Onpas siinä harvinaisen järkevä tutkija. Eikö kannattaisi ottaa asiantuntijan neuvosta vaarin, ja toimia ohjeen mukaan? Italiassa ovat varmaan vähän realistisempia tilanteen suhteen, kun rajan yli puskee jatkuvasti laumoittain kansaa Afrikan suunnalta. Tukea muilta EU-mailta rajan tukkimiseen? Tällaiseen soisin mielelläni valtion ohjaavan varoja, eikä johonkin turvapaikkabisnekseen tai Terrafamen Kankkulan kaivoon.
0Äänestä
Suomipelastettava
Valehtelijapakolaiset ulos ja tuet oikeille pakolaisille niihin maihin, mihin apua tarvitaan! Ongelmat on saatava estettyä pesitymästä Suomeen yhtään pitemmäksi aikaa. Me voimme vielä sen tehdä päinvastoin, kuin Ruotsi!
0Äänestä
qåaäzm
Suomipelastettava kirjoitti:
Valehtelijapakolaiset ulos ja tuet oikeille pakolaisille niihin maihin, mihin apua tarvitaan! Ongelmat on saatava estettyä pesitymästä Suomeen yhtään pitemmäksi aikaa. Me voimme vielä sen tehdä päinvastoin, kuin Ruotsi!
Tätähän me ollaan puhuttu että jos autettaisiin oikeita hätää kärsiviä niille lähialueille, voitaisiin auttaa huikeasti enemmän väkeä ja nimenomaan todellisia avun tarvitsijoita. Nyt on muut syyt pyörittää tätä järjetöntä turvis-sirkusta vastaanottajamaiden tuhoksi. Isis tästä käärii hyödyt. Ei järjen hiventä tässä ole, ei pienintä hiventä.
Ja verorahoilla rahoitetyt kallispalkkaiset "mamukielten" tulkit repivät järkyttäviä rahoja...taas kerran!
0Äänestä
mamukieli
JaMaksettavaa kirjoitti:
Ja verorahoilla rahoitetyt kallispalkkaiset "mamukielten" tulkit repivät järkyttäviä rahoja...taas kerran!
Tuntipalkka tulkilla on 40,-/h. Mamukieli on kallista.
0Äänestä
yuuytfjhggljhljh
Eikö se mene jakeluun: Valtioiden nykymuodossaan nimenomaan halutaan romahtavan. Esimerkiksi talous- tai "pakolais"politiikka ovat vain välineitä tämän saavuttamiseksi.
0Äänestä
tultamunille
Purkautuisi nyt se tulivuori siellä Italiassa ja päräyttäisi kunnon myrkyllisen rikkipilven koko eteläiselle välimerelle.
0Äänestä
masuri21
Ihmisalakuljetus toimii EU-johdon ja rikollisten suojeluksessa. Liian monet hyötyvät turvapaikkabisneksestä . Puolueen uskovat saavansa uusia kannattajia. Anarkistit toivovat epäjärjestystä ja anarkiaa. Vasemmistolaiset haluavat murtaa kristillisporvarillisen yhteiskunta- järjestelmän. Suuri osa on sinisilmäisiä hölmöjä jotka haluavat auttaa "vainottuja" Kts. Youtube: Unkarilaismies......
0Äänestä
mauriMutiainen
Suomalaiset päättäjät ovat niin tyhmiä että eivät ymmärrä tätäkään asiaa vaan nuoleskellaan matujen perseitä joka asiassa.
0Äänestä
Pohjoismaille.varoitus
Kokaiinista sieppauksiin ja ihmissalakuljetuksiin – jihadistit ja rikollisliigat lypsävät miljardeja Pohjois-Afrikan heikkoudesta
Ihmissalakuljetus Isisin alueiden läpi on halvempaa kuin muita reittejä. Terrorismin rahoitukseen perehtynyt italialaistutkija varoittaa Libyan romahduksesta. http://www.hs.fi/ulkomaat/art-2000005085460.html
Kohta tulvii niin paljon, että bisnesmiehetkin pelästyvät.
0Äänestä
tutkija.suu.kiinni
Mitäs se tutkija tuollaista neuvoo. Ei me saada ainuttakaan rajaa kiinni. Jos minä nyt menen tornioon ja käsken laittaa rajan kiinni, niin miten käy? Joudun vankilaan. Jos meitä on sata ja käskemme laittaa rajat kiinni, hommaavat paikalle lisää poliiseja ja taas kaikki sata joutuu vankilaan. Kansanvalta ei täällä ole mitään, demokratia on pelkkä ruma sana.
0Äänestä
nallukylä
Päättäjät ja mamujen suosijat pitävät huijareiden ja valehtelijoiden tunkeutumista maahamme tärkeämpänä, kuin turvallisuuttamme. Missähän kohtaa joku asia alkoi mennä väärälle raiteelleen suomi politiikassa? Olisikohan syytä ryhtyä jämäkästi korjaamaan asiaa.
0Äänestä
Katkeamaton.virta
Se alkoi viherpuniikeista solidaarisuuden nimissä. Sitten keskusta ja oikeisto hiffasivat: Mehän tienataan niillä.
Silloin alkoi hillitön kuskaus ja houkuttelu ja kutsuhuutojakin alkoi sadella jopa valtion johdon taholta.
0Äänestä
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 15
Vanhimmat
Yksittäistapaus.
Onpas siinä harvinaisen järkevä tutkija. Eikö kannattaisi ottaa asiantuntijan neuvosta vaarin, ja toimia ohjeen mukaan? Italiassa ovat varmaan vähän realistisempia tilanteen suhteen, kun rajan yli puskee jatkuvasti laumoittain kansaa Afrikan suunnalta. Tukea muilta EU-mailta rajan tukkimiseen? Tällaiseen soisin mielelläni valtion ohjaavan varoja, eikä johonkin turvapaikkabisnekseen tai Terrafamen Kankkulan kaivoon.
Valehtelijapakolaiset ulos ja tuet oikeille pakolaisille niihin maihin, mihin apua tarvitaan! Ongelmat on saatava estettyä pesitymästä Suomeen yhtään pitemmäksi aikaa. Me voimme vielä sen tehdä päinvastoin, kuin Ruotsi!
Tätähän me ollaan puhuttu että jos autettaisiin oikeita hätää kärsiviä niille lähialueille, voitaisiin auttaa huikeasti enemmän väkeä ja nimenomaan todellisia avun tarvitsijoita. Nyt on muut syyt pyörittää tätä järjetöntä turvis-sirkusta vastaanottajamaiden tuhoksi. Isis tästä käärii hyödyt. Ei järjen hiventä tässä ole, ei pienintä hiventä.
Ryntäys tulossa taas
http://yle.fi/uutiset/3-8622703
Ja verorahoilla rahoitetyt kallispalkkaiset "mamukielten" tulkit repivät järkyttäviä rahoja...taas kerran!
Tuntipalkka tulkilla on 40,-/h.
Mamukieli on kallista.
Eikö se mene jakeluun: Valtioiden nykymuodossaan nimenomaan halutaan romahtavan. Esimerkiksi talous- tai "pakolais"politiikka ovat vain välineitä tämän saavuttamiseksi.
Purkautuisi nyt se tulivuori siellä Italiassa ja päräyttäisi kunnon myrkyllisen rikkipilven koko eteläiselle välimerelle.
Ihmisalakuljetus toimii EU-johdon ja rikollisten suojeluksessa.
Liian monet hyötyvät turvapaikkabisneksestä . Puolueen uskovat saavansa uusia kannattajia. Anarkistit toivovat epäjärjestystä ja anarkiaa. Vasemmistolaiset haluavat murtaa kristillisporvarillisen yhteiskunta-
järjestelmän. Suuri osa on sinisilmäisiä hölmöjä jotka haluavat auttaa "vainottuja"
Kts. Youtube: Unkarilaismies......
Suomalaiset päättäjät ovat niin tyhmiä että eivät ymmärrä tätäkään asiaa vaan nuoleskellaan matujen perseitä joka asiassa.
Kokaiinista sieppauksiin ja ihmissalakuljetuksiin – jihadistit ja rikollisliigat lypsävät miljardeja Pohjois-Afrikan heikkoudesta
Ihmissalakuljetus Isisin alueiden läpi on halvempaa kuin muita reittejä. Terrorismin rahoitukseen perehtynyt italialaistutkija varoittaa Libyan romahduksesta.
http://www.hs.fi/ulkomaat/art-2000005085460.html
Kohta tulvii niin paljon, että bisnesmiehetkin pelästyvät.
Mitäs se tutkija tuollaista neuvoo. Ei me saada ainuttakaan rajaa kiinni. Jos minä nyt menen tornioon ja käsken laittaa rajan kiinni, niin miten käy? Joudun vankilaan.
Jos meitä on sata ja käskemme laittaa rajat kiinni, hommaavat paikalle lisää poliiseja ja taas kaikki sata joutuu vankilaan.
Kansanvalta ei täällä ole mitään, demokratia on pelkkä ruma sana.
Päättäjät ja mamujen suosijat pitävät huijareiden ja valehtelijoiden tunkeutumista maahamme tärkeämpänä, kuin turvallisuuttamme.
Missähän kohtaa joku asia alkoi mennä väärälle raiteelleen suomi
politiikassa? Olisikohan syytä ryhtyä jämäkästi korjaamaan asiaa.