ihanaa elämää maalla

1lesken

Herätessä kun katsoo ulos, näkee luonnon kauneuden. Aamiainen nautiskellen ja ovikello pärisee. Naapurin isäntä tulee hurmurikoiran kanssa eteiseen ja he odottavat kun heitän koirakledjut niskaan ja sitten mennään. Koira lähtee riemuissaan hankikantoja pitkin. Kuljemme läpi postimerkkimaisemaisen kylän, näemme vanhan kirkontornin ja kulttuurihistoriallisia kartanoita. Koira kiitää edellä hyvää vauhtia ja minä sinnikkäänä perässä. Tätä vauhtia kun jatkaisimme ja suoraan, oltaisiin meren rannalla tuotapikaa. Käännymme kuitenkin pikkutielle, jossa koiran kirsu havaitsee lumenkin alta ties mitä. Joen ylitämme riippusiltaa pitkin. Lumi hohtaa valkeana ja aurinko taivaalla pistää laittamaan aurinkolasit silmille. Rinta rinnan saavumme 6 kilometrin lenkiltä kotiin. Palkitsen koiran rapsutuksilla ja koiraherkulla. Ihana personal treinerini on jälleen tehnyt hyvää työtä. Saanut minut ylös sängystä ja reippain askelin aloittamaan sunnuntaipäivän. Koiran vien isännälle ja itse nautin suihkun jälkeen vahvat kahvit.

23

357

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Arvolla on karva-hattu-aloitus.
      Älä kopioi.

      H.

      • 1lesken

        hunksz
        Arvolla saa olla vaikka Nikita-aloitus, mitä siitä?



        L


      • 1lesken kirjoitti:

        hunksz
        Arvolla saa olla vaikka Nikita-aloitus, mitä siitä?



        L

        älä kopioi.

        H.


      • 1lesken

        hunksz
        Ainahan sä näät vaivaa kun kirjoitan kumminkaimoista. Koira ei ole sitä. Muuten mistä tietää että kaveri on stadilainen? Noo, se kertoo sen aina ihan itse.




        L


      • 1lesken
        hunksz kirjoitti:

        älä kopioi.

        H.

        hunksz
        älä jankkaa




        L


      • 1lesken
        1lesken kirjoitti:

        hunksz
        älä jankkaa




        L

        hunksz
        Olen funtsinut jo pidemmän aikaa, kuka sinä oikeastaan olet. Ratkon piilosanoja ja olen tullut siihen tulokseen että ei ole yhtä hunkszia. On monta eri persoonaa, jotka heittelevät sanoja ilmaan. Niistä tulee sekametelisoppa ja jossain siellä luuraa se oikea sana, tarkoitus. Ei ole vielä kyllä minulle auennut. En pysty tekemään 5. tähden ruudukoita. Joskus voi mennä tsäkällä läpi.



        L


      • AitoVaiEsiintyvä
        1lesken kirjoitti:

        hunksz
        Ainahan sä näät vaivaa kun kirjoitan kumminkaimoista. Koira ei ole sitä. Muuten mistä tietää että kaveri on stadilainen? Noo, se kertoo sen aina ihan itse.




        L

        Ja höpön-höpön. Kukaan syntyperäinen stadilainen ei mainosta omaa stadilaisuuttaan. Meitä on täällä varsin monenlaisia, mutta vain maalta muuttaneet "stadilaiset" yrittävät esiintyä jotenkin erinomaisina. - Kammottavia meikkejä muista nähneeni joillain naisilla jo pikkutyttönä.

        Eihän tuo hunkszikaan mikään aito stadilainen ole, vaan maalta muuttanut rehvastelija.


      • seontiinaa
        AitoVaiEsiintyvä kirjoitti:

        Ja höpön-höpön. Kukaan syntyperäinen stadilainen ei mainosta omaa stadilaisuuttaan. Meitä on täällä varsin monenlaisia, mutta vain maalta muuttaneet "stadilaiset" yrittävät esiintyä jotenkin erinomaisina. - Kammottavia meikkejä muista nähneeni joillain naisilla jo pikkutyttönä.

