Olen obsessiivinen paska

pettynyt12345

Ihastun aina yksipuolisesti. En koskaan löydä vastarakkautta. Olen tullut näin 40-vuotiaana kyyniseksi, enkä uskokaan löytäväni ketään. Olin koulukiusattu. Minulla ei koskaan ole ollut paljoa ystäviä, eikä mikään ihmissuhde juuri ole kestänyt. Olen aina ollut kaikessa kakkonen. En ole kelvannut omana itsenäni. Oma itseni on sitten paska.
Olen turha haaveilija kaikessa.
Suhteeni ovat olleet henkisesti/fyysisesti väkivaltaisia, tai pelkästään sitten kaverillisia.
Takerrun aina liian pitkään kumppaniini, ja moni voi sitä käyttää hyväksi. Suhteen pitää olla todella paska, ennenkuin se päättyy kohdaltani. Ja sitten olen ihan lopussa.

Olen yrittänyt kaikenlaista elämässä, siitä ei voi syyttä. Olen liiankin sisukas ja lyön pääni aina turhaan seinään. Mutta olen epäonnistunut kaikessa mitä yritänkin. Tuntuu niin pitkältä tämä elämä, että vielä pitäisi toiset 40 vuotta kitua yksin. Kumpa päättyisi jo tämä elämä.

5

352

    Vastaukset 5

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • halaus-sulle

      Etkä ole! Olet juuri hyvä sellaisena kun olet. Kun luin tekstisi ajattelin että tuossa on paljon samaa kuin minun elämässäni, paitsi etten ajattele olevani paska. Oletko ihan varma että olet epäonnistunut? Kaikkihan me ihmiset tehdään virheitä, mutta jos niistä ottaa opikseen niin miten silloin on muka epäonnistunut? Olet ainakin yrittänyt, siitä voit olla ylpeä.

      Jos sinua on kohdeltu huonosti, syy ei ole sinun vaan sen joka kohtelee huonosti.
      Älä vain enää tyydy sellaisiin suhteisiin ja ala pitää itseäsi arvossa. Olet arvokas.

    • åoh

      Miks mäkin ihastun aina yksipuolisesti? Lopulta sitten tuskan jälkeen vihaa sitä ihmistä, jota ennen rakasti. Oliko se rakkautta? Oliko se sitä, että mut hurmattiin ja sit mua käytettiin hyväksi yritettäessä tehdä vaikutusta toisiin naisiin. Ei. Se oli sitä, etteivät ihmiset ymmärrä toisiaan. Ja sitä, että se oli varattu ja sitä, että mä olin varattu.

    • fgdjdfgfjd

      Ihastuminen on useimiten nimenomaan yksipuolista meillä tavan ihmisillä, et ole siinä suhteessa ketään huonompi. Meillä on vain ahneina ihmisinä taipumus haluta eniten sitä mitä emme voi saada :)

    • hapot.sun

      Olipas negatiivinen tunne tuossa aloittamassa
      Liika negatiivisuus ihmisessä on pahaa ... löydä jo aurinko ja onnellisuus

    • vanhatuttu

      Unohdit vaikean lapsuuden ja vanhemmat, sivupersoonat ja varamiehet, sekä kelpaamattomuuden ja hylätyksi tulemisen tunteen, josta ei pääse yli, sekä tukahdutetut ja käsittelemättömät tunteet.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Suomalaisten pinna paloi - Ärsytys iskee uudesta TTK-juontajasta "Eihän tälle voi kun nauraa"

      Oliko Veronica Verho hyvä valinta TTK-juontajaksi? Uuden TTK-juontajan henkilöllisyyttä on arvailtu siitä asti, kun Va
      Suomalaiset julkkikset
      73
      1959
    2. Nainen, onko sinussa sitä aitoa feminiinisyyttä jäljellä

      Vai onko se jäänyt meikkien, korujen, hameiden ym. alle peittoon? Onko naisellisuutesi aitoa vai opetettua? Jos teet nai
      Ikävä
      366
      1229
    3. Kirjoita jotain

      Kivaa, hellää ja piristävää
      Ikävä
      141
      1028
    4. Missäs se Miss Suomussalmi luuraa?

      Jokin aika sitten eräs myyjätär tituleerasi itsensä Miss Suomussalmeksi. Asiakas oli kuulemma Tokmannin kassalla todennu
      Suomussalmi
      24
      1003
    5. Mitäpä luulet että tykkääkö

      kukaan kaivatustasi ?
      Ikävä
      90
      714
    6. Päälle hautaus?

      Hautauksissa puhutaan päällehautauksista jos vaikka mies on kuollut ensin ja vaimo 20 vuotta myöhemmin! Todellisuudessa
      Lieksa
      115
      692
    7. Varmaan aika moni

      Haluaisi sinut enemmän kuin mielellään
      Ikävä
      44
      685
    8. Voisit nainen joskus vastata minulle

      Ja antaa jotain itsestäsi. Pientä tunnistetta ja juttua itsestäsi ja meistä. Kannustan.
      Ikävä
      63
      652
    9. On tuota ikäeroa meillä kyllä aivan liian paljon

      Etsi samanikäistä kuin olet, niin minäkin.
      Ikävä
      59
      645
    10. T rakastan sua

      vaikket sitä usko
      Ikävä
      59
      598
    Aihe