Kela: Haasteellinen muuttui kaaokseksi.

Muutos oli ja on liian raju, henkilökuntaa liian vähän. Puolustautuminen mediassa oli, että nettiä käytettykään niin runsaasti kuin oletettiin. Itselläni tod. Tieken iso A, eli sama kuin farmaseutti, lastentarhaope jne, huolellisella paneutumisella onnistuin lomakkeen täyt. Laskut lähetän paperiversiona, kuvaaminen kuvien siirto ei onn. kamerani ei riittävän tehokas. Netistä varaamalla saa henk.koht. puhelin ajan(netti siis pitää olla) n. alle parin viikon päähän, elikkä epäselv. lasku menee jo sakoille. Tässä muutama, (satoja asioita selv.)keneltä voidaan vaati yhtä äkkiä tälläistä valmiutta, ennakkoon vaatimuksien selv. puuttui täysin. Vuokra kaaos, sähkölasku kaaos, luottotied. menee, 5e per. lasku sakkoja.
Ehdottaisinkin, että Kelä järjästäisi Suomen suurimman urheilutapahtuman Nesterallin vuosi 2017, aikaahan on vielä elokuuhun runsaasti, työttömiä suomalaisia ja mamut lisäksi.
177
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 1

Vanhimmat

Poliitikoista ei apuja, hehän oli lomilla vuoden vaihteen, osa jopa syksyynkin. Yleisesti ottaen(luotettavat) sukulaiset hoitaa vanhukset ja laskut, mutta jos ei ole sukulaisia, niin kukapa antaa täysin vieraille. ns. tutuille kaiken rahaliikenteen hoidon, tosta vaan, rosvoista varoitan, niitä riittää.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Kaaoottinen.tilanne kirjoitti:

Muutos oli ja on liian raju, henkilökuntaa liian vähän. Puolustautuminen mediassa oli, että nettiä käytettykään niin runsaasti kuin oletettiin. Itselläni tod. Tieken iso A, eli sama kuin farmaseutti, lastentarhaope jne, huolellisella paneutumisella onnistuin lomakkeen täyt. Laskut lähetän paperiversiona, kuvaaminen kuvien siirto ei onn. kamerani ei riittävän tehokas. Netistä varaamalla saa henk.koht. puhelin ajan(netti siis pitää olla) n. alle parin viikon päähän, elikkä epäselv. lasku menee jo sakoille. Tässä muutama, (satoja asioita selv.)keneltä voidaan vaati yhtä äkkiä tälläistä valmiutta, ennakkoon vaatimuksien selv. puuttui täysin. Vuokra kaaos, sähkölasku kaaos, luottotied. menee, 5e per. lasku sakkoja.
Ehdottaisinkin, että Kelä järjästäisi Suomen suurimman urheilutapahtuman Nesterallin vuosi 2017, aikaahan on vielä elokuuhun runsaasti, työttömiä suomalaisia ja mamut lisäksi.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu