Helluntailaisten pitkä tie poliittiseen osallistumiseen
Vuonna 2015 eduskuntaan valittujen kansanedustajien joukossa on useita helluntailaisia. Sata vuotta sitten helluntailiikkeessä pidätyttiin kaikesta puoluepoliittisesta vaikuttamisesta.
Teksti Jouko Ruohomäki
Helluntailiikkeen poliittinen pidättyvyys juontanee juurensa saarnaaja Pekka Brofeldtista, joka liittyi liikkeeseen sen ensi hetkillä. Hän oli entinen perustuslaillinen vaikuttaja, jonka Bobrikovin hallinto oli karkottanut maanpakoon vuonna 1903. Pakolaisuusaikana hän koki uskonnollisen murroksen ja omaksui samalla kielteisen asenteen kaikkeen puoluepoliittiseen vaikuttamiseen.
Suomeen palattuaan Brofeldt toimi aluksi Kotimaa-lehden päätoimittajana. Kun helluntaiherätys rantautui Suomeen, hänestä tuli perustamansa lehden Toivon Tähden välityksellä uuden herätysliikkeen mielipidevaikuttaja. Monet alkuajan helluntailaiset omaksuivatkin Brofeldtin politiikasta varoittavan linjan.
Ilmeisesti Brofeldtin kanta vaikutti myös 1909 valtiopäiville valittuun sosiaalidemokraattisen puolueen edustajaanJuho Etelämäkeen, sillä liityttyään helluntailaisiin hän erosi 1913 kansanedustajan tehtävästä ja puolueesta. Poliittinen pidättyminen ei sinänsä ollut leimallista helluntailaisuudelle, sillä esimerkiksi Ruotsin ja Norjan helluntailiikkeissä politiikkaan osallistumista ei vieroksuttu.
Joulukuussa 1917 Toivon Tähdessä julkaisemassaan kirjoituksessaan ”Yläpuolella puolueita” Brofelt toisti vanhan kantansa. Hän varoitti lukijoita sekaantumasta ”tämän maailman kapina- ja valtaliittoihin tai muihin semmoisiin suojeluskuntiin”.
Sisällissodan jälkeen helluntaiherätyksessä jatkettiin poliittisen pidättyvyyden linjalla. Sen uskottiin varjelevan yhteisöä riidoilta, sillä seurakuntiin oli liittynyt sekä entisiä vasemmistolaisia että oikeistolaisia.
Lue lisäää
https://www.seurakuntalainen.fi/uutiset/helluntailaisten-pitka-tie-poliittiseen-osallistumiseen/

Vastaukset
Vanhimmat
Ei vielä vastauksia
Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.