköön, ruokaan, vaatteisiin, ja niin edelleen. Se, että rahat menevät edellämainittuihin asioihin, ei vielä riitä. Asioiden tulee täyttää tietyt standardit. Köyhänkin lapsen tulee olla puettu muodikkaasti, ettei koulussa aleta kiusata. Auton tulee olla nyt edes 2000-luvulta j
Vähän rahaa tarkoittaa vähiä menoja. Köyhä karsii elämästään kaiken mukavan ja hauskan, sosiaalinen elämä tyrehtyy ja syrjäytyminen alkaa. Ei ole rahaa mennä minnekkään, käydä missään, ostaa pientä kivaa lapsille, järjestää kutsuja. Rahat menevät pakollisiin menoihin, kuten asumiseen, sähköön, ruokaan, vaatteisiin, ja niin edelleen. Se, että rahat menevät edellämainittuihin asioihin, ei vielä riitä. Asioiden tulee täyttää tietyt standardit. Köyhänkin lapsen tulee olla puettu muodikkaasti, ettei koulussa aleta kiusata. Auton tulee olla nyt edes 2000-luvulta ja asumisen muodon tiloiltaan ja tasoltaan nykyaikainen.
Kaikkista pahinta on että köyhänä ei saa parisuhdetta eikä pääse treffeille tutustumaan naisiin. Yksin joutuu olemaan ja elämään, yksinäisyys on pahinta. Kyllä minä tulen vähällä toimeen ja kestän köyhyyden. En minä tarvii muodikkaitta kalleita vaatteita, enkä tarvii 400 euron kännykkä. Mulla on 40 euron kännykkä, mulla on suht siis kotikin vaikka huonekalut on kirpparilta. Sänkykin maksoi 10 euroa. Ruokaakin on aina ollut, en edes tunne itseäni köyhäksi.
Minä en käy ulkona kun kerran viikossa kaupassa. Ei tule lehtiä, ei ole puhelinta, ei harrastuksia, ei kaveareita, ei askarteluvälineitä ei lankaa... ei mitään. Istun nojatuolissa telkkua katsellen ja nukun suurimman osan päivää.
En tunne ketään eikä kukaan käy meillä enkä minä missään. Ruoka on makaroonia ja tonnikalaa, ei muuta.
Rahaa tulee työttömyyskorvaus mutta siitä jaa kuulle rahaa 17 e joten se neljään vikkoon niin ei jää paljon. Palasokeria syön joka päivä ettei tule nälkä.
Sinäkin se ihan potaskaa kirjoitat täysin trollaten. Tuollaiseen ruokavalioon ei edes tarvitse tyytyä, vaikka hakee KAIKEN ruokansa ilmaiseksi jaettavana EU-ruoka-apuna. Kirjastoon olet näemmä vääntäytynyt sieltä keinustuolistasi kirjoittelemaan...
Vastikeettomat Lomarahat ovat turhia rasitteita kok-työnantajalle.!!!!
"Työnantajayrittäjä maksaa työntekijöille vuosilomapalkan, lomarahan, arkipyhäkorvauksia, niin kutsuttuja pekkaskorvauksia, sairaus- ja perhevapaakorvauksia ilman, että työntekijän työpanos on käytettävissä",
eli siis VASTIKEETTA maksua-palkkaa kotona makaamisesta!!!
ainakin lomarahoista ja pekkaspäiväkorvauksista luopumalla parannettaisiin kilpailukykyä ja säilytettäisiin työpaikkoja.
Pelkästään lomarahoista luopuminen alentaisi yritysten vuotuisia työvoimakustannuksia noin kuudella prosentilla",
Lomarahat pois - "halukkuus töistä poissaoloon pienenisi"
Suomen Yrittäjien toimitusjohtaja Jussi Järventaus ehdottaa kovia lääkkeitä Suomen kilpailukyvyn kohentamiseksi.
Järventaus ehdotti keskiviikkona SuomiAreena-tilaisuudessa Porissa työnantajien maksamien lomarahojen ja pekkaskorvausten poistamisesta.
"Työnantajayrittäjä maksaa työntekijöille vuosilomapalkan, lomarahan, arkipyhäkorvauksia, niin kutsuttuja pekkaskorvauksia, sairaus- ja perhevapaakorvauksia ilman, että työntekijän työpanos on käytettävissä", Järventaus listasi.
Järventauksen mukaan ainakin lomarahoista ja pekkaspäiväkorvauksista luopumalla parannettaisiin kilpailukykyä ja säilytettäisiin työpaikkoja.
"Pelkästään lomarahoista luopuminen alentaisi yritysten vuotuisia työvoimakustannuksia noin kuudella prosentilla", Järventaus arvioi.
Uudistus merkitsisi toki käytännössä palkkojen alentumista.
http://www.talouselama.fi/uutiset/raju ehdotus lomarahat pois halukkuus toista poissaoloon pienenisi/a2194838
Vaikka tulosi kymmenkertaistuisivat niin tyytyväisyytesi olisi lyhytaikaista.
Olet parantumattomasti perustyytymätön.
tätä nostopölvästin katkeraa p#skaan näköjään täynnä koko palsta. menis hoitoo koko tyyppi
Äläpä nyt taas trollaa...
Jos lapsesi todella kulkee kouluun esittämälläsi tavalla, ylittyy koulumatkan pituus lain määrittelemällä tavalla ja lapsillesi tulee järjestää koulukuljetus siten, ettei tuo enimmäisaika ylity. http://www.oph.fi/koulutus_ja_tutkinnot/perusopetus/hyvinvointi_ja_turvallisuus/koulumatkat
Koulumatkan vaarallisuuteen saa mm. poliisilta lausunnon.
https://www.pori.fi/sivistyskeskus/koulut/koulukuljetukset/koulumatkanrasittavuusjavaarallisuus.html
Mitä taasen tulee työssäkäyntiin 45km päähän, ei sekään ole mikään ongelma, koska kulkemiseen liittyvät kustannukset saa vähentää verotuksessa tai työnantaja maksaa kilometrikorvauksen. Vanhemmalla autolla tämä merkitsee sitä, että työmatkoista jää hieman "voitolle", varsinkin, jos työnantaja maksaa kilometrikorvauksen. Lisäksi pidemmillä työmatkoilla on oikeutettu myös verottomaan päivärahaan.
Täällä maaseudulla haja-asutusalueella on myös mahdollista tehdä etätyötä, tietoliikenne yhteydet on järjestettävissä hyvinkin tehokkailla laajakaistayhteyksillä. Toisella meistä on oamssa taloudessamme työnantajan kustantama tietoliikenneyhteys, toisen maksamme itse, joka on 13,90€/kk, josta saamme vähentää verotuksessa puolet, koska samaa yhteyttä käytetään yksityistalouteemme.
Em. jutut sillä, että meillä on lapsille koulukyydit matkojen puoleen lähes samaa luokkaa, kuin aloittaja väittää omaa tilannettaan. Meillä on lapsille koulukyyditys käytännössä kotipihasta, koska koulumatkan pituus ylittyisi ja lisäksi poliisin lausunnolla tie luokiteltiin vaaralliseksi.
Toinen perheestämme tekee etätyötä ja maakunnassa on lisäksi työtehtäviä, niistä työnantaja maksaa kilometrikorvauksen, sekä päivärahan. Omat työni ovat muuten puolestaan kotona suurelta osin ja saan vähentää verotuksessa auton kilometrit. Aiemmin saimme noista automme kilometreistä korvausta/verovähennystä 0,43€/km, nyt tuota on hieman pienennetty 0,41€/km vuodelle 2017. https://www.vero.fi/fi-FI/Henkiloasiakkaat/Kilometrikorvaus_ja_paivaraha
Työhuoneista saamme kumpikin täyden työhuonevähennyksen. https://www.vero.fi/fi-FI/Syventavat_veroohjeet/Henkiloasiakkaan_tuloverotus/Tulonhankkimiskulut_ansiotuloista
Olemme köyhiksi luokiteltuja ja tuloja meilläkin saisi olla vielä enemänkin, niin silti meidät luokiteltaisiin köyhiksi. Silti emme katso, että olisimme joutuneet karsimaan kaikkea mukavaa. Toki rahaa ja sen riittävyyttä joutuu miettimään, mutta tiedämme tulomme ja menot sen mukaan. Voimme matkustella koko perheen voimin omatoimisesti, lapset voivat harrastaa ja me vanhemmatkin voimme harrastaa. Ruokaa ja vaatteet on kaikilla, eikä ihan huonotkaan. Harrastamme yhdessä lapsien kanssa monenlaista, retkiä huvipuistoihin, kylpylöihin jne. Omatoimiset matkat ulkomaille me tehdään mahdollisimman halvalla koko perheen kanssa, ei me millään kalliilla matkatoimistojen valmismatkoilla voitaisi mihinkään mennä. En näe, että me oltaisiin jouduttu jotain karsimaan.
