Dream Theaterin uusin levy oli aikamoinen pettymys. Kuten tuli jo joskus todettuakin, niin Moore sopi Theateriin kuin nenä pyllyyn. Rudess on enemmän näitä pianomiehiä. Metropolis part I ja Learning To Live. Siinä olivat parhaat kappaleet. The Glass Prison on aika huono. Onhan siinä hankalia kohtia, mutta tunnelma on aika lässy. Blind Faith on ihan mukava, mutta liian karu. Sellaiset mukavat syntikkastringäänet jääneet pois soolon taustalta. Lisäksi kertoasäe on jokseenkin mielikuvitukseton. Misundestood kuullostaa ihan Paradise Lostilta. Todella mielikuvitukseton kappale. The Great Depate on aika...hmm...typerästi tehty ja mielikuvitukseton tämäkin. Disappear on oikeastaan ainoa mielenkiintoinen kappale eka levyllä. Blind Faith on mukava myös...ei turhan ärsyttävä. Toisella levyllä alkaakin sitten selvästi olla vähän tunnettakin mukana ja tähän on panostettu selvästi enemmän. The Test That Stumped Them All on aika huvittava kappale lyriikoidenkin puolesta, mutta Goodnight Kiss ja Solitary Shell kruunaavat kappaleen. Myös About To Crash on tietyiltä osin todella hyvä. Loppujen lopuksi levy oli aika huono. Sheriniankin sai sentään oikeita syntikkaseikkailuja aikaan. Rudessin liiallinen pianon pimputtelu alkaa vähitelleen käymään hermoille, vaikka tyyppi muuten onkin parempi soittamaan, kuin Dream Theaterin aikaisemmat kosketinsoittajat yhteensä. Soittaisi vain samantyylistä musiikkia, kuin soololevyillään (suosittelen kaikille lämpimästi). Parhaat levyt ovat silti kuitenkin Images And Words, Awake ja A Change Of Seasons. Scenes From A Memory on myös ihan rattoisaa kuunneltavaa.
Kertokaas, oletteko samaa mieltä. Minä olen nimittäin kuitenkin kuunnellut Dream Theateria melko paljon, enkä ylistä jokaista levyä maailman historian parhaimmaksi, jos ne eivät sitä kerran ansaitse. Toinen Dream Theaterin melko heikko esitys on Falling Into Infinity, mutta eipä sitä enempiä haukkumaan..
Kertokaas, oletteko samaa mieltä. Minä olen nimittäin kuitenkin kuunnellut Dream Theateria melko paljon, enkä ylistä jokaista levyä maailman historian parhaimmaksi, jos ne eivät sitä kerran ansaitse. Toinen Dream Theaterin melko heikko esitys on Falling Into Infinity, mutta eipä sitä enempiä haukkumaan..
Vastaukset
Vanhimmat
Ei viela vastauksia.