Joskus ajattelee ettei tätä enään jaksa, mutta sitten taas toisena päivänä on ihan toinen fiilis. Sänkykin tulee pedattua aamuisin ihan vain siksi että on kivampi olla siistissä kodissa, kun muuta paikkaa ei oikeastaan ole missä oleskella. Kaikki muut jotka tunnen ovat työssä päivisin ja jollei ole niin ei ne halua aikaansa kuluttaa meikäläisen kanssa kun ei mulla ole rahaa mennä mihinkään kuitenkaan. Olisihan se kivaa shoppailla taikka istuskella kahvioissa päivisin, taikka muuten vaan huinia jossakin missä on muitakin ihmisiä. Mutta kun ei ole vain yksinkertaisesti varaa. Olen Kelan peruspäivärahalla ja jos kerran menen kuukaudessa johonkin niin sitten ei ole varaa johonkin toiseen, ehkäpä tärkeämpään asiaan.
Täällä kerrostalossa vaan oleskelen ja kuuntelen kun joku soittaa taas musiikkia niin kovalla että ei pysty edes ajattelemaan ja sydän saa rytmihäiriöitä tuosta basson jytkeestä. Mutta ei noille mitään auta sanoakaan kun niiden mielestä heillä on "oikeus" päivisin huudatella niitä vaikka kuinka kovaan. Nyky-yhteiskunnassa kun tuntuu kaikilla olevan se mentalitetti että; mitäs muista, kunhan itsellä vaan pyyhkii lujaa. En vain ymmärrä tätä mentaliteettia, kun minulla itselläni on aina ollut tärkeää se miten kaikilla muillakin menee. Tuntuu todella pahalle jos jollakin menee huonosti ja pyrin auttamaan jos osaan. Ja silloin kun olin nuori vielä, tällaisia ihmisiä kuin minä oli todella paljon. Nykyisin kukaan ei enään välitä muuta kuin itsestään. Omaisetkin jätetään yksin jos ne on työttömiä, taikka muuten vaan huonossa kunnossa. Toivotaan vaan ettei huono osaiset tule omien silmien eteen muistuttamaan itsestään, että saadaan elää elämää ihan kuten tähänkin saakka. Ruusutarhassa taikka siellä pilvien päällä......kunnes oma elämä jonakin päivänä herättää, sillä sinne "alas" on kuitenkin niin lyhyt matka.
Täällä kerrostalossa vaan oleskelen ja kuuntelen kun joku soittaa taas musiikkia niin kovalla että ei pysty edes ajattelemaan ja sydän saa rytmihäiriöitä tuosta basson jytkeestä. Mutta ei noille mitään auta sanoakaan kun niiden mielestä heillä on "oikeus" päivisin huudatella niitä vaikka kuinka kovaan. Nyky-yhteiskunnassa kun tuntuu kaikilla olevan se mentalitetti että; mitäs muista, kunhan itsellä vaan pyyhkii lujaa. En vain ymmärrä tätä mentaliteettia, kun minulla itselläni on aina ollut tärkeää se miten kaikilla muillakin menee. Tuntuu todella pahalle jos jollakin menee huonosti ja pyrin auttamaan jos osaan. Ja silloin kun olin nuori vielä, tällaisia ihmisiä kuin minä oli todella paljon. Nykyisin kukaan ei enään välitä muuta kuin itsestään. Omaisetkin jätetään yksin jos ne on työttömiä, taikka muuten vaan huonossa kunnossa. Toivotaan vaan ettei huono osaiset tule omien silmien eteen muistuttamaan itsestään, että saadaan elää elämää ihan kuten tähänkin saakka. Ruusutarhassa taikka siellä pilvien päällä......kunnes oma elämä jonakin päivänä herättää, sillä sinne "alas" on kuitenkin niin lyhyt matka.
Vastaukset 10
Vanhimmat
Käyn risteilyillä tallinnassa melkein joka kuukausi on hauskaa ne on halpoja on tekemistä ainakin :)....
Tyydyin osaani, kun yhteiskunnalla ei ollut mulle mitään tarjottavaa. Olen ollut työttömänä jo yli kymmenen vuotta. Turhauduin suotta kun yritin löytää duunia. Kun luovutin, olo helpotti. Jos olen vielä 24 vuotta työttömänä, pääsen eläkkeelle.
Täysin Työkykyinen
Mulla on ikää 43v ja työttömyyttä takana n12v,eli eläkkeelle pääsyä täälläkin odotellaan.
Riittääköhän mulla 20v odottelua eli pääseekö työtön eläkkeelle 63 vuotiaana.
32vuotta ikää ja enään noin 10 vuotta elämää jäljellä.Jos olis enemmän tuota aikaa niin menisin opiskelemaan jonkun uuden ammatin tai tekisin jotain muuta.
Tylsäähän tämä on mutta eletään nyt vain päivä kerrallaan ja ihmetellään maailman menoa.
(työtön loppuun asti)
Olet oikeassa samanlaista on monella meistä
olosuhteet vain ovat toisenlaiset riippuen asuinpaikkakunnasta ja asumismuodosta,
Täällä Helsigissä sentään voi mennä jonnekin päivisin ja iltaisin vaikka leffoihin,kahviloihin,kuntosalille,tai vaikka muuten vaan Stokkalle kattelee maailman menoa ja ihmisiä, ei sitä nyt kahvilla käydä joka päivä kun hinta on kupposelta n3€ mutta meneepähän aika kierrellessä paremmin, vaikeaa olisi varmaan olla työttömänä joissain pikkukylässä keskisuomessa olisin varmaan jo seonnut lopullisesti aikoja sitten,
ymmärrän hyvin kohtalotovereita siellä jossain
kaukana
Mä toivon et sua lohduttaa taas aurinko saa
syttyisi tähdet sun silmiisi taas saisit rakastaa
sun sydämen täyttyvän uudestaan toivon....
Kyllähän tämä pahalta tuntuisi, jos olisi vielä suunnitelmia tulevaisuuden varalle niin kuin joskus nuorempana. Mutta luovuttaminen helpottaa. Kun surutyö oman elämän epäonnistumisesta on tehty, murhe tuntuu jo pienemmältä. Sitten antaa mennä vaan, kun on alamäki. Päivä kerrallaan. Käyn kävelyllä ja kirjastossa, kuuntelen musiikkia, surffailen netissä. Ja tietysti juopottelen, vaikka nyt on kuivempi kausi päällä.
Sitä paitsi päivä kerrallaan nykyään työpaikoillakin eletään. Vaikka oksa olisi kuinka vihreä, sieltä voi tipahtaa (Nokia sanoi irti parisataa Suomesta huvikseen vain. Ei se rahanpuutteesta ole kiinni.) Ilmapiiri kiristyy työpaikoilla, ei ole auvoista sielläkään.
Saisi vain tuon työkkärin jotenkin pidettyä tyytyväisenä, etteivät aina jonnekin kurssille olisi tökkimässä.
Mulla on vajaa vuosi ansiosidonnaista jäljellä ja pelottaa niin perkeleesti jo nyt peruspäivärahalle putoaminen.
Eniten työttömyydessä mua masentaa rahapula ja toiseksi työkkärissä asiointi, vittu kun eivät käsitä että ei mulle yksinkertaisesti löydy paikkaa työelämästä.
Jos olisin työnantaja niin en ikinä enkä koskaan ottaisi töihin mun näköistä ja oloista sälliä =) .
Kyllä tämä työttömyys tuntuu varmasti kaikista joskus masentavalle. Mutta kun asialle ei oikeastaan voi mitään, jollei omaa suhteita taikka käy "hyvä tuuri", tms.onnenkantamoinen. Pitää vain toivossa sitten elellä, jos vielä joskus, jotakin, jossakin ;).
Ja kaikkia ihmisiä masentaa joskus, ei se työssäkäyvilläkään nykyisin helppoa ole. Aina saa olla pelko persiissä, että koska tää loppuu. Mikään kun ei kuitenkaan kestä ikuisesti, ei edes tämä elämä. Elettävä vaan on, itsekunkin, kuten parhaaksi taitaa ja osaa. Oli sitten työtä taikka ei. Otetaan päivä kerrallaan vaan, taikka välillä ihan tuntikin jos sille tuntuu. Eipä tässä muukaan auta. Kärsivällisyys ja odottaminen, jos huomenna olisi parempi kuin tänään. Ihminen kuitenkin kun on aika sopeutuvainen eläin.
Nytkin ne suunnittelee "muutosta" työmarkkinatukeen. Ihmettelenpä vaan mitä muutosta. Ihan samat säännöt ovat nytkin voimassa. Jollei työ kelpaa, saa karenssia, eli ei rahaa. Ketä ne yrittää oikein hämätä, nämä "toimikunnat"? Jotka keräävät kermat päältä hyvillä palkkioillaan. Oikein itkettäisi jollei naurattaisi taikka päinvatsoin.....
Turhauduin todella työnhakuun ja luovutin. Se auttoi jonkinverran tähän onnettomaan olotilaan. Eihän sitä voi kieltää, että on todella pettynyt itseensä ja tuntee olonsa arvottomaksi. Yritän kuitenkin olla ajattelematta niin paljon kuin mahdollista ja mennä ihan päivä kerrallaan. Ei tää herkkua ole, mut ei voi mitään.
tulee kohta kaikille. Kyllä se lämmin aurinko ja luonto parantaa fiilistä itse kullakin.
Kumma kun kesällä saisi vaikka mitä pätkäduunia, muttei talvella kirveelläkään. Kai se on niin, ettei nää duuninsa säilyttäneet konttorirotat haluaa pomosta pikkunilkkiin hevon kuuseen sieltä kuutioista.