Kääntyykö poliisikin kohta hallitusta vastaan?

Aamulehdessä on haastateltu valtakunnan poliisipäällikköä aiheesta vihapuhe, joka on hyvä aihe, koska eihän terveessä yhteiskunnassa sellaista pitäisi esiintyä.

Jutussa käy ilmi ettei tällä hetkellä edes yritetä hoitaa sairautta. Iloitaan vaan että saatiin 200 poliisia avuksi kontrolloimaan kansalaisten mielipiteitä.

Sisäministerin viime vuonna esittämä kannanotto kertoo paljon:

"– Vaikka väkivalta ei olisi vihapuheen levittäjän henkilökohtainen tarkoitus, vastakkainasettelun kasvattaminen johtaa helposti siihen"

Kommentissaan ministeri toi itse esiin aasinsillan pelkästä puheesta fyysiseen väkivaltaan. Mutta samalla hän mainitsi taikasanat "vastakkainasettelun kasvattaminen".

Nykyinen hallitushan ei nimenomaan ole mitään muuta tehnytkään kuin kasvattanut vastakkainasettelua. Tulonsiirrot köyhiltä rikkaille saavat kansan hermostumaan. Niin sanottu "kyykytys" jatkuu edelleen, oli se sitten palkansaajan "KIvaKYykkyä" tai palkkaa saamattomien "kerran kolmessa kuukaudessa" -kyykänpeluuta.

Mutta missä vaiheessa katkeaa kamelilta selkä? Työmarkkinajärjestötkin oireilevat. Työntekijät ovat menneet nollalinjalla kohta 10 vuotta.

Huonosti kuulemma menee, mutta siitä huolimatta pankit takovat ennätystuloksia. Rahaa on Suomessa enemmän kuin koskaan kertoo Tilastokeskus.

Kaikilla ei siis mene huonosti, mutta melkein kaikilla menee huonosti.

Ja mikä rooli näistä oireista kuuluu medialle? Lietsotaanko Suomessa uhkakuvia joita ei ole käytännössä näköpiirissä? Saako median omistaja ostettua tarinoilla jotain?

Viimeisenä mutta ei vähäisimpänä kysymyksenä: kenen puolelle poliisi menee, kun valta on keskittynyt sille ainoalle, viimeiselle?
5153
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 5

Vanhimmat

Kusipäät natsifasistimulkvistit pitäisi pamputtaa niin poliisin, armeijan kuin vierailevien NATO-joukkojen voimin niin useasti, että ulkomaalaisviha liukenee ruumiista ja tilalle astuu terve perisuomalainen rakkaus hädänalaisia pakolaisia kohtaan.

Äänestä
  • Äläpäs hyysäri huutele kovin isoon ääneen!

    KRP on tilannut Kiitokorilta neljä täyskokoista linja-autoa, jotta saa vietyä kaikki Arkadianmäen rikolliset kerralla Konnunsuolle kuokkimaan !


    Late Lapista. SSSS Ry!

    Äänestä

Ei poliisi käänny niillä ei ole mitään koulutusta muuhun eikä ne saa muuta duunia....

Äänestä
  • Vaan jos palkanmaksu lopetetaan, niin saattaa motivaatio kärsiä. Onko poliisilaitoksilla ollut koskaan yt-neuvotteluja?

    Äänestä

Ja moni poliisi on vähän ku portsarit ei tarvii käyttää päätä ainoastaan pamppua ja huutaa pysähdy täällä poliisi yritä nyt saada semmosia tekemään järkeä vaativia töitä tekemään moni niistä pitää vaan työpaikasta kiinni ja on täysiä suvakkeja tai pelkureita heti,jos arvostelee jotain saa kenkää poliisien pitäisi joukolla sanoa tälle pelleilylle loppu ja tuoda arvostus takas sille tinanapille ennen niistä käytettiin nimitystä Lahjomaton......

Äänestä

Kommentoi aloitusta


aamupohtija kirjoitti:

Aamulehdessä on haastateltu valtakunnan poliisipäällikköä aiheesta vihapuhe, joka on hyvä aihe, koska eihän terveessä yhteiskunnassa sellaista pitäisi esiintyä.

Jutussa käy ilmi ettei tällä hetkellä edes yritetä hoitaa sairautta. Iloitaan vaan että saatiin 200 poliisia avuksi kontrolloimaan kansalaisten mielipiteitä.

Sisäministerin viime vuonna esittämä kannanotto kertoo paljon:

"– Vaikka väkivalta ei olisi vihapuheen levittäjän henkilökohtainen tarkoitus, vastakkainasettelun kasvattaminen johtaa helposti siihen"

Kommentissaan ministeri toi itse esiin aasinsillan pelkästä puheesta fyysiseen väkivaltaan. Mutta samalla hän mainitsi taikasanat "vastakkainasettelun kasvattaminen".

Nykyinen hallitushan ei nimenomaan ole mitään muuta tehnytkään kuin kasvattanut vastakkainasettelua. Tulonsiirrot köyhiltä rikkaille saavat kansan hermostumaan. Niin sanottu "kyykytys" jatkuu edelleen, oli se sitten palkansaajan "KIvaKYykkyä" tai palkkaa saamattomien "kerran kolmessa kuukaudessa" -kyykänpeluuta.

Mutta missä vaiheessa katkeaa kamelilta selkä? Työmarkkinajärjestötkin oireilevat. Työntekijät ovat menneet nollalinjalla kohta 10 vuotta.

Huonosti kuulemma menee, mutta siitä huolimatta pankit takovat ennätystuloksia. Rahaa on Suomessa enemmän kuin koskaan kertoo Tilastokeskus.

Kaikilla ei siis mene huonosti, mutta melkein kaikilla menee huonosti.

Ja mikä rooli näistä oireista kuuluu medialle? Lietsotaanko Suomessa uhkakuvia joita ei ole käytännössä näköpiirissä? Saako median omistaja ostettua tarinoilla jotain?

Viimeisenä mutta ei vähäisimpänä kysymyksenä: kenen puolelle poliisi menee, kun valta on keskittynyt sille ainoalle, viimeiselle?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu