Protesti: Pakolaiset vapaaehtoisesti telttoihin

Silloin kun v. 2015 syksyllä alkoi pakolaisvyöry Suomeen, tulijoita oli niin paljon että pieni osa oli pakko majoittaa telttoihin, nii siitä syntyi kauhea kitinä, vaikka teltat olivat lämpimiä.

Nyt muutamat kymmenet irakilaiset pakolaiset aikovat osoittaa mieltä, Helsingin keskustassa, ja muutama majoittua pariksi yöksi telttaa, ihan omasta halustaan.

Se on kuitenkin hyvin todennäköistä, että tämän mielenosoituksen ovat masinoineet kantasuomalaiset vapaa liikkuvuus -pellet.
3116
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 3

Vanhimmat

Kaikkihan niille kelpaa kun tosipaikka tulee. Se on vain eräiden tahojen keksimää että pitää olla sisämajoitus. Ilmaston lämpeneminenkin auttaa asiaa.
Telttakyliä vaan pystyyn hangosta utsjoelle (meinasin sanoa petsamoon )
ja sinne koko afrikan jengi asumaan. Kyllä ne pian perustaa firmoja, nehän on kuulemma kekseliäitä. Äkkiä rakentavat telttakylistä kokonaisia kaupunkeja, perustavat tuottavia yrityksiä, maksavat keskenään veroja kaupunkiensa ylläpitoon. Kouluissa opiskelevat iloiset vilkkusilmäiset lapset, vanhukset syötetään ja silitellään. Saamme me alkuperäiset olla ihan rauhassa omilla paikoillamme.

Äänestä

Setahenkinen suvakkivajakkinen homostelu yhteiskunta on tätä, kaikenlainen terrorismi rehoittaa mitä erinäisemmissä muodoissa. Vihervassarinen kouhka-aate tunkee näitä ideoita ja ajatelmia ynnä lakiehdotuksia, kantasuomalaiset pitää kriminalisoida ja ainoastaan 'meillä on unelma' hiekkakulttinen raiskausyhteiskunta on sallittua ja suotavaa.

Tuossa jo menee ihan perustavanlaatuisesti pieleen, hiekkakultti ei salli homostelijoita ja mitä tahansa nykyisin näissä länsimaisissa homostelu nyky-yhteiskunnissa esiintyviä asiaan kytkeytyviä lieveilmiöitä, ne kivittää ne kuoliaaksi. Nämä samat tahot on kuitenkin tätä kulttia tänne kaikista eniten vänäämässä ja joka paikassa tietä tasoittamassa ja myötämielistelemässä.

Hel.vettiin ollaan menossa tällä suvakkivajakkisella kulttuurilla, ohessa yhteiskuntaan pesiytyneet terroristit tekee sitä myyräntyötään joka paikassa. Suvakkihuoramediat tunkee vaan sitä maahantunkeutumis propagandaansa ja homostelijoiden kirkkohää agenda juttuja tulemaan, niin kuin nämä jotenkin pelastaisi tämän yhteiskunnan ja näihin pitäisi jotenkin erityisesti keskittyä.

Tämän tyyppinen terrorismi on keskittynyt sisään näihin suvakkihuoramedioihin, ne tekee nyt taustalla koko ajan sitä myyräntyötä. Koettaa muokata sitä kansan enemmistön mieltä omalle paska-agendalleen myötämieliseksi.

Äänestä

Vihervasemistolaiset ovat stallarien seuraajia.
Lesboilla ja homoilla on tarkoitus tuoda Suomeen paljon kehitysmaa- muslimeja. Miksi ?
Vihervasurit haluaa myös paljon kehitysmaamuslimeja. Miksi ?
Anarkistit kannattaa kiihkeästi Suomeen kehitysmaamuslimeja. Miksi ?
Vastus on kulttuurimarxismi. Km:t pyrkii tuhoa länsimaisen kristillisen yhteiskunnan. Kommunistien vallankumous ei onnistunut. Nyt on meneillään pitkä marssi. Tavoite sama.
Kts. YouTube: Kulttuurimarxismi....

Äänestä

Kommentoi aloitusta


tyhkgh kirjoitti:

Silloin kun v. 2015 syksyllä alkoi pakolaisvyöry Suomeen, tulijoita oli niin paljon että pieni osa oli pakko majoittaa telttoihin, nii siitä syntyi kauhea kitinä, vaikka teltat olivat lämpimiä.

Nyt muutamat kymmenet irakilaiset pakolaiset aikovat osoittaa mieltä, Helsingin keskustassa, ja muutama majoittua pariksi yöksi telttaa, ihan omasta halustaan.

Se on kuitenkin hyvin todennäköistä, että tämän mielenosoituksen ovat masinoineet kantasuomalaiset vapaa liikkuvuus -pellet.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu