Suomessakin Yle uutisoi eilen, että pahalta näyttää Hollannissa, koska oikeistopopulistit ovat vahvoilla tulevissa vaaleissa.
On se vaan niin kumma, että eri vaaleissa, oli kysymys sitten Brexitistä, USA:n presidentin vaaleista, tulevista vaaleista Hollannissa ja muualla maailmassa, kansalaiset eivät vaan opi äänestämään oikein, valistustyöstä huolimatta.
Olisiko kysymys siitä, että järkevästi ajatteleviä, vaaliuurnilla tilanteesta mielipiteensä antavia on kuitenkin enemmistö maassa, kuin maassa? Ehkä he ovat niitä, jotka eivät enää julkisesti halua kertoa syvimpiä tuntojaan, koska eivät halua tulla leimatuiksi, vaan haluavat ilmaista mielipiteensä äänestyskoppien turvallisessa yksinäisyydessä. Ehkä he ovat niitä, jotka todellakin ovat huolissaan oman maansa tulevaisuudesta.
Tuntuu, että meilläkin tv:n keskusteluiltoihin pääsevät vain ne, joilla on "oikeat" mielipiteet kerrottavanaan. Jos muita onkin, niin heidät vaiennetaan välittömästi. Kovaäänisen ryhmän suuna päänä esiintymisestä saa sen vaikutelman, että he olisivat enemmistönä koko maassa, vaikka näin ei olekaan. Todellinen enemmistö paljastuu sitten vaaliuurnilla.
Olisiko nykyisten päättäjien syytä ainakin hiukan katsoa peiliin ja miettiä, miksi äänestykset epäonnistuvat?

Vastaukset 6
Vanhimmat
Hollannilla menee hyvin meijän päättäjät vain nolaavat itsensä jos eivät tajua korjata käytöstään ajoissa?
Nämä suvakit ovat kääntäneet kaikki poliittiset termit oman kansan mielipiteen julkisuuteen pääsemistä kieltävään ja vastustavaan muotoon. Vaikka populismi on juuri kansan mielipiteen julkaisua ja päätäjien väärien mielipiteiden arvostelua.
Että silleen.
Eikö niihin TVkeskusteluihin millään saada myös toisen näkemyksen edustajia juttelemaan tasa-arvoisina?
"Olisiko kysymys siitä, että järkevästi ajatteleviä, vaaliuurnilla tilanteesta mielipiteensä antavia on kuitenkin enemmistö maassa, kuin maassa? Ehkä he ovat niitä, jotka eivät enää julkisesti halua kertoa syvimpiä tuntojaan, koska eivät halua tulla leimatuiksi, vaan haluavat ilmaista mielipiteensä äänestyskoppien turvallisessa yksinäisyydessä. Ehkä he ovat niitä, jotka todellakin ovat huolissaan oman maansa tulevaisuudesta."
Sinäpä sen kiteytit. Juuri tuosta on kysymys.
No eikö nyt tarvita todella sitä kansalaisrohkeutta puolustaa Suomalaista elämäntapaa, kultuuria, uskontoa,Suomen lakeja ja Suomalaisia itseään ?
Että silleen.
Juupa juu, vaalit on tulossa,, päätöstenteko pysätynyt, ja sitten pian alkaakin kesäloma.