Mutta tulipahan vaan mieleen... Täällä tuntuu olevan niin paljon väärin ymmärrettyjä, pelokkaita,toivonsa menettäneitä ja katkeroituneitakin ihmisiä... Onko heillä ketään kenelle voisi oikeasti puhua, joku jolle kertoa, mitä pelkää, miksi kokee tulleensa hylätyksi, sivuun heitetyks tai miksi kaikki menee päin sitä itteään... Kun kaikki tällä pallolla eletään ja hirveää ajatella että jollain ei ois ketään...
Enkä todellakaan usko että kukaan olis sisimmissään paha ihminen, pää on vaan niin täynnä skeidaa ettei jaksa enää ja sitten syyttää muita. Teen tätä itekkin koko ajan- musta on pienestä pitäen hakattu sisut ulos kirjaimellisesti, koin ettei kukaan tuu mua auttamaan jos sanon tai teen jotain väärin tai toimin tökerösti, ettei oo pohjaa jos tipun. Ja syyllistin sitten muita, koin ettei kannata edes yrittää-ja aloin inhoamaan kaikkia kun koin itseni niin pieneksi ja torjutuksi, ei ollut voimia enää yrittää...
Onko se vaan tää synkkä maailma joka ajaa meidät niin prkleen kärttysiksi. Usein sitä havahtuu miettimään että kuinka idiootti olin kun vihasena sanoo ja tekee asioita-eikä niistä tunnu pääsevän yli. Vanhoja arpia, Isä huutanut lapselle, lapsi kostaa kaverille,kaveri potkaisee koiraa... Ja juurtuneet tavat, uskomukset, epävarmuus ja vähitellen kyynisyyys...
Mulla ainakin tosi paljon ennakkoluuloja, juuri noita pelkoja ja käsityksiä eri ihmisistä, pahaa energiaa, jonka puran sitten muihin, vastakkaiseen sukupuoleen, läheisiin, työkavereihin, jos ne alkaa ryttyilemään... En osaa kiukuspäissäni ajatella että kaikki tekee inhimillisiä virheitä, kaikkien mielialat vaihtelee enkä oo itekkään aina sitä parasta a-luokkaa, ehkä ätmi pahimmasta päästä. Mutta päätin etten aio luovuttaa, haluun päästä ainakin oman elämäni herraksi ja elää täysillä, saada ehkä joku päivä tyttöystävän, vaimon, kenties skidejä... pitää vaan hyväksyä itsensä, tulla toimeen omine heikkouksineen ja oppia rentoutumaan, antaa itelleen anteeksi ja tämän jälkeen pystyy raottamaan ovea muille.
Tällästä lätinää mutta oli vaan fiilis purkaa johonkin... Ei varsinaista pointtia, pelkkää ajatuksen juoksua.
Enkä todellakaan usko että kukaan olis sisimmissään paha ihminen, pää on vaan niin täynnä skeidaa ettei jaksa enää ja sitten syyttää muita. Teen tätä itekkin koko ajan- musta on pienestä pitäen hakattu sisut ulos kirjaimellisesti, koin ettei kukaan tuu mua auttamaan jos sanon tai teen jotain väärin tai toimin tökerösti, ettei oo pohjaa jos tipun. Ja syyllistin sitten muita, koin ettei kannata edes yrittää-ja aloin inhoamaan kaikkia kun koin itseni niin pieneksi ja torjutuksi, ei ollut voimia enää yrittää...
Onko se vaan tää synkkä maailma joka ajaa meidät niin prkleen kärttysiksi. Usein sitä havahtuu miettimään että kuinka idiootti olin kun vihasena sanoo ja tekee asioita-eikä niistä tunnu pääsevän yli. Vanhoja arpia, Isä huutanut lapselle, lapsi kostaa kaverille,kaveri potkaisee koiraa... Ja juurtuneet tavat, uskomukset, epävarmuus ja vähitellen kyynisyyys...
Mulla ainakin tosi paljon ennakkoluuloja, juuri noita pelkoja ja käsityksiä eri ihmisistä, pahaa energiaa, jonka puran sitten muihin, vastakkaiseen sukupuoleen, läheisiin, työkavereihin, jos ne alkaa ryttyilemään... En osaa kiukuspäissäni ajatella että kaikki tekee inhimillisiä virheitä, kaikkien mielialat vaihtelee enkä oo itekkään aina sitä parasta a-luokkaa, ehkä ätmi pahimmasta päästä. Mutta päätin etten aio luovuttaa, haluun päästä ainakin oman elämäni herraksi ja elää täysillä, saada ehkä joku päivä tyttöystävän, vaimon, kenties skidejä... pitää vaan hyväksyä itsensä, tulla toimeen omine heikkouksineen ja oppia rentoutumaan, antaa itelleen anteeksi ja tämän jälkeen pystyy raottamaan ovea muille.
Tällästä lätinää mutta oli vaan fiilis purkaa johonkin... Ei varsinaista pointtia, pelkkää ajatuksen juoksua.
Vastaukset 4
Vanhimmat
Joo, tähän aikaan vuorokaudesta tulee mieleen kaikenlaista. Viikonloppu takana ja rytmi aivan sekaisin.
Aikoinaan Friedrich Nietsche kai yritti tehdä ihmisen kärsimyksestä jaloa filosofisella ajatuksellaan " Kaikki mikä ei tapa, vahvistaa" Mutta en minäkään maailmaa katselleena ole aivan vakuuttunut tästä. Vahvat vahvistuvat, mutta heikommat tuntuvat vain painuvan entistäkin matalammalle.
Minulla on kaikki kunnossa, talous, nainen on ollut aina rinnalla, yhden lapsenkin olen saanut melkein aikuiseksi. Mutta sama juttu, voi vittu kun joskus se vituttaa, en maata kestä, en maailmaa...
Ehkäpä se ongelma on siinä kun ei jouduta enää taistelemaan olemassaolomme puolesta, niin ei oikein tiedä mitä helvettiä sitä pitäisi tehdä. Mutta rutiininomaisesti aion kolmen tunnin päästä pukeutua ja lähteä töihin, jotta päivässä säilyisi edes jokin rutiini kunnes tulevaisuuden tarkoitus selviää.
"Kunpa edes unissa voisin nähdä maailman jossa oikeudenmukaisuus voittaa oikeuden, vahvat suojelevat heikompia eivätkä hyväksikäytä heitä ja rehellisyys olisi arvostetumpaa kuin voittaminen."
Rumuus on syy että mies joutuu hylätyksi. Sitä muut ei näe rumassa mitään hyvää ja sitten lopettavat välittämästä vaikka olisi oma sukulainen. Niin se menee että kun yksi hylkää niin muut seuraa perässä.
Hyvä kirjoitus.
Onnea sinulle valitulla tiellä.
Mä päätin toisin. Viimeiset 6 vuotta universumi on viestittänyt mulle vahvasti että en kelpaa.
Olen aina melkein se joukkoon kuulumaton outolintu.
Kaikenlaista pahaa naiset ovat keksineet ja supatelleet eteenpäin ja osa miehistäkin. Perättömät juorut satuttavat ja se satuttaa vielä enemmän kun juoruilija esittää kaveria.
Helvettiä läpi käyvä ihminen on tyhmä kuin saapas, bimbo, yksinkertainen, kevytkenkäinen, outo jne. niide mielestä joilla on tarve kehitellä päässään mahdollisimman makoisa juoru jolla ei oletotuudenperää....
On muutakin... mutta näillä ja vähän muilla eväillä on tarkoitus siirtyä seuraavaan ulottuvuuteen.
Kokemani mukaan helvetti on tämä maailma.
Tulisi liian pitkä tarina jos kaiken kertoisin.
Monesti sitä kuvittelee, että muiden elämä on helpompaa kuin oma. Mutta omat helvettinsä on kaikilla. Sen pitäisi kannustaa meitä tukemaan toisiamme, eikä haukkumaan ja nimittelemään.