Kolme kuningasta

Onko hyvä leffa? Onko joku raamatullinen valaistusleffa vai tyyliin haupitsilla rättipäätä hanuriin -jenkkipaskaa?

😁
13163
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 13

Vanhimmat

Ei kumpaakaan. Ehkä enemmän sellainen moderni "hyvät, pahat ja rumat". En muista kovin hyvin. 15 vuotta kun olen nähnyt.

Äänestä
  • Katsoitko sä sen? Mieleenpainuva kohtaus tästä Nokian kulta-ajan tuotoksesta on, kun kusessa vihollisen piirittämänä oleva tyyppi soittaa siviilikännykällä kotiinsa naisystävälleen/vaimolleen kertoakseen missä on.

    Äänestä

Kuulostaa siltä, että elokuva on tullut 1200-luvulla.

Kyseessä on harvinaisen hyvä elokuva, mikäli haluaa nukahtaa. Äänet hiljaiselle, sänkyyn makaamaan, kyllä se uni siitä tulee. Muistikuvani mukaan, elokuva on yksi niistä, jonka joskus aikoinaan lopetin kesken ja kun fresbeegolf rantautui, pääsi elokuva opettelemaan vesilinnun elämää. (Levykkeestä ei kannata edes kelloa askarrella.)

Äänestä

hyvä nyrkkisääntö on että jos elokuvalla on tyhmä, arveluttava nimi, lähes poikkeuksetta nämä elokuvat on paskoja.

en muista yhtään toistaiseksi että paska niminen olisi hyvä

Äänestä

vähä aika sit pisti silmää sen verran että katsoin, van damme vanhana elokuvan..

yleensä nämä kuraa suoraa videolle melkein mut "6 bullets" oli sopivasti eloa,
saman tyyppinen juoni osittain kuin TAKEN eli kaapataan alaikäinen prostituutio myyntiin

van damme on erikoistunut pelastamaan näitä.. elokuvassa annetaan rankasti kyytiä pedofiileille, eli sitä on iloa katsoa

Äänestä
  • Mistä sä oikeen puhut. Ei tässä elokuvassa ole van dammea ollenkaan..

    Äänestä

  • htfhfthfthf kirjoitti:

    Mistä sä oikeen puhut. Ei tässä elokuvassa ole van dammea ollenkaan..

    http://moviesub.net/watch/6-bullets-2012.html

    tuossa, ja ihan ilmatteeks huippufilmi suhteellisesti, ei kovin budjetti mutta siinä tehdään asioita oikein ja henkilöissä syvyyttä

    Äänestä



  • htfhfthfthf kirjoitti:

    Kyse oli aloituksen kolme kuningasta leffasta, mitä sä sekoilet jostain 6 bullets leffasta täällä?

    sinulle oli kyse aloituksen leffasta koska olet hiton tyhmä etkä osaa lukea oikein viestejä alla

    tarkoitus on ehdottaa aloittajalle parempaa elokuvaa

    Äänestä

Itse olen viime aikoina katsellut todella paljon sotaelokuvia ja samalla tuli katsottua tämäkin.
Itse sanoisin että ei kannata katsoa. Sotaelokuvakomedia ei vain toimi.
Ja jos kaipaa niitä sotakohtauksia niin niitäkään tässä elokuvassa ei juuri ole.

Suosittelen lataamaan torrenttina hacksaw ridgen, siinä on sotakohtaukset todella komeat.

Äänestä
  • eikö nuo torrent lataukset on laittomia ja pian poliisi takavarikoi sun vehkeet?

    itse vain katson nettisivuja, en lähetä tai lataa mitään videoita minnekää

    Äänestä

olen huomannu nämä jotkut dammet, seagal , willis, ym. tekee liikaa elokuvia, sieltä saa kuran seasta hakee hakemalla että jotain katsottavia on

ison budjetin tekeleet on tietysti aina hyviä, kuten willis die hard elokuvat

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Teknodonna kirjoitti:

Onko hyvä leffa? Onko joku raamatullinen valaistusleffa vai tyyliin haupitsilla rättipäätä hanuriin -jenkkipaskaa?

😁

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu