appiukko esteenä!?!?

Meillä on häät elokuussa ja aiheesta on puhuttu paljon sulhaseni kotona. Omat vanhempani suhtautuvat asiaan mukavasti, odottavat häitä, mutta appiukkoni ei oikeen aisiasta välitä.
Hän valittaa aina sulhaselleni kuinka me pilataan meidän elämä ku mennään nuorena naimisiin (minä 21 mies 20) appi haluaisi että häät siirrettäisiin vaikka kaikki on jo varattu! tää tilanne on ahdistava. Kun appeni ei minun kuulleni sano mitään esittää innostunutta häistä, miksi näin? Tietysti vien heidän esikoisensa.. mutta silti.. olemme olleet kolmisen vuotta yhdessä ja kaksi näistä kihloissa koemme olevamme valmiita sitoutumaan vakavasti!
Omat vanhempani ovat uskonnollisia ja mekin haluamme tavalliset häät ei tanssia eikä alkoholipitoisia juomia, johtuisiko tämä appeni suhtautuminen tästä?!?!?
182798
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 18

Vanhimmat

Appesi on katsonut TV:stä liikaa ihmissuhdesarjoja. Niissä kuuluu yrittää estää nuorten parinmuodostusta.

Toisaalta avioeroja on paljon. Niitä ei tulisi, ellei oltaisi vihkiydytty avioliittoon.

Äänestä

No nepäs muuten ovat perin tavalliset häät jos ei tanssia eikä juomaa ole...oikeen supisuomalaiset iloittelut. Ei siinä tosin mitään vikaa ole jos em. asioita ei häissä esiinny, mutta häiden "tavallisuudesta" ei näillä leveysasteilla tule tuolloin puhua!

Äänestä
  • onhan ne tavalliset ku ei oo mitää ylimääräistä. ainaki mun mielestä.. millaset häät on sitte tavalliset???

    Äänestä

  • minä kirjoitti:

    onhan ne tavalliset ku ei oo mitää ylimääräistä. ainaki mun mielestä.. millaset häät on sitte tavalliset???

    Kaikki häät joissa olen elämäni aikana käynyt (ehkä 15 hääjuhlaa) ovat sisältäneet seuraavat osat:

    - kirkko-osuus
    - alkumaljan nostaminen nuorelle parille, shampanjaa tai pommacia
    - puheita, mm. vanhempien puheet, bestmanin puheet
    - ruokaa, joskus kevempää esim. salaattia leipää
    - kahvia ja kakkua kakunleikkausta
    - ohjelmaa, leikkejä, polttarikuvien näyttämistä, morsiammen/appiukon/sulhasenryöstöä
    - tanssia, joskus häävalssi on korvattuu "häähitaalla"
    - vapaata seurustelua
    - alkoholia, joko boolin tai esim. viinin muodossa

    Tuo on mun mielestä tavallisen, normaalin hääjuhlan kaava.

    Äänestä

  • Sanna kirjoitti:

    Jos ei halua tanssia tai alkoholia, niin miksi niitä tilaisuuksia sitten kutsutaan naimisiin menoksiko. Jokaisella on oikeus omannäköisiin juhliin, eikä pitäisi erotella, mikä on normaalia (sanan vastakohta on epänormaali).
    Alkuperäiselle sanoisin, että appiukko on kai sitä mieltä, että olette liian nuoria. Ei kai kukaan nyt sen tähden ole innostumatta, ettei saa tanssia tai juomaa. Noita asioita löytyy joka päivälle kuppilasta.

    Äänestä

  • urautunut kirjoitti:

    Ei kannata vetää palkokasvia sieraimeen! Tuo viestini oli vastaus nimikerkille "minä", jonka mielestä tavallisessa hääjuhlassa ei tanssita eikä juoda alkoholia. Toin esille minun näkemykseni tavallisesta hääjuhlasta. Olen vuosien varrella vieraillut hyvin erilaisten parien hääjuhlissa, silti kaikissa hääjuhlissa on ollut yllämainitut seikat.

    Tottakai hääpari itse valitsee, millaisen juhlan haluaa, enkä minä tuomitse Morsian 05:sta jos hän ei halua alkoholia tai tanssia juhliinsa. Alkoholin poisjättäminen ymmärrän varsin hyvin, eteenkin jos suvussa on alkoholismia. Eikä kaikki pidä tanssista, mutta voivat juhlat loppua lyhyeen jos ruokailun jälkeen ei järjestä minkäänlaista vapaata seurustelua, johon usein tuo tanssi kuuluu. Mutta heidän juhlansahan tuo on.

    Näinpä juuri!
    Spekulointia spekulointia, mutta jos puhutaan tavallisista häistä kuten alkuperäinen, niin tällöinhän tulee ottaa huomioon nyt esim. koko Suomen kansa. Ja jos koko Suomen kansasta menee naimisiin tanssien ja pikku pikku simaa tarjoillen esim. yli 50%, niin tällöin ollaan tavallisuudenn puolella. Ja ilman muuta jokainen saa tehdä niinkuin haluaa ja mieltää, mennä naimisiin kuten tykkää kunhan pysytään laillisuuden rajoissa... Mutta kun yhdestä asiasta (tavallisuus) on tehty koukku, niin roikutaan sitten siinä!

    Äänestä

  • minä kirjoitti:

    onhan ne tavalliset ku ei oo mitää ylimääräistä. ainaki mun mielestä.. millaset häät on sitte tavalliset???

    Häävalssi , haloo ???

    Äänestä

Häät ovat varmaankin sellainen juhla, jonka hääparien tulee yhdessä suunnitella sellaiseksi joka molempia miellyttää, mitään keskivertoa tai yleistä ei ole olemassakaan. Jos tilanne sulhasesi kanssa on hyvä, asiat kunnossa, niin miksi ajttelet tuota oppesi toimintaa, hän on appesi, mutta ei sen enempää. Mitä mieltä sulhasesi on isänsä sanomisesta, onko häntäkin alkanut opäilyttämään avioliittoon meno? Nuoruudesta varmaankin olette keskustelleet, entä uskonnosta, jos teillä on eri uskonnot, oletteko keskustelleet miten yhteisesti sen jaatte ja miten se arkielämässä näkyy. Monet seikat voivat askarruttaa appivanhempiasi ja myöskin sulhastasi. Mutta jos niihin löytyy luonnikkaat ratkaisut eivät ne toki avioliioa järkytä. Arki koostuu niin monista asioista, yleensä suhteet kariutuu moniin muihin juttuihin.

Äänestä

Voipi hyvinkin johtua! Tai appesi voi muuten olla perusluonteeltaan epäileväinen ja ennakkoluuloinen. Monille voi uskonnollisuus olla suuri kynnyskysymys, joka perustuu silkkaan tietämättömyyteen.
Mutta on hienoa, että vielä löytyy ihmisiä, jotka uskaltavat viettää näköisensä siistit häät, joissa kännääminen ei ole pääasia.
Olimme viime kesänä häissä, jossa vihkiparin kummankin osapuolen vanhemmat joivat tajun kankaalle. Koko hääjuttu perustui siihen, että oli paljon viinaa. Morsian kulki upeassa hääpuvussa kaljapullo kädessään. Vihkitoimitus oli pakollinen muodollisuus, sellaiseksi he itse sen nimittivät.Morsiamen polttarikuvat, joita kierrätettiin vanhojen tätien nähtäväksi, olivat suorastaan rivoja ( seksikaupassa kuvattu ) No, olihan nekin näköisensä häät, joista ainakin raittiimmille vieraille ei niin hauskoja muistoja jäänyt.
Avioliiton onnistuminen ei ole iästä kiinni! Kun menin naimisiin, olin 18 ja mieheni 20.
Olemme olleet aviossa 35 vuotta. Moni ikäiseni ystävä, joka meni myöhemmin avioon kuin minä, on jo ehtinyt erota parikin kertaa.

Äänestä

Meillä oli häät muutama vuosi sitten. Appivanhempani eivät olleet innostuneita vaan lähinnä saivat aikaan pelkkää eripuraa eivätkä varsinaisesti osallistuneet juuri paljoakaan hääjuhlan valmisteluun saati juhlimiseen. Minua syytettiin siitä, että en ota miestäni huomioon ja mieheni sanoi, että hänelle riittää kun hän saa minut itselleen - kakkuihin ja muihin hän ei paljon kantaa halunnut ottaa, koska halusi vain minut.... En saanut edes tanssia oman appeni kanssa valssia, koska hän ei tanssinut koko häissä - ei edes oman vaimonsa kanssa, koska ei tykkää/osaa tanssia... Se oli minulle aika iso menetys, mutta vielä suurempi menetys oli monen vuoden yrityksen jälkeen hyväksyä se, ettei appivanhempani hyväksy minua vaikka tekisin mitä. Aikamme jaksettiin sitä arvostelua kaikesta siitä, mitä minä teen väärin. Siitä tuli välillemme myös ongelmia, koska minä tahdoin yrittää ja itsetuntoni oli kovalla koetuksella, koska en kelvannut rakkaimpani vanhemmille. Aikaa myöten mieheni sai tarpeeksi ja katkaisi välit vanhempiinsa. Nyt miehenikin hymyilee enemmän kuin koskaan ja me saamme elää onnellisina. En tahdo pelotella, mutta sen kerron että kaikille toivon sellaisia appivanhempia, joiden kanssa olisi hyvä olla ja läheiset välit. Itse en sitä saa, mutta onneksi meillä on ystäviä, jotka korvaavat tuon syvän puutteen elämässämme. Suru siitä on aina, mutta rakkaus on ainakin meillä voittanut ympäröivän maailman! Kannattaa rakastaa ja tehdä niin kuin itsestä tuntuu, vaikka appivanhemmat eivät teidän onnea ymmärtäisikään!

Äänestä

En nyt kyllä ymmärrä tätä juttua.Kumman kanssa Sinä aiot sinne alttarille mennä?Apen vai sulhasesi kanssa.Kumpi heistä vastaa Papin kysymykseen,tahdotko ottaa..Selvitä se itsellesi ja pian.

Äänestä
  • Alkuperäinen ei vaadi, että VAIN apen pitäisi häät hyväksyä, mutta morsiamesta tuntuu aina pahalta, jos kuulee KENEN TAHANSA moittivan häitä seläntakana. Osalla vastaajista meni kaiken maailman kasvit sieraimiin siitä tosiasta siis, että morsian haluaisi myös appensa olevan onnellinen nuorenparin puolesta. Mitä ihmeen outoa siinä on? Missään ei ole kirjoitettu, että sulhanen vastustaa häitä, vai onko? Millaisia morsiamia nämä omituiset vastaajat tulevat ikinä olemaankaan, jos nyt edes miestä saavat? MUTTA: Ihan "tavalliset" häät, eli kaikki mitä minä olen nähnyt (10 kpl) ovat kaikki sisältäneet onnittelumaljan, ruokaviinit ja -oluet, boolit. Joka häissä on ollut vain yksi tai kaksi enemmän humalaan tullutta vanhempaa naista ja heilläkin on ollut vain kivaa pitkästä aikaa. Kukaan ei ole tapellut tai örveltänyt vaikka alkoholia onkin ollut. Ja kaikki hääparit ovat tanssineet häävalssin, vanhempien valssin, kummien valssin ja myös hääväki on päässyt valssin pyörteisiin. Useimmat häävieraat kyllä olettavat pääsevänsä tanssimaan, kun häihin tulevat.

    Äänestä

  • tajua kirjoitti:

    Alkuperäinen ei vaadi, että VAIN apen pitäisi häät hyväksyä, mutta morsiamesta tuntuu aina pahalta, jos kuulee KENEN TAHANSA moittivan häitä seläntakana. Osalla vastaajista meni kaiken maailman kasvit sieraimiin siitä tosiasta siis, että morsian haluaisi myös appensa olevan onnellinen nuorenparin puolesta. Mitä ihmeen outoa siinä on? Missään ei ole kirjoitettu, että sulhanen vastustaa häitä, vai onko? Millaisia morsiamia nämä omituiset vastaajat tulevat ikinä olemaankaan, jos nyt edes miestä saavat? MUTTA: Ihan "tavalliset" häät, eli kaikki mitä minä olen nähnyt (10 kpl) ovat kaikki sisältäneet onnittelumaljan, ruokaviinit ja -oluet, boolit. Joka häissä on ollut vain yksi tai kaksi enemmän humalaan tullutta vanhempaa naista ja heilläkin on ollut vain kivaa pitkästä aikaa. Kukaan ei ole tapellut tai örveltänyt vaikka alkoholia onkin ollut. Ja kaikki hääparit ovat tanssineet häävalssin, vanhempien valssin, kummien valssin ja myös hääväki on päässyt valssin pyörteisiin. Useimmat häävieraat kyllä olettavat pääsevänsä tanssimaan, kun häihin tulevat.

    Kerrothan parahin morsian,saitko koskaan niitä häitäsi? Oletko vieläkin neiti-ihminen?Ymmärsin että et voi mennä naimisiin kun appi ei innostu kaavailuistasi.Tunnen kyllä ihmisiä,jotka on vihitty ilman appiukon suostumustakin.Kuohuviinitkin on juotu.Häävalssitkin on tanssittu.Yleensä ne appiukotkin on lapsenlasten sormen ympäri kiedottuja heikkoja pikku paskiaisia oikkuineen.Olisi kiva tietää saitko miehen,vai menetkö luostariin?Kertoilehan myös häistäsi ja muita kivoja sattumuksia.

    Äänestä

  • LUKIHÄIRIÖINEN kirjoitti:

    kyllä me saamme häämme! rakkautta riittää niin miksi antaa perille "kiukuttelevalle" appiukolle, vien hänen vanhimman poikansa, mutta ei kai se koko maailma ole!?! Oma isäni iloitsee kun saa uden pojan mieheni myötä.. Oppisi appeni ajattelemaan samoin, että saisi musta uuden ja ainoan tyttönsä.(Niillä vain kaksi poikaa)
    Jokaisella on omat mielipiteensä häistä, mutta me emme anna periksi.Meidän häämmehän ne ovat!?

    Äänestä

...vaan helpotuksena että appivanhemmat eivät ollenkaan tulleet häihin sillä heille ei laitettu edes kutsua! Anoppille niinvaikea pala että vein pojan häneltä että ei kertakaikkiaan hyväksy minua. Meillä oli aivan ihanat ja ikimuistoiset häät, ilman anoppia ja appea. Elämme vain kerran ja sen teemme itsellemme ja rakkaille. Muut suksikoon v... jos ei kelpaa. Samaan suuntaan lykitty 7 vuotta.

Äänestä

appiukon sanomiset toisesta korvasta siään ja toisesta ulos, eläkää rauhassaomaa elämäänne hyvällä omatunnolla ja hän myöskin jatkakoon eloaan kuten on tähänkin asti tehnyt. JOKAISELLA OMA ELÄMÄ! Jos ei sitä tajua, niin voivoi.

IHANAA, KUN MEETTE NAIMISIIN, TOSI HUIPPUA!!! :) Kaikkea maailman parsta teidän YHTEISEEN ja OMAAN elämäänne toivon.

Kato, kaikki (esim. appiukkosi) ei voi olla toisten puolesta onnellisia..harmi. Teidän ei tarvi selitellä yhtään, elätte vaan jatkossakin just noin.

Äänestä
  • Appiukko on alkanut tajuta ettei voi meidän häitä estää ja muuttunut täysin, itse ollen hieman epäluuloinen, mutta mieheni on luottavainen.. Kiitos kaikista vastauksista..

    Äänestä

Kommentoi aloitusta

morsian 05 kirjoitti:

Meillä on häät elokuussa ja aiheesta on puhuttu paljon sulhaseni kotona. Omat vanhempani suhtautuvat asiaan mukavasti, odottavat häitä, mutta appiukkoni ei oikeen aisiasta välitä.
Hän valittaa aina sulhaselleni kuinka me pilataan meidän elämä ku mennään nuorena naimisiin (minä 21 mies 20) appi haluaisi että häät siirrettäisiin vaikka kaikki on jo varattu! tää tilanne on ahdistava. Kun appeni ei minun kuulleni sano mitään esittää innostunutta häistä, miksi näin? Tietysti vien heidän esikoisensa.. mutta silti.. olemme olleet kolmisen vuotta yhdessä ja kaksi näistä kihloissa koemme olevamme valmiita sitoutumaan vakavasti!
Omat vanhempani ovat uskonnollisia ja mekin haluamme tavalliset häät ei tanssia eikä alkoholipitoisia juomia, johtuisiko tämä appeni suhtautuminen tästä?!?!?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu