Halusin myös tänne tuoda viestini rohkaisuksi ja kehotukseksi kaikille uskovaisille, sillä yhteiskuntamme on yhä suuremmassa määrin kääntämässä selkänsä kristillisille arvoille.
Kiitos kaikille Aitoavioliitto aloitteen kannattajille ja puolustajille. Se mitä monet eivät ehkä ymmärtäneet lainkaan että Jumala teki ihmeen silmiemme edessä, kun saimme avioliittolain nostettua takaisin eduskunnan käsittelyyn ja äänestykseen saakka, vaikka vastassa oli koko valtamedia kaikella arvovallallaan. Vihervasemmisto, ateistit, pilkkaajat taistelivat ja mitätöivät aloitusta yötä päivää, silti aloite saatiin vietyä takaisin eduskunnan äänestykseen. Pettymys ja viha aloitteen pääsystä äänestykseen näkyikin monen kansanedustajan puheissa. Tällä aloitteella vielä kerran saimme nostettua asian äänestyksen ja uudelleenharkittavaksi, vielä kerran tuli tilaisuus ihmisille kertoa totuudesta, joka ei mihinkään häviä. Valitettavasti kansanedustajien enemmistö on hylännyt Jumalan sanan totuuden ja olemme astuneet lopullisesti laittomuuden aikaan. Nyt alkaa taistelu Seta ideologiaa vastaan.
Taistelun tärkeimpiä kohtia on suojata lapsia ja kouluja Seta ideologialta, kouluihin voi ilmoittaa ettei hyväksy Seta pohjaisen ideologisen ja aatteellisen materiaalin käyttöä opetuksessa, eri mittakaavoissa tällä on paljonkin merkitystä.
Monet yksittäiset ihmiset, esim vanhoilliset opettajat, yritykset, laitokset ja seurakunnat tulevat kokemaan Seta ideologian painostusta, vainoa ja jopa oikeustoimenpiteitä, on tärkeää tukea niitä jotka joutuvat painostuksen kohteiksi ja valmistautua tilanteeseen.
Nykyiset valtamediat ovat seta ideologian talutusnuorassa ja tärkeää on löytää myös muita informaatiokanavia ja tukea niitä. Uskovien sananvapautta ja toimintavapautta voidaan tulevaisuudessa rajoittaa, on tärkeää valmistautua tilanteisiin vielä nyt kun voimme vapaasti toimia.
Älkäämme kuitenkaan taistelussa Seta ideologiaa käyttäkö vastapuolen omia keinoja, sillä se kääntyy vain meidän omaa asiaamme vastaan, yksi parhaista keinoista taistelussa on totuuden paljastaminen, se vie propagandalta siivet. Yksittäisen ihmisen mielen vain Jumalan kosketus voi muuttaa, Väkisin emme voi sitä tehdä. siksi on tärkeää pitää esillä evankeliumin sanomaa ja mahdollisuutta.
Taistelu kommunismia vastaan kesti n. 70 vuotta, monet menettivät työnsä, kotinsa, perheensä jopa henkensä. Älkäämme olko heitä huonompia nyt kun vainot ovat alkamassa, vaikka emme tiedä tulevan taistelun pituutta, totuus ei silti ole muuttumassa miksikään toiseksi. Seta ideologia on jo päästetty pesiytytymään pitkälle kirkon sisälle ja käy myös niinkuin kommunisti aikana, tulee luopiopappeja jotka julistavat vastapuolen sanomaa, silti on myös niitä jotka pitävät kiinni todellisesta Jumalan sanasta vainonkin tullessa. Älkäämme me olko niitä joiden rakkaus kylmenee, kun laittomuus lisääntyy. Meidän uskomme koetellaan nyt kun vainojen ajat alkavat.
(tätä kirjoitusta saa vapaasti levittää)
Kiitos kaikille Aitoavioliitto aloitteen kannattajille ja puolustajille. Se mitä monet eivät ehkä ymmärtäneet lainkaan että Jumala teki ihmeen silmiemme edessä, kun saimme avioliittolain nostettua takaisin eduskunnan käsittelyyn ja äänestykseen saakka, vaikka vastassa oli koko valtamedia kaikella arvovallallaan. Vihervasemmisto, ateistit, pilkkaajat taistelivat ja mitätöivät aloitusta yötä päivää, silti aloite saatiin vietyä takaisin eduskunnan äänestykseen. Pettymys ja viha aloitteen pääsystä äänestykseen näkyikin monen kansanedustajan puheissa. Tällä aloitteella vielä kerran saimme nostettua asian äänestyksen ja uudelleenharkittavaksi, vielä kerran tuli tilaisuus ihmisille kertoa totuudesta, joka ei mihinkään häviä. Valitettavasti kansanedustajien enemmistö on hylännyt Jumalan sanan totuuden ja olemme astuneet lopullisesti laittomuuden aikaan. Nyt alkaa taistelu Seta ideologiaa vastaan.
Taistelun tärkeimpiä kohtia on suojata lapsia ja kouluja Seta ideologialta, kouluihin voi ilmoittaa ettei hyväksy Seta pohjaisen ideologisen ja aatteellisen materiaalin käyttöä opetuksessa, eri mittakaavoissa tällä on paljonkin merkitystä.
Monet yksittäiset ihmiset, esim vanhoilliset opettajat, yritykset, laitokset ja seurakunnat tulevat kokemaan Seta ideologian painostusta, vainoa ja jopa oikeustoimenpiteitä, on tärkeää tukea niitä jotka joutuvat painostuksen kohteiksi ja valmistautua tilanteeseen.
Nykyiset valtamediat ovat seta ideologian talutusnuorassa ja tärkeää on löytää myös muita informaatiokanavia ja tukea niitä. Uskovien sananvapautta ja toimintavapautta voidaan tulevaisuudessa rajoittaa, on tärkeää valmistautua tilanteisiin vielä nyt kun voimme vapaasti toimia.
Älkäämme kuitenkaan taistelussa Seta ideologiaa käyttäkö vastapuolen omia keinoja, sillä se kääntyy vain meidän omaa asiaamme vastaan, yksi parhaista keinoista taistelussa on totuuden paljastaminen, se vie propagandalta siivet. Yksittäisen ihmisen mielen vain Jumalan kosketus voi muuttaa, Väkisin emme voi sitä tehdä. siksi on tärkeää pitää esillä evankeliumin sanomaa ja mahdollisuutta.
Taistelu kommunismia vastaan kesti n. 70 vuotta, monet menettivät työnsä, kotinsa, perheensä jopa henkensä. Älkäämme olko heitä huonompia nyt kun vainot ovat alkamassa, vaikka emme tiedä tulevan taistelun pituutta, totuus ei silti ole muuttumassa miksikään toiseksi. Seta ideologia on jo päästetty pesiytytymään pitkälle kirkon sisälle ja käy myös niinkuin kommunisti aikana, tulee luopiopappeja jotka julistavat vastapuolen sanomaa, silti on myös niitä jotka pitävät kiinni todellisesta Jumalan sanasta vainonkin tullessa. Älkäämme me olko niitä joiden rakkaus kylmenee, kun laittomuus lisääntyy. Meidän uskomme koetellaan nyt kun vainojen ajat alkavat.
(tätä kirjoitusta saa vapaasti levittää)
Vastaukset 26
Vanhimmat
Arto TTT kirjoitti totista totta. Suomi on astunut askeleen, joka takaa Jumalan tuomiotoimenpiteiden tänne tulemisen.
Luin samanlaisen asiakokonaisuuden helmikuun alussa minulle tulleesta uutiskirjeestä:
http://jeesus-on-herra.com/?wysija-page=1&controller=email&action=view&email_id=22&wysijap=subscriptions
Ne sanoo sitä rakkaudeksi.
Jos sinä sanot rakkaudeksi sitä, kun mies työntää siittimensä toisen miehen haisevaan peräaukkoon, niin kaipaat hoitoa.
Eikö se peräsuoli ole luotu ulostamista varten?
Anaalin voi huolellisesti pestä ja voidella ihanan liukkaaksi ja hyväntuoksuiseksi ennen yhdyntää. Se tekee hyvää.
Jos ei olisi ollut kommunismia, ei olisi demokratiaa, ihmisoikeuksia, eikä kansanvaltaa. Olis kuninkaat, keisarit, tsaarit diktatuuri ja harvainvalta.
Kritinuskosta taas seurasi, pakkokäännytykset, inkvisitiot, antisemitismi, juutalaisviha, kansanmurhat, holokausti, sorto, vainot, noitaroviot, naisviha, homoviha, äpäräviha, saatanan tuntemus, perkeleen tuntemus, pelko, kauhu, täyspimeys.
Kristinuskon erimielisyydet, kuten katolisten ja protestanttien eroaminen, johtivat Euroopassa peräti kolmekymmentä vuotiseen sotaan.
Ja Martti Luther voitti koko maailman harhaoppiset ollen kunnioitettu ja rohkea mies. Paavi taisteli oikeata uskoa vastaan mutta ei voittanut. Kristuksen sana ei koskaan katoa, paavit ja muut pilkkaajat heitetään helvetin tuleen sodomalaisten seuraksi. Amen!
Vaikka sinänsä asia on oikea, onko silti oikein yrittään pakottaa ihmisiä lakien voimalla jumaliseen elämään? Eikö ennemmin evankelioinnin kautta niin että ihmiset vapaaehtoisesti haluaisivat noudattaa Jumalan tahtoa?
Tulee tästä mieleen Patrick Ersigin näky, jossa lopussa on tämä kohta:
"Saatanan valhe hakee synnin paikkoja ja menettelytapoja: yritetään säätää moraalilakeja ja saada lakeja muutetuiksi, mikä johtaa pakkomoraaliin eikä sielujen pelastukseen. Jumalan armeija pyrkii pelastamaan sen, mikä on kadonnut kaduille ja kujille – Saatanan armeija yrittää muuttaa lakeja niin, että synti estyisi, mutta ettei sen tuloksena kukaan pelastuisikaan."
Profetia kokonaisuudessaan suomeksi käännettynä löytyy tästä linkistä:
http://www.linnunrata.org/antikristus/patrick-ersig-oikea-ja-vaara-heratys.php
Ja alkuperäisesä englanninkielisessä muodossa:
http://www.fellowshipofthemartyrs.com/articles/59-revival/175-vision-of-true-and-false-revival-patrick-ersig-
Laitan englanninkielisen linkin sen takia, että netissä pyörii tästä profetiasta lyhennetty suomenkielinen versio, jossa juuri tuo osoittamani kohta on jostain syystä käännetty tavalla, joka antaa juuri päinvastaisen vaikutelman kuin alkuperäisessä tekstissä.
#Vaikka sinänsä asia on oikea, onko silti oikein yrittään pakottaa ihmisiä lakien voimalla jumaliseen elämään?#
Tokikaan emme pysty sellaiseen, mutta onko laittomuuden lisääntyminenkään hyvä asia, kun kristinusko katoaa myös lakien taustalta, yhä suurempaan pimeyteen ja eksymykseen ihmiset ja maamme joutuvat. Pyritään kaikin keinoin hiljentämään parannuksen julistus ja kristinuskon hedelmät, jotta maailma pääsisi ihmisissä vaikuttamaan. Tuolla aloitteella saimme vielä kerran nostettua totuuden esille jopa eduskunnassa, ehkäpä kohta jo viimeisiä kertoja, vielä kerran totuutta saatiin julistaa kaikkien tietoisuuteen, ennen pimeyden alkamista. Se oli mahdollisuus ja vetoomus jonka eduskunta hylkäsi. Ja eihän aloitteessa pyritty säätämään jumalattomille uusia lakeja, vaan estämään jumalattomien oma laki, joka toteutuessaan aiheuttaa valtavasti vahinkoa sekä ihmisille itsellee, heidän perheilleen ja lapsilleen ja vain lisää pahuutta.
# Eikö ennemmin evankelioinnin kautta niin että ihmiset vapaaehtoisesti haluaisivat noudattaa Jumalan tahtoa?#
Tähän juuri aloituksessa viittasin, vain Jumala voi ihmisen oikeasti muuttaa toiseksi, siksi tietä ja lamppua on pidettävä esillä.
Repullinen euroja sinulle, jos JEESUKSEN JA APOSTOLIEN KÄYTTÄYYTMISESTÄ löydät kohdan, joka ilmentää muuta kuin sanallista - JUMALAN tahdon tiedottamisen tasoa.
Nyt sinä edustat ihmisryhmää, joka tahtoisi alisitaa ihmiset tahtonsa vastaisiksi. Siis kyseessä ei ole enää JUMALAN tahdon tiedottaminen,- vaan alistamaan ihmisiä JUMALAN lain alle.
Aivan sama mielikuva, jos maassamme otettaisiin käyttöön koraanin ohjaamat lait ja asetukset. Niin, ihmisten tahdon vastaisesti. Miksi edustat tätä ihmisen käyttäytymistä?
Miksi et luota kaikkivaltiaan JUMALAN kaikkivaltiuuteen,- vaan ihmis vetoiseen tekemiseen?
Muuten. Ymmärrä ja näe, ettei jumalattomassa ihmisessä mahdollistu laittomuus lisääntymään. Jumalaton / kuolleessa tilassa oleva ihminen elää synnissä ja synnistä eli lain ulkopuolella. Jumalattomaan ihmiseen ei koskaan ole laki tehnyt synnintuntoa,- koska koko kuolleessa tilassa oleva ihminen on VIHOLLISUUDESSA JUMALAA kohtaan.
".... Jumala teki ihmeen silmiemme edessä, kun saimme avioliittolain nostettua takaisin eduskunnan käsittelyyn"
Oikeastihan kävi ihan päinvastoin.
Mitään Jumalan ihmettä ei tapahtunutkaan, aloitteen saadessa murskatappion, vaikka ennalta väititte sen menevän läpi.
Myöskin AA-aktiivien rukoukset ja niihin kehotukset Jumala jätti täysin huomiotta, ja antoi voiton homoseksuaaleille.
Muistaakseni sinä jo pari vuotta mustamaalasit aloitetta ja ennustelit vaikka mitä pieleen mennyttä. Vastoin medioiden tahtoa aloite eteni suureen saliin saakka ja on kiitosaihe sinänsä. Minä en ole väittänyt että aloite menisi läpi, me saimme ihmisille annettua mahdollisuuden, mutta tämän mahdollisuuden kansanedustajat torjuivat. Ei Jumala pakota ihmisiä valitsemaan omaa tahtoaa, vaikka haluaisi niin sillä se olisi ihmisten omaksi parhaaksi, nyt sen sijaan olemme astuneet murheen ja tuhon tielle, josta eniten kärsivät juuri lapset joiden lähtökohtainen oikeus kokea sekä isä että äiti on otettu pois, aikuisten mielihalujen takia.
Voi kun Te helluntailaiset ymmärtäisitte perustaa Suomeen ihan oman autonomisen aidatun alueenne, ettekä työntäisi nokkaanne muiden elämään. Olette oksettavia otuksia, ikivanhoine oppeinenne. Vapaa Suomi, olisi kaikkien etu.
Ei ole kysymys ikivanhoista opeista. Kysymys on Jumalasta ja meidän pelastuksestamme ja ikuisesta hyvinvoinnista. Synnille tulee aina ennemin tai myöhemmin tuomio ellei siitä tehdä parannusta ja ellei uskota Herraan Jeesukseen Kristukseen. Vain Hän voi antaa täällä maan päällä synnit anteeksi ja ikuisen elämän ja onnen. Tästä on kyse. Anna suuta Pojalle ettei Hän vihastuisi sinuun.
Rakasta Häntä. Kun sinä rakastat Häntä, sinä tottelet Häntä. Silloin sinä et elä julkisynneissä etkä puolusta niitä ja sinä saat siunauksen Elävältä Jumalalta.
Psalmit:2:12 Antakaa suuta pojalle, ettei hän vihastuisi ettekä te hukkuisi tiellänne. Sillä hänen vihansa syttyy äkisti. Autuaat ovat kaikki, jotka häneen turvaavat.
>>> Älkäämme me olko niitä joiden rakkaus kylmenee, kun laittomuus lisääntyy.<<<
Tämä aika, jolloin rakkaus kylmenee on vihan aika. Se on on ylöstempauksen jälkeinen aika. Jeesus puhui Matt 24. luvussa Israelille lopun ajasta. Suurin osa tuota lukua koskee siis Israelia, ei koko Jumalan seurakuntaa. Jumalan seurakunta ei enää ole täällä kun "laittomuus pääsee valtaan".
Miksi laittomuus pääsee valtaan? Siksi koska totuuden pylväs ja perustus on poissa. Jeesus on noutanut omansa taivaaseen ja pelastanut heidät vihasta. Myös Pyhä Henki, joka vuodatettiin helluntaina, poistuu taivaaseen seurakunnan mukana. Silloin laittomuutta ei mikään eikä kukaan estä ja se pääsee valtaan.
Laittomuus pääsee siis valtaan siinä mittakaavassa kuin Jeesus sen ilmoittaa vasta sitten kun antikristus ilmestyy ja laittomuuden ihminen päsee valtaan. Silloin se tapahtuu ja useimpien rakkaus kylmenee.
Mutta se, joka vihan ajassa pysyy vahvana loppuun asti, pelastuu. Siis se, joka on jäänyt tänne ylöstempauksesta ja kestää antikristuksen vainot ja vihan ajan koettelemukset joko kuolemaansa asti tai Jeesuksen paluuseen Öljymäelle asti uskossa Vapahtajaan, se pelastuu (Ilm 7:9-14). Silloin myös koko Israel pelastuu.
Toki olet varmaankin ihan oikeassa tuossa mitä sanot, silti mielestäni myös tässä maassamme ja meidän ajassammekin näkyy jo pienemmässä mittakavassa tuo laittomuuden lisääntyminen ja uskovien rakkauden kylmeneminen, vaikka se ei olisikaan tuota lopun aikojen luopumusta. Silti meidänkin aikamme uskovilla on selviytymistaistelu, kuka pitää uskostaan kiinni kun maailma menee eri suuntaan, kenen usko kestää ja kuka lähtee virran mukaan ja jopa vastapuolen aseeksi julistamaan toisenlaista sanomaa.
Eipä se minua haittaa, saastaiset vain saastukoot edelleen, ei minun vastuullani ole saastaisten pelastuminen, koska he ovat tietoisesti hyljänneet Jumalan sanan, se ei ole ollut tietämättömyyttä, vaan tarkoituksellista Jumalan käskyjen hylkäämistä.
Yksin Jumala pystyy nämä läpeensä pahat ihmiset käännyttämään vääriltä teiltänsä, uskova ihminen, uskovien joukkojaan ei siihen kykene.
Tässä maassa on suuri joukko ihmisiä, jotka ovat valmiita menemään yhä syvemmälle luopumuksessaan ja he vihaavat jokaista, joka tunnustaa Jeesuksen Jumalan pojaksi, ristiinnalituksi, ylösnousseeksi, Messiaaksi ja Kuninkaaksi, joka tulee tuomitsemaan eläviä ja kuolleita. Vainot ovat alkaneet jo kauan sitten ja ne vain kiihtyvät, ei mene kuin hetki, niin länsimaissakin raahataan tunnustavia kristittyjä oikeuden eteen tuomittavaksi, koska he pitävät Jumalan sanasta ja arvomaailmastaan kiinni, eivät peittele uskoaan eivätkä kyyristele puolitiessä kumarrellen sinne tänne.
Uskovien on turha odottaa maailmalta mitään hyvää, sieltä ei menestystä tule, jos on rohkea ja näkyvä uskossaan. Jos jotain menestysteologiaa on, se koskee iänkaikkisuutta, ei tätä aikaa.
Mitä voimme tehdä, kun ahdinko käy suureksi? Rukoilla, se on ase, rukoilla Jumalan suunnitelmien toteutumista omassa ja läheistemme elämässä, hengellisesti se vie avaraan tilaan, maallisesti useimmiten ahtaalle.
Eikös Teidän kannattaisi alkaa haalimaan seksuaalivähemmistöjä porukoihinne, kun kerta synti muuttuu rukoilemalla tekemättömäksi. Kunnon aneita vastaan olet vapaa ja sädekehä loistaa. Bisnestä Jalovaaran tapaan nääs. Olisi äkkiä antikristukselle Jyväskylässä pyhätön rahat kasassa.😂
Onko aloittaja sydänjuuriltaan luterilainen? Etkö näe, miten ajassamme kyseessä on vauvakasteoppin / kirkon hallitsevuuden mureneminen. Siis mistä ihmeestä on luopuminen tms.
Niin, mitä järkeä ja JUMALAN viisautta on uskonnollisuuden hallita jumalattomia ihmisiä. Ei ainakaan JUMALAN tahdon toteuttamista.
Huomatkaapa. Nyt uskonnolliset ihmiset itkevät itkujaan kun kirkon toiminta ei pure enää jumalattomiin ihmisiin ja he alkavat elämään tahtomallaan tavalla. Sisäisessä vankilassako heidät haluatte pitää kuten aiemmin?
Sokeus on tosi suvässä tänä aikana. Ensin kauhistellaan vauvakasteopin kiemuroita ja kirkon hallitsevuutta ja tämä halutaan poistaa. Kun JUMALA armossaan hoitaa asioita Raamatun ilmoituksien suuntaan / väärän poistamiseen, niin tässä vaiheessa kauhistellaan kirkon otteen poistumista.
Niin, päättäkää jo ihmeessä mitä te todellisesti haluatte. Mitä edustaa kahdella tuolilla istuminen?
Raamatussa JUMALA opettaa ja ilmoittaa, miten on maailma ja jumalattomat ihmiset ja on myös todellinen seurakunta,- jonka tehtävä on tiedottaa maailmalle JUMALAN tahtoa,- mutta ei hallita jumalattomia.
Niin, antakaa kuolleiden haudata kuolleensa. Jos JUMALA ei tee ihmistä eläväksi, niin JUMALAN tahdon vastaista on saattaa jumalaton ihminen lain alle, koska alistamisen kautta ei JUMALAN tahto tule toteutumaan.
JUMALAN tahto toteutuu ihmisessä, minkä JUMALA on eläväksi tehnyt.
ylläolevasta löyryi ripaus oikeaakin ymmärrystä, jota yleensä ei Leivoskan texteissä ole. Oletko ML tullut uskoon? Oletko syntynyt uudesti? Sitten viimeistään, kun julkisaatat suusi sanoilla Elävän Jeesuksen Herraksesi ja Jumalaksesi!
Siunausta sinulle.
>>>Älkäämme me olko niitä joiden rakkaus kylmenee, kun laittomuus lisääntyy. Meidän uskomme koetellaan nyt kun vainojen ajat alkavat.<<<
Tutkippa viestisi, niin todellisuus on, miten uskonnollinen ihminen vainoaa jumalattomia ihmisiä,- eikä päin vastoin.
Näytäppä jumalattomien ihmisten tekemä laki, joka edustaa JUMALASTA syntyvien ihmisten uskonsa tunnustamisen vaikeuttamista. Samoin maassamme saa vapaasti tunnustaa uskoaan ja toteuttaa arjessaan JUMALAN tahtoa.
No, ymmärrän erittäin hyvin, miten kirkko oppeineen on aivopessyt ihmisiä ja papin ja kirkon kuolemisen lähentymistä uskonoolinen ihminen hätääntyy kuvitellen vieläpä rakkauden kylmentymistä. JUMALAN lähettämä eksytys ononnistunut erittäin hyvin. Ainoastaan valitut näkevät todellisuuden.
Asiasta toiseen. Missä on lamppunne valo. Miksi lamppunne ei valaise ympäristöä, jotta ihminen näkisi todellisuuden? Elämme Matt 25 vertauskuvainnolista aikaa ja näkökyky on se punainen lanka.
Vielä kysyn. Haluatteko Luterilaisuuden eli vauvakasteopin vahvistamista ja siten ennalistamista?
Tästä on kysymys,- ei mistään muusta.
Jos tahdotte kirkon otteen vahvistamista,- niin alkakaa opettamaan voimakkaasti kasteen armoa ja lakisääteisesti vauvojen liittämistä kirkon jäsenyyteen ja siten mahdollistaen lakien pakkosäätäminen Raamatun ilmoitusten suuntaisuuteen. Palaaminen piemään aikaan.
Nyt on hieman vaikea ymmärtää suuttumustasi, käsittääkseni minä en ole täällä puhumassa mistään kasteopetuksesta. Omista juuristani jotka pohjautuvat moniin eri liikeisiin en ole puhunut, vaikka minäkin johonkin kuulun en ole niitä nettikeskusteluissa nyt halunnut tuoda esiin sen paremmin täällä kuin muuallakaan, koska niitä käytettäisiin ihmisten lokeroimiseen. Minä uskon siihen ettei Jeesuksella ole kuin yksi seurakunta ja siihen kuuluvat kaikki ne joilla Jeesus asuu sydämmessä yli seurakuntarajojen.
Minusta se on surullista ja traagista jos sielunvihollinen saa koko Luterilaisen seurakunnan käyttöönsä ihmisten eksyttämiseen ja edelleen uskon että sieltä löytyy ihan uskovaisiakin jäseniä, esim. vanhusten tilanne on hankala kirkon rappio tilanteen johdosta.
#Samoin maassamme saa vapaasti tunnustaa uskoaan ja toteuttaa arjessaan JUMALAN tahtoa.#
Samoin yhteiskunnallinen rappion tilanne on surullinen, en mitenkään usko että esim. helluntaiseurakunnatkaan voivat sanoa ettei tämä ihmisten yleinen maallistuminen meitä mitenkään koske tai ettei yhteiskunnan Kristinuskon vastaiset lait meitä koske, esim. tässä muutamia kohtia jotka koskettavat meitä kaikkia, ei sielunvihollinen suinkaan aio levätä ja jättää uskovaisia rauhaan.
"Uusi opetussuunnitelma merkitsee sitä, että sukupuolen moninaisuutta on käsiteltävä kaikilla oppitunneilla. Esimerkiksi kielissä ja historiassa, jopa matematiikassa, Karvinen sanoo."
http://www.hs.fi/kotimaa/art-2000005061493.html
Lapsiasiavaltuutettu Tuomas Kurttila ulottaisi yhteiskunnalliset valvontamahdollisuudet myös muun muassa rekisteröimättömiin evankelis-luterilaisen kirkon herätysliikkeisiin
http://www.hs.fi/kotimaa/art-2000005091632.html
Niin, ettei synny väärinkäsitystä, niin en kirjoittele suuttumuksen tulassa. Avoimesti ja suoraan kirjoittaminen monasti näyttää suuttumukselta tms.
Niin, kun viittaan vauvakasteeseen ja kirkon vaikutukseen maassamme, niin moni ei todella ymmärrä miten ohjataan ihmisen mielikuvia ja uskomuksia tällä toiminnalla. Moni ihminenhän kuvittelee maamme olevan Kristillinen kansa tämän vauvakasteopin perusteella. Ja tämä kupla kun alkaa puhjeta, niin ollaan hädissään lakisäätöisistä muutoksista.
Siis maamme kansalaiset kuuluvat maailmaan kuten Raamattu hyvin kuvaa ja opettaa ja nämä ihmiset eivät koskaan voi olla luopumuksen tilassa tai heidän rakkaus kylmetä.
Taas kokonaan eri alue on JUMALASTA syntyneet sisaret ja veljet, joita on joka uskonnollisessa puolueessa. Näiltä voi odottaa jo JUMALAN tahdon kunnioittamista ja elämistä JUMALAN tahdon mukaisesti.
Niin, ja aivan sama tilanne on joka uskonnolisessa puolueessa,- joita "seurakunniksi" valheellisesti nimitellään. Maallistuminen on väärä mielikuva. Oikea termi on valheen paljastuminen.
Niin, eihän jumalattomalta kansaltamme voi edes odottaa JUMALAN tahdossa elämistä, koska kuollut ihminen ei voi elää JUMALAN tahtoa kunnioittaen.
4. Iloitkaa aina Herrassa! VIELÄKIN MINÄ SANON :ILOITKAA.Vieläkin minä sanon: iloitkaa!
5. Tulkoon teidän lempeytenne kaikkien ihmisten tietoon. Herra on lähellä.
6. Älkää mistään murehtiko, vaan kaikessa saattakaa pyyntönne rukouksella ja anomisella kiitoksen kanssa Jumalalle tiettäväksi,
7. ja Jumalan rauha, joka on kaikkea ymmärrystä ylempi, on varjeleva teidän sydämenne ja ajatuksenne Kristuksessa Jeesuksessa.
Niin, mihin ihmisiltä on ilo kadonnut ja erikoisesti usko ja luottaminen JUMALAN kaikkivaltiuteen. Ajautuuko ihminen todella Raamatussa ilmoitettuun ahdistukseen ja pelkotilaan, jossa ihminen menehtyy omien pelkotilojen saattelemana.
Tiedätkö, miten moni uskovaksi itseään mieltävä ihminen peilaa tätä aikaaamme enemmän MV lehden kautta kuin Raamatun. Vaikka MV lehti aktivoi juuri ihmiseen pelkotiloja ja ahdistusta maailman myllerryksen keskellä.
Niin, iloitkaa Herrassa, koska iloon on todellisesti aihetta.
Siunausta ja rohkeutta kaikille uskovaisille tänä surullisena päivänä, kun maamme on hylkäämässä viimeisiäkin kristinuskon perinteitä. Tulevaisuudessa uskovaistenkin usko koetellaan, mutta muuta totuutta ei siltikään ole.
KIitos! Olisipa rakentavaa kuulla, voisiko sinua nm artoTTT jossakin hengellisessä miljöössä kuulla enempi?
ps. anteeksi, Kiitos!