Meillä ei käydä syömässä kodin ulkopuolella juuri koskaan. Kotiruoka on hyvää ja monipuolista ja hyvän ruuan valmistaminen ei ole koskaan vastenmielistä. Siitäkö johtuu että kykenemme laittamaan rahaa myös eläkeläisinä säästöön.
Me käymme kyllä kodin ulkopuolella syömässä koko perheen voimin, mutta aika harvoin, koska tykkäämme ruuanlaitosta ja lapsetkin ovat oppineet laittamaan ruokaa.
Koska teemme täällä kotimaassakin erilaisia retkiä perheen kanssa autolla, bussilla, junalla taikka laivalla, käymme myös silloin syömässä jossain ravintolassa tms. ruokapaikassa. Tämä jo ihan sen vuoksi, että lapset ovat oppineet ruokailemaan myös kodin ulkopuolella. Suosimme edullisia paikkoja tietysti, joten kustannukset ovat varsin kohtuulliset.
Enemmän syömme sitten kodin ulkopuolella, kun matkustamme ulkomailla perheen kanssa. Vaikka silloinkin olemme pyrkineet valmistamaan paljon ruokaa "kotona", koska emme yleensä asu hotellissa ulkomailla, vaan vuokraamme asunnon matkamme ajaksi. Käymme sitten myös ulkona syömassa, että lapset ovat oppineet ulkomaillakin käyttäytymään ravintolassa. Ulkomailla tuo kodin ulkopuolella syömässä käyminen ei ole edes kovin kallista, joten siihen panostamme. Lapsille on kehittynyt kielitaitoakin , kun he ovat päässeet puhumaan paikalliselle ravintolan henkilökunnalle omia toiveitaan ruuan ja juomien suhteen.
En oikein usko, että lapsemme ovat jäänneet paitsi elämässään monistakaan asioista, vaikka olemmekin köyhiä. Asioita vain toteutetaan hieman toisella lailla saman lopputuloksen saavuttamiseksi. Uskon, että lapsemme ovat nähneet paljon enemmän maailmaa meidän omatoimisilla matkoillamme, kuin monen rikkaan perheen lapset ovat päässeet näkemään omilla matkoillaan vanhempiensa kanssa.
Lapsemme oppivat pöytä- ja muutkin tavat kotona osana normaalia elämää.
Ei ollut tarvetta valmentaa vaativiinkaan tilanteisiin.
Lapsemme tottuivat alusta alkaen ( 2v ja 4v ) rahan niukkuuteen osana normaalia elämää.
Ensimmäiset Euroopan matkamme vanhalla autolla majoittuen 4h:n soputelttaan.
Tenavamme oppivat omakohtaisesti myös tuntemaan yhteyden työn ja toimeentulon välillä.
Kyllä meilläkin on opeteltu pöytätavat kotona mm. banaanin syöminen veitsellä ja haarukalla, mutta hyvä on oppia myös muuallakin elämään liittyviä taitoja.
Rahan niukkuuden teemme selväksi lapsillemme ja siksi on opetettu monenlaisia taitoja vähällä selviytymiseen. Kyllä kesällä on telttakin ollut joskus majoituksissa käytössä.
Sama juttu kotiruuan kanssa. Minä suunnittelen, ostan, valmistan ja katan pöydän.
Kotona kotona poikkeuksen tekevät ainoastaan joulut urheiluopistolla.
Espanjan kotona käymme sunnuntaisin halpislounaalla. 3:n ruokalajin menu del dia juomineen max. 10€.
Arkisapuskat hoidan kuten kotona kotonakin.
Kotona kotona vaimoni hoitaa itse aamiaisensa. Espanjan kotona minä noudan hänelle tuoreen kurpitsahillorinkelin, pyörykkäpullan tai voisarven klo9:n tietämiin jolloin hän on parvekkeella odottamassa teemukinsa kanssa.
Työttömyyshän on jo itsessään tosi kiva asia. Miten sinusta työtön karsii kivan elämästään? Vapaushan on parasta mitä ihmisellä voi olla.
Työllisethän ne kireitä ja stressaantuneita ja vihaisia ja alkoholisoituneita ovat.
Jos on varaa matkustella onko edes köyhä. Matkustaminen on kallista vaikka majoitus olisikin halvempaa, perheen kanssa vieläkin kalliimpaa. Ei ainakaan vaikuta "kaiken kivan" karsimiselta elämässä. Jokainen joutuu tekee valintoja ja jos rahansa laittaa matkusteluun on sitten syötävä halvempaa ja elettävä kädestä suuhun. Ei auta valittaa, jostakin on aina tingittävä.
Köyhyys ei korreloi mitenkää sitä, etteikö voisi matkustaa. Monelle matkustaminen merkitsee aina sitä, että mennään matkatoimistoon ja ostetaan kallis pakettimatka.
Minulle ja monelle muulle "pelle miljoonalle" matkustaminen on halpaa, mennään sitten perheen kanssa taikka yksin. Perheen kanssa on vaan suhteessa paljon halvempaa, kun asuminen ei käytännössä perillä maksa juurikaan sen enempää, mitä yhden asuminen maksaisi.
Mitä tulee syötävään, ei siitä joudu tinkimään, kun tekee ruokansa itse ja ostaa ruokaan tarvittavat aineet tarjouksista. Vrt. mamut (maahanmuuttajat) joita monasti näkee arvosteltavan siitä, että heillä tuntuu rahaa riittävän, kuitenkaan he eivät saa sen enempää, kuin suomalainen vastaavassa tilanteessa. Rahaa vain käytetään toisella lailla, monet ovat tottuneet käyttämään rahaa, että vähempi riittää.
Olen monelta maahanmuuttajalta oppinut monenlaista, kuinka pienenkin rahan saa riittämään ja silti on hyvä elintaso.
Omaan matkustamiseemme... ei meidän perhe tosiaankaan pystyisi matkustamaan juuri mihinkään, jos menisimme matkatoimistojen valmismatkoilla. Ostamme halpislennot netin kautta, lentäminen on ollut jo monet vuodet historiallisen halpaa. Olemme myös käyttäneet jonkun toisen käyttämättä jäävää lentoa, joka vain siirretään nimellemme. Laivalippuja (ilmaisia) meiltä jää itseltäkin monasti jopa käyttämättä, kun ei aina ehditä. Olemme olleet ulkomailla "kotimiehenä", kun asunnon omistajat ovat olleet itse matkoilla, jolloin asumisesta ei ole tarvinnut maksaa mitään, päin vastoin joissain tapauksissa me olemme saanneet jotain hyvitystä. Lentoyhtiöiltä saa joskus hyvitystä, kun paluulennot on buukattu täyteen ja silloin voi jäädä lentoyhtiön laskuun sinne kohdemaahan muutamaksi päiväksi taikka välilaskumaahan. Tämä etu on yleensä helposti tarjolla juuri perheelle, kun meidänkin perheen 5 henkilön sijoittaminen täyteen buukattuun koneeseen on joskus mahdottomuus.
Mitä muuten tulee tuon matkustamisen hintaan, meidän kohdalla se merkitsee, että elämä on halvempaa jossain ulkomailla, kuin vastaava aika Suomessa. Tämä vanha talomme on sen aikaa peruslämmöillä (yleensä olemme juuri tähän aikaan ulkomailla, mutta nyt meistä riippumattomista syistä jouduimme jäämään kotiin tänne Suomeen), joten asuminen ei aiheuta suuria, tosin puilla lämmittäminen ei muutenkaan ole suuri juttu talvella. Pyykkiä me pestään ulkomaillakin ahkerasti tai kotiapulainen sen yleensä pesee... Köyhällä kun on mahdollisuus palkata kotiapulainenkin ulkomailla. Jos asutaan jonkun toisen kotia "kotimiehenä", on heidän kotiapulainen ja muu henkilökunta tietysti käytettävissä, jolloin me ei siitä erikseen makseta, eli valvomme lähinnä henkilökuntaa silloin.
Työttömyyden ja matkustamisen yhdistäminen. Mihin tahansa EU-maahan voi mennä työttömäksi työnhakijaksi 3kk:n ajaksi.
Minun kohdemaani oli Espanja. Vaimoni otti osa-aikaisesta kassatyöstään ommaa lommaa.
Halvimmillaan edestakaiset lennot maksoivat 158€/hlö.
Kävimme myös omalla autolla vaikka se tulikin kalliimmaksi. Ajoin yhtäjaksoisesti, tankkauksia ja Ruotsi-Tanska lauttaylityksiä lukuun ottamatta yhtäjaksoisesti Tukholmasta Alicanteen. 32h ja 36h.
3kk kuluu rattoisasti ja halvalla.
Paluumatkoihin käytimme aikaa muutaman vuorokauden.
Minä pudotin talomme lämmön 14 asteeseen. Lahjoin naapurin eläkeukon konjakkipullolla tekemään pihassamme sen verran lumitöitä, ettei autius pistänyt silmään. Osoitteen siirrosta huolimatta postia tuli sen verran, että em. ukko tyhjensi laatikkomme ja kasasi postin pahvilaatikkoon josta vaimo terkisti sen kotiuduttuamme.