        Eihän tuo hunkszikaan mikään aito stadilainen ole, vaan maalta muuttanut rehvastelija.

        juu aidot stadilaiset hyvin värittömiä ja verettömiä
        äitini sisko muutti aikanaan helsinkiin kun meni naimisiin
        ja vaikkei hän ollutkaan aito stadilainen
        oli kyllä koko ikänsä niin kauan kun minä muista
        hyvin kuivakka kalvakka vekkihameeseen ja ulsteriin pukeutunut mummu
        tyttärensä jo syntyi siellä stadissa seurasi samaa esimerkkiä
        pojat olivat myös värittömiä
        tytär ja toinen poika jäivät sinne kerrostalo kompleksiin
        vanhin poika lähti lappiin luontomatkailu yrittäjäksi
        ja jäi sinne tielle

        mitä erikoista on olla stadilainen mitä erillaista siinä on
        kun esim tamperelaisessa tai turkulaisessa
        mää oon ollu lähes koko ikäni jyväskyläläinen
        ja nyt parikytvuotta maalainen vaikkakin kyllä edelleen jyväskyläläinen.


      • AitoVaiEsiintyvä kirjoitti:

        Ja höpön-höpön. Kukaan syntyperäinen stadilainen ei mainosta omaa stadilaisuuttaan. Meitä on täällä varsin monenlaisia, mutta vain maalta muuttaneet "stadilaiset" yrittävät esiintyä jotenkin erinomaisina. - Kammottavia meikkejä muista nähneeni joillain naisilla jo pikkutyttönä.

        Eihän tuo hunkszikaan mikään aito stadilainen ole, vaan maalta muuttanut rehvastelija.

        "AitoVaiEsiintyvä"

        Minä en ole koskaan sanonut olevani Stadilainen.
        Minä olen maalta, Ruotsin ja armeijan kautta muuttanut Helsinkiläinen.
        Joka asuu Stadissa.

        H.


      • Maaläheinen

        Stadi ei kiehtonut minua, muutin sieltä pois 70-luvulla enkä ole katunut.


      • 1lesken kirjoitti:

        hunksz
        Olen funtsinut jo pidemmän aikaa, kuka sinä oikeastaan olet. Ratkon piilosanoja ja olen tullut siihen tulokseen että ei ole yhtä hunkszia. On monta eri persoonaa, jotka heittelevät sanoja ilmaan. Niistä tulee sekametelisoppa ja jossain siellä luuraa se oikea sana, tarkoitus. Ei ole vielä kyllä minulle auennut. En pysty tekemään 5. tähden ruudukoita. Joskus voi mennä tsäkällä läpi.



        L

        "1lesken"

        Niinpä.
        Sinähän olet aina ollut hyvä noissa mieli-kuvitus-ystävissä.
        Potilaissakin.
        Hoitajissa.

        H.


      • 1lesken
        hunksz kirjoitti:

        "1lesken"

        Niinpä.
        Sinähän olet aina ollut hyvä noissa mieli-kuvitus-ystävissä.
        Potilaissakin.
        Hoitajissa.

        H.

        hunksz
        Mielikuvitusytävissä? Meinaatko, että melkein berhanttilainen hoitokoirani on legendaa. Ei minulla ole mitään syytä elää kuutamolla, eikä kertoilla sagoja.



        L


    • Tänä aamuna kun katsoin ulos näin tuheroisen harmaan sään.

      Siispä päätin istua koneella koko päivän. Ulos en ole kaivannut en liioin ehtinyt.
      Menin läpi yhdessä olemiemme 11-vuoden valokuvia matkoistamme Suomessa ja ulkomailla. Tuhansia kuvia, silmät jo sirrillään kuvaruutuun tuijottamisesta. Kirjasin kaupunkeja, joissa olemme yhdessä vierailleet. Kirjaaminen siksi, että tarvitsen paikkojen nimiä tekeillä olevaan mieheni syntymäpäivälahjaan.

      Eniten koluttuja kaupunkeja löytyi Hollannista,
      sitten Suomesta. Euroopan kaupunkeja löytyi toistakymmentä ja Euroopan ulkopuolelta jokunen. Lisäsin listaan myös tulevat kevään rapakon taakse suuntautuvan matkamme kaupunkien nimet niitä tulee olemaan viisi.

      Sain myös kesän syntymäpäiväjuhlani kutsukortin tehtyä. Käytin hyväkseni blogin ohjelmaa koska siellä on helpoin kuvien lisäysohjelma. Skannasin ja tulostelin erilaisia versioita ja lopulta olin tyytyväinen kutsun kolmiosaiseen muotoon.

      Huomenna menen ystävättäreni konttorille ja monistan kutsuja läheisilleni ja ystävilleni lähetettäväksi. Lähetän kutsut vanhanaikaisesti postin välityksellä.

      Hikistä yksinäistä puurtamista täälläkin, joten suihkuun ajattelin kohta mennä.
      Sitten iltapalalle ja nukkumaan.

      Huomenna on touhukaspäivä, ohjelmassa kutsukorttien viimeistelyä, kirjekuorien ja postimerkkien hankintaa ja ehkäpä lähetys,

      Iltapäivällä saven pyöritystä.

      • Istuja-lyhyen-illan

        Siinä sitä on ollut tuhero koetuksella kun olet istunut sen päällä koko päivän. Tuulettaakin voi.


      • Istuja-lyhyen-illan kirjoitti:

        Siinä sitä on ollut tuhero koetuksella kun olet istunut sen päällä koko päivän. Tuulettaakin voi.

        Enhän minä niin kuin sinä.

        Kiva blogi aloitus.

        Vielä sängyssä, pian aamupuuron ja kahvin keittoon.

        Tulossa kaunis aurinkoinen päivä. Tänään käytän nokkaani ulkona. Teemme noin parin kolmen kilsan lenkin minä ja nokkani yhdessä.


    • istuttiin koko päivä miniän kanssa ja jutusteltiin
      vaari leikki tyttären pojan kanssa poikien leikkejä
      sellasen kahdeksan tuntia
      jäi vielä leikkimään kun lähdin teatteriharkkoihin
      mutta oli se sillä välin tuotu kotiin kun olin niissä harkoissa
      koska harkat loppu vasta kahdeksalta
      tulin kotiin ja pistin tanskalaisen rikossarjan pyörimään
      ja polkaisin kuntopyörällä kolme varttia
      nyt sitten istuskellaan ja nautitaan punkkulasilliset
      kun on vaarilla huomenna vapaapäivä
      kesästä keliä lupas huomiseksi
      jos pitää paikkansa niin ehkä lähdemme
      tonne järven jäälle vähän tallustelemaan
      ja nauttimaan pakkasen jälkeisistä lämpimistä päivistä :)

    • EnIhanUmmarra

      Onko koira kotonakin kiinni, kun sanot vieneesi sen isännälle? Vai lenkkeiletkö naapurin koiran kanssa kahdestaan?

      • 1lesken

        EnihanUmmarra
        Naapurin isännän koira on hoitokoirani. Isäntä itse ei pysty kipeän polvensa takia tekemään pitkiä lenkkejä koiran kanssa. Isäntä vie koiran aamulla pissille ja tuo sen sitten minulle. Lenkitän koiraa pidemmän kaavan mukaan. Vien koiran kotiinsa isäntänsä luokse lenkin päätyttyä. Mikä tässä on kuviossa on vaikea ymmärtää? Lesken


    • kerttunai

      maaseudulla mieheni kanssa on ihana asua. ennen niin kiireinen elämä on vaihtunut seesteiseen ihanaan yhdessäoloon.
      seksikin on ihaninta näin eläkkeellä, ei kiire. nautin mieheni siittimestä kun hän rakastelee minua varmoin ottein.
      Olen onnellinen nainen.
      Kerttu 73v.

