Miksi meillä on yksityisiä hoivakoteja?

... pääsääntösesti iäkkäille mutta toki muillekkin niitä käytetään tilanteen mukaan.

Ihmettelen vaan sitä että miksi yksityisiä hoivakoteja käytetään kuntalaisten potilaiden hoitopaikoina? Kuntahan siis vuokraa hoitopaikkoja yksityisestä hoivakodista.

Yksikään hoivakoti ei toimi vapaaehtoisena, hyväntekijäisyys pohjalta eli ei tavoittelisi voittoa vaan kyllä, totta kai voittoa kerätään aina kun kyse on yrittämisestä.

Kunnan hoivakoti tai mikä hyvänsä palvelu ei saa tuottaa voittoa!
Huomioidaan kaikki kulut, palkat, materiaalit, hoitotarvikkeet, ulkopuoliset palvelut sun muut niin mikä kohta jossakin tekee sen että kunnan kannattaa vuokrata hoitopaikkoja yksityisistä hoivakodeista?

Eihän tälläistä ole missään muuallakaan.
Miksi kunta ei vuokraa tehohoito-osastoja yksityisiltä ja kaikki muukin jos se kerran on niin halpaa vai?

Koska järkevä ratkaisuhan olisi kunnalla rakentaa omat hoivakodit ja mieluummin mahdollisimman suuria. Koska mitä enemmän hajutetaan, pienennetään, pilkotaan palveluita niin sitä kalliimpaa siitä tulee! Kunta voi hankkia aina isompia eriä vaikka vaippoja joten hinta tulee halvemmaksi. Mitä isompi hoivakoti niin sitä paremmat resurssit on kyetä pitämään hoitohenkilökuntaa riittävästi. Palkoissa ei ole mitään eroja super ja tehy kyllä pitää huolen palkoista, ns samat palkat on niin yksityisellä kuin kunnallisellakin.

Vuokraaminen on kalliimpaa.

Kuntavaalit on ihan ovella, tässä asia myös missä olisi pohtimista, miten kunnan rahoja käytetään.
4107
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 4

Vanhimmat

Yksityisiä hoitolaitoksia tietysti on koska kok/kesk/perseet porvareina haluavat rahastaa yhteiskunnan varat omiin taskuihinsa. Siitä ja vain siitä on kysymys. Siksi kuntien omille toimille laitetaan pakkoyhtiöittäminen jotta yhtiönä voivat kok/kesk/perseet "myydä" ne itselleen ja kavereilleen rahastusvälineiksi.
Maailman kallein terveydenhuoltojärjestelmä on usassa, sitä kohti mekin olemme menossa, valitettavasti.

Äänestä

Yksityisiä hoivakoteja on juuri siksi että kunta säästäisi rahaa, tietenkin. Vuorokausi yksityisellä on 30-40 pinnaa halvempi kuin julkisella, koska byrokratiaa ei ole ja työntekijät voidaan irtisanoa mikäli he eivät tee hommiaan.

Äänestä

Se alkoi 1992, kun Rion kokouksessa YK:n jäsenmaat allekirjoittivat Agenda 21 -sopimuksen. Nuo public-private partnerships ovat olennainen osa Agendan rahansiirtoja kansoilta yrityksille, hyväveliverkoston yrityksille. Lukekaapa tai kuunnelkaapa myös aiheesta ICLEI (nimi on sittemmin muuttunut, mutta tuollakin nimellä tietoa löytyy). Siihen kuuluvat kaupungit ja kunnat ympäri maailman toteuttavat Agendaa paikkakunnallaan. Suomessakin on kymmenkunta kaupunkia, jotka kuuluvat ICLEI:iin. Täysin epädemokraattista asioista päättämistä kansan selän takana. Kansa vain maksaa kaiken.

Niin, ajatelkaapa tosiaan. Jos päättäisimmekin palata kunnalliskoteihin. Jos alkaisimmekin toimia tässäkin asiassa päämääränämme asioiden hoito, ei yritysvoitto.

Äänestä

Ei ole ensiviikolle töitä kotipaikkakunnalla, mutta mene tuonne työssäkäyntialueelle 1,5h ajomatkan päähän toiseen yksikköön ensiviikoksi.
Ota tai jätä.
Eli "tehokkuus" revitään työntekijöiden työoloista.
Mietippä sitten ilta-aamu vuoroa siihen kulkemisen päälle.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


kuntavaalit.teema1 kirjoitti:

... pääsääntösesti iäkkäille mutta toki muillekkin niitä käytetään tilanteen mukaan.

Ihmettelen vaan sitä että miksi yksityisiä hoivakoteja käytetään kuntalaisten potilaiden hoitopaikoina? Kuntahan siis vuokraa hoitopaikkoja yksityisestä hoivakodista.

Yksikään hoivakoti ei toimi vapaaehtoisena, hyväntekijäisyys pohjalta eli ei tavoittelisi voittoa vaan kyllä, totta kai voittoa kerätään aina kun kyse on yrittämisestä.

Kunnan hoivakoti tai mikä hyvänsä palvelu ei saa tuottaa voittoa!
Huomioidaan kaikki kulut, palkat, materiaalit, hoitotarvikkeet, ulkopuoliset palvelut sun muut niin mikä kohta jossakin tekee sen että kunnan kannattaa vuokrata hoitopaikkoja yksityisistä hoivakodeista?

Eihän tälläistä ole missään muuallakaan.
Miksi kunta ei vuokraa tehohoito-osastoja yksityisiltä ja kaikki muukin jos se kerran on niin halpaa vai?

Koska järkevä ratkaisuhan olisi kunnalla rakentaa omat hoivakodit ja mieluummin mahdollisimman suuria. Koska mitä enemmän hajutetaan, pienennetään, pilkotaan palveluita niin sitä kalliimpaa siitä tulee! Kunta voi hankkia aina isompia eriä vaikka vaippoja joten hinta tulee halvemmaksi. Mitä isompi hoivakoti niin sitä paremmat resurssit on kyetä pitämään hoitohenkilökuntaa riittävästi. Palkoissa ei ole mitään eroja super ja tehy kyllä pitää huolen palkoista, ns samat palkat on niin yksityisellä kuin kunnallisellakin.

Vuokraaminen on kalliimpaa.

Kuntavaalit on ihan ovella, tässä asia myös missä olisi pohtimista, miten kunnan rahoja käytetään.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu