..missäs tämä ketju on?
,"katsokaa Ruotsia ja muita euroopan maahanmuuttajia vastanottaneita maita"; no katsotaan!
Ruotsissa muslimi maahanmuuttajat, murhanneet, kunniamurhanneet, osallistuneet rikoksiin, raiskauksiin, autojen polttamisiin ja joihinkin kaupunginosiin ei voi yksinkertaiesti mennä. Jotkut juutalaiset sanovat sen olevan mahdotonta. Työttömyys suurta muslimi maahanmuuuttajien keskuudessa.
Maahanmuuttoa vastustaa ruotsindemokraatit niminen puolue, jossa satojatuhansia äänestäjiä mukana. Puolueet päätäneet , että heidän kanssaan ei keskustella ja heitä ei huomioida! Lähes miljoonan ihmisen kantaa ja mielipidettä!
Hollannissa murhattu elokuvaohjaajia, pilapiirtäjiä vainottu ja murhattu Tanskassa, Ruotsissa ja alankomaissa. Belgiassa erityisesti elää voimakas terrorismi. Ranskassa muslimi vähemmistö suurin ja sen mukaisesti siellä törkeää terrorismia jatkuvasti. Junallinen ihmisiä piti murhata, mutta se estettiin matkustajien taholta.
Euroopassa on estetty useita varmoja terrori-iskuja.
Maahanmuuttajat ovat nuoria miehiä, maansa asioita sekaisin laittaneita ihmisiä, maan omaisuutta varastaneita jne. Salakuljettajille maksettu miljardeja!Kreikan ja Turkin suurimpiia tulonlähteitä.
Myös mm. suomalaiset muslimi maahannmuutajat tehneet rahaa salakuljettamalla ihmisiä onnettomilla kumiveneillä ja organisoineet kujetuksen suomeen.
Euroopassa tuhansia "isiksen" riveihin lähteneitä muslimeita. Saavat siellä murhaamisesta rahaa.
Maahanmuuutto kielto olisi erinomaisen hyvä asia koskien muslimeita.
Se olisi esimerkkinä vastuusta. Muslimeita kohtaan pitäisi myös harkita uskonnonvapautta, onko Islamia oikeutta harjoittaa, kun se kerran aiheuttaa jatkuvasti suuria ongelmia ja murhia tehdään sen nimissä...
IlmiannaJaa
LISÄÄ KOMMENTTI

Vastaukset 15
Vanhimmat
http://www.express.co.uk/news/world/768980/Sweden-cover-up-migrant-rape-violent-crime
Just så.
Ylläpito poisti ketju aamulla, vaikka siinä oli lähinnä sama asia kuin iltapäivälehdissä.
Käsittämätöntä sensuuria?
Mamubisneksen sidokset mediaan, nääs.
Trump on jälleen kerran oikeassa.
Sääliksi käy suomen sairasta mediaa joka taas kerran yrittää väittää Trumpin valehdelleen, jo onnettomiksi käy valtamedian valheet ja silmien ummistus.
Viimeinen ruotsalainen mestataan 2040 luvulla rukouskutsujen kaikuessa taustalla ja tämä ruotsalainen pyytää anteeksi rasismiaan ja olemassaoloaan.
Ei siihen noin kauan mene.
Kyllä tuollaisen fasismi paskan levittäjä pitäisi laittaa valheistaan vastuuseen.
USAssa islamista vapaat kuluampumiset on tappanut moninkertaisesti enemmän jenkkejä kuin ääriislamisti rikokset.
Joten omien rikosten lakaiseminen tuollaisten paskautisten alle on Trumpin kohdalla tuomittava.
Toivotaan että venäjä hyökkää suomeen, loppuu toi mamutus ja molotus
Amen, pakko myöntää että Venäjä alkaa olla meidän viimeinen toivo ja pelastus.
Onko suomi24 ulkomaalaisen kyberhyökkäyksen kohde?
Ylläpito poistaa mielivaltaisesti ketjuja?
Onko tarkoitus muokata kansalaisten mielipiteitä?
Valhemedian ja tällä palstalla mm. SateenkaariTurbaanin täydellisen lapsellisessa silmät mukamas ymmyrkäisinä "no mitä siellä Ruotsissa eilen tapahtui, mitä, mitä??!" -jankuttamisessa kiteytyy ns. lillukanvarsiin takertuminen sen puhtaimmassa merkityksessä.
Trump puhuu asiaa mutta niin suomessa kuin eu.n kielletään totuuden julkaisu. Varsin media on tarkkailun alaisena. Käsky tullut korkeimmalta mahdolliselta taholta euroopassa. Kaikkihan sen näköö ett ongelmia on euroopassa ja skandiassa maahanmuuton seurauksena. Miks niit sitten palautellaan jos ne ei tuo ongelmia. kysyn.
Esitä nyt nuo Ruotsia koskeneet uutis faktat , tai lopeta tuo sössötys.
Ei Trump hyökännyt Ruotsin kimppuun, viittasi vain mitä siellä on päivittäin menossa yli viidessäkymmenessä lähiössä.
Suomalaiset joutuvat kohta hankkimaan r. a. utaa itselleen. Jokaienn