      • varmoin-vapinoin

        Elämäänne kuorruttaa molemmanpuolinen vanhuuden vapina, sitä luulee toinen toisestaan että se on ekstaasissa.


      • 1lesken

        kerttunai
        Maalla tosiaan on leppoisampaa kuin kaupungissa. Kiire katoaa ja käy.ikäänkuin hitaammalla. Olet onnesi löytänyt ja mikä tässä maailmassa on parempaa kuin kahden ihmisen välinen rakkaus ja sopusointu. Onnekseni sain itse aikoinaan kokea sen ja olen kiitollinen 20 vuodesta em.mieheni kanssa. Kaikille ei suoda harmonista ja rakastavaa suhdetta joka pitäisi olla elämän suola. Ihmisten kiire on lisääntynyt, eikä pystytä ja jakseta kuunnella sitä toista osapuolta. Erotaan nopeasti ja luullaan että se on paras ratkaisu. Mikä ei suurimmalle osalle ole. Pitäisi eroa suunnitteleva pariskunta laittaa kahdestaan viikoksi maalle, niin voisi muutaman avioliiton pelastaa. Lesken


    • useinhuomannut

      mistä johtuu et vanhana alkaa puhua härskejä juttuja seksistä, olisko ollu aiemmin tukahdutettu se asia :)

    • huiop

      Paikat kun pehmenee, niin jutut kovenee vanhoilla ihmisillä.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Medvedev: Suomi tuhoutuu ydinsodassa ensimmäisenä

      Venäjän ydinaseilla on lyhyin matka Suomeen, joten ydinsodassa Suomi tuhoutuu heti sodan alkuminuuteilla, muilla mailla
      Maailman menoa
      694
      2745
    2. Hotellille löytyi ostaja....

      Tämän päivän Kainuun Sanomissa oli uutinen, että pesänhoitajan mukaan Hotelli Kainuu myydään ensiviikolla. Hieno homma,
      Kuhmo
      31
      1376
    3. Saana airola ja. muusikko spekulaatiota

      Saara airolan kirja muusikko mies. Oisko redrama tai lauri tähkä? Saana oli 13 v vuonna 2014 Tekoäly sanoo : tähkä Julki
      Yhteiskunta
      13
      1304
    4. Sinä. Just sinä.

      Palataan ajassa taaksepäin vuosi tai kaksi. Mitä tekisit toisin jos voisit?
      Ikävä
      113
      1235
    5. Mitäs peitsarissa on tapahtunut eilen illalla

      Mikkelissä iso poliisioperaatio https://www.iltalehti.fi/kotimaa/a/39ef020c-2d81-4d72-b720-651f458ba3e2
      Mikkeli
      49
      1226
    6. Miten kuvaisit tunteitasi

      tällä hetkellä?
      Ikävä
      105
      1065
    7. Jos saisit palata takaisin johonkin vuoteen

      Mikä vuosi se olisi? Ja mitä siinä hetkessä tapahtuisi?
      Ikävä
      112
      963
    8. Onko se loukkaavaa

      Kun joka kerta tuijotan sun peppua. En mahda sille mitään, että se vangitsee katseeni. Pohdin vain että ei minusta ole k
      Ikävä
      105
      949
    9. Onko kaivattusi seinäruusu?

      Kun hän saapuu paikalle, huomaako kukaan, vai kääntyvätkö päät? Onko se hyvä vai huono juttu? Oletko sinä huomattu vai
      Ikävä
      50
      779
    10. Tiedätkö kaivattusi musiikkimaun?

      Minkälaisesta musiikista hän pitää?
      Ikävä
      64
      761
    Aihe