12-v kuoli ajettuaan autolla metsään

"12-vuotias Raahesta kotoisin oleva poika oli ottanut lähisukulaiseltaan auton luvatta käyttöön viime viikon maanantaina. Pojalla ei ollut ollut mitään vaikeuksia Raahessa, vaan lähdön syy oli Pohjanmaan poliisilaitoksen mukaan ollut päätös lähteä tapaamaan Turussa asuvaa tuttavaa".

http://www.mtv.fi/uutiset/kotimaa/artikkeli/autolla-rajusti-ulosajanut-12-vuotias-menehtyi-vammoihinsa/6314752

Auto oli ajanut vasemmalle kaartuvassa mutkassa suoraan metsään ja suistunut tien piennarta pitkin lähes 200 metriä. Poika ja tämän mukana ollut koira olivat lentäneet autosta ulos. Koiran poika oli ottanut mukaansa, jottei se olisi herättänyt sukulaisten talonväkeä.

- Todennäköisesti pojalla oli joko liian kova vauhti tai hän on nukahtanut, Pohjanmaan poliisilaitoksen rikoskomisario Mikko Uusimäki sanoo.

Alkoholilla ei ole poliisin tietojen mukaan osuutta asiaan.

Poika menehtyi kaksi päivää ulosajan jälkeen Tampereen yliopistollisessa sairaalassa.
282
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 2

Vanhimmat

Koira parka, mitä on eläissään joutunutkaan kokemaan.
RIP koiruudelle.

Äänestä

Olisi varastanut hevosen kuten kulttuuriin kuuluu.

Äänestä

Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastainen viesti.

Kommentoi aloitusta


Avaimet_asekaappiin kirjoitti:

"12-vuotias Raahesta kotoisin oleva poika oli ottanut lähisukulaiseltaan auton luvatta käyttöön viime viikon maanantaina. Pojalla ei ollut ollut mitään vaikeuksia Raahessa, vaan lähdön syy oli Pohjanmaan poliisilaitoksen mukaan ollut päätös lähteä tapaamaan Turussa asuvaa tuttavaa".

http://www.mtv.fi/uutiset/kotimaa/artikkeli/autolla-rajusti-ulosajanut-12-vuotias-menehtyi-vammoihinsa/6314752

Auto oli ajanut vasemmalle kaartuvassa mutkassa suoraan metsään ja suistunut tien piennarta pitkin lähes 200 metriä. Poika ja tämän mukana ollut koira olivat lentäneet autosta ulos. Koiran poika oli ottanut mukaansa, jottei se olisi herättänyt sukulaisten talonväkeä.

- Todennäköisesti pojalla oli joko liian kova vauhti tai hän on nukahtanut, Pohjanmaan poliisilaitoksen rikoskomisario Mikko Uusimäki sanoo.

Alkoholilla ei ole poliisin tietojen mukaan osuutta asiaan.

Poika menehtyi kaksi päivää ulosajan jälkeen Tampereen yliopistollisessa sairaalassa.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu