Mattis-Mainio: USA sitoutunut turvatakuisiin

Yhdysvaltain puolustusministerin James Mattisin mukaan Yhdysvallat on sitoutunut Naton 5. artiklaan eli turvatakuisiin jokaiselle jäsenmaalle.

Mattis selvensi maansa sitoutumista sotilasliittoon tänään Naton puolustusministerien kokouksen päätteeksi pidetyssä tiedotustilaisuudessa.

Mattis sanoi eilen puolustusministereille, että Yhdysvallat voisi hillitä sitoutumistaan, jos jäsenmaat eivät kanna tasaisemmin vastuuta puolustusmenoista.

Ministeri ei halunnut tänään täsmentää, mitä hän tarkoitti hillitsemisellä. Hän tyytyi sanomaan, että viesti otettiin hänen mukaansa vastaan hyvin.


STT
0<50
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset

Vanhimmat

Ei vielä vastauksia

Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.

Kommentoi aloitusta


Jussis-Juonio kirjoitti:

Yhdysvaltain puolustusministerin James Mattisin mukaan Yhdysvallat on sitoutunut Naton 5. artiklaan eli turvatakuisiin jokaiselle jäsenmaalle.

Mattis selvensi maansa sitoutumista sotilasliittoon tänään Naton puolustusministerien kokouksen päätteeksi pidetyssä tiedotustilaisuudessa.

Mattis sanoi eilen puolustusministereille, että Yhdysvallat voisi hillitä sitoutumistaan, jos jäsenmaat eivät kanna tasaisemmin vastuuta puolustusmenoista.

Ministeri ei halunnut tänään täsmentää, mitä hän tarkoitti hillitsemisellä. Hän tyytyi sanomaan, että viesti otettiin hänen mukaansa vastaan hyvin.


STT

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu