Kehenkään ette tutustu itse. Luotatte ihmisten maineeseen. Kuljette kuin rotat toistenne perässä aina samojen naisten jäljessä.
Missä miehet on luovuus? Missä omat aivot? Missä omat tunteet?
Homoudutte. Ihan turhaan.
Missä miehet on luovuus? Missä omat aivot? Missä omat tunteet?
Homoudutte. Ihan turhaan.
Vastaukset 9
Vanhimmat
Kaikkein ällöintä on naiset jotka esittelee blogeissaan itseään ja kaikkea muuta hömppäpömppää. Tuolaiset naiset on kyllä todella oksettavia. Toki jos esittelee terveyteen liittyviä asioita tai muuta, mutta jos esittelee pelkästään itseään vain eri vaatteissa, meikeissä, ilmeissä, syömässä jne. niin voi hyvää päivää sentään eivät edes tajua kuinka noloja ovat.
Miksi on ok esitellä terveyteen muttei muotiin, kosmetiikkaan tai pukeutumiseen liittyviä asioita? Aloitin juuri lifestyle blogin jossa on vähän laidasta laiteen asioita. En laita sinne kuvia joista minut voisi tunnistaa koska puhun siinä myös aika henkilökohtaisista aiheista joita itse tai joku lähipiirissäni on kokenut. Mutta suurimmaksi osaksi aiheet on hömppäpömppää kuten kuinka saa ripset pitkiksi ym. Mutta nämä aiheet kiinnostaa naisia, kukapa ei haluaisi näyttää ja tuntea olonsa kauniiksi
Hyvin sanottu 😂
Päinvastoin, naisethan ne eivät ota selvää ihmisistä itse, vaan kyselevät kavereiltaan lupaa että keneen mieheen saavat ihastua. Vain etukäteen piireissä tunnetut miehet saavat hyväksynnän. Naiset eivät uskalla ottaa elämästä kiinni ja tehdä omia ratkaisujaan muista riippumatta. Ja näin jää monta parisuhdetta syntymättä ihan turhaan.
Ihannemies: käy panemassa aina ku pimppiä kutittaa, ei muuta
ja sullako on kutinan jatke................?
:)))))))))))))))))))))))))))))))))))))))))))))))))))))))))))))))))))))))))))))))))
Naiset luottavat pimpin voimaan. Jos mies ei kiinnostu pelkästä pimpistä mies on homo. Itseäni kiinnostaa myös naisen ajatukset, eikä pelkkä pimppi. Valitettavasti naiset eivät paljasta ajatuksiaan, jos et ole pelkästään pimpin perässä.
Olipa totuudenmukainen ja hyvä kannanotto!
Aikuiset miehet, rakentavat sisäpiirejä jota kautta otetaan selvää vieraista naisista.
Itse ei lähdetä tutustumaan, ottamaan selvää naisista. Niin sanottua / normaalia, tervettä suhdetta ei pääse syntymään, kun jo aivan alussa itse pilataan kaikki.
Hyvät kaverit ja kaikenmaailman puolitutut ihmiset menevät suhteen edelle.
Jos näin ei pilata tutustumisen mahdollisuutta, vastakkaiseen sukupuoleen.
Hyvänä kakkosena tulee. Jokin todella paha henkilökohtainen ongelma miehessä itsessään. Jota piilotellaan, salaillaan viimeiseen asti uudelta naisystävältä.
Ja ongelma on sukupuolinen kyvyttömyys, asia jota mies ei ole hoitanut kuntoon -
asian arkaluonteisuuden takia. Tai sitten hyvin epäsiisti tai suorastaan
kaaoksessa oleva koti, aikuisella miehellä.
VIHAA VIHAA VIHAA. Tämä sivusto on täynnä katkeruutta ja VIHAA